Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: laureline - 20.01.2006, klo 21:10:58



Otsikko: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 20.01.2006, klo 21:10:58
Tästä aiheesta on ehkä keskusteltu foorumilla aiemminkin, en tosin tähän hätään löytänyt vastaavasta, siis:

Mitkä ovat mielestänne kuolemattomat Aku Ankassa esiintyneet klassikkolauseet?

Omat suosikit: "...Aku päätyy rytmiryhmään"
                        "Ukko Nooa, Ukko Nooa...viiu vaau mies..."
                        "PIM. Olet hypnotisoitu"
                        "Katsokaa, ajan ilman päätä !"
Varmaan useimmat hoksaavat mistä tarinoista. Lähettäkää lisää! Tahtoisi muistaa muitakin mukavia.  ;D Ja muistaako kukaan, kuka on ollut noissa kääntäjänä?

NYT on otsikko oikein. Ettei sotketa käännöskukkasiin toisessa ketjussa. -joe-


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 20.01.2006, klo 21:23:22
Varmaan useimmat hoksaavat mistä tarinoista. Lähettäkää lisää! Tahtoisi muistaa muitakin mukavia.  ;D Ja muistaako kukaan, kuka on ollut noissa kääntäjänä?

"PIM. Olet hypnotisoitu" ja "Katsokaa, ajan ilman päätä !" lienevät Sirkka Ruotsalaista.
Tämä: "Ah, kuunsäteen neito, mitäs pillität?", tämä: "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä"  ja monta muuta Juhani Hinkkasen sivuilta:
Käytettyjä Gammasäteitä ja muita sitaatteja Barksin sarjoista.
http://www.aikakone.org/juhani/gamma.html

Timo


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Hannu - 20.01.2006, klo 21:29:32
Ulkomuistista tulee mieleen Sepe Suden lausahdus Jaakko ja pavunvarren jättiläistä mukaellen: "Maa, taivas ja piha, täällä tuoksuu possujen liha"


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Veli Loponen - 21.01.2006, klo 11:22:01
No meillähän on Käännöskukkaset Aku Ankassa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5326.0) -ketju, mutta siinä aihe on vähän eri. Tässähän kai kyse on nimenomaan hyvistä lainauksista eikä suinkaan käännösvirheistä.

Siirsin tän vielä tänne Ankka-osioonkin.


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Gitte - 21.01.2006, klo 12:09:18
Mitkä ovat mielestänne kuolemattomat Aku Ankassa esiintyneet klassikkolauseet?


                        "PIM. Olet hypnotisoitu"
                       



Ihan paras!  ;D  ;D  ;D

Gitte


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: mustaritari - 21.01.2006, klo 15:28:30
"Katsokaa ajan ilman päätä" on kyllä ihan paras. Naurattaa joka kerta kun luen sen,


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: laureline - 21.01.2006, klo 16:48:57
"Katsokaa ajan ilman päätä" on kyllä ihan paras. Naurattaa joka kerta kun luen sen,


Joo, mun suosikki myös. Siinä on asennetta, kuten koko tarinassa.
Tietääkö kukaan mistä Barksista on seuraava, itse en muista:

Iineksen ovelle tulee harjakauppias myymään rihkamaa, kaikki mitä kauppias esittelee
tyyliin "Tätä ilman ei voi elää jne" kelpaa iInekselle: "Sen ostan" sanoo Iines melkein joka harjasta ja kammasta. :D
Kuka lie kääntänyt, mutta "Sen ostan" sanonnasta tuli silloin lentävä lause tarkoittaen hörhöilyä tms.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 21.01.2006, klo 19:16:13
Yksi lähtemättömästi mieleen jäänyt sitaatti on lehtiotsikosta:
"Uniikki unikorni olikin korni koni."


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Marde - 21.01.2006, klo 19:34:17
Tietääkö kukaan mistä Barksista on seuraava, itse en muista:

Iineksen ovelle tulee harjakauppias myymään rihkamaa, kaikki mitä kauppias esittelee
tyyliin "Tätä ilman ei voi elää jne" kelpaa iInekselle: "Sen ostan" sanoo Iines melkein joka harjasta ja kammasta. :D
Kuka lie kääntänyt, mutta "Sen ostan" sanonnasta tuli silloin lentävä lause tarkoittaen hörhöilyä tms.

Barksilta en heti muista sellaista sarjaa, mutta kellot alkoivat soida harjakauppiaasta puhuttaessa. Akussa 3/1978 on johtosarjana Iines Ankka Erikoistarjous (Tony Strobl?), jossa harjakauppias tarjoaa Iinekselle terveysharjaa (ilman säilöntä-, torjunta- tai muita lisäaineita). Ja Iinestähän kiinnostaa tietenkin aivan kauhiasti. "Minkäs minä sille mahdan, etten voi vastustaa erikoistarjouksia!"

Kuolemattomista kuplista on itselle jäänyt mieleen ainakin Akun kevätruno, joka alkaa sanoilla "pyyhellä pyylevä pörriäinen"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Jukka Laine - 22.01.2006, klo 09:44:03
"Tämä on kulttuurikoti. Minulle humppakin on jo kauhistus."

No meillähän on Käännöskukkaset Aku Ankassa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5326.0) -ketju, mutta siinä aihe on vähän eri. Tässähän kai kyse on nimenomaan hyvistä lainauksista eikä suinkaan käännösvirheistä.

Siirsin tän vielä tänne Ankka-osioonkin.

Olisit korjannut otsikkoakin etteivät mene sekaisin. No minä korjasin.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 22.01.2006, klo 10:57:38
"Jättäkää meidät rauhaan! Ettekö näe, että keskustelemme liikeasioista."

vai oliko se "Painukaa tiehenne"?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: AnkkAntti - 22.01.2006, klo 11:26:19
Mitenkäs Laureline muuten pystyi avaamaan keskustelun,eihän uusien jäsenien pitänyt pystyä avaamaan uusia aiheita?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 22.01.2006, klo 12:56:43
Mitenkäs Laureline muuten pystyi avaamaan keskustelun,eihän uusien jäsenien pitänyt pystyä avaamaan uusia aiheita?

 :-X
Näppäsin "aloita uusi aihe" laatikkoa ja viesti lähti. Oli aika helppoa. En tiennyt etteivät uudet voi aloittaa keskustelua. Kivasti tullut kyllä vastauksia... kiitos kaikille kommentoineille! Laittakaa lisää kivoja!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 22.01.2006, klo 13:27:38
Mitenkäs Laureline muuten pystyi avaamaan keskustelun,eihän uusien jäsenien pitänyt pystyä avaamaan uusia aiheita?

Tämä softa antaa erioikeuksia näköjään tämän vuoden puolella rekisteröityneille. Tuollaiset huomataan vain asiattomilta avaajilta.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ari - 22.01.2006, klo 21:04:47
Eveliina Ankka Iinekselle: "Minun Hannibalini on niin hieno, että se pidättää henkeä, kun lähellä on halpa-arvoisia ihmisiä!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: MEH - 22.01.2006, klo 21:18:09
Eniten minunkin mieleeni on jäänyt tuo legendaarinen Elämme kovia aikoja ystävä hyvä. Lienee ensimmäinen sanonta jonka opin Barksin ja kaikista sarjoista ulkoa.



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ari - 23.01.2006, klo 14:26:03
"Jättäkää meidät rauhaan! Ettekö näe, että keskustelemme liikeasioista."
vai oliko se "Painukaa tiehenne"?
"Menkää tiehenne! Ettekö näe, että neuvottelemme liikeasioista?" tiuskasi Roope Kämpin hovimestarille tämän karhutessa laskua sulkemisaikana (AA 12/1954). Roopen neuvottelukumppanina oli Señor Petrolius de Vasenoli d´Akus Ankkas. Oikean Señor Petroliuksen tultua aamiaiselle ja Akun paljastuttua petkuttajaksi Roope löi setelinipun pöytään ja osti Kämpin ja pisti Akun tiskaamaan maksaakseen laskun.

Tämä tapahtui myöhemmin oikeastikin. KOP eli Roope osti todella Kämpin. Roope oli KOP´in tunnus, muistammehan Roope-säästölippaat ja Roope-pankkiautomaatit. KOP purki kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen. Vain julkisivu rakennettiin uudelleen entisekseensä. 


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: ZuberZakari - 26.01.2006, klo 14:30:56
"Herra Kääkkä, pelastuksen enkeli!" on ylivoimaisesti legendaarisin, loistavin ja kaikin tavoin paras Barks-sitaatti.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Asral - 27.01.2006, klo 14:04:58
"Pidättäkää hänet ennen kuin hän pääsee pakoon! Hän on Madame X, kauhea vakooja!" - Rannikon turva (1948)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Lewis - 27.01.2006, klo 18:06:32
http://fi.wikiquote.org/wiki/Aku_Ankka

Omani on: "katsokaa ajan ilman päätä", se onnistuu aina naurattamaan.

Joonas


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Daddy Duck - 27.01.2006, klo 18:39:15
Tässä on lemppareitani:
*Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren.
*Talot ovat kumia ja kadulla leijailee ihmisenpuolikkaita.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Mai - 29.01.2006, klo 09:16:50
Kavereitteni kanssa elämään on jäänyt nämä, samasta tarinasta, jossa Aku myöhästyi Roopen töistä joitain sadasosasekunteja (tai jotain) olevat repliikit:
"-Kurkkuani karvastelee. -Sinä karvastelet minua!"
Samaan tarinaan liittyy loistava kuva, jossa Aku pallottelee räjähtämäisillään olevaa pommia roskikseen: "-Onneksi olen näppärä pallonkäsittelijä."


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Iletys - 29.01.2006, klo 15:14:50
"Rahat vai kolmipyörä? Rahat vai kolmipyörä?" on kyllä yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista Ankka-lausahduksista... Samaan sarjaan kuuluu myös "Ehkä se ei pidä ruohosta". Kuka muuten arvaa mistä sarjasta tuo jälkimmäinen on?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: mikki - 29.01.2006, klo 18:50:36
"Rahat vai kolmipyörä? Rahat vai kolmipyörä?"

tuo on minunkin melestä hyvä! myös mustan ritarin legendaarinen lausahdus "le muzta hritari onnittelee" joho aku vastaa "lemusta! setä ei lemua valepukki" on jäänyt mieleen.  :D


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Mikael Mäkinen - 30.01.2006, klo 23:10:06
Minä taas innostuin tästä Sepe Suden runosta:

"Yksi possu, siitä ärryt;
kaksi pyörää tekee kärryt.
Sitten mietit oisko, no,
kolmas pyörä liikaa jo."

Edit: Aivan, unohdin mainita, että tämä oli kirjasta "Hukkaan heitettyjä viisauksia"
Aku Ankka N:o49   7.12.2005


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: isokana - 30.01.2006, klo 23:16:48
Olen ikuisesti kiitollinen Jari Lehtiselle tämän iskevän Touho-repliikin (taskari 142) julkituomisesta:
"Itsevalaiseva myyrä se siellä vain selvittelee kurkkuaan. Takaisin pehkuihin..."


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Justus - 30.01.2006, klo 23:34:44
"Hommasta ei tule munia eikä poikasia" Aku kertoo Teppo Tulpun esimiehelle kun tämä on putkimies. Loistava ja kiltti vastine sanonnalle "ei tule lasta eikä paskaa". On  jäänyt mieleen. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pässi - 30.01.2006, klo 23:35:41
80-luvun Roope Sedän taskulehdestä:

"Jääkylmä suihku on poikaa. Se friskaa päätä ja niskaa!"

Erikoistriviakysymys: mistä muusta yhteydestä tämä repliikki on tuttu?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Zisatto - 01.02.2006, klo 21:45:53
Jostain 1980-luvun Aku Ankasta aivan uskomaton biisisanotus:

Saksin matolla tilkkuu
työn painoa talo ilkkuu
puhtomopattu kutteri menee...

