Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Toimintasankarit => Aiheen aloitti: V3§a V1tikain3n - 10.02.2005, klo 16:49:21



Otsikko: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 10.02.2005, klo 16:49:21
Jotta ei eksyttäisi Mervel ketjussa pahasti Imagosarjojen puolelle niin aloitetaan uusi ketju. Itse en kovasti lämmennyt Gen13 -sarjasta, TeamUpit se hoiti suht hyvin, osa jopa vallan mainiosti, mutta silti Gen-X oli lähempänä sydäntäni...

Enivei, minusta Imagen sarjoista vähimmälle huomiolle on jäänyt Erik Larsenin mainio, edelleen jatkuva Savage Dragon, joka nyt etenee jo yli sadannen numeron saman kirjoittaja/piirtäjän käsissä.

Sen lisäksi olen nauttinut Authoritystä, ja myös joistakin loppupään vanhoista Stormwatcheista joissa Warren Ellis harjoitteli ennen urakkaansa Authorityssä. Toki uudet Stormwatchit löytyvät hyllystä, koska mukana on suomalainen sankari, ja armiejan erikoisjoukkojen sotilaat kannattavat toisiaan. (melekein hymiön paikka)

Astro City taisi olla Homagen kustantamaa. Sehän oli kivaa kuin sika pienenä. Busiek kirjoitti silloin hyviä tarinoita ja kokonaisuuksia, ilman liukuhihnan paineita.

Mutta mistä muusta minun kannattaisi nauttia? SPWN ja Titsblade on selailtu, eivät iskeneet, eikä se miespuolinen titslade, mikä darkness(sokeiden lehti) se nyt alkoikaan ilmestyä neljästi vuodessa silloin kun Marveleita Suomessa lakkautettiin...

Siis oikeesti hyviä, kaikkihan ne oli 90-luvulla tosikuul ja redhot...

aikuisten oikeesti?

edit: lisäys


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 10.02.2005, klo 19:04:56
Planetary ja Sleeper ovat mainittujen Wildstorm-nimikkeiden lisäksi niitä joihin kannattaa tutustua. Ja volume 1:n jälkeen ilmestyneet WildC.A.T.S:itkin ovat ihan okei.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 11.02.2005, klo 09:07:26
Konkurssiin karahtaneelta Crossgeniltä saattaisi myös löytyä julkaistavaa. Vaikka Sigil, Negation tai The First.

Savage Dragonia kannatan myös, vaikka omistankin yli puolet julkaistusta...

Itse asiassa Marvelin ja DC:n ulkopuolelta julkaiseminen olisi varmaan jo siksikin järkevää, että ihmisillä lienee niitä vähemmän englanninkielisinä ostettuna. Tämä on tosin vain arvaus.

Pistäkää lisää suosituksia, niitä on kiva tsekailla Good Fellowsista...  ;D


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Maso - 11.02.2005, klo 09:10:09
Enpä tiedä seuraavien olennaisuudesta, mutta itse olen pitänyt kovasti David Mackin Kabukista (varsinkin hänen kuvittamistaan) sekä Bendisin Powers'ista. Kumpikin ovat lisäksi nykyään Marvelin (Icon) alla.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 11.02.2005, klo 09:43:52
Dark Horselta Byrnen Next Men 2112-albumin kera. Monet ovat sanoneet, että siinä on parasta tarinankerrontaa Byrneltä. Kokoomiin ei välttämättä kannata investoida. Ne kun ei sisällä M4-tarinoita, jotka aluksi ilmestyivät Next Menissä kakkostarinana ja lopulta sulautuivat päätarinaan. Tässä on se onkelma, että tarina loppui harmilliseen cliffhangeriin, kun Byrne päätti pitää vähän lomaa ja Jenkkien sarjakuvamarkkinat päättivät tietenkin romahtaa juuri silloin. Mutta ne julkaistut 31 lehteä + albumi ovat oivallista luettavaa.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 11.02.2005, klo 09:51:03
Juuri tuon ärsyttävän keskenjäämisen takia Next Meniä ei pidä julkaista. Ja kun Next Men ei ollut Marvelia, ei kukaan toinen tekijä edes selvittänyt mitä sankareille tapahtui.

Minun mielestäni CrossGeniltä parhaita olivat (en ole kaikkia nimikkeitä vielä lukenut) Sojourn (joka jo aloitettiin suomeksi), Ruse ja Way of the Rat. Kaikissa oli kohtalainen tarina ja hienoa piirrostyötä. Monissa muissa firman sarjoissa homma väsähti tyhjänpäiväiseen tarinaan ja/tai ei-omaperäisyyteen. Minusta kaikki nuo Markun mainitsemat ovat juuri sellaisia. Jäikö tuo Negation War kesken?

Piirrosten puolesta ei missään noissa ollut valittamista, vaikka tietokonetouhut vierastituttivatkin aluksi, mutta työvälinehän se tietokonekin on.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 11.02.2005, klo 09:55:54
Planetary tosiaan onkin jp hyllyssä, unohdin vain mainita sen, vaikka se onkin ihan sikaloistava! ostin joskus Willikissojen ekan kokoelman muistaakseni viidellä markalla, se oli just oikea hinta/laatusuhde. Kivoja kuvia, hauskaa kierrätystä, ihan kuin (90-luvun) X-Meniä eri nimillä ja uusissa puvuissa. Samalla hinnalla sain myös jonkin olikohan CyberFprcen ekan kokoelman, mutta se oli lähes rahan ja painomusteen tuhlausta, vaikka sekin oli vähän niin kuin 90-luvun X-Meniä uusilla nimillä ja asuilla.

Myös Powers on jo oman hyllyn kamaa, mutta sehän onkin nykyään "Marvelia".


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 11.02.2005, klo 09:59:07
Juuri tuon ärsyttävän keskenjäämisen takia Next Meniä ei pidä julkaista. Ja kun Next Men ei ollut Marvelia, ei kukaan toinen tekijä edes selvittänyt mitä sankareille tapahtui.
No onhan vielä toivoa, että Byrne palaisi Next Menin pariin. Jospa joku saisi sen puhuttua ympäri. Ja sehän olis voinut muutaman viime vuoden aikana tehdä ne loput 20 jaksoa, kun sillä kuitenkin oli luppoaikaa ja antaa ne vaikka jollekin pikkukustantamolle julkaistavaks. Mutta kai se haluaa niistä kunnon rahat...

Cross Genin kannalla olen minäkin. Tykkäsin Magic Fantasyistä (vaikka kaikki sen sarjat ei ihan parhaita olleetkaan) ja tuntui, että lehden lopetuksen aikaan sarjat alko pääseen vasta alkuun.

Ja sitten Imagen Freak Force! Se taitaa olla kanssa Larsenin sarja. Yhtään numeroa en ole lukenut, mutta monesti olen selaillut lehtiä. Niissä kun on se mainio Byrne-klooni piirtäjänä.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Samperi - 11.02.2005, klo 10:03:56
En ole varma oliko Mustalle Hevoselle omaa ketjua, mutta vielä puoli vuotta sitten olisi voinut rantata Hellboyn puutteesta, ja nyt enää Millerin Sin City: Hell and Back:ista voi valittaa…

Imagen julkaisut oli kiva piriste ummehtuneeseen genreen, mutta sen sijaan että raikastin olisi tuullettanut kentän raikkaaksi, kävikin niin että se ummehtui itse. Sääli.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 11.02.2005, klo 10:06:10
Alkupään Stormwatchitkin olivat juuri tuollaista marvelmaista kierrätystä 90-luvun alun mutanttityyliin. Mutta onhan siinä hahmoja joita esiintyi noissa myöhemmissä mestariteoksissa ja hieman selkeyttää mistä nuo oikein ovat peräisin. Muuten ei kannata vaivautua. Samaan tapaan WildC.A.T.S.kin sai omaperäisyyttä mukaan myöhemmin. Ja joidenkin WS-sankareiden menneisyyteen sijoittuva Team Seven kannattaa myös tsekata.

Powers oli minulle pettymys. Bendis ei oikein loistanut tuossa yhtään samalla tavalla kuin Aliaksessa.

Ja Next Menissä on vielä sekin juttu että se ruoti aikansa amerikkalaista sarjakuvabisnestä. Sehän ei mene jakeluun nykypäivän muksuille, saati suomalaisille ja vielä maallikoille. Enpä tiennytkään että M4 oli jätetty kokoomista pois. Eihän siitä sitten edes selviä mistä se toinen Hilltop ilmestyi ja kuka oli tämä nainen.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 11.02.2005, klo 10:10:09
Ja sitten Imagen Freak Force! Se taitaa olla kanssa Larsenin sarja. Yhtään numeroa en ole lukenut, mutta monesti olen selaillut lehtiä. Niissä kun on se mainio Byrne-klooni piirtäjänä.

Vic[tor?] Bridges. Byrne-fani ja ahkera kopioija. Ei kuitenkaan hallinnut perspektiiviä, joka on Byrnen vahva elementti.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 11.02.2005, klo 10:13:36
Ja sitten Imagen Freak Force! Se taitaa olla kanssa Larsenin sarja. Yhtään numeroa en ole lukenut, mutta monesti olen selaillut lehtiä. Niissä kun on se mainio Byrne-klooni piirtäjänä.

Freak Force oli hauska spinnoffi, siinähän seikkaili Savage Dragonon sivuhahmot, Larsen kirjoitti kaikkea "nokkelaa". Eka sarja lopetettiin, toinen oli 3-osainen minisarja.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 11.02.2005, klo 13:25:53
No onhan vielä toivoa, että Byrne palaisi Next Menin pariin. Jospa joku saisi sen puhuttua ympäri.

Jos joku puhuu Byrnen takaisin vanhaa projektia lopettamaan, minun ykköstoiveeni on kyllä The Last Galactus Story.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 12.02.2005, klo 23:42:33
Mitä tradeja muuten suosittelette Stormwatchien, Authorityjen, Planetaryjen ja Savage Dragonien lisäksi Imagen suunnalta...?


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 13.02.2005, klo 10:09:44
Mitä tradeja muuten suosittelette Stormwatchien, Authorityjen, Planetaryjen ja Savage Dragonien lisäksi Imagen suunnalta...?

Sleeperin molemmat tradet minulla on ja ne ovat hyviä. Yksi tämän hetken parhaista kirjoittajista, Ed Brubaker, on noiden takana. Piirtäjänä on Sean Phillips, joka on ihan jees piirtäjä vaikkei mitään ykköskastia. Vilkaise GF:ssä, miellyttääkö piirrosjälki.

Gen13 tietysti myös, en vaan tiedä mitä tradeja niistä on.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Hege - 13.02.2005, klo 10:51:32
Age of Bronzea suosittelisin: http://age-of-bronze.com/aob/index.shtml


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 24.02.2005, klo 10:31:48
Pitännee kai mainostaa kavereita. Eli kannattaa tutustua uuden Alias-kustantamon tuotoksiin. Etenkin hutikuussa värillisenä alkava Deal with the Devil on näyttänyt oikein hyviltä. Tässä vuoden verran on saanut seurata Sherwinin puuhastelua sarjan parissa ja mies osaa kyllä piirtää. Ja kyllä toi Mike Miller osaa kirjoittaakin.
Ja myös Mike Millerin kuvittamaan Imaginaries-sarjaan kannattaa tutustua. Sen on kirjoittanut Ben Avery (Hedge Knightin sarjakuvasovituksen kirjoittaja), jolle minäkin oon piirtäny juttuja.
Uutinen (http://www.comicon.com/cgi-bin/pulse.cgi?http%3A//www.comicon.com/cgi-bin/ultimatebb.cgi%3Fubb%3Dget_topic%26f%3D37%26t%3D004134)


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Rouhu - 24.02.2005, klo 14:55:07
Imagelta on ilmestynyt yksi suosikkisarjoistani koskaan eli Sam Kiethin kynäilemä The Maxx. Aivan loistava sarja. TPB:inä on ilmestynyt 4kpl.

 Lehteä ilmestyi yhteensä 35 numeroa (+Maxx½, maxx+gen13 spessu, Darker Image #1 tarina). Loppupään numerot alkoivat mennä suht sekavaksi, mutta ensimmäinen story arc (1-20) toimii hyvin.
 Myös lyhyeksi jäänyt Friends of Maxx (3lehteä) sisälsi sangen hyvää tarinaa.

Ja myös muut Kiethin tuotokset kannattaa tsekata. Legs, Four Women, Zero Girl vol1&2  sekä uusin Oni Pressiltä tuleva Ojo.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 05.04.2005, klo 09:37:18
Onko kukaan tsekannut Imagen Invincible-sarjaa? Kannen hehkutus maailman tämän hetken parhaasta sarjakuvasta tuntui hieman liioittelulta mutta eipäs ollutkaan.

No, jossei maailman paras, niin varsin viihdyttävä joka tapauksessa. Taas yksi näkemys miltä tuntuu olla teräsmiehen poika. Joo, pienellä kirjoitettuna. Ja arvasin että isä on paha - niiden viiksien takia.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: J.Salo - 05.04.2005, klo 10:59:42
Crossgenin Route 666 on erittäin hauska, juttu teinitytöstä joka joutuu karkaamaan kotoaan, ja vaeltamaan 1950-luvun Amerikassa, koska näkee hirviöitä (jotka kaikki muut näkevät normaaleina ihmisinä). Tietenkin murhasyyte niskoillaan, tapettuaan pari. Kauhua hiukan huumoristisella otteella.



Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 05.04.2005, klo 15:48:55
CrossGenistä tuli mieleen että "The Crossovers" oli erittäin hauska. Neljä perheenjäsentä, ja KAIKKI ovat supersankareita tai vastaavia mutta jokainen luulee olevansa perheessä se ainoa. Se salainen henkilöllisyys... No, koira tietää useammasta, mutta sekin on superkoira.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tatu Junni - 06.05.2005, klo 21:04:22
Poikkiaiheellista, mutta: Onko Larsenin Savage Dragon lukemisen väärti ja mistä (kokooma-albumista) kannattaa aloittaa?


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Vitikainen - 07.05.2005, klo 10:29:36
Poikkiaiheellista, mutta: Onko Larsenin Savage Dragon lukemisen väärti ja mistä (kokooma-albumista) kannattaa aloittaa?

Eka, alaotsikoton trade sisältää 3-osaisen minisarjan, toinen "Force to be reckoned with" aloittaa jatkuvan lehden kokoamisen, näistä on hyvä aloittaa. Sitten Fallen, Possessed, Revenge, Gang War ja Talk with God, kaikki kokonaan Larsenin itsensä hauskaa ja veristä kynänjälkeä alusta loppuun.  Varsinkin ekoihin kokoelmiin Larsen vielä teki reilusti bonuksia ja lisämateriaalia keräilijöiden iloksi, myöhempiin ei ylimääräisiä lisiä juuri ole jaksanut vääntää, mutta itse sarjan kerääminenhän se tarkoitus onkin.
 
Muissa kokoelmissa on team uppeja ja muiden taiteilijoiden näkemyksiä raakalohikäärmeestä, kullekin makunsa mukaan. Minulle muista kolahti parhaiten Jason Pearsonin Blood & Guts.

Lisätietoja www.savagedragon.com sivulta, mutta siltä näytti puuttuvan SD:n ja Hellboyn yhteisseikkailun kokoelma, vaikka sekin on Larsenin itsensä tekemä ja julkaistiin Dragonin peruslehdissä.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: J.Salo - 07.05.2005, klo 12:04:27
Ainakin ekoissa albumeissa Larsen oli poistanut väliotsikot yms. viitteet siihen, että tarina alunperin ilmestyi osissa. Kun TPB't'ä lukee, niin osien välejä on aika mahdotonta löytää. JATKUU-laatikotkin katosivat kun Larsen on editoinut ne pois ja jatkanut ruutua niiden päälle. Lisäksi tarinoissa olevia epäselvyyksiä on korjattu, lisäämällä sivuja sinne tänne, kohtiin  jotka alkuperäisesiintymiskerralla oli ohitettu viittauksella tapahtuneeseen.

Ihan hauskaa tekstiä ja kynänjälkeä on. Paljon parempaa kun herran Hämis (imho). Mitään suurta tarinaa ei tietenkään ole, mutta kyllä se on sitä samaa luokkaa kuin "kesän actionfilmi".

Kirjoitin tämän viestin ilman silmälaseja, en näe näyttöä melkein ollenkaan (sokea kun olen). Mahdolliset oudot kirjoitusvirheet voidaan pistää täähän piikkiin.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 07.05.2005, klo 12:41:35
Minä seurasin ihan vain Whilce Portacion kuvituksen vuoksi Wetworksia, jonka jätin heti kun Whilce siirtyi muihin hommiin.

Lehden kohdalla kävi vielä niin huono juttu, että aikanaan kesti tolkuttoman kauan ennen kuin ensimmäinen numero ilmestyi. Syy siihen taisi olla miehen yksityiselämän ongelmat.

WildCATS, Gen13 jne. tuli vilkaistua, mutta pysyvää ystävää niistä yksikään ei minusta saanut.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Frank N. Furter - 08.05.2005, klo 16:19:03
Larsen on kova jätkä!


No mitä niin pimeitä ja kovia juttuja se Arse-Larse sitten nykyään väsäilee? Itse en pikaisella googlettamisella löytäny kuin niitä tavanomaisia Savage Dragon-fanisivuja. Eipä silti, kyllä Larsseeni oli aina siedettävämpi kuin McFarlane.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 08.05.2005, klo 16:22:51
Eikö sinusta Dragon sitten ole pimeämpi ja kovempi kuin Hämis muinoin Larsenin tekemänä?


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Frank N. Furter - 09.05.2005, klo 13:35:00
Nyt täytyy tunnustaa että Savage Dragoniin en ole tutustunut kuin kaverin tykönä hätäisesti selaamalla. Olen aina pitänyt sitä tyypillisenä Image-mössönä. Ja kaippa ne Imaget yleensäkin on näennäisesti rankempaa (onko?), selvä se kun aikuiseksi kasvaneet fanipojat pääsee sarjakuvia tekemään.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.05.2005, klo 13:45:13
Luin nuo loput Dragonit eilen. Taso lässähti alun jälkeen kun Dragon alkoi sekoilla rinnakkaismaailmassa.

Mutta tuo ei tosiaankaan ole tyypillistä Image-mössöä. Marveliahan tuo lähempänä olisi jos päähenkilö ei harrastaisi ahkerasti seksiä ja menettäisi raajojaan joka toisessa numerossa (ne kasvavat takaisin mutta sairaalaan joutuu).


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jaakko Pehkonen - 27.05.2005, klo 15:13:47
Imagen julkaisema Walking dead on minusta maanmainio sarja, kannattaa tutustua vaikkei kauhusta niin välittäisikään, sillä zombit pyritään pitämään tietyssä mielessä taka-alalla ja ainakin toistaiseksi tarina on toiminut.

Mutta kuka tietäisi milloin sarjan kolmas tpb ilmestyy ???


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 19.10.2005, klo 23:29:57
Jossain toisaalla taisin mainita Luna Brothersin Ultra-sarjan joka oli virkistävän erilainen supersankarisarjis. Maailmassa supersankarit ovat julkkiksia joita paparazzit seuraavat. On lupailtu jatkoakin.

Samojen veljesten Girls on myös hyvä, ei vain ole vielä päättynyt ja selvinnyt mistä ne tytöt oikein tulivat. Ei ole supersankarisarjakuva, ainakaan vielä.