Kai tunnistitte alkuperäisen?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: mikki - 01.02.2006, klo 22:41:00
Minä taas innostuin tästä Sepe Suden runosta:

"Yksi possu, siitä ärryt;
kaksi pyörää tekee kärryt.
Sitten mietit oisko, no,
kolmas pyörä liikaa jo."


tuo on itsellänikin jääänyt pyörimään mieleen. sitten vielä tämmöinen: kerran aku viskoi touhon kivikokoelmaa ja joku ihmeen komentaja pisti akun keräämään kivet. "kivet on kerätty" tokaisi aku. "entäs roskat" pomo sano


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 02.02.2006, klo 10:36:51
Jostain 1980-luvun Aku Ankasta aivan uskomaton biisisanotus:

Saksin matolla tilkkuu
työn painoa talo ilkkuu
puhtomopattu kutteri menee...

Kai tunnistitte alkuperäisen?

Tuo katulaulaja Jannu Turmion iskevä laulutekstihän on nimenomaan alkuperäinen!

"Boris, Boris, sä söit mun hyvän sein..."


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 02.02.2006, klo 12:00:44
80-luvun Roope Sedän taskulehdestä:
"...Se friskaa päätä ja niskaa!"
Erikoistriviakysymys: mistä muusta yhteydestä tämä repliikki on tuttu?

1940-luvun Teräsmiehestä.
http://koti.phnet.fi/otaku/random/terasmies.jpg
...Josta sitten Timo Aarniala sieppasi repliikin ja käytti sitä omiin tarkoituksiinsa 1970-luvun vaihteessa. Nykyään se elää jo omaa elämäänsä. 


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 02.02.2006, klo 12:28:36
Nykyään se elää jo omaa elämäänsä. 

Ehkä se eli jo ennen kuin löysi tiensä Teräsmieheen? Tai sitten tuo Teriksen suomentaja on ollut varsinainen pioneeri alalla luotujen lentävien lauseiden suhteen?! Ainakin minä tunnistan sanonnan jostain 70-luvulta. Yhtyksistä joihin en ensimmäisenä liittäisi Aarnialaa tai Sarjakuvalehteä. Ken tietää...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 02.02.2006, klo 12:33:41
Täysin mahdollista. Google-haku löytää Suomen Kansan puheenparsia tyyliin "Kaffi friskaa päätä ja niskaa". Minähän pidin korvani kiinni kun äidinkielen tunneilla käsiteltiin Suomen kansan sananlaskuja. Ne eivät ole yhtään mistään kotoisin, joka toinen kumoaa joka toisen.
Vastasin sarjakuvaorientoituneesti. Joku kerta voisi poimia kootut friskaukset vuosikymmenien varrelta.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Koivusaari - 02.02.2006, klo 14:06:52
Jostain 1980-luvun Aku Ankasta aivan uskomaton biisisanotus:

Saksin matolla tilkkuu
työn painoa talo ilkkuu
puhtomopattu kutteri menee...


Kaidetta vasten näin
harjojen niittävän lyhteen..




Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Reima Mäkinen - 02.02.2006, klo 15:23:54
"Kaffi friskaa päätä ja niskaa".
Just. Esimerkiksi kupin ottamiseen minäkin tämän jossain määrin yhdistin.  :)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 02.02.2006, klo 16:02:31

*Talot ovat kumia ja kadulla leijailee ihmisenpuolikkaita.

Tämä lauseen esikuva on yhden Beatlesin kappaleen sanoituksesta "...clouds on street.." eli 1960-luvun happohörhöilyä...   Nyt mulla on oikosulku enkä muista mikä kappale enkä koko sanoitusta. Kirjoitan sitten (kun oikeesti olen hereillä) lisää tästä asiasta.  :-X


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 02.02.2006, klo 16:09:54
"Ehkä se ei pidä ruohosta". Kuka muuten arvaa mistä sarjasta tuo jälkimmäinen on?

 :'( Tuo on eniten kyyneliä nostattava sitaatti tässä genressä. Oliko siinä aasi, joka oli joutunut Akun ja poikien hoiviin?  Yhden tarinan muistan (Mikki- ja Hessujuttu) missä oli Norsu vähän vastaavassa tilanteessa.  Mulla on edelleen oikosulku päässä. Kirjoittakaa jos joku muistaa sen vastaavan norsutarinan, ehkä se oli taskukirjajuttu, kuka niitä kaikkia muistaa...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 02.02.2006, klo 16:57:44
Tämä lauseen esikuva on yhden Beatlesin kappaleen sanoituksesta "...clouds on street.." eli 1960-luvun happohörhöilyä...   Nyt mulla on oikosulku enkä muista mikä kappale enkä koko sanoitusta. Kirjoitan sitten (kun oikeesti olen hereillä) lisää tästä asiasta.  :-X

Tuo on Barksia 1940-luvulta, teksti on muistaakseni lähes 1:1 alun perin tuollainen. Ehkä Lennon on lukenut Ankkaa? Tutkimisen arvoinen yksityiskohta.
"head in the clouds" löytyy ainakin Lucy in the Skysta.
Edit: Kyseinen Barksin sarja on 1949 valmistunut ja ensi kerran 1950 julkaistu Prinssi Ruususen uni.
http://coa.inducks.org/story.php/x/W+WDC+112-02//++_
Näyttäisi siltä että Englannissa ei sarjaa olisi julkaistu ollenkaan. Jos John tai Paul on tuon lukenut ei se ainakaan brittijulkaisusta ole löytynyt.

Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 02.02.2006, klo 23:20:58
Tuo on Barksia 1940-luvulta, teksti on muistaakseni lähes 1:1 alun perin tuollainen. Ehkä Lennon on lukenut Ankkaa?  Jos John tai Paul on tuon lukenut ei se ainakaan brittijulkaisusta ole löytynyt.

Timo
Kiva tietää. Ehkä Barks käytti happoa (ainakin ruutujen yksityiskohdista voisi niin ajatella) tai oli syntymähullu (jonka myös voi em. asiasta todeta). John on voinut lukea kuuskytluvulla  Ankkaa jenkeissä, tai saanut niitä joltain sieltä. Uskoisin näin.
Olisi tosiaankin mielenkiintoista alkaa tutkia Barksin piirrosten vaikutusta Beatlesien sanoituksiin. Oikeastaan vasta David Bowie oli ensimmäinen joka mainitsi Disneyn hahmon kappaleessaan. Space oddity? Mikin siis.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.02.2006, klo 00:45:10
Oikeastaan vasta David Bowie oli ensimmäinen joka mainitsi Disneyn hahmon kappaleessaan. Space oddity? Mikin siis.

Heti Georg Malmstenin jälkeen, tarkoittanet. Laulu oli muuten Life on Mars? eikä Space Oddity.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 03.02.2006, klo 11:48:49
Heti Georg Malmstenin jälkeen, tarkoittanet. Laulu oli muuten Life on Mars? eikä Space Oddity.

Georg  Malmstenia en ottanut lukuun, koska se ei mielestäni edusta rock-pop -osastoa.  8] Tai voi edustaakin, huikea, ikimuistoinen kipale. Joo, Life on Mars se onkin ...girl with a mousy hear.... pätkii...pätkii... Sitä vartenhan tässä saitilla kirjoitellaan että saadaan tietoa, eikä vaan viisastelun takia. Ainakin mää.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Petteri Oja - 03.02.2006, klo 14:05:48
Life on Mars? on myös ikimuistoinen, kuten myös mielestäni Hectorin suomennos Sudenkorento. Tavallaan myös Johnny Liebkindin suomi-versio samasta kappaleesta eli Jonglöörit on ikimuistoinen... mutta eri syystä kuin edellä mainitut...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 03.02.2006, klo 19:30:13
Life on Mars? on myös ikimuistoinen, kuten myös mielestäni Hectorin suomennos Sudenkorento.
Hectorin sarjakuva-rock  -kappaleen sanoitusta... Hector oli näköjään ensimmäisiä asialla olevia finskipoppareita, tämä siis heille, jotka eivät ehkä kipaletta tunne (Ei ehkä kuulu tähän genreen suoranaisesti, but so not):

Hei lue taas Ankkaa, mami,
 kun F.B.I. lahjoo Hessun.
 On elämä rankkaa, mami.
 Voi kuinka käy Jaskan ja Ressun?
 Mustanaamio jäi naamiaisiin,
 intin viihdejoukkoon RinTinTin.

On Roope jo vanha mies, se kohta kai kuolee.
Vaan köyhälän lapset silti näppejään nuolee.
On Mortin ja Vertin vielä huoleton olla,
kun Mikki on Minnin kanssa aivan täys nolla!
On Roopen toinen nimi Martin Peyton.

 Hei lue taas Ankkaa, mami,
 kun Minni saa lapsen tumman.
 On elämä rankkaa, mami,
 ja Mikki saa viestin kumman.
 Pelle Peloton on ITT:ssä,
 Karhukoplan osti C.I.A.

Jos perehtyy hieman Ankkalinnaan, sen huomaa:
on sudet ja lampaat toisilleen hyvää kuomaa.
Vaan väki ja valta siellä on erilaista:
kun Roopea katsot, etkö sitä jo haista?
Luokkaristiriidat jatkuu taas "seur. num."

 Hei lue taas Ankkaa, mami.
 Kun kasvan, mä hirtän Roopen!
 On elämä rankkaa, mami.
 Mä pelastan Hessun toopen!
 Pistän järjestykseen Ankkalinnan,
 hinnan siitä Roope maksaa saa! :'(


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: jokela - 03.02.2006, klo 20:32:30
Tää on niin nerokasta sävel- ja sananikkarointia että pistetäänpäs se alusta asti ..

Kun Roope on kuollut, ken saakaan sen kaiken?
Nuo pankit ja tehtaat, sen pääoman kaiken?
On Akkari työtön, se päivät vain makaa.
Tuo seikkailu yötön, Iines pyrstöään jakaa!
Ankkalinnan hinnan määrää C.I.A.!

 Hei lue taas Ankkaa, mami,
 kun F.B.I. lahjoo Hessun.
 On elämä rankkaa, mami.
 Voi kuinka käy Jaskan ja Ressun?
 Mustanaamio jäi naamiaisiin,
 intin viihdejoukkoon RinTinTin.
 
( .. jatkuu niin kuin yllä esitetty .. )

 .. boonuskysely .. kuka, nykyään kuuluisa sarjakuvataitelija tekaisi Hectorock-iin kannen? Petteri ei saa vastata!

-- j --


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 03.02.2006, klo 22:04:31
.. boonuskysely .. kuka, nykyään kuuluisa sarjakuvataitelija tekaisi Hectorock-iin kannen? Petteri ei saa vastata!

Kyllä hän oli ihan tunnettu jo silloin. Sehän on:
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)


Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 04.02.2006, klo 12:16:27
 
  ??? Olisi kiva tietää lisää Akkarissa esiintyvien julkimoiden nimiä... kuten Clint Itäpuu (hillitön käännös, keskittykää...) Mauno Talo on varmaan jo mainittu. Mulla ei ole itsellä Aku Ankkoja jäljellä enää, joten olisi kiva jos joku muistaisi.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 04.02.2006, klo 12:57:56
Laureline, julkimoista on jo täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4654.0) keskusteltu.

Akun eetterihöyrykommentit WDC # 112:sta (Jan. 1950):

- Am I getting dizzy, or is the road starting to weave like a snake?
- (Glurp! Gleep!) Th-things have changed! Wow!
- 1990! So this is the world I wake up in!
- Rubber buildings! People that walk around in pieces!


The Beatles. Lucy in the Sky with Diamonds (1967):

Picture yourself in a boat on a river,
With tangerine trees and marmalade skies
Somebody calls you, you answer quite slowly,
A girl with kaleidoscope eyes.
Cellophane flowers of yellow and green,
Towering over your head.
Look for the girl with the sun in her eyes,
And she’s gone.
Lucy in the sky with diamonds.
Follow her down to a bridge by a fountain
Where rocking horse people eat marshmellow pies,
Everyone smiles as you drift past the flowers,
That grow so incredibly high.
Newspaper taxis appear on the shore,
Waiting to take you away.
Climb in the back with your head in the clouds,
And you’re gone.
Lucy in the sky with diamonds,
Picture yourself on a train in a station,
With plasticine porters with looking glass ties,
Suddenly someone is there at the turnstyle,
The girl with the kaleidoscope eyes.


Eli ei mitään yhteistä.