Imagelta löytyy ihan hyvää kamaa nykyään.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 20.10.2005, klo 00:25:38
Imagelta löytyy ihan hyvää kamaa nykyään.

Tätä toteamusta ei moni uskalla vieläkään esittää seurassa, vaikka totta onkin.
Dragonin lisäksi Invincible, Firebreather ja Brit ovat mainioita esityksiä supersankarigenrestä.
Ja sitten lähteekin oksat pois ja pala petäjäistä kun siirtyy genreen muu.
Rex Mundi, Flight vol 1 & 2, ride , Tommysaurus Rex yms.
DC ja Marvel eivät oikein pysy perässä.
Wildstorm ja ABC Sleepereineen Authorityineen ja Top Teneineen kyllä pätevät.
IDW ja Oni press pistävät molemmat erilaisia pulpihtavampia esityksiä, joskin sarjojen pituus lyhyen puoleista.
Ait Planet Larin Planet of capes ja Codeflesh ovat hienoja mutta ei ihan joka makuun.
Sofistikoituneeseen makuun King Hell kustantamon Bratpack ja The One.
Edellämainitut lähinnä siksi että edes etäistä mahdollisuutta löytyä TPB/albumi. Lehtipuolella ihan liikaa herkkuja.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.10.2005, klo 00:31:41
En ole noita kaikkia lukenut. Ultraverse-sarjoissa esiintyy tyyppi nimeltä Rex Mundi. Onko se sama?


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 20.10.2005, klo 00:45:03
En ole noita kaikkia lukenut. Ultraverse-sarjoissa esiintyy tyyppi nimeltä Rex Mundi. Onko se sama?
Ei ihan. Tämä Rex Mundi on Da Vinci koodin ja From Hellin rakkauslapsi. Piirrosjälki tästä loivasti vaihtoehtoisesta 1900-luvun alusta on upeaa.
Maailman kuningas on kyllä aika kova nimi sarjalle.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 20.10.2005, klo 14:40:34
Konkurssiin karahtaneelta Crossgeniltä saattaisi myös löytyä julkaistavaa.

Hieman off-topic... Eikös Disney sitten loppujen lopuksi ostanut Crossgenin? Ja jos osti, niin miksi?  ???


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.10.2005, klo 14:48:29
Täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1702.0) siitä keskusteltiin, Teppo.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 20.10.2005, klo 21:28:06
Mutta niin, jos minun pitäisi jotakin Wildstorm sarjaa suositella niin Global Frequency saattaa olla tutustumisen arvoinen. Vaikka lehden taso vaihteli radikaalisti numerosta numeroon ja kyseessä ei ole Warren Ellisin parhaimistoa, on se ihan kelpo luettavaa.

Ja sitten toinen tarkastamisen arvoinen tapaus on 21 Down, Jimmy Palmiotin ja Justin Grayn välinen yhteistyöprojekti joka floppasi kaupallisessa mielessä todella pahasti. Eli kyseessä on äijä joka saa tuntemattomalta olennolta lahjaksi kyvyn nähdä sen mitä ihminen on nähnyt juuri ennen kuolemaansa. Hän ei ole kuitenkaan kovinkaan tyytyväinen tilanteeseensa varsinkin koska on paljastunut että sama tuntematon olento on antanut muille henkilöille vastaavanlaisia voimia, mutta tappanut nämä sitten kun he ovat tulleet tiettyyn ikään. Sarjaa ehti tulla 12:sta lehteä ja se jäi pahasti kesken, mutta ensimmäinen sarjan ensimmäinen arkki on kerätty myös tradeksi.

EDIT: Lisäsin 21 Downin...


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.10.2005, klo 21:44:02
Minä en ole innostunut GF:stä. Juuri tason vaihtelu taisi vaikuttaa siihen. Mutta kun tietää perusidean, ei ole sitten väliä minkä numeron lukee. Siinä mielessä mukava poikkeus tarjontaan yleensä verrattuna.

Tästä kai piti olla tv-sarja tekeillä. Sellaiseksi sopisi hyvin. TV-sarjassahan selostaja voi selostaa idean samalla kun tunnari pyörii. Vastaavasti kuin tänäänkin tullessa Charlien enkeleissä.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 20.10.2005, klo 22:02:54
Tästä kai piti olla tv-sarja tekeillä. Sellaiseksi sopisi hyvin. TV-sarjassahan selostaja voi selostaa idean samalla kun tunnari pyörii.

Tuolle Global Frequencylle kävi niin että sarjan piti olla alunperin demosarja, eli sen piti täyttää jonkun toisen perutun sarjan vapauttama paikka. Kaikki sarjan kuusi jaksoa ehdittiin kuvata, mutta Warner veti projektilta maton alta kun sarjan pilotti levisi nettiin BitTorrentin avulla. Toisaalta yleisesti epäillään myös sitä, että Warner ei oikeasti halunnut tuhlata sarjalle kallista televisioaikaa ja käytti BitTorrentia tekosyynä tähän. 


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 21.10.2005, klo 13:12:31
Ei tule yksin näemmä..
Unohdin mainita Ex Machinan, Wildstormin "on vain yksi supersankari koko maailmassa ja hänkin on New Yorkin pormestari".
west wingiä ja taidekritiikkiä tarjoilee Brian K. Vaughn & Tony Harris.
Jatkuvan actionin ystävät ei ehkä pidä, mutta ihan mielenkiintoinen vaihtoehto.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 05.06.2006, klo 16:15:19
Uutta ketjua lienee turha aloittaa johtuen ym sarjat liitteestä.
Joten asiaan
IDWltä tulee mm. F Paul Wilsonin omasta romaanistaan ja elokuvastaan sarjakuvasovitus The Keep. Matthew smith kuvittaa mignolamaisesti.

Graphitti designs/View Askew julkaisevat Southland tales graphic novel osat 1-3 96 sivua /opus. Neliväripiirros on Brett Weldelen käsialaa (Shot Callerz) käsiksestä vastaa Richard Kelly (Donnie darko) joka tekee Southland tales-elokuvan (osat 4-6) elokuvassa mm. Sarah Michelle gellar ja..the Rock?
kaikesta huolimatta syytä odottaa Phil K. Dick/K. Vonnegut tyyppistä rikossalaliiittodraamaa?


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 24.07.2006, klo 19:28:34
Sleeperin kaksi jälkimmäistä kokoelmakirjaa eivät yltäneetkään sitten läheskään kahden ekan tasolle. Ja kuten tuolla (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=6614.0) syvällisemmässä ketjussa kerrotaan, olikin tarkoitus vain tehdä 12-osainen minisarja. Jatko-osa ei lähtenyt liikkeelle ja Brubaker kirjoittaakin lopuksi että lisää ei tule.

Mutta hauskaa oli tuo Faghag-niminen supervampyyri tai jotain joka sai voimansa radioaktiivisen homon puremasta.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 27.07.2006, klo 18:08:53
http://www.dccomics.com/comics/?cm=6076

Grant Morrison alkaa kirjoittaa Authorityä! Ihan oikeesti! Piti ihan hieraista silmiä, etä uskoin.
Aikaisemmin joku ihmeen Robbie Morrison kirjoitti Auktoriteettia, ja olin jo aika lähellä tehdä ostaa, ennenkuin huomasin että kyseessä onkin vain sama sukunimi. Alpparin kyljessähän taisi lukea pelkkä sukunimi.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: JV - 27.07.2006, klo 19:27:00
http://www.dccomics.com/comics/?cm=6076

Grant Morrison alkaa kirjoittaa Authorityä! Ihan oikeesti! Piti ihan hieraista silmiä, etä uskoin.
Aikaisemmin joku ihmeen Robbie Morrison kirjoitti Auktoriteettia, ja olin jo aika lähellä tehdä ostaa, ennenkuin huomasin että kyseessä onkin vain sama sukunimi. Alpparin kyljessähän taisi lukea pelkkä sukunimi.

Robbie Morrisonin Authorityt vaikutti aika kaameilta, Brubakerin Authority:Revolution taas oli vallan mainio, vaikka tuntui kierrättävän aiempia juoni-ideoita kääntäen uusiksi.

Saas nähdä mitä Morrison saa aikaiseksi - hyvä poppoo ansaitsee jonkun sekoittamaan pakkaa ja tuomaan puhtia.

Morrisonilla piisaa taas kiirettä- Batmania, Wildcatsia, Authorityä...


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: V3§a V1tikain3n - 30.07.2006, klo 23:24:58


Morrisonilla piisaa taas kiirettä- Batmania, Wildcatsia, Authorityä...

Jos vain kestää taso yhtä kovana kuin ennenkin. Moni muu on osoittanut että alkaa pikkuhiljaa väsymys painaa ja jutut kulkee kierrätyksen kautta kun ottaa tarpeeksi monta lehteä kirjoitettavaksi. Nythän näyttää sille että Bendis ja Morrison ovat kilpasilla: Bendis koittaa kirjoittaa kaikkia mahdollisia Marvelin hahmoja, Morrison DC:n.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.01.2007, klo 19:59:13

Samojen veljesten Girls on myös hyvä, ei vain ole vielä päättynyt ja selvinnyt mistä ne tytöt oikein tulivat. Ei ole supersankarisarjakuva, ainakaan vielä.


Girls loppuu numeroon 24, jossa tarina päättyy. Huhtikuussa ilmestyy.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 20.01.2007, klo 21:53:54
Samojen veljesten Girls on myös hyvä *SNAP*
Girls loppuu numeroon 24, jossa tarina päättyy. Huhtikuussa ilmestyy.
Olin alunperin siinä uskossa että Girls olisi ollut lyhyenpi. Sitten rupesi tuskastuttamaan kun ei vaan tunnu etenevän eikä loppua näy. Pelotti ihan että ei ollut luppua siuunnitelmissakaan. Meinasin jättää kesken, mutta sitten huomasin tuon 24 numeron ilmon. Liian pitkään venytetyltä vaikuttaa kuiteskin. Ultra oli paempi kun sitä ei venytetty liikoja vaan oli tiivis paketti -7 numeroako niitä nyt oli.

Saas nähdä onko Girlsin homman taustalla joku ihan toimivakin juttu vain ihan puutaheinää. Ihan alussa vaikutti mielenkiintoiselta mutta aina välillä on melkein v******nut kun homma junnaa eli siltä osin en voi yhtyä Surfin Joen mielipiteeseen sarjan hyvyydestä.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 20.01.2007, klo 22:05:57
On muakin ruvennut paikallaanjunnaaminen tympäisemään tuon kirjoittamisen jälkeen. Mutta hyvä tietää että loppuratkaisu on tulossa pian.

Ultralle piti tulla jatkoa, mutta ei ole kuulunut. Ehkä Girlsin jälkeen...


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 22.01.2007, klo 15:27:30
Mutta hyvä tietää että loppuratkaisu on tulossa pian.
Onko sinulla mielikuvaa minkä pituinen sarjan piti alunperin olla?

En tiedä mistä minulle on jäänyt 12 numeroa mieleen ja epäilen nyt että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 23.01.2007, klo 16:29:49
Koetin etsiä tietoa silloin joskus kun lähetin tuon ensimmäisen viestin aiheesta, ei löytynyt mitään. Olihan aiheen puolesta itsestään selvää ettei tämä voi ikuisuusprojektikaan olla.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 26.01.2007, klo 18:18:17
Savage Dragonista tuli/tulee myös vastaava mustavalkoinen kokoelma kuin Marvelin Essentialit. Sisältää alkuperäisen minisarjan ja 21 ensimmäistä varsinaista Dragonia.

Hyvä keino tutustua sarjaan. Ehkäpä tulee jatkoakin.


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 26.01.2007, klo 18:29:47
Hyvä keino tutustua sarjaan.
Ajattelin ihan samaa silloin, kun muutama kuukausi tästä kuulin. Sen vois oikeestaan ehkä hankkiakin...


Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 30.01.2007, klo 15:16:53
Savage Dragonista tuli/tulee myös vastaava mustavalkoinen kokoelma kuin Marvelin Essentialit. Sisältää alkuperäisen minisarjan ja 21 ensimmäistä varsinaista Dragonia.

Hyvä keino tutustua sarjaan. Ehkäpä tulee jatkoakin.

toivottavasti.
TSD on yksi parhaita sarjakuvia mitä on. Siksi että se ottaa itsensä vakavasti eikä laisinkaan vakavasti.
The Savage Dragon on kyllä kulttuurishokki monessa mielessä mutta trade menettänee lehtien etulyöntiaseman:
itse sarjakuvan lukee ajassa minuutista viiten ja lukijapalstaa tahkoaa paljon kauemmin.
Jenkkien Kvaak. Paperiversiona.
Mukana myös kynsitää ja raateluja.
Itse sarjakuva onnistuu siinä missä moni muu ei: ikinä et tiedä mitä tapahtuu.
kaikkein (pop) korneimmat kliseet ja hurtti huumori lyövät genretuntemuksen kanssa kättä.
Välillä vellotaan ihmismielen pohjamudissa ja sitten siirrytään taisteluun friikeimpiä konnia vatsaan.
Ei, ei Mako & kumppanit vaan Dung ja kumppanit...



Otsikko: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 01.07.2007, klo 21:52:56
Koetin etsiä tietoa silloin joskus kun lähetin tuon ensimmäisen viestin aiheesta, ei löytynyt mitään. Olihan aiheen puolesta itsestään selvää ettei tämä voi ikuisuusprojektikaan olla.

Luin nyt Girlsit putkeen, ja yhdellä lukijanpalstalla veljekset kertoivat että kuusi numeroa oli tarkoitus alunperin tehdä.

Putkeen luettuna on toimiva kokonaisuus, mutta olisi vähän voinut karsia löysiä pois. Selkeä alku ja loppu siinä oli.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 09.11.2007, klo 13:46:21
Ja siellä myös miksi Walking Dead tuntuu väsähtäneen?
Ei minusta, hyvin jaksaa porskuttaa.

Etenkin pari viikkoa sitten tulleen 43:n cliffhangeri (sama kuin 42:n, mutta vain eri näkökulmasta katsottuna) lupaa erinomaisen hyvää sarjan tilanteella. Näin kaiketi saadaan kovasti sankareiden turvallinen status quo rikottua.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 20.05.2008, klo 23:50:58
50 päässyt Walking dead on hieno sarja ja Kirkmanin lausahdus:
"Charlie Adlard going to be drawing more buildings very soon.”
lupaa hyvää.

Sen lisäksi oman mustan huumorintajuni hurmasi seuraava myyntivideo sarjakuvasta Loaded Bible (http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=34503867)

Meni ostoslistalle


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: puro - 21.05.2008, klo 10:15:36
Olen yrittänyt vilkuilla julkaistavia kovakantisia Imagen sarjoista, mutta sivut ovat kelvottomat ainakin minun logiikalle. Jos joku osaisi neuvoa, mistä löytyisi kovakantisten Walking Deadien, Invinciblen, Powersin jne. julkaisuaikataulu, olisin kiitollinen. Tähän mennessä on pitänyt haeskella Amazonista...


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: J.Salo - 21.05.2008, klo 10:30:23
Diamond Comicsin nettisivuilta (http://previews.diamondcomics.com/public/) löytyy arviot tulevalle parille kuukaudelle. Mutta jopa nuo voivat pettää.

Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole; Amazon vetää noita arvioita mutu-tuntumalla. Joskus osuvat lähelle ja joskus... väittävät mm. että Duke Nukem Forever tulee ulos 30.11.2008. Ovat korjanneet tuota päivää jo neljä vuotta.

Voit tietenkin Wikipediasta yrittää katsoa vanhojen hc:n ilmestymisaikataulua ja tehdä siitä päätelmiä. Tietenkin asiaan vaikuttaa myös kuinka paljon numeroita on tullut ulos; Kirkmanin lehdissä on välillä aika suuria heittelyjä.

Invinciblen hc-kokoelmat tulevat  yleensä syksyllä. Olen yrittänyt saada volume kolmea nyt puoli vuotta kun syksyllä oli rahat vähän kireällä ja Diamondin varasto on tyhjä.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 21.05.2008, klo 10:46:54
Olettaisin, että Diamond päivittää listojaan sen mukaan, mitä kustantajat ilmoittavat julkaisuistaan, joten siksi Diamondin listaukset voisivat olla luotettavimmat. Suunnitelmathan voi aina muuttua ja siksi noita siirtoja tulee.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Korro - 21.05.2008, klo 14:54:41
Mitä veikkaatte tullaanko suomessa julkaisemaan Imagen tai Wildstormin sarjakuvia edes spessuina? ja kyllä joku hyvä kerran kuukaudessa  ilmestyvä kelpais..


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 21.05.2008, klo 16:10:07
Mutta jopa nuo voivat pettää.
Imagen tapauksessa niiden alunperin Diamondin Previewsissä lupaamat aikataulut pettävät empiirisen kokemukseni mukaan liiottelematta vähintään 95% tapauksista.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 21.05.2008, klo 16:38:18
Jos joku osaisi neuvoa, mistä löytyisi kovakantisten Walking Deadien, Invinciblen, Powersin jne. julkaisuaikataulu, olisin kiitollinen.

Ainakin Walking dead Omnibuksen pitäisi saapua joulumarkkinoille. Ja neljännen kovakantisen..."syksyksi"

Image kärsii yhäkin myöhästelyistä, mutta image ei enää pitkiin aikoihin ole vastannut sitä kuvaa joka siitä syntyi 90-luvulla.
Ei wildstormit (eivät teknisesti ottaen enää Imagea) poislukien en jaksa usko että näemme näitä suomeksi.
Toivon ettei realismini toteudu tässä kohtaa ja edeltävä lauseeni todistetaan vääräksi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 21.05.2008, klo 16:59:10
Robert Kirkmanin sarjakuvia olisi kiva saada suomeksi. Walking Dead tai Invincible olisivat ihan peruslehdiksi oivaa kamaa, mutta eihän sellaisia enää täällä julkaista.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 21.05.2008, klo 17:38:04
Mitä veikkaatte tullaanko suomessa julkaisemaan Imagen tai Wildstormin sarjakuvia edes spessuina? ja kyllä joku hyvä kerran kuukaudessa  ilmestyvä kelpais..
Wildstormia on viime aikoina julkaistu. Viime vuonna tuli pari ja nyt on ilmestynyt toi WoW-sarjakuva.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Korro - 22.05.2008, klo 10:44:14
Ostin WoW sarjiksen ja pidin siitä,aijon ostaa seuraavankin numeron vaikka hinta on hieman korkea : ( mitä mieltä olette 5,90e hinnasta?onko turhan korkea vaikka paperi muistuttaa edes menneen Spawnin tasoa.Tai no tämä on vain mielipiteeni..


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: J.Salo - 22.05.2008, klo 11:47:32
Hintaan vaikuttavat yhteistyökumppanit, paperi, kannet, levikki ja onko tilattava, veroprosentti (8% vs. 22%*). Täytyy myös muistaa että Spawnit tulivat ulos kymmenen vuotta sitten. Hinnat ovat nousseet niistä ajoista aika lailla (esim. paperin hinta heilahtelee aika voimakkaasti vailla suurempaa järkeä*).

Vilkaise mielummin uusimman AATK'n hintaa vuonna 1998 ja 2008. Niissä kaikki mahdollinen on pysynyt vakiona kymmenen vuotta, joten variaatioita on paljon vähemmän kuin WoW:n ja Spawnin välillä (jotka ovat eri kustantamoiden tekemiä, ja joiden lisenssiehdot ja yhteistyökumppanit ovat varmasti erillaiset).