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Petteri Oja - 04.02.2006, klo 13:15:42
Kyllä hän oli ihan tunnettu jo silloin.

Mistä? Rooma-albumin esipuheen mukaan Timppa aloitti sarjakuvien teon vasta 1978. Ja Hectorockihan ilmestyi jo -74.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 04.02.2006, klo 13:52:41
Laureline, niistä on jo täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4654.0) keskusteltu.


The Beatles. Lucy in the Sky with Diamonds (1967):



Eli ei mitään yhteistä.


Yeah, kiitos linkistä.  8] Ja Lucyyn... en tarkoittanutkaan kirjaimellisesti vaan visionäärisesti.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.02.2006, klo 17:49:23
Mistä? Rooma-albumin esipuheen mukaan Timppa aloitti sarjakuvien teon vasta 1978. Ja Hectorockihan ilmestyi jo -74.

Taisin nyt vaan muistaa väärin tuon Hectorockin ilmestymisvuoden - oli mielikuva myöhäisemmästä vuodesta. Pitäisi aina tarkistella.

Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 04.02.2006, klo 21:21:53
Taisin nyt vaan muistaa väärin tuon Hectorockin ilmestymisvuoden - oli mielikuva myöhäisemmästä vuodesta. Pitäisi aina tarkistella.

Timo
;D
Faktatietoa sulle, Timo:
Hectorock 1. Kannen suunnittelu: Timo Mäkelä ja Hector
                     Kannen layout: Timo Mäkelä
                     Äänitys ja miksaus: joulukuu 1973 - helmikuu 1974
Tiedän, koska alkuperäinen vinyyli on kädessäni right now.
Ehkä Timppa alkoi tekemään sarjiksia sitten myöhemmin...
L


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.02.2006, klo 22:12:31
;D
Faktatietoa sulle, Timo:
Hectorock 1. Kannen suunnittelu: Timo Mäkelä ja Hector
                     Kannen layout: Timo Mäkelä

Kiitokset  :)
Nyt kun ryhdyimme tarkistelemaan, sen sijaan että luotamme muistiin, kaivelin esille tietoa kaimastani: Mäkelä valmistui Taideteollisesta 1972 ja teki lähinnä kuvituksia lehtiin ja kirjoihin sekä "levynkansia Hectorista Erkki Junkkariseen"*. Sarjakuvia enemmälti vasta v:sta 1978, jolloin alkoi mm. Kansan Uutisten poliittissatiiriset sarjakuvat ja Raketti-lehden Timo jaTiina.

*Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia.

Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: jokela - 04.02.2006, klo 22:22:42
.. Taisin nyt vaan muistaa väärin tuon Hectorockin ilmestymisvuoden - oli mielikuva myöhäisemmästä vuodesta. Pitäisi aina tarkistella. ..

Timo

Aikavärkkisi edistää? .. Ei joo, yllätyin itse tuosta alkuaan kun hoksasin, justiinsa parikymppinen taisi hr. Mäkelä silloin olla. H-rock II ilmestyi tosin 1985 .. ei muuten yhteyttä kuin nimi ja pari hassuhkoa viittausta.

Timppahan se on sittemin tehnyt Hec:en kansista mm. Linnut, Linnut ja Salaisuuksien Talo. Reippaasti tosin off-topic mutta onkokaan tehnyt muile (artisteille) kansia?

-- j --

p.s. *timolta .. tuoltahan mää sitä m.m. joskus ettiskelinkin.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Petteri Oja - 04.02.2006, klo 23:19:52
Tiedän, koska alkuperäinen vinyyli on kädessäni right now.

Sinulla on erittäin hyvä maku!

Timppahan se on sittemin tehnyt Hec:en kansista mm. Linnut, Linnut ja Salaisuuksien Talo.

Elä helkutissa. Häpeällistä myöntää mutta en oo ikinä hoksannut.

Kävin tarkistamassa. Linnut-levyn kannessa ei edes mainita tekijää, mutta signeerauksen tunnistaa kun tihrustaa. Ainakaan cd-painoksessa, tuo taitaa jostain syystä olla ainoa Hector-levy jonka vinyyliversiota en omista.

Hectorille hienoja kansia tekivät myös Erkki Harma ja Erik Uddström. Persiilleen kansipolitiikka rupesi menemään 90-luvun lopussa kun tekijäksi astui oma poika Mikko Harma. Karmeita photoshoppikansia, huh huh.

Miten niin off-topic... Ja minä olen vielä valvoja. Mutta ei Hectorin kansikuville kyllä viitsi omaa säiettä avata.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 05.02.2006, klo 13:13:44




 Mutta ei Hectorin kansikuville kyllä viitsi omaa säiettä avata.
Ei, ei himputissa :o (Olisin kirjoittanut jonkun toisen h:lla alkavan manaussanan, mutta kun tätä lukee alle 15 veetkin). Pysytelkäämme mikeissä ja minneissä.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Riekko - 16.02.2006, klo 15:22:01
Paras onelineri Aku Ankassa on ehdoitta: "Nauran itseni tärviölle."


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Rainer Frilund - 16.02.2006, klo 19:52:36
...
Kävin tarkistamassa. Linnut-levyn kannessa ei edes mainita tekijää, mutta signeerauksen tunnistaa kun tihrustaa. Ainakaan cd-painoksessa, tuo taitaa jostain syystä olla ainoa Hector-levy jonka vinyyliversiota en omista.
...

Ole huoleti. "Kansi: Timo Mäkelä" on painettu
isoin kirjaimin älppyversion takakanteen.

Lisää off-topicia:
Ei muuten ole kovinkaan harvinaista, että
CD-julkaisuista puuttuu krediittejä ja mm.
julkaisuvuositietoja. Huolimatonta!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Hannu - 16.02.2006, klo 22:56:40
Lisää off-topicia:
Ei muuten ole kovinkaan harvinaista, että
CD-julkaisuista puuttuu krediittejä ja mm.
julkaisuvuositietoja. Huolimatonta!


Sanoisin: tarkoituksellista. Useamman vuosikymmenen ajan jatkuneen musiikin keräilyharrastukseni kuluessa olen varsin usein törmännyt äänitteisiin joista puuttuu tiedot julkaisuvuodesta. Vaikka en ole tätä systemaattisesti seurannut, niin käsitykseni on että ne puuttuvat useimmin jenkkijulkaisuista. Ja, oletuksenani on että tällä pyritään tietoísesti harhauttamaan ostajia, koska kuvitellaan että kaupaksi käy vain tänä vuonna tehty tavara, ts. vanha vuosiluku ei edistä vaan haittaa myyntiä.
 


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: VesaK - 17.02.2006, klo 10:47:08
Kysyin Timpalta joskus, paljonko hänellä on tuotantoa. Vastaus kuului: "Mitäs tuommoiseen kellarikomeroon nyt mahtuu... noin kahdeksan kuutiometriä." Ihmeellistä onpi kuinka hänellä kvantiteetti ei syö laisinkaan kvaliteettia.

Mutta Aku -sitaatteihin palatakseni, hmm... "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" taitaa olla aika yleinen, ainakin Tarmo Koiviston suosima.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 17.02.2006, klo 14:42:10
Yksi sitaatti jonka muistan, meni jotenkin näin: "Paapelin palapeli tehtaan palat meni piloille..." ja jotenkin noin. En sanatarkasti muista, eikä muistikuvaa edes minkä vuoden lehdestä se oli saati tarinasta. Mutta oli hyvin onnistunut sanaleikki ja oli jopa taidettu noteerattu jossain kielipiireissä.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Duck Woman - 17.02.2006, klo 15:38:31
Yksi sitaatti jonka muistan, meni jotenkin näin: "Paapelin palapeli tehtaan palat meni piloille..." ja jotenkin noin. En sanatarkasti muista, eikä muistikuvaa edes minkä vuoden lehdestä se oli saati tarinasta. Mutta oli hyvin onnistunut sanaleikki ja oli jopa taidettu noteerattu jossain kielipiireissä.

"Balin palapelitehdas joutui kiipeliin, kun pelipalat palasivat pian pilalle pelattuina!"

Barksin tarinasta Villikoirien kuningatar. Löytyy muun muuassa Me Tupu Hupu Lupu-kirjasta.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 17.02.2006, klo 16:42:05
"Balin palapelitehdas joutui kiipeliin, kun pelipalat palasivat pian pilalle pelattuina!"

Barksin tarinasta Villikoirien kuningatar. Löytyy muun muuassa Me Tupu Hupu Lupu-kirjasta.

Juuri näin se meni. Kiitos. Hykerryttävä lause.  ;D


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Justus - 17.02.2006, klo 17:49:05
Joe-Poika Singaporesta!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 17.02.2006, klo 18:07:31
Joe-Poika Singaporesta!
...aasinsilta Kippari Kalle -sarjakuvaan:

"Ilmaa mulle!"

Kalle joutui piilottamaan lakkiinsa rumia puhuvan papukaijan Olgan takia. Papukaija huuteli lakin sisältä että: IImaa mulle! Loput arvaatte... ;D


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Fiia - 18.02.2006, klo 15:35:58
Uusi tulokas ilmoittautuu ja koettaa Kvaakin avulla saada mielenrauhan pitkään vaivanneeseen asiaan.

Mistä olen saanut päähäni, että Aku tai joku muu on joskus hypnotisoitu nokikanaksi? Olen monta kertaa tarkistanut "Vaarallinen lelu" -tarinan, mutta ei siellä tänäänkään ole nokikanaa. Kananpoika kylläkin. Siskonikin muistaa nokikanan, muttei muista mistä tarinasta.

Soittaako nokikana teillä mitään kelloja?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Köysiä vaille hull - 04.04.2006, klo 13:26:16
Sepe: "Et voi tulla pajan taa..."

Aku ja Iines retkellä. Aku lausuu runoa: "Kuule kuinka tuuli tuivertaa. Kuule kuinka villisusi vaikertaa..." Samassa sarjassa Aku on kaulasta kahlehdittuna paaluun vieressään kyltti: "Vaarallinen pahantekijä" :) Joskus hekumoitu äijien kanssa että painatettaisiin sellaiset paidat joissa sama teksti...

Ja vielä: "Rahat vai kolmipyörä?"

Akun taskari, taisi olla Aku urhokas, jossa selviää että pilkku kartalla onkin kärpäsen tahra. Aku:" Sen itikan nitistän vielä." Tarkkailkaa ilmettä :)

Ja pilvin pimein muita...



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: laureline - 04.04.2006, klo 16:03:51
Ja vielä: "Rahat vai kolmipyörä?"
Köysis, klikkaa:
(Keskittykää vuoden 1971 väripainotekniikkaan samalla)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Marde - 04.04.2006, klo 18:43:59
Vaan muistaakseni jossain taskarissa pari poliisia joi jostain letkusta jotain lientä, joka alkoi laulattaa. Laulu taisi mennä tyyliin "Tuokaa meille hämähäkkejä, olemme västäräkkejä". Ken muistaa tarkemmin, mitä poliisit oikein joivat, ja millaiset nuo laulun sanat oikeasti olivat. Tuo tarina saattoi olla Mikki kummitusjahdissa-taskarissa.


Sarjan nimi on Jättiläissirkat. Mikki ja Hessu aiheuttavat tulipalon joillain markkinoilla ja sammuttavat sen naurukaasulla. Poliisit tulevat paikalle ja Mikki ruiskuttaa samaa kaasua tankista poliisien päälle. Ja poliisit laulavat "tuokaa hämähäkkejä olemme västäräkkejä". Ei tainnut olla kuitenkaan kovin vahvaa ainetta, jos sillä tulen sai sammumaan.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Lasarus - 04.04.2006, klo 20:33:26
"Rahat vai kolmipyörä?"



Tuo on varmasti kaikkein tunnetuin Aku Ankka -sitaatti :o


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pässi - 04.04.2006, klo 22:18:59
Sarjan nimi on Jättiläissirkat. Mikki ja Hessu aiheuttavat tulipalon joillain markkinoilla ja sammuttavat sen naurukaasulla. Poliisit tulevat paikalle ja Mikki ruiskuttaa samaa kaasua tankista poliisien päälle. Ja poliisit laulavat "tuokaa hämähäkkejä olemme västäräkkejä". Ei tainnut olla kuitenkaan kovin vahvaa ainetta, jos sillä tulen sai sammumaan.
"Naurukaasu" taisi olla suomentajan keksintöä. Vähän samaan tyyliin kuin "käynyt mehu."