*Riippuen siitä onko tuote lehti tai kirja. Esim. Mega oli lehti mutta DC Spesiaali oli kirja. Toinen oli tilattava ja toinen ei.
**Tai no, on siinä järki mutta monimutkainen ja sisältää lakkoja, puutulleja, bensan hintoja, talouden tilannetta, paperin kysyntää, paljonko myytiin edellisenä kymmenenä vuotena, paljonko on myyty tietokoneita ja mitä kahvia Jämsän tukun vastaava oli sinä aamuna juonut.

EDIT: Korjailin viestiä ja ilmeisesti vähän sekoilin. Nyt kunnossa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 22.05.2008, klo 18:22:00
50 päässyt Walking dead on hieno sarja
Eh?
49 tuli ulos viime viikolla.
Status quo on tuossa todellakin murrettu.

Loaded Bible
Jeesus vampyyrinmetsästäjänä -jee!
Ihan luettavaa mutta ei mitään maailmoja mullistavaa, sellaista perusjenkkikauraa jonka olisi oikeasti voinut toteuttaa PALJON synkemmin.
Kakkososa, jonka luin ekana, on toistaiseksi toiminut parhaiten.

Matt Wagner on käsitellyt likipitäen samat vampyyrijutut paremmin Grendelissä jo ajat sitten. Tai ainakin minulle tuli flashbackejä Loaded Bibleä lukiessani.



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 19.01.2009, klo 01:05:15
Kirkmanin muutkin sarjat ovat tutustumisen arvoisia, mutta kun pidin Vertigon Northlandersistakin niin huhtikuun sarjauutuus vaikuttaa lupaavalta:
(http://i364.photobucket.com/albums/oo86/curtvile1/VikingTeaser.jpg)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 13.08.2009, klo 19:54:38
Olen jo pitkään pohtinut, että Savage Dragoniin pitäisi tutustua. Nyt ehkä viimeinkin alkaisi olla sellainen hetki. Vaan mistä sen aloittaisi? Olen harkinnut SD Archivesin ostoa, joka olisi suhteellisen halpa ja sisältäisi aika paljon SD:tä. Tällöin pääsisi todennäköisesti paremmin mukaan menoon ja näkisi, että onko sarja sellainen, että siitä pitää.
Vaan olisiko tämä oikea valinta? Pitäisikö sittenkin aloittaa jollakin väri-kokoomalla?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 13.08.2009, klo 20:01:39
Mulla on SD Archives ykkönen. Siitä on poistettu "tapahtui aikaisemmin" -sivuja, eikä kansikuviakaan ole mukana kuin postimerkin kokoisina takakannessa. Eli tarina vyöryy eteenpäin yhtenä pötkönä.

Käsittääkseni värikokoomissa on sama juttu. Alunperin luin lehtimuodossa nuo samat, eikä se tuntunut silloin yhtä sekavalta. Mutta onhan tuo edullisempi, kuitenkin kalliimpi kuin Marvelin ja DC:n puhelinluettelot.

Tutustuminen on joka tapauksessa syytä aloittaa sarjan alusta, ei muuten tiedä missä mennään.

EDITOIN: Justeeni olikin näemmä kertonut tarinan pätkähtelystä jo kauan sitten.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 15.08.2009, klo 14:59:03

Käsittääkseni värikokoomissa on sama juttu. Alunperin luin lehtimuodossa nuo samat, eikä se tuntunut silloin yhtä sekavalta. Mutta onhan tuo edullisempi, kuitenkin kalliimpi kuin Marvelin ja DC:n puhelinluettelot.

Tutustuminen on joka tapauksessa syytä aloittaa sarjan alusta, ei muuten tiedä missä mennään.

EDITOIN: Justeeni olikin näemmä kertonut tarinan pätkähtelystä jo kauan sitten.

Pätkähtelystä? Ei kyllä Villi Lohikäärme on ehdottomasti yksi parhaista lajityyppinsä sarjakuvista ikänä.
Vaihtoehtouniversumit ja maailmoissa seikkailut ja nelivärinen kulta-aikameininki lyö söpösti kättä hopea- pronssi-,rauta- ja kromititaaniajan sarjakuvan kanssa.

Byrnen puukottaminen voi kyllä häiritä, vaikka tuskin Veli sitä ottaa muulla kuin kritiikkinä. Johnny Redbeard &Nixed men siis.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Korro - 28.05.2010, klo 15:21:39
Tilasin Kirjakaupan kautta sattumalta Planetary vol 4:sen.Kirjakaupan tiedo sanoivat vaan Planetary ja tämän albumin nimen.Ajattelin että tämä olisi joku mini sarja Planesta,mutta minulta on jäännyt välistä hirveästi numeroita kun tämä vol4 alkaa numerosta 19.Asiaan:suositteletteko Planetaryä? Olen itse ihan innoissani tästä.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 28.05.2010, klo 15:32:52
Kyllä suositellaan. Se kirja missä on Batman ja muita DC-sankareita mukana, on vähän turha, mutta menee sekin joukon jatkona.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: puro - 29.05.2010, klo 20:54:08
Toi nelonen nojaa kyl vahvasti aikaisempiin kokoomiin eli suosittelen kronologista järjestystä täydempään nautintoon.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 15.04.2011, klo 04:12:17
Nyt on oikeastaan kymysys Lönkan, Jukan tahi jonkun muun tietotaitotahon suuntaan:
Tuota onko tämä vaan internetin vapaamuurarien ja muiden pahatahtoisten hattivattien juoni vai tuleeko Jim Starlinin BREED III ihan aikuisten oikeasti Imagen kautta?

törmäsin näet tietoon että julkaisupäivä olisi joku 11.05.2011 mutten heti ala riemuita kun cliffhangeriin päättyneestä BREED II sarjasta on...ottaa sukatkin pois laskeakseen...vissiin 15 vuotta.

Tässä vaiheessa tämä alkaa olla sellainen semi-graalin malja tyylinen utelu l. Onko edes tottakaan?

näytesivuja on ennenkin valunut ja nämä newsaramassa olevat (http://www.newsarama.com/php/multimedia/album.php?aid=42552) antavat ymmärtää että Starlin on yhä upea kynäilijä ja sarjan psykedeelinen verenlennätys on entisellään.

Imagen kauttahan tämä siis tulee koska Starlin haluaa pitää oikeudet itsellään kuten aiemminkin ja tehdä ihan mitä itse lystää.
Tämä ajatusmalli viehättää Imagen tuotteissa kovastikin itseäni.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 15.04.2011, klo 08:26:39
Ei kai tuossa mitään kummallista ole. Ei myöskään siinä, että Starlin on iän myötä muuttunut entistäkin pedantimmaksi ja hitaammaksi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 15.04.2011, klo 16:59:48
Tuota onko tämä vaan internetin vapaamuurarien ja muiden pahatahtoisten hattivattien juoni vai tuleeko Jim Starlinin BREED III ihan aikuisten oikeasti Imagen kautta?
Diamondin sivujen haun mukaan kyllä.
Ekan osan ETA on 11.5. mutta Imagen lehdillä nuo päivät tapaavat heittää ihan miten sattuu eli kaikista pahiten.


Otsikko: Vs: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 11.04.2012, klo 14:58:09
Ajattelin ihan samaa silloin, kun muutama kuukausi tästä kuulin. Sen vois oikeestaan ehkä hankkiakin...
Ei mennyt näköjään kuin viisi vuotta, että sain lopulta itseni tutustutettua Savage Dragoniin. Päädyin sitten Archivesin ostoon ja sain eilen ykkösen luettuakin (kakkonen on tulossa postissa jossain vaiheessa, ja kolme ja neljä ovat ilmestymässä piakkoin).

Tää oli ihan hauska. Ei millään mittareilla paras eikä aina edes hyvä, mutta viihdyttävä ainakin siinä mielessä, että jaksoin lukea ja tilasin jatkoakin. Olin myös tyytyväinen siihen, että valitsin ton Archivesin värikokoomien sijaan. Luultavasti Larsenin kuvitus on kuitenkin tässä se paras osa ja näkeepähän sen vähän paremmin. Samalla se inspiroi taas piirtämään...
Tarina "etenee" hengästyttävästi. En usko, että puuttuvien otsikko- ja jatkuupalikoiden mukanaolo olisi mitenkään auttanut. Larsenilla vain on tommonen fragmentoitunut kerrontatapa. Kuvakerronnasta on joidenkin sivujen kohdalla vaikea puhua.
Lukiessa mietti samalla, että kuinka paljon tässä on tarinallisesti ja kuvituksellisesti parodiaa ja kuinka paljon vain sitä, että Larsen tästä tykkää. Frank Miller -vaikutukset puskivat ainakin näin mustavalkoisena välillä häiritsevänkin vahvasti läpi.
Täytyy myös sanoa, että Dragonin alkuperän tietävänä (olen aiemmin lukenut sen FCBD:n Savage Dragon -tarinan) tämä tuntui mielenkiintoisemmalta kuin mitä se ehkä olisi ollut, jos sitä ei olisi tiennyt. Se olisi vain lisännyt sekavuutta ja kaiken muun lisäksi olisi koko ajan miettinyt, että Larsen ei oo keksinyt mitään hyvää alkuperää, joten on lähtenyt kliseelinjalla muistinsa menettäneellä sankarilla.

Mutta jos toi G.I.Joen Marvel-juoksun lukeminen on ollut nostalgiamatka 80-luvulle, niin kyllä tää on ollut selkeästi nostalgiamatka 90-luvulle. Lukiessa tuota jäi monta kertaa miettimään, että mikä siinä silloin oikein innosti, että noista Imagen pojista oli niin täpinöissään.

Ihan hauska toi oli...


Otsikko: Vs: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 11.04.2012, klo 17:46:12
Tää oli ihan hauska. Ei millään mittareilla paras eikä aina edes hyvä, mutta viihdyttävä ainakin siinä mielessä, että jaksoin lukea ja tilasin jatkoakin.
Eikö ole enempi Luettua -ketjun matskua kuin tämän ketjun otsikon mukaista?

Ei noilla kommenteilla voi hyvällä tahdollakaan laskea sarjaa OLENNAISIIN Imagen sarjoihin.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 11.04.2012, klo 21:13:23
Sopis se sinnekin, mutta toi oli kuitenkin jatkoa aikaisemmille viesteilleni tässä ketjussa. Ja kyllä Savage Dragon mielestäni kuuluu niihin olennaisiin Image-sarjoihin.


Otsikko: Vs: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: JV - 11.04.2012, klo 21:55:03
Eikö ole enempi Luettua -ketjun matskua kuin tämän ketjun otsikon mukaista?

Ei noilla kommenteilla voi hyvällä tahdollakaan laskea sarjaa OLENNAISIIN Imagen sarjoihin.

Vaikka Savage Dragon ei välttämättä ole maailman parhaita sarjakuvia, on se ehdottomasti olennainen Image-sarja siinä mielessä, että yksi alkuperäisistä kustantamon perustajista on kirjoittanut ja piirtänyt sarjan kaikki, liki 200 numeroa. Mies jopa jätti yhtiön johtotehtävät voidakseen keskittyä oman sarjakuvansa tekemiseen. Hän tekee sarjaa täydellä sydämellä.

Itse luin taannoin ensimmäisen Savage Dragon Archives-tiiliskiven ja kokemukseni oli yhtäläinen Loposen kanssa, toisaalta siinä on paljon noloja hetkiä ja genren hölmöimpiä aspekteja, mutta samalla siinä on lapsenomaista, aitoa intoa ja energiaa sen verran, että kakkosenkin tulin hankkineeksi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 11.04.2012, klo 22:47:31
Itse olen Loposen arvion kanssa eri mieltä: Savage Dragon on olennaisia Image-sarjoja.
Rinnastus on väärä koska on vain yksi  Jack Kirby, mutta Erik Larsen on sitä isolla sydämellä ja kaverilla on taitoakin, niin kirjoittajana kuin piirtäjänäkin.
Ennen kuin Lönkka alkaa syytää latinankielistä rienauslitaniaa niskaani vertaus on mielestäni oiva, vaikkei ihan Kirby olekaan on Larsenin mielikuvitus samoin yhdistynyt mittavaan tuotantoon ja työetiikkaan.
Salet, Cooket ja Mignolat ovat enemmän Toth Wood linjaa, Dragonissa on ilmavaa seikkailua joka voi kääntyä vakavaksi tragediaksi sekunnin murto-osassa.
Dragonissa on sekin ettei se ole parodiaa, ajoittain humoristista ja absurdia(mm. lanta) muttei sitä totuttua puolivillaisuutta jota parodia 99, 99% on.
juhavelttiä kompaten: tätä tehdään rakkaudesta genreen ja tarinankerrontaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 11.04.2012, klo 23:18:37
Itse en ole koskaan lukenut SD:tä eteenpäin alkujutuista samasta syystä kuin Hellboyita: Molemmissa päähahmot ovat yksinkertaisesti aivan hemmetin dorkan näköisiä. En pidä yhtään.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 12.04.2012, klo 07:49:36
Itse olen Loposen arvion kanssa eri mieltä: Savage Dragon on olennaisia Image-sarjoja.
Öh? Kirjoitin:
Ja kyllä Savage Dragon mielestäni kuuluu niihin olennaisiin Image-sarjoihin.


Otsikko: Vs: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 12.04.2012, klo 16:31:24
Vaikka Savage Dragon ei välttämättä ole maailman parhaita sarjakuvia, on se ehdottomasti olennainen Image-sarja siinä mielessä, että yksi alkuperäisistä kustantamon perustajista on kirjoittanut ja piirtänyt sarjan kaikki, liki 200 numeroa. Mies jopa jätti yhtiön johtotehtävät voidakseen keskittyä oman sarjakuvansa tekemiseen. Hän tekee sarjaa täydellä sydämellä.
Eli sarjakuvia ei tarvitsekaan arvoida sillä perusteella että onko hyvä käsikirjoitus/piirros/kokonaisuus?
Muutkin meriitit siis riittävät?

Eli jos pukkaa ulos riittävästi pas..bullaa niin on tehnyt jotain olennaista?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 12.04.2012, klo 23:41:56
Kaikella on kriteerinsä. Maailma ei ole mustavalkoinen.


Otsikko: Vs: Re: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: JV - 13.04.2012, klo 11:54:55
Eli sarjakuvia ei tarvitsekaan arvoida sillä perusteella että onko hyvä käsikirjoitus/piirros/kokonaisuus?
Muutkin meriitit siis riittävät?

Eli jos pukkaa ulos riittävästi pas..bullaa niin on tehnyt jotain olennaista?

On eri asia, onko Savage Dragon "hyvä" joidenkin sovittujen objektiivisten määreiden perusteella, tai onko se subjektiivisesti jonkun mielestä "hyvää". Minä lähinnä esitin mielipiteeni siitä, että Savage Dragon hakee vertaistaan amerikkalaisen sarjakuvan historiassa, Cerebuksen lisäksi tuskin kukaan muu on tehnyt yhtä pitkää työrupeamaa yhden sarjan parissa.

Siinä missä suurin osa Imagen perustajista hutaisi nopeasti imitaatiot suosionsa pohjana olleista Marvel-hahmoista, Larsen otti lapsuutensa sankarihahmon ja ryhtyi kertomaan tämän tarinaa, vieläpä ns. reaaliajassa, eli hahmot vanhenevat tarinan myötä.

Kun muut Image-perustajat lähtivät rakentamaan mediaimperiumeitaan ja jättivät sarjansa studiotyöläisille, on Larsen vaikuttanut olevan tyytyväinen tekemään sitä mitä varten Image-kustantamo pystytettiin, eli omien sarjakuvien tekemiseen omilla ehdoilla. Vaikka Savage Dragon ei olisi kaikkien mieleen tai kaikilla mittareilla mestarillista, on se kunnioitettava suoritus yhtä kaikki.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 13.04.2012, klo 16:53:12
Eri linjoilla siis ollaan siitä kirjoitetaanko tänne siitä että mitä sarjakuvia kannattaa ostaa koska niiden laatu on olennainen.

Uskoisin että enin osa lukijoista kaipaa täältäkin suosituksia siihen kannattaako joku sarja ostaa. Silloin laatu eikä muut meriitit painavat vaakakupissa ihan eri tavalla kuin se että kuinka ainutlaatuinen työrupeama sen tekijällä on ollut.


Minulla ei ole Savage Dragonista mielipdettä suuntaan tai toiseen eli eläimiä ei ole ojassa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 13.04.2012, klo 19:19:11
Jos minulta kysytään laatua ja olennaista Image-sarjaa niin aika pitkälti menee Savage Dragon, Chew, Invincible ja Walking Dead linjoilla.
Ei että olisivat missään määrin ainutta laatua mitä lafka on pukannut ulos , mutta ovat myös saatavilla olevia ja laadukkaita.
kaikkia ei voi laadullakaan miellyttää eikä ole tarkoituskaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: JV - 13.04.2012, klo 19:45:30
Eri linjoilla siis ollaan siitä kirjoitetaanko tänne siitä että mitä sarjakuvia kannattaa ostaa koska niiden laatu on olennainen.

Jos omia suosikkeja heitetään, niin jo aiemmin keskustelusssa olleet Sleeper, Planetary, Authority sekä Global Frequency ovat loistavia. Uudemmista sarjoista Morning Glories, Blue Estate sekä Who is Jake Ellis ovat tehneet vaikutuksen.

Hickmanin Nightly News, Lunan veljesten Sword ja David Mackin Kabuki ovat tutustumisen arvoisia myös. kuten myös western-antologia Outlaw Territory.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 14.04.2012, klo 02:10:11
Kyllä minusta Spawn aina tiettyyn pisteeseen asti on ihan mahtavaa sarjakuvaa. Muistaakseni niillä tienoin, kun Angel Medina alkoi heilua kuvittajapuolella, tai ehkä jo vähän aikaisemmin, alkoi kirjoituksen taso laskea järkyttävästi ja koko homma lässähtää muutenkin. Mutta siis ekat muutama vuosi on ehdottomasti parasta, varhaista Imagea mielestäni.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 14.04.2012, klo 13:59:46
Jos omia suosikkeja heitetään, niin jo aiemmin keskustelusssa olleet Sleeper, Planetary, Authority sekä Global Frequency ovat loistavia. Uudemmista sarjoista Morning Glories, Blue Estate sekä Who is Jake Ellis ovat tehneet vaikutuksen.
Morning Glories ei innostanut, mutta muut allekirjoitan; eri hyvää settiä!

Lunan veljesten Sword ja David Mackin Kabuki
Lunan veljesten Ultra tuntui aikoinaan ihan nastalta (ehkä ei kuitenkaan olisi sitä enää) ja Girls oli ihan kelpo, mutta meni hieman venyttämisen puolelle. Sword jäi minulla ekaan numeroon, ehkä petrasi myöhemmin?