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Jukka Laine - 04.04.2006, klo 22:31:46

Soittaako nokikana teillä mitään kelloja?

Julle Ankanpää on englanniksi Cornelius Coot, ja Coot tarkoittaa nokikanaa. Ja koska Aku on sukua Jullelle, on hänkin osaksi nokikana.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 05.04.2006, klo 01:30:22
Sarjan nimi on Jättiläissirkat. Ja poliisit laulavat "tuokaa hämähäkkejä olemme västäräkkejä". Ei tainnut olla kuitenkaan kovin vahvaa ainetta, jos sillä tulen sai sammumaan.

Mikki Kummitusjahdissa on tosiaan oikea taskari. Numero 55. Piirtäjä Angelo Bioletto (1950), Guido Martinan käsis. Sama parivaljakko joka teki Mickey's Infernon.


Otsikko: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Ari - 05.04.2006, klo 11:16:52
Uusi tulokas ilmoittautuu ja koettaa Kvaakin avulla saada mielenrauhan pitkään vaivanneeseen asiaan.

Mistä olen saanut päähäni, että Aku tai joku muu on joskus hypnotisoitu nokikanaksi? Olen monta kertaa tarkistanut "Vaarallinen lelu" -tarinan, mutta ei siellä tänäänkään ole nokikanaa. Kananpoika kylläkin. Siskonikin muistaa nokikanan, muttei muista mistä tarinasta.

Soittaako nokikana teillä mitään kelloja?

Nokikana (tai oikeammin 13 nokikanaa) löytyy Pikku Hukasta (AA 7/1953). Pikku Hukka leikkii ennustajaa, ja ennustaa isälleen, että tänään syömme kananpaistia. Veli Ponteva oli näet varannut Sepelle ja Pikku Hukalle kanan, jonka sitten Mikko Repolainen oli kuitenkin kähveltänyt. Sepe ei usko ennustukseen ja pyydystää ankaksi luulemansa nokikanan. Lintu maistuukin kauhealta, ja Sepe joutuu pesemään suunsa saippualla. Vartija tulee, ja Sepe menee sohvan alle piiloon. Vartija kuitenkin lahjoittaa loput 12 nokikanaa. Ennustus toteutui, saatiin "kanaa" päivälliseksi. 


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 05.04.2006, klo 11:30:07
Tuon Pikku Hukka -tarinan alkuperäisessä versiossa tosiaan käytetään (amerikkalaisen) nokikanan kansanomaista nimitystä "mudhen". Mutta ei se otus siltä näytä.

Akua on haukuttu myös usein erinäisillä vesilintujen nimillä, varmaan nokikanaksikin joskus.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Mikael Mäkinen - 01.05.2006, klo 22:24:11
Nyt tuli tässä pikkuveljen kanssa mieleen tämä:
"Kuka on kova?
Kuka on paha?
Kuka on kova ja paha kuin raha?
TTÄÄÄÄRRRVVÄÄÄÄJÄÄÄÄÄÄ!!!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jartza - 20.11.2006, klo 04:10:23
Tervepä vaan tännekin (uusi tulokas).

Itselleni on jäänyt elävästi päähän kellumaan lausahdus "Titityy, 500 markkaa Plii Plyy!", enkä kyllä millään saa päähäni mistähän tuo löytyi. Jos joku muistaa, niin mieluusti tutustuisin tähän päähänpinttymään uudelleen :)

//Jartza


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 20.11.2006, klo 10:24:09
Tervepä vaan tännekin (uusi tulokas).

Itselleni on jäänyt elävästi päähän kellumaan lausahdus "Titityy, 500 markkaa Plii Plyy!", enkä kyllä millään saa päähäni mistähän tuo löytyi. Jos joku muistaa, niin mieluusti tutustuisin tähän päähänpinttymään uudelleen :)

//Jartza

Carl Barksin Kovan onnen raha. Jäänyt itsellekin mieleen, kun oli ekassa Aku Ankan Parhaat -albumissa. [kaivaa albumin esille] näyttää olevan ainakin tässä muodossa "Titityy, 500 plii plyy"  ;D (Aku pimahtaa kun kauan jahdattu arvokolikko palaa mystisesti takaisin ).

Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.11.2006, klo 10:30:15
Kaivaa toisen albumin esille:

- It's - it's! Qveep! 500 skvigs! Puff! Pant! - I ain't lost! Glip! Flub! Click!
- Chirp! Cheep! 500 peeps!
- A-clicky! A-clacky! I'm a wacky quacky!

Carl Barksin alkukieliset ovat aika mahtavia välillä.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 20.11.2006, klo 12:37:06
"Kivat tuuballesi, von Strudel!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Flemming Andersen - 20.11.2006, klo 16:22:07
"Lanka-Lare pelaa likaista peliä mutta aina puhtain hampain"
"Kukaan ei syö kultaa! EI KUKAAN!!!"
"Alkaa jo jurppia tupeloiden jeesaaminen"
"Sehän on ravitsevaa - ja lisäksi maukasta"
"Karvakorva ruma korva, karvakorva ruma korva"

(Kaikki taskareista, Flemming Andersenin piirtämistä tarinoista.)

"Mutta tämä on 13. kerros!" "Älä ole taikauskoinen vaan hae lanttini" (Lumottu papukaija)

"Kun muna aukeaa niin sieltä laukeaa" (tämän bongasin toisesta keskustelusta)



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: jinroh - 20.11.2006, klo 18:49:44
Sarjan nimi on Jättiläissirkat. Mikki ja Hessu aiheuttavat tulipalon joillain markkinoilla ja sammuttavat sen naurukaasulla.

"Sammuttivat" hyvinkin. Ilokaasun (dityppioksidi) vaikutus oli päinvastainen, eli markkinatori humahti savuna taivaan tuuliin.

Vaikutuksesta poliiseihin en sitten osaa sanoa, miten innokkaasti keskimääräinen sinivuokko lähtisi hämähäkkejä etsimään.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kulmalan kaveri - 20.11.2006, klo 22:02:24
Yksi mieleenjäänyt on siitä Barks-tarinasta, jossa Hannu luottaa onneensa ja kerää itselleen ilmaiseksi aterian osaset. En ole varma, oliko sanatarkasti näin, mutta kutakuinkin...
"Myöhästyit kolme minuuttia lounaalta. Sen vuoksi heitän kaikki ruoat ikkunasta ulos" ;D

Toinen on ehkä 90-luvun lopulta, en muista piirtäjää, en kirjoittajaa, enkä tämänkään sanamuodosta ole ihan sata lasis.
"Oi voi! Setä äkkäsi vanhan Ollin"
"Seudun äkäisimmän kujakollin"



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jampam - 21.11.2006, klo 12:05:58
Kovien aikojen eläminen, hypnoosi-pim ja kolmipyörän valinta lienevät melko monen muistissa.

Oma lainaukseni löytyy Akun ajatuskuplasta, kun ankkaparka kauhoo vimmatusti meren syvyyksissä hai kintereillään. Akun ilme on mahdoton, pienistä pupilleista heijastuu pelkkää paniikkia! Oma elämä vaakalaudalla hän ajattelee:
"Olen pelästymässä."
...eikä muuta sit. :)

Vanhat Akkarit taitavat kyllä sisältää muitakin tällaisia... jänniä kuvauksia hahmojen tunteista kuplissa? Melkoinen välähdys kyllä. ::)

Vielä yksi sitaatti: "KÄÄK!" ;)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: VesaK - 22.11.2006, klo 11:09:39
Akun ja poikien "kaikukilpailu" on ihanan järjetön sarjakuvajakso. Aku menossa esitelmöimään kasvissyöjien kerholle kaiuista?

"GKKKOZEMMIFIJJE LIVVVIESKI!" (tjsp.)

"Suurin paukkupommi koko kaupungissa! Tähän ette pysty enää vastaamaan!"
"Ei meidän tarvitsekaan, sillä..."
"Unohdit maksaa kaiusta!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: TeppoV - 29.11.2006, klo 11:26:48
"Sun turha mutitella mulle on. Jano sielussani suunnaton kaipaa tunnustusta raikasta, ei epäilyksen suolaa karvasta."

Suunnileen noin se meni, jostain William van Hornin sarjasta kyse.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darzee - 29.11.2006, klo 15:21:18
Oma lainaukseni löytyy Akun ajatuskuplasta, kun ankkaparka kauhoo vimmatusti meren syvyyksissä hai kintereillään. Akun ilme on mahdoton, pienistä pupilleista heijastuu pelkkää paniikkia! Oma elämä vaakalaudalla hän ajattelee:
"Olen pelästymässä."

Taitaa olla sellaisesta tarinasta kuin "Operaatio Kaljuuna" taskarista 61. Ei mikään häikäisevä stoori, mutta jostain syystä piirtynyt selkeästi mieleeni.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Duck Woman - 06.12.2006, klo 19:57:24
Kultaisella 80-luvulla ilmestyi Aku Ankassa tarina, jossa Pelle asensi rahasäiliöön lukon, joka aukesi vain tietyn lorun lausumalla. Itse tarina ei ollut ikimuistoinen, mutta lorut ovat jääneet mieleen:

"Kun mä lausun sanat nää, saa rosvot nuolla näppejään"
"Rakkaat rahat nähdä saan, kun sanat nää mä muistan vaan"
"Turha toivo ukkosein, sanas laita harkiten"
"Älllös pysy kiini, jos avaudut oot fiini"
"Hyvin sykkii runosuoni, väärä vain on lorun juoni"
"Pieni tovi, auki ovi"
"Lyhyestä virsi kaunis, silti sulle en oo aulis"

Oli loruja lisääkin, mutta nuo muistan ulkoa.

edit: pari typoa. Pitäisi leikata kynnet.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Hanna - 07.12.2006, klo 22:14:38
"Pim! Olet hypnotisoitu!"

Mieleen on jäänyt erityisesti myös se vanha Barks(?)-juttu, jossa Akun piti opetella ulkoa joitakin merimiesrunoja voidakseen osallistua runokilpailuun, jonka pääpalkintona oli risteily Karibialla tms. Aku luritteli runoa, jossa sanottiin jotakin tähän tapaan, että "nuolen ammuin ja albatrossia haavoitin". Mitenkähän toi oikein meni, jäi suorastaan kaivelemaan... anyone?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.12.2006, klo 22:17:46
Mua kohtalo uhkaa hirmuisin
mä ammuin nuolen ilmoihin
ja albatrossia haavoitin

Meniköhän oikein. Vedin ulkomuistista.

EDIT: Pakko tarkistaa:

Kohtalo uhkaa hirmuisin
sillä ammuin nuolen ilmoihin -
ja albatrossia haavoitin

Seuraava ruutu:

-Ajattele! Hän tiesi vastauksen - ja sanasta sanaan oikein!
-Eikä edes kangerrellut! Hän on ilmiömäinen!

Mun Aku Ankan Toivesarjat hajoo!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: TeppoV - 08.12.2006, klo 12:33:40
Mutta muistattekos tätä Akun kirjettä Iinekselle:

"Sun suusi ja hiuksesi sieluni silmillä nään, sua tytöistä kauneinta ikävöimään nyt jään"

jonka Tupu, Hupu ja Lupu muuttivat muotoon:

"Sun silmäsi kierot mua kauhistaa, ja takussa tukkasi alati hulmuaa." Terveisin Aku.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: ukkweli - 08.12.2006, klo 17:15:55
Aku ja Tulppu räiskii maaleja toistensa päälle.
Aku:-Miellyttääkö magenta?
Tulppu:-Perustatko preussinsinisestä?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kosmonauttihai - 13.12.2006, klo 19:12:58
Minulle on tullut tavaksi siteerata kahta ensimmäistä säettä tästä Roopen kai useammassakin Rosan tarinassa lausumasta runosta/laulusta (joka saattaa mennä hieman erilaillakin, näin sen muistan), kun keskustelussa tulee siitä johtuva paussi, ettei kukaan tiedä, mitä sanoa:

Oli neidon koti Nebraska,
häntä piiritti Sipuli-Jaska


Yleensä sen jälkeen joku sanoo.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darzee - 13.12.2006, klo 20:33:36
Oli neidon koti Nebraska,
häntä piiritti Sipuli-Jaska

Minun muistiini se sujui näin:

Ol' piikasen koti Nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoksu sai neitosen juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska.

Joku varmaan osaa kertoa, mitä Rosa alkuperäistekstiin oli riimitellyt.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Flemming Andersen - 14.12.2006, klo 20:42:26
Jos jollain on Roope Ankan elämä ja teot, se saattaa näkyä tarinan lopussa luonnosnäytteissä? Vai eikö niitä ollut ennen Sammon salaisuutta?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: HauisHarteikko - 17.12.2006, klo 12:49:06
Suosikkisitaattini on luonnollisesti:

"Hrump"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: puro - 17.12.2006, klo 12:55:33
Mainittu tässäkin säikeessä jo aikaisemmin, mutta henkilökohtainen suosikki on: "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä." Yllättävän usein tulee käytettyä ihan elävässä elämässä.

-P.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Aura - 17.12.2006, klo 14:11:59
henkilökohtainen suosikki on: "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä."

Sama täällä. Siitä hauska lause että sanoi sen missä ajassa tai paikassa tahansa, aina se on totta... ainakin suunnilleen.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Heinrich - 17.12.2006, klo 14:30:50
Minun muistiini se sujui näin:

Ol' piikasen koti Nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoksu sai neitosen juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska.

Joku varmaan osaa kertoa, mitä Rosa alkuperäistekstiin oli riimitellyt.


Roope lausuu:

"There once was a barmaid in Nome
and a gold miner lonely for home.
He had the breath of a moose
And she couldn't get loose
so she pulled out her knife and..."

Näin ainakin Pehmeäkantisessa The Life and Times of $crooge McDuck -kirjassa vuodelta 2005.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Wierdo - 21.12.2006, klo 19:00:06
No toi "Katsokaa! Ajan ilman päätä!" lause on jo legenda, mutta minulle on jäänyt kyllä yksi mieleen tuoreestakin ankasta. Aku sanoo:

"Mummot etuilevat aina jonossa ja maksavat pikkurahalla."

Tässä vaan on jotain huvittavaa. :D

Sitten on tietty ne Roopen kuuluisat sanat:

"Tätä menoa olen rutiköyhä 400 (luku vaihtelee) vuoden päästä!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Flemming Andersen - 21.12.2006, klo 22:59:42
"Tuki suusi Aku, tai lennät ilman konetta" (Grand Canyonin kuohuissa). Toimii paremmin keskellä dialogia, joka noissa Roope-sedän aarrearkuissa on fantastista! Barcelonassahan osataan kokata Ankkaa. Força Catalunya!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: LauriPoika - 28.12.2006, klo 15:26:11
http://www.kerrolisaa.com/kuvat/hianosopimusd.JPG
Siinähän se.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Flemming Andersen - 28.12.2006, klo 18:39:47
Pervoa pervoa... Mutta kuka on asialla? Vanha Gatto? Vai Chierchini? Jälki näyttää tutulta mutta en pysty nyt assosioimaan noita piirrosjälkiä oikein.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 28.12.2006, klo 20:34:46
Chierchiniltä näyttää.

Timo


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: hte - 28.12.2006, klo 21:25:36
Parikin vanhaa tuli mieleen:
" Kissa kiitoksella elää, mutta me haluamme selvää rahaa.
(AA 56 12 Köyhälän Joulu)
"Ehkä mä itkin, ehkä mä nauroin, ehkä mä lintu muuten vain lauloin" (AA 60-10 s. 18)

sitten vielä yksi Sepen sanoma: (suunnileen):
" Me isot pahat sudet olemme tottuneet nukkumaan taivasalla, sateellakin"



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Joe_Smith - 29.12.2006, klo 02:34:06
Jossain tarinassa sanottiin kai melkein näin:
"Minulla on kulttuurikoti, jo humppakin on minulle kauhistus!"

Mutta ylivoimaisesti eniten käyttämäni, tosin voi olla, että siteeraan väärin,  on:

"Timanttinen keikka hemmot!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darzee - 29.12.2006, klo 17:28:41
http://www.kerrolisaa.com/kuvat/hianosopimusd.JPG
Siinähän se.

Kaikeksi onneksi asiayhteys ei tarinassa ole aivan noin säädytön - seuraavassa ruudussa Roope näet heristelee Akulle veistä ja toteaa: " Jos juttu kääntyy tappiolliseksi, vastaat puolesta". "Juttu", johon viitataan, on Akun ja Roopen järjestely, jolla herkullisia pitsoja leipova Aku on lupautunut huolehtimaan cateringistä Roopen liikeneuvotteluissa.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Käsine - 02.01.2007, klo 01:55:41
"Paas antaen se väinölinna, jonka oot auki jousipampusta. Meniks jakeluun?"

(Ulosottomieheksi ryhtynyt Aku kohtaa hankalan asiakkaan Barksin tarinassa. Lainaus ulkomuistista, joten tuskin sanantarkka.)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Flemming Andersen - 10.01.2007, klo 19:07:58
"Sudepentujen käsikirjassa neuvotaan miten räjähtänyttä moottoria käsitellään"...  Alan ymmärtää Roopea :-\
Oli jossain Jumbossa, pitää käydä katsomassa missä niistä...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Neittis - 11.01.2007, klo 21:37:06
"Alkuruuaksi pajunköyttä, pääruuaksi ankkaa omassa liemessään ja jälkiruuaksi muutama korvapuusti!"  ;D Jostain taskarista... It's classic!


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Toomio - 11.01.2007, klo 23:17:41
Kyllähän kaveripiirissäni paljonviljelty legenda on ajatuksia lukevan Telepatun kommentit:

"Tiedemiehet saavat tutkia sen aivot!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: aluakonek - 03.06.2007, klo 19:54:02
tässä on nyt tullu jo paljon sellasia, jotka oli iteltäni kokonaan unohtunu. nauroin parille ihan vedet silmissä…

näitä ei tainnu kukaan vielä mainita:

"aurinko laski ja aurinko laski kuin kananmuna veteen,
nyt tuli sulle hessuli hassu vaaranpaikka eteen"
(hessun setä lurittelee hessulle unessa, tai jotain sinnepäin…tais olla jossain seisari-akkarissa)

"kinkkuvoileipää…ja sinappia"
(puhuva luu?)

"ostetaan monot ja kävellään seuraavaan kaupunkiin"
(kun taivaalta satoi rahaa)



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Peetukka - 03.06.2007, klo 20:06:28
Tässä omia suosikkejani: Puhuva koira: Elämme kovia aikoja, ystvä hyvä! Harakka tai juku muu lintu: Varsovan laulu piiloon tullinuuskija paarpuurin puolella! ;D


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jora - 04.06.2007, klo 18:56:02
"Paas antaen se väinölinna, jonka oot auki jousipampusta. Meniks jakeluun?"

(Ulosottomieheksi ryhtynyt Aku kohtaa hankalan asiakkaan Barksin tarinassa. Lainaus ulkomuistista, joten tuskin sanantarkka.)
Tuo on minunkin lempparini. Otinkin noin tunti sitten Juhlasarjat seiskan hyllystä tarkoituksenani lukea tuo nimenomainen kupla. Ja sitten näin viestisi, mikä todistaa, että maailmankaikkeus rakentuu minun ajatteluni ja toimintani ympärille (olenkin jo pitemmän aikaa aavistellut sitä...)

Harmittavasti uudelleenpainettaessa tuo "väinölinna" kaiketi muutetaan euroiksi.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.06.2007, klo 21:48:49
Harmittavasti uudelleenpainettaessa tuo "väinölinna" kaiketi muutetaan euroiksi.

Ankassa se muuttuu varmasti euroiksi. Barksin kootuissa puhuttaneen taaloista. Eihän kohta nuoremmat enää edes tiedä mikä se "väinölinna" on, saati markka.  :P
Ohessa alkuperäinen. Samassa tarinassa savoa haastava Borneon villinainen puhuu alun perin USA:n etelävaltioiden tyyliin.

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5463.0;id=4707)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: V1lle - 14.06.2007, klo 18:10:49
Tuossahan tuo on allekirjoituksena  :)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: A-M H. - 16.06.2007, klo 21:41:41
Yksi suosikeistani AA:n satasivuiset 1 tarinassa Aarre meren pohjassa kapteenin ja Touhon keskustelu: "Tiedätkö mihin noita käytetään?" "Päivänselvä juttu, tietysti juuri siihen, mihin ne on tarkoitettu!"


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Aukustus - 17.06.2007, klo 13:01:12
Yksi suosikeistani AA:n satasivuiset 1 tarinassa Aarre meren pohjassa kapteenin ja Touhon keskustelu: "Tiedätkö mihin noita käytetään?" "Päivänselvä juttu, tietysti juuri siihen, mihin ne on tarkoitettu!"

Ehdoton suosikki!!! Empäs vaan muistanut mistä olin sen lukennut, mutta nyt se selvis...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: pasoleati - 17.06.2007, klo 13:26:28
Ankassa se muuttuu varmasti euroiksi. Barksin kootuissa puhuttaneen taaloista. Eihän kohta nuoremmat enää edes tiedä mikä se "väinölinna" on, saati markka.  :P
Ohessa alkuperäinen. Samassa tarinassa savoa haastava Borneon villinainen puhuu alun perin USA:n etelävaltioiden tyyliin.

(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5463.0;id=4707)

Mitähän tuossa kuplassa sanotaan, siis oikeinkirjoitettuna?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Anssi Rauhala - 17.06.2007, klo 14:45:15
Mitähän tuossa kuplassa sanotaan, siis oikeinkirjoitettuna?

"I want the fin you owe for this blackjack! ...Understand?"
"The fin" on viiden dollarin seteli, "blackjack" on lyijypainotettu pamppu (Wikipediassa - missä määritelmä on kirjoitettu erikseen: "Black Jack (weapon)" - on heretty suorastaan arveluttavankin vuolaasti selostamaan näiden lyömäaseiden ominaisuuksia ja rakenteita, ja erinomaisuutta kuolettavankin vakavien ruumiinvammojen tuottamisen apukeinoina). "Catch (my drift, my meaning)?" on luontevan ytimekäs tiedustelu, menikö viesti jakeluun.

Suomennos on kyllä hieno.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Samone - 18.06.2007, klo 18:06:39
Suomennos on kyllä hieno.
Täällä varmaan satoja kertoja kehuttu, mutta pidän todella arvossa akkarien kääntäjien ammattitaitoa sekä -ylpeyttä.

Nyt kun omat lapset lukevat paljon ankkoja, muistuu hyvin mieleen oma lapsuuden ajan logiikka ja tarinoiden avautuminen. Tuon pohjalta on sitten hyvä kertoa lisäselvityksiä aiheesta tulleisiin kysymyksiin. On tämä vanhemman rooli rankkaa  ;D


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 18.06.2007, klo 21:38:28
Aku Ankan puhekuplissa on toisinaan ollut aivan turhaa itsetarkoituksellista kikkailua, joka kiusaannuttaa ainakin nykyään.

En tarkoita että nykyään sellaista olisi, mutta 80-luvun käännöksissä on. Silloin muistaakseni alkoi Aku Ankan kielen kehuminen. Ehkä kääntäjille nousi kehuminen hattuun ja meni vähän yli.

En silloin aikoinaan pannut asiaa merkille, ehkä tutkin nykyään sarjakuvia toisin silmin.

Kivekkään muistelmissa kerrottiin (ja on siitä aikaisemminkin ollut puhetta) että jos sarjassa esiintyy karhu, käytetään kaikkia karhun synonyymejä. Näin on muutamankin kerran ollut.

Mutta luin tänään Aku Ankan riemuralli -kirjaa (1987), jossa oli tarina missä pojat hoivaavat eksynyttä karhunpentua. Karhu-sanaa toistettiin monta kertaa, ja vain yhden kerran oli nalle-synonyymi. Kääntäjillä ei siis ole ollut mitään yhtenäistä linjaa.