Kabukin pari vikaa tarinakokonaisuutta on mennyt aika pitkälti ns. wankery osastolle, mutta sarjan keskivaiheilla oli kyllä hieno. Sarjan alkaessa ilmestyä aikoinaan minulla meni tovi ennen kuin innostuin sitä kunnolla -pitäisi varmaan lukea uudelleen kokonaisuudessaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 14.04.2012, klo 21:15:48
Minusta etenkin tässä yhteydessä myös laatu ratkaisee onko jokin olennainen lukemisen kannalta. Myös helppolukuisuus ratkaisee. Okei, tämä voi kuulostaa oudolta, mutta tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että sarjaa on helppo lukea, ettei siinä ole häiritsevää kuvitusta tai löysää tekstiä. Ja itse tarina on suht helppo ymmärtää ilman että tarvii tietää jotain ylimääräistä tai jokin tekstissä tai kuvituksessa ei tee siitä sekavaa. Nämä ovat myös minun laatukriteereitäni, sillä en yksinkertaisesti pysty lukemaan sen tyypistä tarinaa. Esimerkki helppolukuisesta sarjasta on Planetary. Sitä lukee aika pirun keveästi, vaikka minusta tarinat eivät ole kunnon tarinoita. (Jokaisessa lehdessä on täysin sama kuvio. Päähenkilöt menevät paikalle ja ihmettelevät jotakin kummallista ilmiötä. Sitten mahdollinen ongelma ratkeaa itsestään, ja päähenkilöt palaavat takaisin tukikohtaan. Itse sankareilta ei vaadita mitään, eikä tarinoissa tapahdu mitään.). Kuivitus on kuitenkin hyvää, teksti selkeää eikä muutenkaan lukemisessa ole mitään ongelmaa. Mutta minusta Nextwawe hoitaa kaiken saman paljon paremmin. Ja se on vielä paljon hauskempi. Ja sekin on Warren Ellisin. Ja ennen kaikkea: Siinä on tarina. Jokaisessa lehdessä on jokin tarina. Ja vaikka mitään hirveän ihmeellistä isompaa tarinaa ei ole, niin tuntuu silti että sarja accomplish something. Toisin kuin Planetary.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 14.04.2012, klo 21:34:18
Nähtävästi ollaan saatu ihan eri Planetaryt.
Mutta makuja on monia.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 14.04.2012, klo 21:41:04
Nähtävästi ollaan saatu ihan eri Planetaryt.
Mutta makuja on monia.

No siis en minä nyt sano että Planetary olisi välttämättä huono, mutta minä en vain oikein ymmärrä sen funktiota.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.04.2012, klo 21:49:12
Mahdatko nyt saada unen päästä kiinni, kun mietit mikä se on se sarjakuvalehden funktio...

Planetary on parhautta, sen tietää likipitäen jokainen supersankareista kiinnostunut Kvaakin lukija. Warren Ellis on päivästä (siis Warrenin, ei lukijan päivästä) riippuen parhautta tai huonoutta, olikos se herra Tähtivaeltaja, joka tämänsuuntaisesti asian tiivisti.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 15.04.2012, klo 02:41:25
Paitsi minä.

Olen hyvin harvoin samaa mieltä Riddlen kanssa, koska makumme tuntuu poikkeavan melkein kaikessa, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että minullekaan Planetary ei kyllä kolissut. Vaikka olen tykännyt ja fanitan 99% kaikesta Warren Ellisin kirjoittamasta. En tosin ole lukenut kuin sen opuksen, mikä suomeksi julkaistiin (vissiin ekat 4 numeroa), joten ehkä siinä pulma. Mutta sanalla sanoen se vaikutti hyvin normaalilta, tavanomaiselta yhden numeron mysteerisarjalta. Edes hahmot eivät minusta tuntuneet mitenkään kovin kummallisilta.

Voiko joku valaista minulle, missä olen mennyt vikaan, vai jätinkö vain lukemisen kesken liian aikaisin? Se oli sarja, jonka kaltaista kuitenkaan hyvin, hyvin harvoin suomessa julkaistaan, ja olisin todella tahtonut kokea jotain uutta ja mullistavaa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 15.04.2012, klo 06:52:54
Minusta taas hahmot, vaikkei ehkä parhaimmista päästä olleetkaan, olivat semmoisia, että niistä olisi voinut kehittää jotain kiinnostavaa. Tosin minusta melkein mistä tahansa hahmosta voi saada aikaiseksi jotain kiinnostavaa kunhan se ei ole Hellboy...kiäh kiäh...

Mutta siis Planetary periaatteessa epäonnistuu siinä missä Book of Magicin eka tarina onnistuu. Esittelee universumia ja Multiversumia. Siis nyt kun miettii, niin Planetary epäonnistuu kaikessa missä tarinan pitäisi vähintäänkin saavuttaa. Selittäkää nyt hyvät ihmiset, miten te näette Planetaryn, koska minä näen vain huonosti tehdyn X-Filesin supersankari version.

Ja ei, en minä tästä yöuniani menetä jos en tiedä, mutta kun minulla alkaa olla aika vähän uusia sarjoja lukematta, ja minua ei kiinnosta keskustella kovin monesta enää niin keskustellaan nyt edes sitten tästä.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: hatinufer - 15.04.2012, klo 13:29:06
Mun mielestä Imagen parhaimmistoa täytyy olla(= en tosiaankaan ole juurikaan lukenut Imagen sarjiksia) Screamland. Hulvaton idea wanhojen aikojen leffojen hirviöistä, jotka olivat arkisestikin lopulta juuri sitä ulkoisesti miltä muka maskeerattuina näyttivät. Ei ole muuten hyvin piirrettykään, mutta idea kantaa. :laugh:



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 15.04.2012, klo 21:56:25
vai jätinkö vain lukemisen kesken liian aikaisin?
Is this a trick question?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 16.04.2012, klo 19:39:25
Öh... ei... kai...?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lönkka - 16.04.2012, klo 21:45:19
Öh... ei... kai...?
Jos ei edellisestä käynyt ilmi niin minusta todellakin jätit loistavan sarjakuvan aivan liian aikaisin kesken. Ellisiltä kiirii vain Desolation Jones tämän edelle ja sekin rimaa hipoen.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 17.04.2012, klo 01:56:39
Jaa jaa. No, hyvä kun sanoit. Pitää ehkä ottaa riski ja kokeilla uudestaan. Kaikkihan tätä tosiaan kehuu, joten kait siinä jotain täytyy olla...

Se ei vaan se suomalainen laitos oikein tuntunut juuri miltään. Ei siis huonoltakaan, mutta, no, melko tavalliselta peruskauralta vain. Pitää hommata joskus luettavaksi vähän enempi ja katsotaan sitten uudestaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jussi Tyni - 19.04.2012, klo 16:55:52
Tosiaan, Planetaryä kannattaa lukea vähän pitemmälle kuin neljä ekaa numeroa.

Meikä luki aikanaan ekan traden ja fiilikset oli aika maassa. Miten yksi suosikkikirjoittajistani on päästänyt tällaisen löysän läpsäisyn käsistään, kun normaalisti tulee nyrkistä täysiä naamaan? Ja miksi tätä joka paikassa hehkutetaan?

Lukaisin sitten myöhemmin toisen traden, ja kaikki muuttui. Jopa niin hurjasti, että aloin ymmärtää ekan traden hyvyyden. Totta, että Planetaryn voi kokea supersankareiden X-filesinä ja totta on, että lehden sankarit eivät juurikaan toimi, vaan enemmänkin ihmettelevät erilaisia (populaarikulttuurista hyvin tutunoloisia) ilmiöitä. Mutta sarjakuvana Planetary on populaarikulttuurin aareaitta ja Elijah Snow tiimeineen populaarikulttuurin argeologeja. Näin siis yksittäisiä numeroita tarkastellen.

Mutta taustalla hiipii vaivihkaa pääjuoni, joka ainakin itseni sai odottamaan neljättä ja viimeistä tradea vesi kielellä. Planetary ei ole pelkästään Ellisin työkalu esitellä kirjoittamiaan pikkunäppäriä populaarikulttuurin pastisseja (se toimisi sellaisenaankin hyvin), vaan jokainen numero liittyy jotenkin kokonaisuuteen ja loksauttaa jonkin palasen kohdilleen suurta kuvaa ajatellen.

Parasta Planetaryssä Cassadayn kuvituksen, sekä jatkuvien ihastuttavien populaarikulttuuriviittausten ja -kunnianosoitusten lisäksi on se tapa, jolla Ellis kertoo suuren juonensa. Se aukeaa erittäin rauhallisesti ja vaivihkaa. Lukija saa itse huomata ja päätellä juonen elementtejä.

Minusta Planetary on parasta Ellisiä.

Editissä muokkasin paria keskenjäänyttä ajatusta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Korro - 19.04.2012, klo 18:25:34
P-taryä omistan Dc-spessu, muutmat aloitusnumerot. Sekä tradet 3-4, voin sanoa että on kyllä hienoa kuinka erillaista sarjakuvaa julkaistaan. Morrisonin X-men oli kanssa aiivan loistava, sekin jäi mieleeni erinomaisen omalaatuisella kokonaisuudella.

Näitä kahta suosittelen lähestymään, jos vain valaataa on riittämiin.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 19.04.2012, klo 20:51:15
Eli siinä siis on kuin onkin juoni. Loistavaa! Tätä tavallaan halusinkin tietää. Pitkiä, hyviä, monipolvisia, kehittyviä tarinoita kun haluan. Eli täytyy tosissaan tutustua joskus uudemman kerran.

Morrisonin X-men oli kanssa aiivan loistava

Se on kyllä. Hahmokirjoitus ja yllätyksellisyys sekä vanhojen asioiden esittäminen uusista näkökulmista ovat esimerkillisesti toteutettuja hänen Ryhmiksissään.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Korro - 20.04.2012, klo 07:22:26
T-D, MIKÄ 'siinä olikin juoni?' Dragon ball-manga on varmaan ainoa menestynyt sarja Kauniiden ja rohkeiden lisäksi missä ei ole juonta. Älä dissaa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Tina DeMona - 20.04.2012, klo 18:02:46
En, en. Sen suomiläpyskän jälkeen vain jäi niin "tässäkö tämä nyt oli?" fiilis, ja nimen omaan kiinnitin huomiota, kuinka vähän mikään näytti liittyvän mihinkään. On todella positiivista tietää olleensa väärässä, että se juoni ikään kuin piilee siellä takaa-alalla ja kehittyy vähän kerrassaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 20.04.2012, klo 23:31:18
No minä olen lukenut tuota pidemmälle, ja ei se kyllä muuttunut mihinkään. Edelleen joka tarinassa vaan mentiin samoilla linjoilla kuin selitin. Ainoa kiinnostava tapaus oli se joku hautajaistarina josta en ole varma ymmärsinkö puoliakaan. Sekään ei ollut tarpeeksi friikki. Eli jatkuu ihan samallatavalla. Ja jos ei pitänyt ekoista tarinoista, ei kyllä pidä myöhemmistäkään.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 30.07.2012, klo 18:21:46
no minä olen lukenut koko Planetaryn ja olen ihan eri mieltä Riddlen kanssa.
varsinkin kohdasta :
  Mutta minusta Nextwawe hoitaa kaiken saman paljon paremmin. Ja se on vielä paljon hauskempi. Ja sekin on Warren Ellisin. Ja ennen kaikkea: Siinä on tarina. Jokaisessa lehdessä on jokin tarina. Ja vaikka mitään hirveän ihmeellistä isompaa tarinaa ei ole, niin tuntuu silti että sarja accomplish something. Toisin kuin Planetary.

älä ymmärrä väärin, minä PIDÄN Nextwavesta.
mutta siteeraten Warren Ellisia aiheesta Nextwave:
Lainaus
I took The Authority and I stripped out all the plots, logic, character and sanity.
 It’s an absolute distillation of the superhero genre.
 No plot lines, characters, emotions, nothing whatsoever. It’s people posing in the street for no good reason. It is people getting kicked, and then exploding. It is a pure comic book, and I will fight anyone who says otherwise. And afterwards, they will explode.

ehm. Joo.
Mutta kuten sanottua Nextwavekin on mainio, ihan eri tavalla vaan kuin Planetary.


Itse odotan mielenkiinnolla ketjun kehitystä Image comicsin ratkaisujen myötä.
Totta, kuten erään sarjakuvakauppiaan kanssa juttelin Image on useimmille yhä vain isoja pallotissejä ja komeita kuvia ei juonta, ei tolkkua.

Image comicshan on kuin sateenvarjo, tekijät omistavat hahmonsa, tekijät saavat rojaltinsa, tekijät voivat ottaa hahmonsa ja lähteä toiseen kustantamoon tai alkaa kustantaa kokonaan itse.

Ja kun seurasi SDCCta tänä vuonna...trendi jatkuu. Tekijät jännää kyllä pitävät siitä että saavat pitää oikeutensa ja päättää itse mitä julkaisevat.

itselle tämä lista yksin (http://multiversitycomics.com/news/sdcc-2012-image-comics-goes-nuts-announces-a-million-high-profile-books/) on sellainen että jokaista nimikettä on valmis ainakin kokeilemaan.

Lisänä haluan mainita että Fatale tekijöinään Ed Brubaker ja Sean Phillips on aivan ehdotonta noiria, kauhua ja draamaa sekoittava paketti johon kannattaa ainakin tutustua.
Sen verran varoitan että moni voi jäädä koukkuun.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 30.07.2012, klo 19:40:52
Mutta kuten sanottua Nextwavekin on mainio, ihan eri tavalla vaan kuin Planetary.

Ja silti Nextwave hoitaa kaiken paremmin kuin Planetary.
Ja muuten, et vieläkään kertonut että MIKSI/MITEN Planetary on mainio.
Mutta näemmä en saa siihen vastausta, ja olen jo ajat sitten luovuttanut joten ihan miten vaan. Jos se on niin vaikeaa, niin ei sitten. En voi pakottaa. Eikä asia ole minulle oikeastaan kovin tärkeä.

Kun sinä muuten tunnut tekevän sitä loputonta (ja varmasti turhauttavaa) tutkimusta minun ja muiden ihmisten mausta, niin sitten sinä tiedät vastauksen tähän:
Onko olemassa mitään lyhyttä Image/Wildstrom/ym. sarjaa, jota en ole lukenut, mikä minua voisi kiinnostaa? Olen kyllästynyt vähäksi aikaa Brubakeriin, joten jätän tuon väliin.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 30.07.2012, klo 20:04:28

Ja muuten, et vieläkään kertonut että MIKSI/MITEN Planetary on mainio.


koska se ottaa paitsi supersankaritarinoiden myös muun populaarikulttuurin hahmot ja ikonit Kaijumonstereista heroic bloodshedin ja viktoriaanisten hahmojen steampunkin ja brittiläisen tv- ja new waven scifin kautta ja nivoo niistä yhden suuren Philip Jose Farmer-henkisen kudelman olematta kopio siitä.

Jokainen osa toimii omillaan mutta myös osana kokonaisuutta ja tarina toimii mainiosti vaikkei tuntisi kaikkia hahmoja(testattu tutulla) mutta aukeaa vielä upeammin jos tuntee edes osan tai kaikki taustalla olevat teemat, hahmot ja ideat.

Silti täysin kopioimatta League of extraordinary gentelemeniä tekee saman, lisää jo olemassaolevaan kaanoniin koska kerronta on edennyt postmodernista kuvainraastannasta ja dekonstruktiosta edemmäs. Nyt kootaan ei vain pureta osiin.

Plus tarina ja taide ovat ihan omissa sfääreissään erinomaisuutta.
Toki vain henk.koht kantani

Ja ei, sinun makusi ei ole kiinnostukseni aihe paitsi jos yrität tunkea sitä kitaani ainoana oikeana vaihtoehtona.


mutta kun kysyit.... tiedän mitä ei todennäköisesti kannata suositella sinulle .
joskin uskoisin että Hell yeah!  (http://www.imagecomics.com/comics/4624/Hell-Yeah-1) ja Danger club (http://www.imagecomics.com/comics/4696/Danger-Club-1) voivat olla makuusi mutteivat ole lyhyitä
Mark Andrew Smithin Gladstone's school for world conquerors (http://www.imagecomics.com/comics/4384/Gladstones-School-for-World-Conquerors-Vol-1)
kukaties myös


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 30.07.2012, klo 21:10:11
Vau! Eikä kestänyt kuin näköjään 3 kuukautta. Mikä siinä oli niin vaikeaa?

Ja ei, sinun makusi ei ole kiinnostukseni aihe paitsi jos yrität tunkea sitä kitaani ainoana oikeana vaihtoehtona.


mutta kun kysyit.... tiedän mitä ei todennäköisesti kannata suositella sinulle .
joskin uskoisin että Hell yeah!  (http://www.imagecomics.com/comics/4624/Hell-Yeah-1) ja Danger club (http://www.imagecomics.com/comics/4696/Danger-Club-1) voivat olla makuusi mutteivat ole lyhyitä
Mark Andrew Smithin Gladstone's school for world conquerors (http://www.imagecomics.com/comics/4384/Gladstones-School-for-World-Conquerors-Vol-1)
kukaties myös

Siksi sanoinkin minun ja muiden ihmisten mausta

Danger Clubin olen lukenut ja yllättävää kyllä se on ihan ok.
Hell Yeahin jätin kesken koska jokin siinä oli josta en pitänyt.
Gladstone's School for World Conquerorsia taisin kommentoida jossain yhteydessä...(Viikon sarjakuvat?)...Ja pidin tuosta.

Köh. Joo.

Gladstones School for World Conquerors #1
-Tässä oli ihan hyvä paketti. Jälleen toimivaa tavaraa Imagelta. Näytettä. (http://www.comicbookresources.com:8080/?page=preview&id=8531)

Tilanne on siis 1 miinus 0 ellen anna Hell Yeah:ille uutta tilaisuutta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 30.07.2012, klo 21:28:17
Vau! Eikä kestänyt kuin näköjään 3 kuukautta. Mikä siinä oli niin vaikeaa?

ei mikään, varsinkin kun siihen oli vastattu ihan samoin jo toistuvasti kolme kuukautta sitten.

Imagelta tulee paljonkin hyvää materiaalia mutta olen etäisesti muistavinani ettei mm. sotasarjakuva ole asia josta välität/ymmärrät.
Peter Panzerfaust (http://www.imagecomics.com/comics/4573/Peter-Panzerfaust-1-MR-) mennee silloin ohi jotta viheltää?

Toki vain oletukseni, tosin en muistanut tuota viestiäsi GSfWQsta ollenkaan joten siihen nähden arvioni osui suht lähelle.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 30.07.2012, klo 21:58:48
ei mikään, varsinkin kun siihen oli vastattu ihan samoin jo toistuvasti kolme kuukautta sitten.

Jos viittaat Jussi Tynin viestiin, niin ei. Mutta annetaan nyt olla. Sain haluamani vastauksen. En yhdy yhteen kohtaan lainkaan koska niin ei ole. Ellei pidä senlaisesta. Mutta antaa nyt olla.

Imagelta tulee paljonkin hyvää materiaalia mutta olen etäisesti muistavinani ettei mm. sotasarjakuva ole asia josta välität/ymmärrät.
Peter Panzerfaust (http://www.imagecomics.com/comics/4573/Peter-Panzerfaust-1-MR-) mennee silloin ohi jotta viheltää?

Ei ehdi edes viheltää. Sotasarjakuvat ovat ainoa mitä en pysty lukemaan. Paitsi esim. Pride of Bagdad ja Gone with a blastwave....
En ymmärrä niitä tarinamuotona. Koska niissä ei ole tarinaa jonka minä ymmärrän, tai johon voin samaistua tms. toisin kuin vaikka Pride of Bagdadissa jossa sota ei ole itse tarina, vaan tarinan ympäristö.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Lurker - 07.01.2014, klo 23:15:33
Image alkaa olla merkittävä sarjakuvakustantaja Jenkeissä. Walking Dead on toki ykköstankki, LEVEÄLLÄ rintamalla, mutta muutkin kokoomat (Saga) myyvät hyvin.

http://icv2.com/articles/news/27566.html (http://icv2.com/articles/news/27566.html)
Image Comics had an unbelievable nine titles in the chart of the "Top 20 Adult Graphic Novels" sold in the bookstore channel in December, provided exclusively to ICv2.com by Nielsen BookScan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 08.01.2014, klo 23:38:11
Image alkaa olla merkittävä sarjakuvakustantaja Jenkeissä. Walking Dead on toki ykköstankki, LEVEÄLLÄ rintamalla, mutta muutkin kokoomat (Saga) myyvät hyvin.

http://icv2.com/articles/news/27566.html (http://icv2.com/articles/news/27566.html)
Image Comics had an unbelievable nine titles in the chart of the "Top 20 Adult Graphic Novels" sold in the bookstore channel in December, provided exclusively to ICv2.com by Nielsen BookScan.

Helposti lähestyttävä näyttäisi olevan se juttu.
Minusta on aika hämmentävää, miten jokin aika sitten vielä suomalaiset osasivat nimetä vain harvan sarjakuvan. Nyt sieltä löytyy jo muutama independentkin Walking Deadinkin lisäksi. Olisiko mahdollista, että ns. graphic novel kulttuuri on viimein rantautumassa pikku hiljaa Suomeenkin?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 08.01.2014, klo 23:47:32
Image alkaa olla merkittävä sarjakuvakustantaja Jenkeissä. Walking Dead on toki ykköstankki, LEVEÄLLÄ rintamalla, mutta muutkin kokoomat (Saga) myyvät hyvin.

paitsi että on ollut merkittävä sarjakuvakustantaja jo vuosia. Eikä vain kokoomilla vaan ihan niillä lehdillä, sekä paperisilla että tietokoneeseen/mobiiliin/tablettiin ladattavilla versioilla.

Eikä vain myynnissä.Ilman sarvia ja hampaita siellä taiteellisemmallakin ja ennen muuta sisällöllisellä saralla.

Yksin Imagen viime vuoden julkaisusarjalla Sex Criminalsista Sagaan Walking Deadiin Fataleen, Pretty deadlyyn jne jne haastaa muutkin kuin tradionaaliset jenkkikustantajat.
Niin eurooppalaiset kuin japaninkin tarjonnan.

Mutta keskitytään asiaan nyt kuin se olisi jotenkin uusi ja vain tradeihin liittyvä(kyllä, tradetrendi on rantautunut ajat sitten tähänkin maahan. Jos minä sen tiedän niin sitten sen tietää suurin piirtein se Pihtiputaan mummokin)



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Lurker - 09.01.2014, klo 08:35:53
Helposti lähestyttävä näyttäisi olevan se juttu.

Niin, miten sen nyt ottaa... Helposti lähestyttävästä en tiedä, mutta jos Imagesta yhä puhutaan niin ovat kyllä selvästi löytäneet sen markkinarakonsa, jossa kasvaa. Luova putiikki ja luojilla on oikeudet hahmoihinsa. Kuoppia on toki matkalla ollut, kertoo Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Image_Comics).


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 09.01.2014, klo 14:11:33
Wikipedia on hyvä lähtökohta mistä alkaa etsiä varsinaista informaatiota. Jos saamme sukupolven jonka tietämys pohjaa vain wikipediaan maanpäällisen absoluuttisen helvetin portit lennähtävät nopeammin ja pysyvämmin auki kuin kukaan uskookaan.

Imagen etu on siinä että on juurikin tekijälähtöinen. haluat tehdä rikossarjakuvaa? Ok. Scifiä? joo Kauhua? Tietty Supersankareita? Kyllä Ihmissuhteita? käy
kaikiika yllämainittuja yhtäaikaa? selvä

Useimmat toisaalla menestystä nauttivat sarjat kuten esim. Ex machina aloittivat Imagen puolella ja tämä "nuorten kirjoitustaidottomien ja anatomiaansa tuntemattomien pallotissisankarittaria piirtävien" lafka on tehnyt enemmän paitsi tekijänoikeuksien hyväksi kuin sarjakuvakentän monipuolistamiseksi kuin vaikkapa Fantagraphics.

Monethan povasivat että koko Image kaatuu vuodessa parissa silloin 90-luvulla, nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin on vakiinnuttanut asemansa USAn neljänneksi suurimpana sarjakuvakustantamona.

Walking Dead on johtotähtenä mutta ei ainut.
Markkinaraon sijasta näiden kantava idea on se että tekijät omistavat työnsä ja sarjoilla on mahdollisuus kehittyä siis mihin tahansa suuntaan johon tekijät, ei toimituskunta tai firman lakimiehet katsovat parhaaksi, haluavat.

Voimavara on monipuolisuus, moniäänisyys.

Äkkiseltään mieleen tulee jo aiemmin mainittujen lisäksi Revival, Lazarus , Hoax hunters, Satellite Sam, Rat Queens ja sellainenkin helmi kuin Three.

Three on siis anti-300, kertoo raakoja spartalaisia pakenevien heloottien tarinan mahdollisimman historiallisesti tarkasti.
Siis juuri sitä settiä jota tyhjäpäinen supersanteribimbokustantamo pukkaa ulos.

Nuokin tulevat kevään kesän mittaan tradeina jotta niistä voi ällistyä uutuuksina.


Rat queensin naiset kyllä lumoavat:
(http://24.media.tumblr.com/ed2c22e0bd7a2c89113c82ee9f0c27dc/tumblr_muivdp9yby1rt6vcoo1_r3_1280.jpg)

Fantasiaa asenteella.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Lurker - 09.01.2014, klo 14:43:36
Tämä Imagen omistaja-asenne on tosiaankin vallankumouksellinen bisnes-maailmassa:
"No Image partner would interfere – creatively or financially – with any other partner's work. Image itself would own no intellectual property except the company trademarks: its name and its logo--" (Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Image_Comics#Founding))
Imagen perustajaisien julistus vapaalle sarjakuvalle!

TV-, leffa- tai oheistuotesopimus voi tehdä hahmon omistajasta miljonäärin hyvinkin nopeasti.

Marvelilta ja DC:ltä on lähtenyt suivaantuneita tekijöitä, kun hahmoja/tarinoita on sorkittu ja tekijän luomat hahmot ovat siirtyneet konglomeraatin omistukseen.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 09.05.2014, klo 19:44:19
Image alkaa olla merkittävä sarjakuvakustantaja Jenkeissä. Walking Dead on toki ykköstankki, LEVEÄLLÄ rintamalla, mutta muutkin kokoomat (Saga) myyvät hyvin.


Lehtipuolella Imagen sarjikset eivät menesty yhtä hyvin. Mutta tosiaan, koosteet menevät hyvin kaupaksi. Sanoisin että Walking Dead ei ole enää ykköstankki. Saga on.

Huhtikuun TPB-myynti:

1. Sex Criminals 1
2. Saga 3
3. East of West 2
4. Saga 1
5. Amazing Spider-Man: Family Business
6. Guardians of the Galaxy 1
7. Death of the Family (Batman, Jokeri ja kumppanit)
8. Saga 2
9. Pretty Deadly 1
10. The Walking Dead 1

Seitsemän kymmenestä on Imagea. Walking Deadin ykkösosaa myydään aina vaan eniten. Osia on kohta 20.

http://www.comicbookresources.com/?page=article&id=52699


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 10.05.2014, klo 23:12:57
Mikä tuo Sex Criminals on, ja kannattaako siihen tarttua?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Anonyymi Jaarittelija - 10.05.2014, klo 23:46:10
Huh huh!

Image Comics - Sex Criminals (http://en.wikipedia.org/wiki/Sex_Criminals)

Niin... Aika pysähtyy orgasmin avulla... Mitä? Onko tässä nyt siis kyse eräänlaisesta pitkälle jalostetusta supersankarisarjakuvasta?



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 11.05.2014, klo 10:05:17
Minusta se on hyvä. Tosin sarja on vasta alkumetreillään. Käsittääkseni ei silti mikään minisarja.

Seksiin liittyvät supervoimat eivät ole uusi keksintö. John Byrne's Next Men -sarjakuvassa supervoimat levisivät nimenomaan seksisuhteissa, joskin se selvisi vasta myöhemmin sarjan edetessä. JBNM on yli 20 vuotta vanha sarja.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Toni - 11.05.2014, klo 16:14:39
Mikä tuo Sex Criminals on, ja kannattaako siihen tarttua?

On kaikin puolin erinomainen, joten ilman muuta kantsii tarttua. Mestarillinen saavutus.

Kuten myös East of West, joka on ihan pirun hyvä. "Näe ja koe, kuinka robottitykillä ratsastava Kuolema ja mustavalkoiset intiaanimaagit hyökkäävät Maon keisarillisen kaupungin armeijoita vastaan!"

Molemmat - ja monet muut - esiteltiin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/14 ja sen massiivisessa sarjakuvavuosikatsauksessa.

Tuolla olevassa minimaalisessa juttunäytteessä myös listaukset tuoreista sarjishuipuista - joista suurin osa ponnistaa juuri Imagelta:

http://tahtivaeltaja.com/tähtivaeltaja-114/sarjakuvavuosi-2013-amerikassa (http://tahtivaeltaja.com/tähtivaeltaja-114/sarjakuvavuosi-2013-amerikassa)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 21.05.2014, klo 22:14:31
Alex + Ada on myös melko kiva sarja, mutta etenee turhan hitaasti. Mieleen tulee ruotsalainen tv-sarja Hubotit, eli Ada on robotti. Ei varmaankaan ole matkittu, jenkkiversio tv-sarjasta on tulossa vasta myöhemmin.

Aluksi Ada on täysi pökkelö, mutta Adan lahjaksi mummiltaan saanut Alex saa alamaailman kautta hankittua tälle persoonallisuuden.

Piirtää Lunan veljeksistä toinen, eli Jonathan. Kirjoittajana on Sarah Vaughn.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 26.05.2014, klo 06:37:10
Ensimmäisen kokoelmansa osalta Sex Criminals on terävästi kirjoitettu, nokkelasti eri aineksista koottu ja kuvituskin istuu täydellisesti kokonaisuuteen.

Sidokset supersankaritarinoihin tässä on se heikoimmin toimiva osuus, ilman niitä tämä olisikin sarjakuvamaailman vastine summittain siellä Frendien ja Ally McBealin suunnassa.

Ja näin sanottuani täytyy heti jatkoksi todeta, kuinka tätä lukiessa ajatukset väkisinkin kulkevat siihen suuntaan, kuinka seksuaalisuutta ja ihmissuhteita luonnollisesti käsittelevä sarjakuva on amerikkalaisessa sarjakuvakentässä edelleen juhlittava outolintukala.

Koko ajan pysäyttävä orgasmi on tarpeeton kikka kontekstille, joka sisältää raikkaasti masturbaation kautta irtosuhteisiin ja lopulta rakkaussuhteeseen päätyvän kehityspolun.

Kenties tämän edeltäjä olisi nähty jo 1970-luvulla - mutta jo viimeistään 1990-luvulla - jos sarjakuvaa olisi lukenut edelleen romansseja, syrjähyppyjä ja irtosuhteita janoava naiskunta... sen sijaan sarjakuva istui Comics Coden ansiosta kuravellissä hiekkalapio heiluen koko tämän ajan. Väkivaltaa ja silikoneja fanipojille, siihen voi tiivistää koko 1990-luvun ensimmäiset viisi vuotta.

Edelleen takaraivossa kolkuttaa, että seksuaalisesti voimakkaan identiteetin kehittänyt ja itsenäinen naishahmo rakastuu onnettomaan nörttipoikaan vain, että todellinen lukijakunta löytäisi samaistumishahmon...

Kirjoittaja (muutoin mainio Matt Fraction) kompasteleekin erityisen pahasti juuri tämän kohdalla: lukuisten irtosuhteiden ja kokeilujen jälkeen tämä muka nolostelee runkkauskokemuksia kertoessaan. HALOO! Koko tarinatodellisuus repeää auki näistä kohdista, kun lukijalle on selvää, että näissä kohdissa vain kalastellaan nuoria poikalukijoita.

Todellisuudessa tämä toimisi loistavasti ilman romanttista rakkautta, ja kertojan rinnalle nostettu mieshahmo voisi olla pelkkä taustalla vieraileva "fuck buddy".

On tämä kuitenkin jenkkisarjakuvan skaalalla hieno ihmissuhdesarja. Japanissa tällä tasolla vain oltiin jo 1980-luvulla, kun ei ollut Comics Codea palleja puristelemassa.

Nykylukijan silmin ihastuttavan viaton Maison Ikkoku, jossa lakanat heiluivat vuosien piirityksen jälkeen, tiivisti kaiken Sex Criminalsissa käsitellyn muutaman sivun vitsiin parin ensimmäisen pokkarin aikana.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 31.05.2014, klo 23:46:56
Todennäköisesti kiitos Kvaakin Nowhere Men jäi mieleen ja sen ensimmäinen kokoelma Fates Worse Than Death olikin aivan loistavaa settiä.

Ei tämä aivan kympillä kiskaissut mukaansa, mutta tekijät ovat aivan ykkösiä ja perusidea maailmasta, jossa tiedemiehet ovat suositumpia kuin rock-tähdet on vallan raikas.

Beatles-tiedemiesten nelikko on aivan hulvaton. Näkemykset ja metodit menevät kuitenkin ajan myötä ristiin, mutta nerokkaasti käsikirjoittaja kuljettaa tarinaansa eri aikatasoissa siten, etteivät menneisyyteen sijoittuvat kohtaukset ole takaumina kerrottua pakkopulllaa. Osittain tapahtunutta valotetaan lehtiartikkelien muodossa, mutta itse en kyennyt keskittymään siinä määrin, että olisin ne kahlannut lävitse.

Nykyhetkeen sijoittuva toiminnallisempi juoni virusepidemiasta katkoo kerrontaa sekin aina sopivin väliajoin. Todellisuudessa viruksen muuttamat hahmot eivät kiinnosta samoin kuin neljän tiedemiehen ryhmä. Tämän tarinan olisi voinut vetää lävitse ilman mitään supervoimia, mutta monet mainiot yksityiskohdat sallivat lukijan antaa anteeksi ko. yksityiskohdan.

Kuvittaja tekee myös aivan käsittämätöntä jälkeä: muodonmuutoksen kokevat ihmiset ovat yhtä aikaa luotaantyöntävän kuvottavia ja vastustamattoman kiehtovia. Kuvittaja myös onnistuu kaunislinjaisissa teknologiakuvauksissaan aivan yhtä lailla kuin henkilöhahmoissaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 01.06.2014, klo 04:07:35
Nykyminääni puolitoista vuotta nuorempi minä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1414.msg387448.html#msg387448) oli sitä mieltä, että Hickmanin terapiaprojekti Manhattan Projects olisi miehen Marvel-tuotantoa hulvattomampana kovaa kamaa.

Jos nuorempi minä voisi lähettää viestin tulevaisuuteen, toteaisin että älä nyt ihmeessä panosta kolmeen kokoelmaan kerralla, koska ennen kuin 100 sivua on täynnä toista kokoelmaa, minulta lerpahti mielenkiinto kuin k**** n****** jälkeen.

Täyskako Oppenheimer, Einstainin paha kaksoisolento toisesta tulevaisuudesta, natsitiedemiesten toiviomatka vapaan Amerikan etulinjaan, kylmä sota ja kuuma sota avaruusolentoja vastaan ei vain taivu niihin visionäärisiin linjoihin, jotka Hickman vetää: mies nyt vain astui Garth Ennisin saappaisiin ja ne ovat Hickmanin kokoa pari numeroa suuremmat.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Toni - 04.06.2014, klo 11:38:31
Kuten ylläolevasta Tähtivaeltaja-linkistäkin voi huomata, olen samaa mieltä Jiksin kanssa Nowhere Men -sarjan erinomaisuudesta.

Voin helposti yhtyä Jiksiin myös The Manhattan Projectsin osalta. Kuten Tähtivaeltajassakin (1/14) kirjoitin:

"The Manhattan Projects oli vuoden 2012 suuria yllättäjiä: mielipuolisella tiedemieskaartilla miehitetty päheä revittely (Tähtivaeltaja 1/13). Nyttemmin käsikirjoittaja Jonathan Hickman on lähinnä haahuillut eksyksissä aihelmasta toiseen. Sarjan käyttövoimana olleet konfliktit on selvitetty eikä tuoreita ole keksitty tilalle.

Paikka paikoin aurinko on silti paistanut risukasaan. Kuten numerossa, jossa lukemattomat sivupersoonat käyvät evolutionääristä sotaa tohtori Oppenheimerin psykopaattisen kaksoisveljen aivoissa. Mutta muuten Nick Pitarran piirtämä sairas scifistely on käynyt kovin väsähtäneeksi nakiksi.

Syy alamäkeen saattaa johtua siitä, että Hickman on pistänyt kaikki paukkunsa East of West -uutuuteen. Se vääntää aivot huikeaan solmuun."

Tsekkaa siis ihmeessä East of West - se rulaa! EoW on myös Eisner-ehdolla parhaan jatkuvan sarjan kategoriassa yhdessä Nowhere Menin, Hawkeyen, Sagan ja Sex Criminalsin kanssa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 05.06.2014, klo 04:02:49
Tsekkaa siis ihmeessä East of West - se rulaa!

Täytyypä tutustua.

Näin digiaikana Imagelta löytyisi monta mielenkiintoista tuttavuutta, jotka ovat jääneet välistä tai pudonneet paperiaikana lukulistalta heti alkuunsa.

Silti Warren Ellisin ja John Cassadayn uusklassikko Planetary nousi lukulistan ohitse. Toisella lukukerralla sarja kiskaisi rieveleistä sellaisella väkipakolla, että vaikka mitä kaikkea olisi ollut eilen ja tänään pakko tehdä, niin silti oli ahmittava sarja alusta loppuun.

Alun hankin kokoelmina ja loppu tuli seurattua lehti kerrallaan. Kun julkaisutahti vain venyi venymistään, oli lukukokemuskin puolivillainen ja minulle jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi eräänlainen KMHL:n supersankarikopio, jonka jokainen numero on visuaalista knoppailua. On tämä hieman sitäkin, mutta sarja toimii tunteikkaammalla maaperällä, ja välttää olemasta älyllisen kuiva.

Kaksi viimeistä numeroa tuntuivat antikliimaksilta, mutta putkilukuna tämä on loppua myöten merkittävästi parempi kuin numero kerrallaan luettuna. Koherentti juoni ei enää katoa vuosien myötä yhä hatarammiksi käyvien muistikuvien takia ja kokonaisuus hahmottuu terävämmin.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)

EDIT: Spoileritägit.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doctor Phantomizer - 06.06.2014, klo 01:50:24
Toisella lukukerralla sarja kiskaisi rieveleistä sellaisella väkipakolla, että vaikka mitä kaikkea olisi ollut eilen ja tänään pakko tehdä, niin silti oli ahmittava sarja alusta loppuun.

Minulla kävi vähän samoin. Kyllä se menee, ja onhan siinä jotain siistiä, vaikka en minä nyt ihan ilman kritiikkiä siitä pidä. Numeroiden kaavamaisuus häiritsee vieläkin, mutta kunhan tarinoita lukee yhden kokoelmallisen kerrallaan, ei se nyt niin paha ole.

(Niin siis aiemmin olin ilmaissut kuinka en vaan oikein pidä sarjasta ja ihmetellyt että miksi sitä niin paljon hypetetään. Onhan se näin vuosien jälkeen jees, vaikka aiemmin tökki.)