Myöskin selvästi Barksiin on panostettu enemmän kuin muihin. Takaisin Klondikeen -sarjan kääntämiseen meni kuulemma puoli vuotta.



Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Lurker - 18.06.2007, klo 21:42:30
Vatsakin oli "maaru" monta vuotta...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Koivusaari - 25.07.2007, klo 21:37:44
"Hanta , biibhatsam agratoo vartatee.
 - Anubhuujataam tarhi narapatikoopah ! "


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Emiliia - 25.07.2007, klo 22:44:19
Höm, vähän off-topic, mutta tulipa mieleen, kun eräänä iltana baarissa samaan pöytään istahti punkbändi, jolla ei vielä ollut nimeä.. Niin sitten kovasti keksimme heille nimiehdotuksia, kuten "Rahat vai kolmipyörä?" ja "Neliskanttiset munat". Ja pojat olivat ihan pihalla. Ja me ihmeteltiin, et kuin joku VOI olla ihan pihalla, eikös tämä nyt ole ihan yleissivistystä...


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pikku Hukka - 30.07.2007, klo 11:17:28
"Katsokaa, ajan ilman päätä" kuuluu ehdottomasti suosikkeihini.
Mutta "Kaik lutviutuup" -murresarjiksessa on mainiota mm. kun Aku harjoittelee tietokilpailua varten lukemalla kaikenlaista nippelitietoa: "Arvi Lint luk ensimäist uutiseese 1967. Hänt ritisoitii siint ko hää lipo liikaa huulijaa"  ;D


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Mikke75 - 10.08.2007, klo 17:32:58
Mun mielesta yksi kaikkien aikojen lauseista Akun suusta on sarjassa "Aku Hotellipoikana", AA 8/1983. Valepukuinen hotellinomistaja haluaisi ystavallisesti Akulta kupin kahvia johon Aku vastaa: "Sarpikaa sumppinne kafeteriassa. Olen vain arvovieraiden kaytettavissa!"

Totta kai tuo kostautuu Akulle sitten... ;)


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jora - 10.08.2007, klo 23:15:32
Yksi mieleenpainuva on om mani anas hum, vai oliko se ammuni alas tul? Yaargh, en muista.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Koivusaari - 10.08.2007, klo 23:56:07
Yksi mieleenpainuva on om mani anas hum, vai oliko se ammuni alas tul? Yaargh, en muista.


  - Om Chu.
  Skloms tu ?


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: slipoilfan - 11.08.2007, klo 00:53:21
"Kivat tuuballesi, von Strudel!"


Tämä. Lausahduksessa on uskomatonta Die Hard henkeä, kun Roope lentää pienkoneella Strudelin puhaltimen solmuun ja taivaan rantaan kaasuttaessaan lataa tuon kommentin.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jora - 11.08.2007, klo 11:58:50
- Om Chu.
  Skloms tu ?

Ei, kun tuos anas hum -juttu on jostain Vicarin n. 1995 julkaistusta sarjasta, jossa Aku menee erakon pakeille oppimaan itsehillintämantran.


Otsikko: Re: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Illodiini - 15.08.2007, klo 10:03:15
Muisti vanhalla tökkii, mutta eikö se ollut Höpsistys Ankka, joka valloitti Ankkalinnan korkeimman vuoren ja totesi: Nyt olen täällä! ;D

Illodiini


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Turrik - 04.09.2007, klo 23:10:41
Tästä olen aina tykännyt:

"Kaada se litku takaisin lehmään! Se ei kelpaa edes kannen pesemiseen!"

Joe-poikahan se.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Antti Värtö - 05.09.2007, klo 14:32:12
Akun laulu "Itkevä merimies" tarinasta Aku Ankka iskelmänikkarina on aika kova:
"Ja suo mulle hauta pohjassa meren
Kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren"

Tätä olen joskus käyttänyt kuvaamaan itsesäälin täytteisiä artisteja/kappaleita:
"Millainen bändi X on?"
"Sellaista Suo mulle hauta pohjassa meren-kamaa."

EDIT: korjasin kirjoitusvirheen. "hyytävi veren" eikä "meren"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pässi - 05.09.2007, klo 22:43:22
"Kun vanhuuden peikko mun hyytävi meren"
Pikatrivia: missä toisessa yhteydessä tuon sitaatin mukaelmaa on käytetty Akkarissa?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 09.09.2007, klo 15:33:24
"Uniikki unikorni olikin korni koni."

Muistan tuon aina.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Duck-King - 12.09.2007, klo 20:18:23
Kaikista klassisin on: ''Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä'', ja Carl Barksin tarinassa musiikin lumoissa Aku sanoo Tupulle Hupulle, ja Lupulle:''Vai niin! Te siis häpeätte minua, koska olen vain apumiehen loimittajana kaljatehtaassa.'' ;D


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 13.09.2007, klo 17:47:21
Kaikista klassisin on: ''Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä'', ja Carl Barksin tarinassa musiikin lumoissa Aku sanoo Tupulle Hupulle, ja Lupulle:''Vai niin! Te siis häpeätte minua, koska olen vain apumiehen loimittajana kaljatehtaassa.'' ;D

Ooh! Kaliaa! Ja vielä Aku Ankassa!


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Antti Värtö - 13.09.2007, klo 19:39:37
Ooh! Kaliaa! Ja vielä Aku Ankassa!
Monilla on tapana kotikaljasta puhuttaessa jättää "koti"-määrite pois ja käyttää pelkästään sanaa "kalja", joten veikkaisin siitä olevan tässäkin kyse. Tai ehkä AA on muuttanut linjaansa ja tätä nykyä houkuttelee lapsia alkoholismin tielle?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Duck-King - 13.09.2007, klo 20:08:32
No tuskinpa nyt sentään ihan alkoholin tielle :o Se ei tulisi pieneen mieleenkään.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: mtvester - 03.04.2008, klo 21:32:10
Noiden tässä ketjussa mainittujen lisäksi minulle on jäänyt päähän erityisen hyvin kaksi laulua:

Eräässä tarinassa Teppo Tulppu kuljeskelee kadulla ja hoilottaa Satumaa-tangoa, josta kimmastuneena Aku pirauttaa poliisille ja huutaa naama punaisena jotakin tyyliin: "Haloo, onko poliisi? Naapurini Tulppu hoilaa kurkun vierestä, enkä saa häntä lopettamaan!"
Muistaako kukaan, mikä tarina on kyseessä? Entäpä mitkä olivat Akun tarkat repliikit? :D

Toinen hassu biisi taas on legendaarisessa tarinassa, jossa Aku toimii eläinpuistonvartijana Alametsässä ja hoilaa: "Tää on Alametsän eläinpuisto, malliin Australian..." :p


Lisäksi pari hauskaa sitaattia:

"Himputti! Tarvitsen jonkun tyhjäpäisen taliaivon vailla minkään sortin tunnontuskia."

"Joku porho kehui repineensä metsäkaupoilla tuohta niin että heikkolatvaista puistatti."


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Teukka - 04.04.2008, klo 11:01:47
Jossain tarinassa Aku on (taas kerran) innostunut autokisoista.
Kas kummaa, Hannu päättää myös osallistua kisaan omalla autollaan,
jolloin Aku rääkäisee jotakuinkin näin:

"Tuollaisella bulevardisportilla ei ole mitään asiaa isoisten ralliin !"'

Toimii mukavasti arkikäytössäkin, kun haluaa arvostella kaverin autoa  ;D



Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ili88 - 05.04.2008, klo 14:16:25
Kaikkien klassisten Barks-sitaattien lisäksi mieleen on jäänyt muutama lause muuten tyhjänpäiväisistä tarinoista. Lainaukset ulkomuistista eivätkä välttämättä ihan kirjaimen tarkkuudella oikein.

"Avvuain on meillä, paljonks maksat?" (Karhukoplan kiristyskirje Roopelle ehkäpä 70-luvun lopun Aku Ankassa)

"Limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee" (Karhukolpa juhlii onnistumistaan "limsan" voimalla jossain taskukirjassa)

"Minä puhkun ja puhallan..." Sepe porsaille useita kertoja saman tarinan aikana.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Barks92 - 05.04.2008, klo 14:20:27
En muista mikä sarj mutta olisi ko scarpa

akulla oli papukaja joka huusi ohi kulkijalle:IHRAMAHA

ja tietysti aku sai turpiin :-\


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: tahkonpolku - 07.04.2008, klo 17:34:03
Tätä ei olekaan vielä mainittu:

Sepe Susi on taas kerran jossakin valeasussa ja esiintyy väärällä nimellä possuja hämätäkseen. Hänen ammattiaan tiedustellaan, ja Sepe ilmoittaa:

”Olen liha-alalla.”


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Tuomas Tiainen - 10.04.2008, klo 21:04:32
Rahojen, kolmipyörien ja kovien aikojen lisäksi on jäänyt mieleen täälläkin jo mainittu "Limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee!" Mikäs taskukirja se olikaan jossa tuo luritus on? Muutenkin taskareissa, ainakin vanhemmissa, on välillä melko lennokasta kieltä...

Mutta kyllä silti on pakko äänestää Itkevää merimiestä. Iski jo natiaisena kun tuli tuo tarina luettua mummolassa jostain kauhtuneesta (mutta rakkaasta) Aku Ankan parhaista.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.04.2008, klo 21:56:40
Tätä ei olekaan vielä mainittu:

Sepe Susi on taas kerran jossakin valeasussa ja esiintyy väärällä nimellä possuja hämätäkseen. Hänen ammattiaan tiedustellaan, ja Sepe ilmoittaa:

”Olen liha-alalla.”

Sepe yritti hämätä Pikku Hukan opettajaa, joka osoittautui Sepen entiseksi opettajaksi. Ei ollut siis valeasussa.

Tai sitten tuo on kahdessa sarjassa. Minun muistamani oli 70-luvulla.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Milla Valkeasuo - 11.04.2008, klo 03:14:30
"Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren."
"Eesia kalattor"

 ;)


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: PurPur - 11.04.2008, klo 16:47:33
Rahojen, kolmipyörien ja kovien aikojen lisäksi on jäänyt mieleen täälläkin jo mainittu "Limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee!" Mikäs taskukirja se olikaan jossa tuo luritus on?

Muistelisin (kirja on varastossa, joten en voi tarkistaa) tuon olleen Peregon "Aku ja kaksi pistoolia" Roope-sedän maailmanmatkat-taskarissa. "Hannu Hanhi on saluunassa... hik... hän pelaa ja voittaa!.. Limsasta me voimaa saamme" jne.

Antakaamme taskari-sitaateista kunniaa myös kääntäjälegendalle, Mary A.Wuoriolle.

Muuan Barks-sitaatti on jäänyt ikuisesti soimaan mieleeni: "En tiedä miksi laulaa lintunen, se kai iloinen on tai suruinen".

Aikanaan tämä oli suosittu: "Sammuttakaa valot!" :P


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 11.04.2008, klo 18:14:24
Muuan Barks-sitaatti on jäänyt ikuisesti soimaan mieleeni: "En tiedä miksi laulaa lintunen, se kai iloinen on tai suruinen".

Taitaa olla suomentajan ansiota. Yhdistelmä Erkon sanailemaa kansansävelmää ja Kaarlo Kramssua:

Muut muistot haihtuu, katoaa,
Yks säilyy yksinään:
Onk' iloinen vai suruinen,
En tiedä itsekään.

J.H. Erkko runolsi:
En tiedä miksi laulaa lintunen Ja miksi jyräjääpi ukkonen, Vaan itse tiedän siksi laulavani, Kun sävelehet soivat rinnassani.

Alun perin:
Oh! Maybe it's glad! Maybe it's sad! Maybe it's a little MAD!

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 11.04.2008, klo 18:50:33
Kääntäjälegenda Mary A. Wuorio oli myös Zoom-lehden päätoimittaja ja kirjoitti lapsille pääkirjoitukset joka numeroon. Tai jos joku muu kirjoitti kun Mary oli lomalla, en tiä.

Power of Mary Marvel!