Minulta alkaa loppua kesken ne "kaikkein huonoimmat" sarjakuvat.
Olen alkanut tykästymään niin moneen jälkeenpäin.
Pitäisikö huolestua?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 09.06.2014, klo 04:03:17
Imagen perustajaisien julistus vapaalle sarjakuvalle!

Millä tavoin perustajaisät koskaan sitä toteuttivat muita tekijöitä kohtaan?

Liefeld ja Lee napsauttivat kaulapannan kaikille, jotka vain heidän tallejaan lähestyivät.

Liefeld loi kaikki hahmonsa itse ja sarjojen tekijät olivat palkollisia. Lee piti sopimusoikeudellisesti kaiken omissa käsissään ja myi Wildstormin heti kun se vain oli riittävän arvokas DC:lle myytäväksi.

Homage Studios oli linja, jonka alla Leen talli julkaisi tekijäomisteisia sarjoja, mutta Homage Studios brändinä oli Leen aineetonta omaisuutta, mikä Alan Mooren America's Best Comics -linjan tavoin päätyi DC:n käsiin.

McFarlane riitautui ensimmäisen käsikirjoittajan (Neil Gaiman) kanssa vuosikausiksi sivuhahmojensa oikeuksista.

Kun ei ole käsillä Withcblade- ja Darkness-lehtiä, en voi tarkistaa copyright-merkintöjä, mutta eiköhän sieltä Silvestrin Top Cow löydy.

Whilce Portacio myöhästyi rahastusjunasta ja alistui Leen, entisen ystävänsä ja kollegansa, palkolliseksi.

Käsittääkseni Valentino, jonka tekemiset eivät kiinnostaneet ketään, ja Larsen olivat ainoat jotka soivat toisillekin menestyksen. Heidän johdollaan Imagesta 2000-luvun  mittaan rakentui se talo, mikä antoi mahdollisuuden julkaista monenmoista mielenkiintoista.

Ilman tätä parivaljakkoa Image tuskin tuottaisi näitä viime vuosien laatusarjoja. Valentinon edeltäjähän oli Liefeld, jota muut syyttivät omien ja firman rahojen sotkemisesta...


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 11.06.2014, klo 07:11:25
Sori, Lurker, kun käytän viestiäsi hieman ikävään sävyyn, mutta tuo sinun viestisi jätti minulla jonkin ajatusprosessin raksuttamaan, mikä nyt ei suostu pysähtymään.

Tämä Imagen omistaja-asenne on tosiaankin vallankumouksellinen bisnes-maailmassa

Omistaja-asenteesta saa maanläheisen kuvauksen herrojen itsensä toimesta, kun lukee pääkirjoitukset alkuaikojen numeroista.

Larsen kuvaa omistaja-asennetta seuraavasti:

Lainaus käyttäjältä: Erik Larsen, Superpatriot 1 (1993)
I hire writers, pencillers and inkers if I need them.
...
I deal with lawyers, agents and licensing folks plus, as a co-founder of Image, help decide what books we publish.

Liefeld ja Lee rivien väleistä ovat sitä mieltä, että Marvel on heille velkaa. Lee onnistui rahastamaan universumillaan, mutta Liefeldille jäi levy päälle, hänestä kun myös Alan Moore on hänelle velkaa... Promethea ja Tom Strong mukamas olivat Glory ja Supreme.

Imagen perustajaisien julistus vapaalle sarjakuvalle!

Julistuksen nurja puoli on, että nuoret sällit tahtoivat rahastaa nopeasti maineensa ja perusjulistus takasi sopimustasolla, ettei kukaan perustajaisistä olisi auttanut vaikeuksiin ajautunutta...

Kun markkinoille ei voinut syöttää kokonaista supersankariuniversumia (tai useampaa universumia), McFarlane ja Larsen olivat pitkäjänteisellä toiminnallaan taanneet itselleen selkätuen siinä missä Liefeld ja Lee palasivat kipin kapin Marvelin palkkashekin houkuttelemana Heroes Reborn -tarinoita väsäämään. Silvestri oli jossain välimaastossa ja on tehnyt niin ikään rahaa Witchblade- ja Darkness-sarjoillaan, mutta tehnyt keikkatöitä Marvelilla.

Kun markkinat sakkasivat, eivät herrat kyenneet tekemään rahaa sillä mallilla, mitä olisivat tahtoneet. Oli pakko alkaa julkaista muutakin materiaalia. Siitä se nykymuotoinen Image on lähtenyt kehittymään.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.09.2014, klo 19:19:32
Danger Club on oiva sarja niille, jotka ovat kenties hieman jo supersankareihin kyllästyneet.

Supersankarit ovat suunnanneet avaruuteen taistelemaan tuntematonta uhkaa vastaan ja jäivät sille tielleen. Maassa asiat ovat huonosti sielläkin ja jäljellä ovat enää teinisankarit eli sidekick-hahmot.

Tarinassa yhdistyvät uusi ja nostalgia saumattomasti ja kuka ei muka pitäisi Nightwing-henkisestä sankarista, jonka supervoima on olla aina oikeassa'?

Landry Q. Walker hallitsee lehtimittaisen jaksotuksen mestarillisesti ja Eric Jones on ensi silmäyksellä aivan kuin Steve McNiven, joskin liukuu tyylistä toiseen (mm. Japaniin sijoittuvissa kohtauksissa on manga-vaikutteisuutta niin 1970-luvulta kuin nykyistä linjaa).

Sarja kyllä ilmestyy aivan tuskaisen hitaasti, mutta hyvää voi vartoa, sanotaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 18.09.2014, klo 23:27:29
Mikäli pääsee ylitse peruskoulutason kuvituksesta ja käsikirjoituksesta kertojanäänineen, niin jotain auttamattoman kiehtovaa on Stuart Mooren ja Gus Stormsin sarjassa EGOs (https://imagecomics.com/comics/series/egos) – ainakin vanhan scifi-jäärän silmin tarkasteltuna.

Hölmöltä tuntuu kuitenkin lukea neljästä jaksosta koostuvaa kokoelmaa, jossa tarina kestää kolme jaksoa ja viimeinen on pelkkää täytettä. Halpaa suorastaan, sanoisin.

(Ei tämä tietenkään ole järin olennaista Imagea, mutta tällaisetkin löytynevät jatkossa helpommin kuin yleisestä Luettua-ketjusta.)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 20.09.2014, klo 19:50:21
Itse jo luen melko lailla sarjakuvat sähköisesti, mutta niille jotka voivat valita paperiversion - ja jotka odottavat kokoelmaa - laittakaa korvan taakse The Field (https://imagecomics.com/comics/releases/the-field-tp), Ed Brissonin nerokkaasti käsikirjoittama ja Simon Royn kauniin luontevasti visualisoima pikku scifi-herkku.

Tarinasta on mahdoton lausua montaa sanaa tuhoamatta lukukokemusta, mutta riittänee jos varsin kuluneesta alkuasetelmasta (muistinsa menettänyt mies herää pellolta ja saa tekstiviestejä mystiseltä auttajalta) purkautuu auki erityisen nautittava idealeikki niin ikään varsin kuluneesta perusideasta.

Tokihan tämä on niitä sarjoja joiden kohdalla näkyy että käsikirjoitus on tehty ikään kuin puolittain siinä toivossa, että Hollywood siihen tarttuisi, mutta ei se lukunautintoa pilaa. Lisäbonuksena tässä on paikoitellen mukavasti Garth Ennis -henkeä.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jussi Tyni - 22.09.2014, klo 11:54:20
Mites Millarin uudet Starlight ja Jupiter's Legacy? Onko joku lukenut ja pystyykö suosittelemaan? Kohta varmaan kasataan molemmista kokoomat, kun alkaa olla kuusi numeroa pihalla, niin vois katsastaa. Kummassakin on nimittäin kuvittajina sellaisia päälliköitä, että jos tarina vähänkään toimii, niin hankin hyllyyn.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 22.09.2014, klo 12:13:56
Itse ehdottaisin Jupiter's Legacya.
Parempaa Millar-osastoa.



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: amasofi - 08.11.2014, klo 19:43:01
Sagan eka kovakantinen deluxe laitos (sisältää osat 1-18) tuli myyntiin. Taitaapa olla must-hankinta, kun hintakin on vaan vähän päälle 30 egee.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 08.11.2014, klo 20:54:29
Ketjua taaksepäin lukemalla en välty ajatukselta että Jiksi saa vähän eri kappaleet kuin allekirjoittanut.
Toki East of West ja eritoten Sex Criminals ovat missä tahansa mantereella ja ulottuvuudessa hyvää sarjakuvaa mutta päästäkseen noihin määritelmiin täytyy olla samanniminen erittäin eri tavalla kirjoitettu ja piirrety teos.

Sex criminals nimittäin on enemmän velkaa jos jollekin niin Nicholson Bakerin mainiolle Fermata-romaanille (1994) jossa päähenkilö kykenee pysäyttämään ajan eikä suinkaan käytä sitä rikoksiin tai rikastumiseen vaan seksuaalisiin tarkoitusperiin.

Itselle myös Fractionin kirjoittama ja Howard Chaykinin klassisen lihaisasti piirtämä Satellite Sam on lukeutunut niihin pakollisiin Imagen sarjoihin.
50-luku sykkii varjoissa ja spottien valoissa kovin lumoavasti...

Seksin sijasta nykyelämämme ekstrapolointiin keskittyvä Greg Ruckan ja Michael Larkin Lazarus on tiedostavaa post-kyberpunkia.
Raharikkaat perheet hallitsevat maailmaa rehellisen feodaalisesti ja käyvät yksityisiä sotia keskenään apunaan lapsesta kasvatetut geenimuunnellut lazarukset joille regeneraatio ja kivun tunteminen ovat toissijaisia.
Carlylen perheen sisäisiä ja ulkoisia konflikteja seurataan monesta perspektiivistä mutta ennen muuta Foreverin kautta.
Nuori neito on Carlylen luottolazarus, silkkisen näköinen mutta titaaninen ja armoton nyrkki joka on absoluuttisen lojaali, mutta myös älykäs.

tarina on siis umpikulunut mutta Rucka osaa puhaltaa henkilöt eloon ja antaa larkin taiteen hengittää. Eikä asetelmastaan huolimatta pakkosyötä poliittista agendaa, oikealle tai vasemmalle kallellaan olevat pahoittavat mielensä kun omaa pikku musuunmussun maailmankuvaa ei julistetakaan tavoiteltavaksi aja yhdeksi oikeaksi tieksi totuudeksi ja elämäksi.

Muista: Perhe ennen kaikkea
tai vaihtoehtoisesti Oderint Dum Metuant

(http://38.media.tumblr.com/adbdc5077eca5605022ade520d6df284/tumblr_ndx6e187Q41qj97xmo1_400.jpg)



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 18.11.2014, klo 23:09:30
Jatketaan Imagen laatusarjoilla.
Ne jotka minut tapasivat Necrossa todennäköisesti kuulivatkin myyntipuheeni Rat Queensille.
Jos pidät fantasiasta pidät siitä, jos vihaat fantasiaa pidät siitä, yli sukupuolirajojen, eihän tästä sarjakuvasta voi olla pitämättä, paitsi tietenkin jos olet tyhmempi kuin vasemman jalan kengänpohja.

(http://40.media.tumblr.com/d321a568d7370e38df2869c24f4898ff/tumblr_n516xk3F2z1qa64bjo1_400.jpg)

Yleensähän fantasiasarjat ottavat malliksi joko sen umpitylsän Tolkienin värittäen sen roolipelien D&Dn kautta, tai jos paremmin käy Conanin, jos flaksisi pelittää saadaan jotain Song of Fire & Icen kaltaista settiä jossa ei törmätä kaikkiin kliseisiin.
Huonoin vaihtoehtohan on se joko kokoomus- tai vasemmistohenkinen fantasia jota maassamme kutsutaan "arkirealismiksi" mikä ei voi pitää paikkaansa, lobotomisoitujen debiilien määrä kun ei kaikesta huolimatta yksinkertaisesti voi olla sentään ihan niin suuri.

Tai sitten voi ottaa karvaisiin(tai ajeltuihin, saatte te olla metro-tai bussiseksuaalejakin) kätösiinsä Kurtis J. Wieben kirjoittaman ja Roc Upchurchin mallikkaasti taiteileman Rat Queensin.

Kaikki kliseet edellämainituista tietty löytyvät myös mutta sen sijaan että avattaisiin se peruskuvio "tehdään hei vammainen parodia kun ei itse osata ja lahjamme ei todellakaan piisaa satiiriin" tässä otetaan raikkaalla otteella lukijaa pillistä kiinni ja näytetään mistä siipikarja virtsaa, mutta tyylillä.

(http://36.media.tumblr.com/3d59e0bb2598738b2ebdc61ad5ac766d/tumblr_n7at0ekpq71sgymodo3_400.png)

Hannah, Betty, Dee ja Violet ovat seikkailijoita. Mutta näitä neitoja ei tarvitse pelastaa, he pelastavat.
Ei.
Nyt ei mennä siihen että kaikki saattoi saada alkunsa siitä että aloittivat sen kapakkatappelun/sodan/piirityksen/maailmanlopun.
Errare homonym est ja se jacta kanssa.
Rehellinen virhe, et sinäkään aina toimi kuuden ja puolen promillen humalassa odotetusti, että katso peiliin vaan.
Ei siihen peiliin, se on oikeastaan kirottu...no, voi lohikäärmeksen visvainen...

(http://40.media.tumblr.com/4c3125f79c3e047ac465595d2f3dcfe1/tumblr_n7at0ekpq71sgymodo5_1280.jpg)

Parhaiden fantasiatarinoiden tavoin tästä huomaa löytävänsä paitsi teemoja ympäröivästä todellisuudesta myös isot laumat tuntemiaan ihmisiä joko neitonelikosta, Neljästä Davesta, Sawyerista, Garysta...hitto minä tunnen muutaman Obsidian darknessistakin..( ja yllättävän monta Bettyä ja Tizzieta joita suuresti arvostan oli heidän lempirinnassaan sitten nuoli tai ei) ja jossain vaiheessa matkaa sitä huomaa jopa välittävänsä henkilöistä.
Ei hahmoista, niistä huomaa tulleen moninverroin syvempiä kuin se paksu kiiltäväpintainen paperi jolle tämä jenkkilässä on painettu.

Toki mukana on halpahintaista huumoria, itsetarkoituksellista tylyä väkivaltaa, sattumia ja sukuvietin viemistä milloin ketäkin rytmikkään vikinän saatellessa.
Vähän niinkuin elämässäkin käy.

Väkivaltaa, seksiä ja satunnaisesti fiksuja ajatuksia on kuitenkin paljon, paljon enemmän kuin enimmästä osaa sarjakuvia saa.

Eri mieltäkin toki saa olla, mutta Hannahia lainaten:

(http://36.media.tumblr.com/ed2c22e0bd7a2c89113c82ee9f0c27dc/tumblr_muivdp9yby1rt6vcoo1_r3_500.jpg)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 22.11.2014, klo 04:49:34
Morning Glories on nyt ilmeisesti sitä osastoa, jossa sarjakuvantekijät unohtavat sarjakuvallisuuden ehdot ja loikkaavat mielessään suoraan HBO-tilipussin syrjään: ummet ja lammet dialogia, hitaaaaaaaasti Lost-tyylistä ihmettelyä ja mysteerin aukaisemista.

Kannattaisi sieltä HBO:n suunnasta jonkun kertoa, että ne erikoisefektit ovat jo sellaisen vuosikymmenen olleet niin halpoja, ettei niitä kannata aloitusvaiheessa säästellä, kun kerran scifiä on tarkoitus kirjoittaa.

Ei myöskään kannata ehdoin tahdoin pyrkiä dialogilla turruttamaan lukijaa: jos tekijöitä onnistaa ja heidän sarjakuvastaan muokataan tv-sarja niin siihen voi sitten kirjoittaa lisää höpinää.

On tämä myös visuaalisesti niin äärettömän lattea, että ihmetellä pitää miksi tätä on kehuttu: kaikille valkoiset koulupuvut, samanlaiset kampaukset ja hahmoja oli kuulemma viisikymmentä: minä laskin ja tunnistin eroon viisi erilaista.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 09.12.2014, klo 23:56:19
Southern Bastards

(http://40.media.tumblr.com/0bbaf0e63ad595f6b552952c045ece73/tumblr_ncry6xQSMy1sa2z61o1_400.jpg)

Earl Tubb on mies.

EI öykkäri, ei vellihousu, ei räkänokka.
Mies.
Jotain hipstereille sekä persuja ja kokoomusta äänestäville täysin vierasta.
Hänen isänsä oli myös mies, Mies isolla M-kirjaimella. Sheriffi Bertrand Tubb.
Kuollut sankari.
Jonka varjo on suurempi kuin hautansa yllä olevan puujätin.

Ainoa ongelma on että Earl on kotoisin Craw County, Alabamasta. Ja nyt hän on tullut takaisin. Vanha mies jolla on iso keppi.
Ja, toisin kuin viherpiiperot tai ne joiden rohkeus piisaa tasan niin kauan kun on turvallista välimatkaa, hän ei siedä sellaisia pikkujuttuja kuin korruptiota, rasismia tai sovinismia vaikka moni muu mieluummin painaa päänsä alas.
Pitää huolen omista asioistaan.
Koska niin on helpompaa elää, ilman hankaluuksia, ilman harmeja.

Earl on vanha mies ja sellaisten ei tarvitse pelätä. Kuolema on aina lähellä ja maailma ei ole reilu.

(http://40.media.tumblr.com/b99dcba56da9e50ea7f31d785bff66ec/tumblr_mziejs4s2E1syn0mbo5_400.png)

Jason Aaronin kirjoittama ja  Jason Latourin hikisen kiihkeästi kuvittama sarjakuva ei ole toisinto Eastwoodin Gran Torinosta eikä mallinna Walking Tallien värittämää tositarinaa Buford Pusserista.
Molempia löytyy sarjan DNAsta kuten myös Joseph Conradia, Joe R Lansdalea, Cormac McCarthya, James Crumleyta...mutta Southern Bastards ei ole veretön valokopion kopio.

Vaan jylhän pelottava.

Tekijät ovat kotoisin yhdysvaltain syvästä etelästä, auringonpaahteesta, dieselin ja gumbon katkusta. Jonka  maistaa.

Aaron hallitsee tarinansa täysin ja Latourin kulmikkaan raaka jälki virittää jokaisen kuvan, aina tarinan ehdoilla. Joko jännittäen ne äärimmilleen latausta tai runtaten luita musertavalla voimalla rustot ja räät ulos.

(http://41.media.tumblr.com/b5bf2f9769f0b71b3f480f2b1a75b7cb/tumblr_n7vxo1149x1syn0mbo5_1280.png)

Sillä Craw County ei ole vain pohjois-amerikkalainen tapahtumapaikka, taustamiljöö.
Se on mielentila.
Siinä on sama massey fergusonin raatojen ontto kaiku, loputtomien suomalaisten peltosarojen horisontti joilla ajaa ympyrää corollan tai corsan romulla kuunnellen mötorheadia  unelmoiden pääsystä pois. Minne vaan.
Tai lähiöurbaaneille se ankea betonikasarmin harmaa matto joka on päällystetty mäyräkoiran hylsyillä ja spraytölkeillä.

Loputon tukahduttava muitten ihmisten aiheuttama angsti, jopa sen yhden kivan tytön tai pojan, jonka hymykuoppa haudan lailla  sitoo  sinutkin polvia myöten inhimilliseen sontakuoppaan.
(http://41.media.tumblr.com/dd3ab474137002379f4acffec3871415/tumblr_n2zq5mUIOo1syn0mbo1_1280.png)
Moni teistä tunnisti paikan. Kotiaan ei unohda.

Paikkaa josta Vietnamin sotakin on parannus.

Mutta mies tulee takaisin. Mies maksaa velkansa. Vaikka miten monta vuotta myöhässä, mutta maksaa ne.
Eikä taivu.
(https://38.media.tumblr.com/a649e2e1c568b7f2eb51b33f57aeea2e/tumblr_ngc4268gam1qj34j2o1_1280.jpg)

Mies on.



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: mlietzen - 21.12.2014, klo 15:48:59
Siinä on sama massey fergusonin raatojen ontto kaiku, loputtomien suomalaisten peltosarojen horisontti joilla ajaa ympyrää corollan tai corsan romulla kuunnellen mötorheadia  unelmoiden pääsystä pois. Minne vaan.

"About a place you can love and hate and miss and fear all at the same time", ihan mielenkiintoista miljöökuvausta oli juu.

Imagen sarjoista on viime aikoina viehättänyt eniten Scott Snyderin ja Jockin hittisarja Wytches:

(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/Wytches_03-1_300_462_zps0f630012.png) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/Wytches_03-1_300_462_zps0f630012.png.html)

Hiukan yllättäenkin, piirrosjälki sen enempää kuin jatkuvasti roiskeisempi värityskään (kolmas numero näyttää jonkinlaiselta pahalta onnettomuudelta maalitehtaassa) eivät ole omaan makuuni, mutta tarinassa ja aika tiukkaan rajatussa miljöössä on jännää hehkua. Voi olla että viehättää siksikin että on rehellisesti kauhusarja.

(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/wytches-1-02_zpsf4de7b9f.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/wytches-1-02_zpsf4de7b9f.jpg.html)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.01.2015, klo 04:54:51
Manifest Destiny on moneen kertaan kehuttu maasta taivaisiin. Alku onkin perin muikea, mutta sitten lukiessa jää vain pohtimaan, että milloinka se sarja oikein alkaa. Ilmeisesti kaikki arviot ovat sarjan alkuvaiheissa kirjoitettu, koska pidemmälle tämä ei jaksa vetää.

Onhan niitäkin käsikirjoittajia, jotka kykenevät kutkuttelemaan ajasta ikuisuuteen, mutta tämän sarjan kanssa näin ei ole.

Southern Bastards

Hienosti kirjoitit, ei muuta voi sanoa. Harmi, ettei sarja ole samaa tasoa kuin kuvauksesi.

Kuvittaja on hieman keventänyt käsikirjoitusta, mikä valitettavaa kyllä vetää kokonaisuutta juuri väärään suuntaan.

Ensimmäinen kokoelma päättyy just oikeaan kohtaan, teeskentelen sarjan loppuneen siihen, enkä koskaan lue jatkoa ja jää näin vielä ainakin suht positiiviset tunnelmat.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: mlietzen - 25.01.2015, klo 10:08:40
[Southern Bastardsin] Ensimmäinen kokoelma päättyy just oikeaan kohtaan, teeskentelen sarjan loppuneen siihen, enkä koskaan lue jatkoa ja jää näin vielä ainakin suht positiiviset tunnelmat.

Itse asiassa sarja muuttuu vain paremmaksi sen jälkeen. "...this is not a story where the hero comes in and cleans everything up"


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.01.2015, klo 15:06:00
Itse asiassa sarja muuttuu vain paremmaksi sen jälkeen.

No pihkana, teet päätöksen vaikeaksi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.01.2015, klo 23:26:03
Sheltered on nokkela modernisointi Kärpästen herrasta.

Jenkeissähän on näitä survivalist-hihhuleja, jotka odottavat mitä tahansa mullistusta, jonka johdosta sivilisaatio romahtaa ja parasta on vetäytyä syrjäseudulle bunkkeriin ja syödä purkkiruokaa muutama vuosi ennen pään pistämistä ulos luukusta.

Lapsissa on tulevaisuus, miettivät paranoidien entistä paranoidimmat lapset. Nämä ovat vakuuttuneita, että Yellowstonen kuuluisa tulivuori on purkautumassa ja koska vanhemmilla on kolmen vuoden sijaan einestä purkitettuna vain puolentoista vuoden tarpeiksi, on vanhempien syytä uhrautua lastensa puolesta. Tietenkin vanhemmat voivat sitten pilven päällä olla ylpeitä jälkikasvustaan, jotka ovat todellisia selviytyjiä.

Kokematon käsikirjoittaja ja liikaa mittaa upottavat tämän toisen kokoelman alkuun. Kaksi kokoelmaa (kymmenen jaksoa) ovat liikaa aiheesta, joka purkitetaan normaalisti neljässä, korkeintaan kuudessa jaksossa. Kaikki eivät ole uusia Walking Dead -sarjoja, sori vain.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 01.02.2015, klo 22:30:44
America's Got Powers (2012-2013), seitsemän jaksoa pitkä minisarja, oli Bryan Hitchin ansiosta lukulistalla. Sinne olisi saanut jäädäkin, sillä kuilu kuvituksen ja Jonathan Rossin käsikirjoituksen välillä repeää melkoiseksi.

Parasta on Sarah Palin superroistona ja huonointa loppuratkaisu, jonka arvaa puolessa välissä. Väliin sijoittuu San Franciscon ydinpommitettavaksi määräävä presidentti Obama ja kenraalia näyttelevä Ed Harris. Roolitus siis on jo valmis, mutta ei vain taida elokuvaoptio napsahtaa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 03.02.2015, klo 05:53:12
Rick Remenderin Black Science -sarjan ensimmäinen kokoelma How to Fall Forever kokoaa ensimmäiset kuusi numeroa.

Tämä näyttää todella hienolta ja aina tekee mieli lukea, mutta opus ei vain millään kestä käsissä edes muutamaa sivua.

Lopulta luin opuksen väkipakolla, kun eihän siihen käytettyjä rahoja enää palauteta. Eipä vain auttanut, ja vaikka niin käy todella harvoin, niin en minä tätä pystynyt muuta kuin silmäilemällä selailemaan.

Yhtään ei auta, että kokoelman intiaanit tuovat mieleen sarjan East of West ja siinä vertailussa Black Science on parempi vain nimensä osalta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 17.04.2015, klo 12:17:14
Fade out (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1414.msg444846.html#msg444846)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 18.04.2015, klo 06:17:21
Ensimmäinen Birthright-kokoelma Homecoming oli ääripositiivinen yllätys. Fantasiaa ja todellisuutta leveällä pensselillä sotkeva tarina, Joshua Williamsonin kynästä, ja hyvässä mielessä Chris Bachalon tyyliä tavoitteleva Andrei Bressan ovat taikoneet niin sujuvasti luettavan sarjan, että se menee hujauksessa kannesta kanteen.

En aina ole suurin fantasian ystävä, mutta tätä lukee mieluusti lisää.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Toni - 18.04.2015, klo 15:08:07
Rick Remenderin Black Science -sarjan ensimmäinen kokoelma How to Fall Forever kokoaa ensimmäiset kuusi numeroa.

Tämä näyttää todella hienolta ja aina tekee mieli lukea, mutta opus ei vain millään kestä käsissä edes muutamaa sivua.

Lopulta luin opuksen väkipakolla, kun eihän siihen käytettyjä rahoja enää palauteta. Eipä vain auttanut, ja vaikka niin käy todella harvoin, niin en minä tätä pystynyt muuta kuin silmäilemällä selailemaan.

Vau, tämäpä hassu näkemys. Itse diggaan Mustasta tieteestä kuin hullu puurosta - vaikka ei se toki nousekaan samalla tasolle kuin Remender & Greg Tocchinin Low.

https://imagecomics.com/comics/releases/low-vol-1-the-delirium-of-hope-tp (https://imagecomics.com/comics/releases/low-vol-1-the-delirium-of-hope-tp)

http://www.comicbookresources.com/?page=article&id=52516 (http://www.comicbookresources.com/?page=article&id=52516)

Ihan yleisesti otettuna viime vuosien parhaat sarjikset ovat tulleet juuri Imagelta - kuten myös tuo Curtvillen mainitsema Fade Out.

Todisteena käyvät myös nuo Top-listat:

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2167.msg443250.html#msg443250 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2167.msg443250.html#msg443250)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 18.04.2015, klo 16:12:34
Remender & Greg Tocchinin Low.

Low kyllä upposi minuun hyvin. Tosin näyttää siltä, että sarja on voimakkaasti Bioshock-pelin "inspiroima", kuten sanotaan.

Visuaalisella puolella moni yksityiskohta ja taustamaailma noin yleisesti ottaen ovat ottaneet tuosta pelitodellisuudesta rankalla kädellä vaikutteita. Eipä siinä mitään, kaikki rakentuu vanhan päälle jne.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 11.07.2015, klo 19:58:31
Neliosainen Big Man Plans on rujoin mahdollinen kostotarina.

Useimmiten lukijalle esitetään se rumin osuus, koston "oikeutuksen" antavat kauheudet, heti tarinan alkuun. Tässä se vain vinkataan lukijalle, mikä tarkoittaa että kaikki tehot ladataan loppuun, kun niin kosto kuin sen "oikeutus" esitetään vasta viimeisessä jaksossa. Tämä kiikauttaa tarinan tasapainon pahasti loppuun painottuvaksi ja alku toiste luettuna on tarkoituksettoman keveä, jos niin voi tapahtumat huomioiden sanoa.

Tästä jää niin monella tasolla paha maku suuhun, että täytyy vain ylistää tekijäkaksikkoa Eric Powell ja Tim Wiesch suorituksesta. Rankkuusasteikolla 1-5 tämä on puhtaan kuutosen sarja.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.09.2015, klo 20:19:55
Image-tarjonnasta on toisinaan vaikea poimia satunnaisia uutuuksia.

Itse olen noudattanut sellaista seulaa, etten tartu sellaisiin missä lukee kannessa Shadowline tai Top Cow...

Kun sarjalle on annettu nimeksi Faster Than Light en minä sitä pysty vastustamaan, olkoon sitten vaikka Shadowline-tuotantoa.

Tässä on tehty scifi-miehen näkökulmasta kaikki oikein: on kaunista kuvitusta, jännä alkuasetelma, muukalaiskulttuurin jäänteiden penkomista, henkilökaartilla sisäisiä jännitteitä jne. Silti tässä on taas sellaista Shadowline-julkaisuille tyypillistä ankeaa, kankeaa kulkua.

Kun jatkossa näyttää olevan tiedossa lonkerohirviöitä, minä jätän tähän. No hyvä on, en jätä, vaan luen vielä seuraavan numeron. Sitten jätän, jos ei ole mitään erityistä koukkua.

Millä tällaisen muka laittaa Morrisonin Nameless-sarjan rinnalle ja sanoo, että pysy siinä itse pystyssä.

Älkää te kuitenkaan lukeko takakannen kuvausta, se nimittäin kertoo sellaista mitä ei vielä ensimmäisen numeron aikana kerrota.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 16.09.2015, klo 20:36:41
The Strange Talent of Luther Strode (2011-2012) on ihana voimafantasia, jossa veri ja suolet roiskuvat seinille.

Justin Jordanin käsikirjoitus lähtee heti lentoon ja Tradd Moore kuvittaa aivan taivaallisen täydellisesti.

Nörtistä tulee lihamylly ja myllytys nousee hurjiin lukemiin. Toivottavasti tähän ei koeteta sovittaa liikaa juonta, eikä etenkään järkeä, tämä on just tässä.

Vaikutteet on mukamas listattu päähenkilön huoneen seinille ripustetuissa julisteissa (Teräsmies, Dragonball Z, Akira jne.), mutta kyllä tässä on kopioitu sitä pöhkömpää tappelumangaosastoa.

Otan jatko-osan, The Legend of Luther Strode (2012-2013), lukulampun alle NYT...

...ja NYT olen tulevaisuudessa, jossa voin kertoa ihastuksen kantaneen palttiarallaa puoleen väliin ja sitten se vähitellen alkaa karista.

Ei sarja kuitenkaan täysin menetä hohtoaan, minuun vain ei tuo Venom-tyylinen Viiltäjä-Jack iskenyt.

Oli tässä vielä tietysti sitä, että kun ensimmäisessä sarjassa on yksi supervoimainen vihollinen, on jatko-osassa kaksi ja aivan varmasti kolmannessa – jonka julkaisu on vielä kesken – on niitä sitten jo täysi tusina.

Luenko muuten jatko-osan? Totta kai luen!

Sivut muuten kuluvat lentämällä, on tämä niin sujuvaa ja järkijättöistä luettavaa. Tuskin tähän enää jälkeenpäin tulee koskaan tartuttua, mutta ei edes kaduta.

EDIT: Hyppy tulevaisuuteen ja kommentit jatko-osasta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 19.09.2015, klo 18:39:05
The Legacy of Luther Strode on vasta puolivälissä, mutta viimeiset kolme numeroa on työnnetty ensi vuoden puolelle. EEEEEEIII! Ei, ei, ei, eeeeen minä jaksanut odottaa ja nyt minä ne kolme ensimmäistä numeroa jo luin, luin, luin.

Tämä on vielä parempi kuin ensimmäiset kaksi minisarjaa. Tekijät ovat sulautuneet saumattomaksi kokonaisuudeksi ja kuvakerronta on niin sulavaa luettavaa, että sivuista liukenee sokeria suuhun. Mnjam, mnjam, mjaa.

Tekijät lainaavat Street Fighter -peleistä estetiikantajun, Natural Born Killer -asenteen ja Matrix: Reloaded -vauhdin. Tämä on niin hillitön sarjakuvakokemus, että tämän sanallinen läpikäynti on kuin... no, ei nyt jatketa enää tällä tiellä.

Tämä on vuoden hauskin jenkkijulkaisu, mahdollisesti myös ensi vuoden.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 22.09.2015, klo 23:08:27
Scifi-sarja Drifter on viihdyttävää menoa, vaikka kohdallani olikin jäädä avausnumeroon.

Toistaiseksi sarja on ylittänyt ensimmäisen, viiden numeron mittaisen tarinakokonaisuuden.

Kokonaisarvosana on hyvä, joskin käsikirjoitus tässä ei niin loista. Ajoittaisesta kompuroinnista huolimatta Ivan Brandon saa tarinansa kulkemaan. Mikä tärkeintä, lukijalla on mukavan kutkuttava tunne, että jotain jännää on tulossa.

Sen sijaan yrmyt kyrmyt henkilöhahmot ja saarnaamiseensa sekoava pastori (onko niitä sarjakuvissa muitakaan) ovat pylperöstä.

Sarjan kuvittaja, Nic Klein, luo sivuille voimakkaan tunnelman ja loihtii scifi-elementteihin hienoa ihmeen tuntua, jonka voimin tätä jaksaa hyvin lukea.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.09.2015, klo 21:54:06
Brian K. Vaughan ja Steve Skroce marssittavat yhdysvaltalaisjoukot pohjoisrajan yli sarjassa We Stand On Guard, joka kuvaa kanukkien vastarintaa lähitulevaisuudessa.

Lähtökohdat ovat hilpeän satiirin värjäämät, mutta tässä on runsaasti sellaista hivenen ilkeää pohjavirettä. Hyviä ideoita on varastettu just oikeilta suunnilta. Näihin lukeutuu Dan Simmonsin Hyperion-sarjassa ideoima virtuaalikidutus.

Skrocen Marvel-mutanttisarjoihin takomat kuvitukset eivät aikanaan tehneet suurta vaikutusta, niitä on joskus suomennettukin.

En tiedä mitä mies on tässä välillä tehnyt, mutta tätä nykyä Skroce on kypsynyt aiempaa suurempiin raameihin, ja jäljessä on selkeitä Dave Gibbons -vaikutteita.

Tarpeetonta tätä on kai sanoa, mutta Matt Hollingsworth värittää taas hienosti.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 11.10.2015, klo 23:10:11
They're Not Like Us -sarjan ensimmäinen kokoelma Black Holes for the Young (2015) on kangertelevaa kerrontaa, pikkuvanhaa dialogia ja muutoinkin hioutumatonta suoritusta Eric Stephensonin kynästä.

Käytännössä mennään premissi edellä, eikä jälki ole lainkaan kaunista. Lähtökohdaksi on otettu hieman mitä jos -tyylinen leikki siitä, millainen X-miesten elämästä muodostuisi, ellei Professori-X uskoisi mutanttien ja ihmiskunnan rauhanomaiseen yhteiseloon. Kovia kokeneet mutantit tämä muita voimakkaampi "The Voice" johdattaa paranoian ja piilottelun kahlitsemaan maailmaan, jossa yhteiset kokemukset haetaan vanheimpainmurhasta ja muusta vähemmän hilpeästä.

Teiniangstia ja kyynisyyttä on muille jakaa, mutta Stephensonin vihjaukset kierommista juonikäännöksistä pitävät mielenkiintoa yllä. Tällaisten supersankarointien taso on Imagella kuitenkin niin korkea, ettei ihan rahkeet riitä jatkoon, tämä siis jää kohdallani tähän.

Kuvittaja, Simon Gane, on Jordie Bellairen onnistuneen värityksen ansiosta kelpo katseltavaa, mutta ei räjäytä pankkia.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.10.2015, klo 05:53:34
Invisible Republic kertoo ankeasta tulevaisuudesta, jossa toimittaja alkaa penkoa mahtimiehen hämärää menneisyyttä. Liikutaan siis enemmän ja vähemmän tulevaisuudessa.

Corinna Bechko kuvittaa likaista ja ankeaa scifi-maailmaa hienosti, mutta Gabriel Hardman laahaa hitaasti kulkevan käsikirjoituksensa kanssa. Kyllä mies hyvin kirjoittaa, ja genresekoitus on jollain tavoin ihan toimiva, mutta on tämä jotenkin niin kirjallinen poljennaltaan, ettei tähän mitenkään saa sovitettua lukutahtia.

Lisäksi sekin tässä nyppii, että lukijan uteliaisuutta pitäisi ruokkia kunnolla, nyt tämä vain härnää makunystyröitä. Ensimmäinen kokonaisuus ei millään ylipuhu lukijaa katsastamaan jatkoa.

Ja ihan totta, eikö tällä foorumilla kukaan lue Imagea? Curt harvakseltaan jakaa Luettua-ketjuun lukukokemuksiaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 14.10.2015, klo 09:31:26

Ja ihan totta, eikö tällä foorumilla kukaan lue Imagea? Curt harvakseltaan jakaa Luettua-ketjuun lukukokemuksiaan.

Lukee tietty. Yksi parhaista kustantamoista missään.
En minä noista kaikista mainitsemista sarjoista jaa kantaasi mutta aina ei vaan jaksa/ehdi jakaa omia koemuksiaan. Ja syy ei ole kehnoissa sarjakuvissa.

Viimeksi luin Imagelta Ody- C ensimmäisen albumin, Matt Fraction ja Christian Ward päivittävät Odysseian avaruuteen.
Isoimpana muutoksena ei ole se että on siirretty tähtiin vaan ns rule 63. Hahmojen sukupuolet jumalia myöten on käännetty päinvastoin.
Tämä lisää lukukokemuksen mielenkiintoisuutta Homeroksensa tuntevalle.
On tämä silti hieman liian tekstiraskas soudettava. Wardin psykedeelinen meininki on tasokas sarjakuvallinen LSDtrippi, mutta kun sarjakuvansa tuntevalle muotokieli on tuttua jo Frank Millerin Roninista.