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Koivusaari - 10.08.2009, klo 14:07:42
"Munan rauhaa ei passaa häiritä!"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Vincent - 11.08.2009, klo 17:41:18
Taskukirja 58

"Tyhmä hanhi, päästä irti tai teen jotakin"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 11.08.2009, klo 22:15:36
Tätä sitaattia käytän aina välillä sopivissa tilanteissa.

Elikkä kyseisessä tarinassa Aku uhosi Ankan pojille, että tietää kaiken kaikesta, ja että ei ole kysymystä johon hän ei voisi vastata, ja että on valmis lyömään tiskivuorot vetoa. Yksi pojista sitten keksi kysyä jotain aivan puuta heinää, johon Aku ei voisi vastata. Kysymys oli kutakuinkin näin "Mitä Hannibal Puntio sanoi, kun 300 elefanttia rynnisti hänen päältään?".

Aku oli tietenkin moisesta hädissään, eikä osannut vastata. Hän päättää mennä jonkun keksijän keksimän älykkyyttä nostavan laitteen koekaniiniksi. Laite kuitenkin räjähtää, ja Akusta tulee kaikkein älykkäin.

Pojat ovat tietenkin hädissään, kun viisastelijoiden kokoontumisissa ramppaava Aku saattaisi hyvinkin tietää vastauksen esitettyyn kysymykseen, ja pyytävät proffalta apua. Tämä kertoo, että yhtä suurella räjähdyksellä voisi palauttaa Akun normaaliksi.

Ankanpojat sitten järkkäävät moisen "räjähdyksen", ja Aku palautuu normaaliksi.
Akun ollessa yhä aivan pihalla "räjähdyksestä", Ankanpojat kysyvät kysymyksen uudelleen. Aku vastaa seuraavalla tavalla:

"Huh huh, tuntuu siltä kuin 300 elefanttia olisi juuri rynnistänyt päältäni!"

Arvatkaas ketkä joutu tiskaamaan?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: AT-Man - 12.08.2009, klo 11:05:17
Van Hornilta on sellainen tarina kuin Tupokierros, ilmestyi kai 90-luvulla Aku Ankassa. Kyseessä on yksi mielestäni maailman parhaita Aku-tarinoita. Melkosen perusasetelma, Aku laittaa pojat töihin ja pojat käy lakkoilemaan koska ne ei saa mm. enemmän viikkorahaa ja valvoa pidempään. Siinä tarinassa on paljon hyviä juttuja, mm. kun Aku tekee itelleen aamiaiseksi vohvelia kermavaahdolla ja hillolla, ja pojat laitto sinne sekaan oksetusjuurta, Aku virkkoi:

"Augiaan tallien ovimatto maistui kai samalta."


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: AT-Man - 12.08.2009, klo 11:11:55
Toinen muistui mieleen, kun Akua raivostutti Sami ja Kojootit yhtye johon Iines oli ihastunut, ja Aku aikoi mennä sabotoimaan heidän soittimensa junassa, niin pojat yritti estää Akua laittamalla oven lukkoon, johon Aku sanoi:

"Uksi on reikelissä!"

Onkohan tuokin ollut yhtä hauska englanniksi, vaiko vain "The door's locked!"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Yen - 02.02.2010, klo 18:37:17
En tiedä onko jo mainittu, mutta oma lempparini on se kun Aku kirjoitti Iinekselle Hannun nimissä kirjeen, koska halusi itse päästä messuille Iineksen kanssa ja eliminoida Hannu Hanhen. Se meni jotenkin näin:
" Tyhmä ruma homsantuu, kanssas messuille en tuu, minulla on parempaakin ajanvietettä, Hannu."   ;)


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pekka R. - 02.02.2010, klo 19:35:07
"Ihana päivä ampua jotakin!"

lausuu Petkunterää muistuttava suurriistanmetsästäjä Barksin & Jippesin Sudenpentutarinassa Ankkalinnan jätejärvi (tms., ei ole nyt lehti tässä käsillä) .

Noissa Barksin kirjoittamissa luonnonsuojeluhenkisissä sudenpentujutuissa on monta muutakin makaaberia heittoa, mm. siinä tarinassa jossa Roope haluaa teurastaa rantaan ajautuneen valaan...


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Nanna - 02.02.2010, klo 19:39:22
"Nytpä tallin syrjätuote osuu siipiin tuulimyllyn".

Mikähän mahtoi olla alkuperäinen englanninkielinen ilmaus? Tuskin "shit hit the fan" sentään. Edellinen oli sitaatti Sammon salaisuudesta.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jeppe - 29.08.2010, klo 11:40:07
"Pääsen snobiklubiin! Paistaa se päivä risukasaankin!
"Pennosen simassa ei rusinoita säästelty"
"Katsokaa ajan ilman päätä!"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Fantom A. - 29.08.2010, klo 15:41:51
"Äijä on rikas kuin vihulainen, mutta pitääpäs vain kahmia eteensä kaikki ilmaiset lehdet. Kaikenlaisia ihmisiä!"
Näin ajattelee Roope, kun lordi Harrap vie Miljoonalehden hänen nenänsä edestä.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 29.08.2010, klo 16:08:08
"Nytpä tallin syrjätuote osuu siipiin tuulimyllyn".

Mikähän mahtoi olla alkuperäinen englanninkielinen ilmaus?

"Now the sweepings from the stable are about to strike the windmill".


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jeppe - 29.08.2010, klo 17:00:10
"Pääsen snobiklubiin! Paistaa se päivä risukasaankin!
"Pennosen simassa ei rusinoita säästelty"
"Katsokaa ajan ilman päätä!"
"Aku-setä vaikutti tosi oudolta. Hän ei edes putsannut itseään, vaikka oli yltäpäältä munamönjässä."
"Hei, kaunokki! Käytkö usein tällä saarella?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jaana S. - 29.08.2010, klo 18:55:52
'Aku päätyy rytmiryhmään.'
Hitsi, tämähän oli jo laitettu tänne. No, tässä 'Ankalinnan mielisairaala' -teoksesta:
Aku-setä, tuo marenkia!



Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Roomalainen kynttilä - 30.12.2010, klo 18:58:54
Akkarin 24/1998 tarinassa Rahageeni Aku menee sekaisin ja uida polskuttelee Karhukoplan varastamissa rahoissa. Konnat manailevat:

"Varsinainen sievoisen summan sievinen."
"Ja kylmän käteisen kasvio!"  ;D


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 02.07.2011, klo 02:50:52
Rahojen, kolmipyörien ja kovien aikojen lisäksi on jäänyt mieleen täälläkin jo mainittu "Limsasta me voimaa saamme, limsa mielet aukaisee!"

Tuo on laulusta "Kaikukohon laulu maamme!" eli: "Kaikukohon Iaulu maamme, Niinkuin ukko jyrisee! Edespäin nyt astukaamme, Sydän lämmin sykkäilee; Laulusta me voimaa saamme, Laulu syömmen aukaisee."

Lisää lauluja:
– "Hau hau hau!", "Vou vou vou!"
Koirat tämän tai viime vuoden Aku Ankka -lehden tarinassa, jossa ankkalinnalaiset harjoittelevat laulukilpailuun. Siis, "Emme me pienet koiranpennut, muuta kuin leikkiä lyömme. Nuuhkimme ilmaa kuonollamme, siinä on meidän työmme. Hau hau hau, vou vou vou! Siinä on meidän työmme."

Jossakin Roope-sedässä tai Taskarissa oli pantu useita eri laulunpätkiä peräkkäin ja Aku sen kuin hoilasi: "Vanhoja poikia viiksekkäitä talvella Talikkalan markkinoilla ja varrella virran!" (tms)

Mutta oma suosikkini vähään aikaan, Rosan Aku sarjassa Tyylittä taaplaten (http://coa.inducks.org/story.php?c=AR+119): "En erota vertausta alkusoinnusta mutta jollette te vetelykset viivana viuhdo tunnille, käyn kimppuunne kuin herhiläinen!"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: mievaan - 02.07.2011, klo 18:15:40
Mulla on jäänyt mieleen "oi uljahin prinssi maistaos omena- ja haistaos home!"  :laugh:. Aku ja Hannu kilpaili prinssin roolista. Hannu pääsi prinssiksi ja aku joutui tyytymään omenatyttöön.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 05.08.2011, klo 07:20:21
Tuolta muutaman sivun ja vuoden takaa:

Eräässä tarinassa Teppo Tulppu kuljeskelee kadulla ja hoilottaa Satumaa-tangoa, josta kimmastuneena Aku pirauttaa poliisille ja huutaa naama punaisena jotakin tyyliin: "Haloo, onko poliisi? Naapurini Tulppu hoilaa kurkun vierestä, enkä saa häntä lopettamaan!"
Muistaako kukaan, mikä tarina on kyseessä? Entäpä mitkä olivat Akun tarkat repliikit? :

"Vai ei kaupungin järjestyssäännöissä muka kielletä väärinlaulamista? Lautakunta koolle ja kielto voimaan!" Olen lukenut tuon tarinan (http://coa.inducks.org/story.php?c=D+95029) venäjäksi, siinä Tulppu hoilaa O majo solntse (O sole mio). Venäläinen käännös on pliisumpi ("Mitä!? Eikö sellaista sääntöä ole? Pitäisi olla!").

Tarinassa Aku pääsee pormestariksi lokakampanjalla (tyyliin "En sano, että Pösö olisi rikollisten suojelija, mutta hän on sitä!") ja säätää sen hoilauskiellon. Ja rakentaa rikollisille luksusvankilan, joka täyttyy pian kun sana leviää. Kun rahat loppuvat ja väkijoukko vaatii Akua korjaamaan puutteet, osoittaa Aku tilannetajunsa vielä yhdellä sattuvalla repliikillä: "Nostetaan veroja!" – Vanha pormestari saa vallan takaisin ja luksusvankilasta tulee uusi koulu. Tarina päättyy ruutuun, jossa Aku joutuu kaltereiden takaa kuuntelemaan Tulpun hoilausta.

Pikatrivia: missä toisessa yhteydessä tuon sitaatin mukaelmaa on käytetty Akkarissa?

No, missä vanhuuden peikko hyytää veren?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Pässi - 07.08.2011, klo 16:03:54
No, missä vanhuuden peikko hyytää veren?
Jos nyt enää muistan yhtään mitään heljän vuoden takaa, niin hain sitaattia: "Kauteuden peikkoko hyytää veren?"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: AT-Man - 09.08.2011, klo 22:07:23
Ties vaikka mainittukin jo, mutta Aku Saa Aikaan taskarin ekassa jaksossa Aku tuumaa ostamastaan kioskista: "Yksi tuottava päivä vuodessa! Rahani eivät riitä edes hirttonuoran ostoon." Jaksaa naurattaa yhä vaan.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 10.08.2011, klo 00:33:44
Ennen oli näemmä rajumpaa. Tuosta tuli mieleen, että Eka Vekara toteaa Mikki ja Eka Vekara -Taskarissa: "Ei hän yleensä tee pahojaan, ellei ole päihtyneenä tai pilvessä."


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 10.08.2011, klo 09:28:53
Ennen oli näemmä rajumpaa. Tuosta tuli mieleen, että Eka Vekara toteaa Mikki ja Eka Vekara -Taskarissa: "Ei hän yleensä tee pahojaan, ellei ole päihtyneenä tai pilvessä."

Tuosta minä haluan skannauksen tänne!  :o

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 10.08.2011, klo 14:33:01
Tässä, olkaa hyvä. Toinen painos, 2002.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 10.08.2011, klo 14:48:09
Kiitos! Onpa hulppeeta menoo.  :D

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.08.2011, klo 14:59:26
Tuohan on Perego. Onko esinäytös vai tarina?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Keuhko - 10.08.2011, klo 15:25:03
Tuohan on Perego. Onko esinäytös vai tarina?

Tarina, Huumaavaa bensiiniä. Hieman pimeä käsikirjoitus Roberto Catalanolta.

http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL++442-B


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 10.08.2011, klo 21:50:01
Huumaavaa bensiiniä.  ;D "Ei hän yleensä tee pahojaan, ellei ole päihtyneenä tai pilvessä", niinhän se yleensä menee. Kuka on kääntäjä?

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.08.2011, klo 22:58:34
Kuka on kääntäjä?

Wanha wakaa Wuorio.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 10.08.2011, klo 23:08:50
R. I. P. Mary. ja kiitos.

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 20.08.2011, klo 00:27:13
Tästä tulee pitkä yö. Nyt mieltä vaivaa missä numerossa ja missä tarinassa (Strobl?) oli legendaarinen repliikki "...ja kippari syöttää homeista kaljakeittoa!"
Tuurillani juuri se lehti on taatusti kateissa. Ainoa koordinaatti: ilmestynyt joskus välillä 1966-1972.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.08.2011, klo 12:53:28
Muistan kaljakeittomaininnan, mutta oliko se nyt juuri noin?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Jari Lehtinen - 20.08.2011, klo 13:51:43
"Syödäkseen saa vain homeista kaljakeittoa."

En muista.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: mievaan - 21.08.2011, klo 17:20:12
ainakin barksin tarinassa kapteeni körmyn salaperäinen laiva tjmv. oli tommonen lause. Oli tosiaan jossain 60- luvun aku ankoissa


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 22.08.2011, klo 02:04:54
Tämäkö? (http://coa.inducks.org/story.php?c=W+WDC+283-01) AA 1966-01, Ankalliskirjasto 3 ja CB:n kootut 26.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Keuhko - 19.09.2011, klo 18:21:52
"Tulen takaisin puhkua täynnä kuin kaljasaavi."

Erään unelman loppu, AATK 83


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Kahkonen - 30.10.2011, klo 22:40:25
Löytyipäs. AA24/88:
"Hiiri ja hänen kumppaninsa ovat siis seuranneet meitä ja kai tietävät meidän tietävän, että he tietävät..."
"Riittääköhän heidän ajukoppansa moiseen? Minä menin sekaisin jo toisen tietämisen kohdalla."

Kysymys: ratkaisu löytyi (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7789.msg341887.html#msg341887).


Otsikko: Vs: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Henendo - 09.12.2015, klo 16:52:21
"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä" 

Todellakin unohtumaton sitaatti ja myös kuuluisimpia Aku Ankasta tuttuja lausahduksia. "Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät" (pienellä monikoksi muuntamisella) kuultiin tänään eduskunnan välikysymyskeskustelussa työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) suusta. Ministerin muikeasta ilmeestä päätellen tämä oli tietoinen siitä, mistä kyseinen lausahdus oli peräisin.

Väitän, ettei ole ensimmäinen kerta, kun Akkaria siteerataan suuressa salissa, mutten kyllä osaa muita esimerkkejä todeta.


Otsikko: Vs: Re: unohtumattomimmat Aku Ankka -käännöslauseet
Kirjoitti: Exterminator - 13.12.2015, klo 10:35:59
Väitän, ettei ole ensimmäinen kerta, kun Akkaria siteerataan suuressa salissa, mutten kyllä osaa muita esimerkkejä todeta.
Tulee mieleen ainakin Haluatko miljonääriksi -ohjelma. Siinähän Lehtinen tiedusteli yhdeltä jo pitkälle päässeeltä kisaajalta, että haluaako tämä vastata vai lopettaa tähän.

Mies vain siihen:  "Niin että rahat vai kolmipyörä?"  :D


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: J Lehto - 10.02.2016, klo 13:21:45
Että kukaan ei ole sitten muistanut yhtä/kahta
legendaarisimmista:

"Valas, valas, tule rantaan!"
"Aaah, Mursun henkäys"

Ja sitten omia suosikkejani:

"Pankkiala ei olekaan kivaa. Meistä tulee
terroristeja!"

"Älkää, hyvät ihmiset! Minulla on heikko sydän!"
(/kolme apinaa rääkkää Akua)


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Turtana - 27.02.2016, klo 21:38:31
"Pankkiala ei olekaan kivaa. Meistä tulee
terroristeja!"

Tuo "terroristit" muutettiin "räjähdemiehiksi" jossain uudemmassa suomennoksessa. Syytä en tiedä mutta arvaan kyllä.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: KaiketsuZ - 27.02.2016, klo 23:18:53
Tuo "terroristit" muutettiin "räjähdemiehiksi" jossain uudemmassa suomennoksessa. Syytä en tiedä mutta arvaan kyllä.
Uusi suomennos noudattaa Barksin alkuperäistä tekstiä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon hauskempia vanhat vapaamuotoisett suomennokset ovat. Monista muistakin tarinoista on väkivallalla uhkailua sun muuta hauskaa kadonnut, ainakin Barksin tarinoiden kohdalla.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ari - 22.08.2016, klo 13:06:17
Eri kiva lumisota, mitäs pidät? (AA:n eka puhekupla)


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ari - 22.08.2016, klo 15:28:52
Maljanne, suurrotta! (Mikki Hiiren uni)


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darzee - 17.10.2016, klo 11:36:46
Muistaakseni taskukirjasta 46:

Ankat ovat aarteenetsinnässä laivalla ja paattiin tulee reikä. Roope pakottaa Akun työntämään pyrstönsä aukon tilkkeeksi, ja sarvivalas (tekstissä puhutaan miekkavalaasta) pistää Akua.

Tilanteesta Roopelle raportoiva ankanpoika: "Pursimiehellä on vuoto!"
Roope (pienen tarkentavan selityksen jälkeen): "No kyllä hänkin panee pystyyn oikein näytelmän, kun valas vähän puree tai pistää."

Mary A. Wuorion helmiä tämäkin.



Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ares B - 04.03.2020, klo 10:36:20
"Syödäkseen saa vain homeista kaljakeittoa."

En muista.

Muistan taskaritarinan jossa esiintyi hamppari, jonka vatsa ei kestänyt kuin "maitoa ja kaljavelliä." Siksi hän jätti väliin vaaliehdokas Kroisos Pennosen kaupungin köyhille järjestämät syömingit.

Lopussa palkituksi tuleekin kyseinen hamppari, joka riemuitsee, että "nyt riittää maitoa ja kaljavelliä pitkäksi aikaa!"


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.03.2020, klo 12:44:58
Ankan digipalvelu lupaa löytää tarinan dialoginkin perusteella, mutta ei se tätä maitoa ja kaljavelliä löytänyt.

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Keuhko - 04.03.2020, klo 14:06:50
Kyseessä on ilmeisesti tämä (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++746-A) tarina. Taskarikäännös tosin tarjoaa vain "maitoa ja kauralientä". Jos joku sattuu omistamaan tuon Aku Ankan sulkahattu -kirjan niin voi halutessaan tarkistaa, puhutaanko siinä kaljavellistä.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Miqz - 04.03.2020, klo 14:19:55
Kyseessä on ilmeisesti tämä (https://inducks.org/story.php?c=I+TL++746-A) tarina. Taskarikäännös tosin tarjoaa vain "maitoa ja kauralientä". Jos joku sattuu omistamaan tuon Aku Ankan sulkahattu -kirjan niin voi halutessaan tarkistaa, puhutaanko siinä kaljavellistä.

Tarkastin ja ainakaan tuossa Sulkahatun versiossa tarinasta ei puhuta kaljavellistä mitään. Näyttää siltä että tuo on muutenkin editoitu/saksittu versio. Tarinan aloitusruutukin on erilainen.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ares B - 04.03.2020, klo 14:42:24
Tutulta näyttää, tarinassahan kaupunki järjesti epäitsekkyyskilpailun, jonka Roope melkein voitti ellei kyseinen laitapuolen kulkija olisi jahdannut häntä ympäri kaupunkia palauttaakseen pudotetun omaisuuden.

Kaljavellimuistikuvani on varmasti jostain 70-80 -luvulta. Olisiko Onnenpoika Aku Ankka -taskarista?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Miqz - 04.03.2020, klo 14:45:08
Tutulta näyttää, tarinassahan kaupunki järjesti epäitsekkyyskilpailun, jonka Roope melkein voitti ellei kyseinen laitapuolen kulkija olisi jahdannut häntä ympäri kaupunkia palauttaakseen pudotetun omaisuuden.

Kaljavellimuistikuvani on varmasti jostain 70-80 -luvulta. Olisiko Onnenpoika Aku Ankka -taskarista?

Mullakin on tuo sama muistikuva, tarkastan myöhemmin tuon taskarin.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Keuhko - 04.03.2020, klo 15:34:20
Mullakin on tuo sama muistikuva, tarkastan myöhemmin tuon taskarin.

Niin siis tuon kyseisen Taskarin ykköspainoksesta minä tuon kauraliemi-käännöksen löysin. En tiedä onko 1986- tai 1994-painoksissa jotain eroa käännöksen suhteen.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.03.2020, klo 15:38:44
Enpä usko, että tuota olis kaljan suuntaan uudemmissa painoksissa lähdetty rukkaamaan.

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darth Mika - 04.03.2020, klo 16:07:02
Enpä usko, että tuota olis kaljan suuntaan uudemmissa painoksissa lähdetty rukkaamaan.

Timo
Ei se on varmaan muutettu "Maitoa ja vannavelliä" muotoon!
Tämä ei myöskään käy "maitoa ja piimävelliä", koska piimässähän on vähän alkohoolia. Sitähän ei edes lapset voi ostaa kaupasta.



Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Miqz - 04.03.2020, klo 17:59:55
Mullakin on tuo sama muistikuva, tarkastan myöhemmin tuon taskarin.

Tarkastin taskarista, siellä puhutaan kauravellistä. Sekoittuisiko tässä ruotsalaisten tulitikkujen ”Ankat kaljassa” loppuluku ja etsivän kaljoittelu kuitenkin tähän muistikuvaan?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ares B - 04.03.2020, klo 18:19:10
Pitänee lähteä koluamaan divareista ensipainoksia, niin vahva muistikuva tuo on. Vai olisiko tarina julkaistu myös Roope-sedässä?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Miqz - 04.03.2020, klo 20:13:30
Pitänee lähteä koluamaan divareista ensipainoksia, niin vahva muistikuva tuo on. Vai olisiko tarina julkaistu myös Roope-sedässä?

Inducks linkistä näkyy että vain noissa kahdessa on julkaistu, jotka jo tarkastin. Taskari oli ensipainos.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 04.03.2020, klo 21:02:51
Ei se on varmaan muutettu "Maitoa ja vannavelliä" muotoon!

Maitoa ja mannavelliä.
Sointuis hyvin yhteen.

Timo


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Duckula - 06.03.2020, klo 23:58:48
Ystäväni väitti nähneensä Akun pidelleen jossain nimikkolehtensä numerossa vadelmaa kädessään ja todenneen "Voihan vattu".

Onkohan tuo tyystin mielikuvituksen tuotetta vai muistaako joku muukin?


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Ares B - 07.03.2020, klo 15:59:19
Inducks linkistä näkyy että vain noissa kahdessa on julkaistu, jotka jo tarkastin. Taskari oli ensipainos.

Alfa-antikan hyllyssä ollut 1986 uusintapainos Onnenpojasta puhui sekin kauraliemestä.

Täytynee nostaa kädet pystyyn kunnes löytyy pitävät todisteet, etteivät aivoni ole kaljavelliä ihan tuulesta temmanneet.


Otsikko: Vs: Unohtumattomimmat Aku Ankka -sitaatit
Kirjoitti: Darth Mika - 07.03.2020, klo 16:18:57
Tuossa kirjahyllyssä on tämmöinen kirja kuin "Suomen Kuvallinen keittokirja (Kustantanut Lindstedtin Anitkvaarinen kirjakauppa, Helsinki) 1899.
Se on mun isoisoäidin keittokirja.

Tästä suoraan lainaten sivulta 35

Lainaus
Olut eli kaljalientä
Öl - eller dricksoppa

Pane kiehuvaan maitoon niin paljon jauhoja, että tulee sakea velli. Keitä eri kassarissa kaljaa tahi olutta, pane sekaan siirappia mielen mukaan ja, jos tahdot, myöskin hienonnettuja apelsiinin kuoria ja inkivääriä, teelusikallinen kumpaakin. Kaada kiehuva kalja velliin sekä vispilöitse, kunnes hyvin vaahtoaa, jonka perästä keitto on valmis, mutta kaada maljaan siivilän lävitse, jos on mausteita seassa, ettei niitä eikä mahdollisia jauhokokkareita joudu mukaan.