Mutta että ketjun nimen mukaan olennainen Image-sarja? No ei ole. Hyvä ja pistää useimmat Bande dessineet, Mangat ja amerikkalaiset sarjakuvat nippuun muttei olennainen lafkan omassa tuotannossa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: kespa - 14.10.2015, klo 18:02:20
Viimeisen vajaan puolen vuoden aikana on tullut ihan tosissaan katseltua vähän enemmän Imagen sarjoja, mutta ajan vähyys ja laiskuus on osaltaan ollut syynä, ettei niistä ole tullut tänne kirjoitettua. Tällä hetkellä lukulistalla on sarjat Nailbiter, Outcast, Southern Bastards, Saga ja Walking Dead, josta innostuin taas todella pitkästä aikaa muutaman uusimman kokooman jälkeen. Lisäksi Wytchesistä tykkäsin. Tuosta listasta nyt ehkä vähän voi päätellä millainen kama on purrut. Onko lisää suosituksia tuon listan perusteella?

Yhden alpparin lukuun taas ovat tänä aikana jääneet Sex, Low, Chew, Sex Criminals ja varmasti joku muukin, joka ei vaan nyt äkkiseltään tule mieleen. En suinkaan sano noitakaan sarjoja huonoiksi, itse asiassa päinvastoin, mutta eivät silti vaan ihan täysin kolahtaneet omaan makuun. Huolestuttavaa, kun sex-alkuiset jutut ei kiinnosta:)



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.10.2015, klo 20:52:00
Mutta että ketjun nimen mukaan olennainen Image-sarja?

Minä en tuota olennaista ole ketjun nimessä nähnyt enää aikoihin. Täältä ne luettavat löytää paremmin kuin yleisestä luettua-ketjusta. Saisi vaikka koko nimen muuttaa, onhan tuo Wildstorm sekään enää historiaa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: amasofi - 14.10.2015, klo 22:40:04
Alex + Ada vol 1-3 kelasin läpi reilu kuukausi sitten ja niiden sisältö - erityisesti narratiivin tasolla - vetosi kyllä muhun. Ihanan erilaista herkkää draamatasolle vivahtavaa kerrontaa. Jo visuaalisuuskin oli tietyllä poikkeuksellisella tavalla ihanan viipyvää ja hidasta.

Prophet vol 1-4 sen sijaan meni kyllä pakkolukemisen puolelle. Ehkä toinen lukukerta voi olla mielekkäämpi, mutta tää eka kyllä todella oli niinkuin jossain on kuvattu LSD-huuruista Conania. Oli erittäin haastava pysyä mukana missä mennään ja mikä on koko jutun juoni ja silloin luonnollisesti turhautuu. No tästä ekat 20 numbaa ei sisälly näihin laitoksiin. Vuosia sitten julkaistussa vol 0,5 on muistaakseni numbat 1-7, mutta sitä ei enää saa uushankinnan kautta.

Lukujonossa hyllyssä on Low, Invisible Rebublic, Wytches, Birthrigt, Black Science, Roche Limit sekä Descender. Odottelen aina että osia on vähän enemmän ennen aloitusta, jotta pääsee kunnolla imuun. Tohon Black Scienceen varmaan hyppään Imagen seteistä seuraavana (kunhan saan ekana kelattua parikymmentä Dynamiten Red Sonja kokoomalaitosta).


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 26.10.2015, klo 23:36:52
Autumnlands vol 1: Tooth & Claw
(https://40.media.tumblr.com/c9b68a43a058954c2813223812491ec8/tumblr_inline_nwuizv9Xxh1qhg45e_540.jpg)

Oletko koskaan miettinyt millainen George Orwellin Eläinten vallankumous olisi Westerosissa? Tai jos Kenneth Grahamen kaislikossa suhisee olisi yhtä Conan-vaikutteinen kuin on mutta ottaisi kaiken irti Tolkienin maailmasta?
Olet vai?
No se yllätti.

Mutta tuumitko että siinä olisi samalla vaikutteita Terminatorista?
No sitähän minäkin.

Kurt Busiekin kirjoittama ja Tragedy seriesista tutun Benjamin Deweyn henkeäsalpaavasti kuvittama Autumnlands antaa antropomorfisen maailman jossa taikuus on totta.
Mutta tämä ei ole laiskaa disneyn pullaosrsahumppaa, tässä eläimet ovat eläimiä ja Disney näkee märkiä unia että sarjakuvansa olisivat tällä tasolla.
Toisin kuin Ankardossa ihmisiä ei ole....paitsi ehkä yksi...

magia on pettämässä, katoamassa  ja toisin kuin tolkienin reaktiviiset aatelisnysvät Autumnlandsin Gharta yrittää korjata asian. Joskin toisin kuin villisikamaagileidi  Sandorst pöllö on enemmän kuin Tolkienin tai historian yläluokkaiset houkat.
Tästä ei seuraa hyvää.

Kääntämällä fantasian kliseet loogisiin loppupäätelmiinsä Busiek tutkii henkilöidensä motiiveja toiveita ja haluja tavoin joka ihmishahmoilla juuttuisi paikoilleen. Mitä Blacksad teki noirissa Busiek siirtää fantasiaan, olematta eskapisti tai falski.
Deweyn valokuvatarkka mutta herkkä piirros tekee siirtymästä välittömän, tavalla johon tietokonetehosteet eivät vieläkään pysty.

(https://41.media.tumblr.com/6dbfb0c741efaa356601a7028bd8c36e/tumblr_inline_nwuj3omsjn1qhg45e_540.jpg)

Tarina on yhtä aikaa ihmeen tuntua ja raudanmakuinen kaikessa naturalismissaan. Pahinta petoakin tarvitaan ja häivähdys rinnakkaismaailmaa rikastaa tarinaa.
Eläinhahmot saavat näyttämään sadulta ja sitä se onkin, mutta se on satu josta ei ole siivottu ikäviä asioita, petosta, pettymyksiä, kuolemaa ja virheitä.

Autumnlands ei alkunsa perusteella ole noille herkille ja vaikutusalttiille, johdateltavissa oleville suunnattu.
Autumnalnds on raaka Grimminkin velkansa muistava tarina jota EI ole latistettu "aikuisille".
(https://40.media.tumblr.com/909823385cb2c00c0797dd8010e22d21/tumblr_inline_nwuj4j3eok1qhg45e_540.jpg)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 14.11.2015, klo 17:53:13
Autumnlands vol 1: Tooth & Claw

Kiitoksia vinkistä! Tähän olisi varmaan tullut tartuttua joskus vuosien kuluttua jonkin Busiek-lukuprojektin ohessa.

Sarja on kuitenkin täysi kymppi, mukava olla siis kelkan kyydissä heti alusta lähtien.

EDIT: Jännä juttu, että tässä on lainattu aivan kaikkea lähtien nyt vaikkapa vanhoista lasten piirretyistä ja silti kokonaisuus maistuu raikkaalta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 08.05.2016, klo 22:34:46
Scifi-sarja Drifter
...
Sarjan kuvittaja, Nic Klein, luo sivuille voimakkaan tunnelman ja loihtii scifi-elementteihin hienoa ihmeen tuntua, jonka voimin tätä jaksaa hyvin lukea.

Eipä jaksa. Kirjoittaja lupaa ja lupaa, mutta on tämä täysin sisällytyksetöntä höpöä. Mene siitä ajelehtimasta, Drifter!


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: amasofi - 09.05.2016, klo 22:53:05
Imagen Black Science tradet 1-3 kelasin läpi. Huikeista hehkutuksista esim. goodreadissa huolimatta jouduin kyllä pettymään. Aika tusinakamaa mun mielestä - ainakin kerronnan tasolla - sisällön kerronta jäi siis kovin keveäksi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 18.05.2016, klo 14:25:49
IDW julkaisee Jim Thopsonin Tappaja sisälläni (http://www.comicbookresources.com/article/exclusive-idw-emphasizes-creator-driven-comics-with-five-new-series-in-august) (Jim Thompson’s The Killer Inside by Devin Faraci and Vic Malhotra). Tämä voisi jopa kinuta suomeksi!


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 18.05.2016, klo 15:50:03
IDW julkaisee

Olisiko perustettava uusi ketju IDW-sarjoille? Eivät ne ainakaan Image-ketjuun kuulu.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: JV - 19.05.2016, klo 12:44:32
Olisiko perustettava uusi ketju IDW-sarjoille? Eivät ne ainakaan Image-ketjuun kuulu.

Samalla voisi vaikka korjata tuon otsikon kirjoitusvirheen?


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Anonyymi Jaarittelija - 19.05.2016, klo 14:45:27
WildStorm on kyllä monellakin tapaa jo menneen talven lumia... ;)



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 29.05.2016, klo 01:03:54
The Legacy of Luther Strode
...
Tekijät ovat sulautuneet saumattomaksi kokonaisuudeksi ja kuvakerronta on niin sulavaa luettavaa, että sivuista liukenee sokeria suuhun.
...
Tekijät lainaavat Street Fighter -peleistä estetiikantajun, Natural Born Killer -asenteen ja Matrix: Reloaded -vauhdin.

Sarja on nyt viimein julkaistu loppuun saakka ja tuossa alkupuolen osalta jo summasin, mistä oli kyse.

On tämä niin mahdottoman sulava ja hiottu kokonaisuus, ettei tätä sanallisesti osaa oikein tuon paremmin purkaa. Ehdottomasti viime vuosien huippuja jenkkisarjakuvan saralla.

Jälkisanoissa kirjoittaja pohtii trilogiaksi muodostuneen kokonaisuuden olevan nyt tässä. Lisäksi rivien välistä voi lukea, ettei tekijä ole tyytyväinen kustantajan reunaehtoihin, mistä johtuen trilogian ensimmäinen osuus ei muodostunut sellaiseksi, kuin sen olisi pitänyt.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jukka Laine - 07.07.2016, klo 22:06:47
Ensimmäinen Birthright-kokoelma Homecoming oli ääripositiivinen yllätys. Fantasiaa ja todellisuutta leveällä pensselillä sotkeva tarina, Joshua Williamsonin kynästä, ja hyvässä mielessä Chris Bachalon tyyliä tavoitteleva Andrei Bressan ovat taikoneet niin sujuvasti luettavan sarjan, että se menee hujauksessa kannesta kanteen.

En aina ole suurin fantasian ystävä, mutta tätä lukee mieluusti lisää.

Olen tuota lukenut aina uuden numeron kerrallaan, ja nyt luin putkeen ekan arkin, eli ensimmäiset 10 numeroa. Loistavaa kamaa.

Idea: Pikku-Mikey katoaa metsäretkellä, isän epäillään tappaneen poikansa. Vuoden Mikey oli kateissa fantasiamaailmassa, jossa aikaa kuluikin 20 vuotta. Mikey on tullut takaisin, koska todelliseen maailmaan on karannut viisi velhoa, joiden tarkoitus on valloittaa maailma. Nyt pienemmän isoveljen Brennanin kanssa lähdetään näitä etsimään. Mutta Mikey ei kerro kaikkea, vaan "tarinoiden aika on myöhemmin".


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 09.08.2016, klo 13:24:53
Olen yllätyksekseni löytänyt itseni viime aikoina aika usein Image-sarjojen parista. Tietenkin on toi Savage Dragon, jota on tullut mustavalko-Archiveina jo kuusi kokoelmaa ja seitsemäs on tulossa nyt syksyllä.
Sitten on Satellite Sam, jonka hankin ihan puhtaasti Chaykinin kuvituksen vuoksi, mutta joka on ihan luettavakin. Hitaasti sen lukeminen edistyy, mutta se onkin mulla ehkä enemmän semmonen tunnelmapala kuin viihdelukemisto.
Eilen sain luettua Jupiter Legacyn, joka yllätti suuresti hyvyydellään. Quitelyn kuvitus sopi siihen hyvin.
JL:n jälkeen aloitin sitten Who is Jake Ellisin, mikä osoittautui todella hyväksi kahden ekan jakson perusteella. Luettavana on vielä loputkin eli tämän minisarjan kolme viimeistä osaa sekä toinen, Where is Jake Ellis -minisarja. Tässä ainakin vielä on onnistuttu pitämään yllä jännitystä ja kuvittaja osaa tarinankerronnan.

Sagaa olen monesti Comixologyn alessa kattellut, mutta vielä en ole kokeillut, vaikka periaatteessa Vaughanin tarinat ovat miellyttäneetkin. Walking Dead jäi aikoinaan kyllästymisen vuoksi jonnekin kolmannen tai neljännen suomikokoelman tienoille. Tv-sarjaa jaksoin kolmannen kauden alkuun.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 05.10.2016, klo 00:35:59
WildStorm on kyllä monellakin tapaa jo menneen talven lumia... ;)



Ei muuten ole
Wildstorm palaa Warren ellisin valvovan katseen alla (http://comicbook.com/dc/2016/10/04/exclusive-dc-to-revive-wildstorm-imprint-curated-by-warren-ellis/)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 12.01.2017, klo 21:52:33
Black Magick
Greg Rucka & Nicola Scott
(http://68.media.tumblr.com/3cb2661e777a85aa21d1b52956cb9e96/tumblr_o399o6ZM1o1qe04zro2_540.jpg)
sittemmin mm. Wonder Womanin rebirth sarjaa tehneiden tekijöiden Image-sarjakuva sopisi moneen paikkaan.
Sen väritysvalinnat ovat mielenkiintoisia, enimmäkseen harmaan sävyjen liki valöörimaisessa kylpevä sarjakuva ajoittain räjähtää värikylläisyyteen tarinan ehdoilla.
(http://68.media.tumblr.com/48b85c1610b6d39c8eec923f05b6a782/tumblr_o9ed9q9kg01rkffkzo1_500.jpg)
On muuten toimiva ratkaisu.

Rucka osaa kerrontansa, hahmot ovat luontevia ja kuin elämästä, ei mistään taideopiskelijan visiosta tai populaarikulttuurin helpot halvat kliseepersoonat valokopio nro 4 659 ™

Monelle sarjakuvan kuvaus kuulostaa juuri siltä "ja tässä on yritetty saada televisiosarjaa/elokuvasopparia" ... se vaan on aika kaukana edellä sitä ankeaa bulkkia mitä mediat suoltavat. Siltikin sellainenkin on optioitu.

Sarja kertoo Rowan Blackista, Portsmouthilaisesta rikosetsivästä joka on myös noita. Nämä kaksi elämää kohtaavat, ei-niin-yllättävän, dramaattisesti.
Jo aivan alun noitapiiri kohtaa modernin teknologian kertoo paljon hyvää.

Jos pitää dekkareista tai okkultismista tätä kannattaa kokeilla.
Jos yliluonnollinen tai uskottavat henkilöt tökkii kannattaa välttää.



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 29.01.2017, klo 14:10:35
Lake of Fire

(http://68.media.tumblr.com/223837c660261ced945b3935f72420cc/tumblr_ob8tdc5gi91rlzcjro1_400.jpg)

tämä viisiosainen sarjakuva on kohtsillään tulossa kokoelemanakin Imagelta mutta tarina on kerrassaan upea.

On Herran vuosi 1220. Albigenesilaista /kataarien kerettiläisiä vastaan käyty ristiretki on päällä, kun ristiretkeläisritarimme törmäävät maahan laskeutuneisiin ulkoavaruuden olentoihin.
Eivätkä nämä ET:t tuo rauhan sanomaa vaan ainoastaan verisen kuoleman kaikille.

Verrattuna yleisempään teemaansa kuten elokuvissa High Crusade(1994) ja Outlander (2008) tässä muukalaisolennot ovat vain yksi elementti mikä nostaa varsinaiset teemat pintaan.

Historiallinen ja uskonnollinen tarkkuus on kohdillaan eikä kristillinen rakkaus ole suinkaan tarinan ainoa sanoma, saatika se että kaikki uskovaiset olisivat vaahtosuisia kiihkoilijoita.
Ote on kypsä ja monisyinen, harvinaisuus siis.

Nathan Fairbairn ja Matt Smith osaavat valitun taiteenalansa sarjakuvan ja lainaavat suoraan historiasta ymmärtäen sekä sen, draaman että henkilökuvauksen päälle.
Piirros on tyylikkään selkeää, väritys taidokkan hillittyä, sommittelu ensiluokkaista ja dialogi ja teot ovat tasapainossa.

Hyvin tehty merkityksellinenkin seikkailusarjakuva syvästä keskiajasta joka ei tunnu vanhahtaneelta.

Pidit sitten scifistä, historiallisesta kerronnasta tai henkilökeskeisestä sarjakuvasta Lake of Fire on mukava yllättäjä, jonka ei soisi jäävän pienten piirien herkuksi.
Lopetuksesta raikuvat aplodit.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Gothicus - 29.01.2017, klo 14:33:33
Kuulostaa kiinnostavalle, mutta jos kuvitus on samaa tasoa kansikuvan kanssa, niin taitaa jäädä hankkimatta. Näytesivu olisi mukava nähdä.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 29.01.2017, klo 14:42:20
Kuulostaa kiinnostavalle, mutta jos kuvitus on samaa tasoa kansikuvan kanssa, niin taitaa jäädä hankkimatta. Näytesivu olisi mukava nähdä.

kuvitus on samaa tasoa joten muutama näytesivu:
(https://68.media.tumblr.com/4bc455dbf5bc42e0b6eb21527e800b5e/tumblr_okjkjv4k3t1qj34j2o3_540.jpg)

(https://68.media.tumblr.com/d579170d5337cd985aa32b3f22994153/tumblr_okjkjv4k3t1qj34j2o1_540.png)

(https://68.media.tumblr.com/d08775c24d1baaf004fb1172def2bea7/tumblr_okjkjv4k3t1qj34j2o2_540.jpg)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Gothicus - 29.01.2017, klo 15:06:32
Ei tuo niin pahalle näytä, kuin mitä kansikuva antoi olettaa. Täytyy laittaa harkintaan.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 31.01.2017, klo 18:43:39
Kaare Kyle Andrews- Renato Jones: the One %

(https://68.media.tumblr.com/4f2520eeedd9f798cd924de50ac4a1ec/tumblr_inline_oknirruNsq1qhg45e_540.png)

Tämä kolahti oikein kunnolla.

Helpoin ja väsynein tapa olisi sanoa että Renato Jones the One % on mukaelma Batmanin teemasta, paitsi että tämä miljönääri jahtaa toisia maailman yhden prosentin väkeä.
Ei liivijengejä, vaan Armanin liivipukujengejä jotka ovat lain tavoittamattomissa, oikeuden yläpuolella koska raha ja valta sanelee omat sääntönsä.

Kaare Andrewsin kynänjälki tuo mieleen Tim Salen ja Kyle Bakerin kopioimatta kumpaakaan. Jäljessä on samaa oivaltavuutta kuin Frank Millerillä ja edesmenneellä Darwyn Cookella.

(https://68.media.tumblr.com/8aebd2d6c785fd3cc029ce15250fad57/tumblr_inline_oknixc2ZQV1qhg45e_540.png)

On siis graafisestikin väkevä työ joka ymmärtää sarjakuvan kerrontamekanismeja ja käyttää arsenaalia samalla suruttomuudella kuin päähenkilökin.

Batmanin Dark Knight Returnsin vimmalla ja väkevyydellä, Citizen Kanella ja Monte Criston Kreivillä tuettu jonka sekaan on mahtunut aimo hyppyselliset Matt Wagnerin Grendeliakin Renato Jones on silmitön hyökkäys vallitsevaa status quota vastaan. Eikä vieläkään puhuta bändistä.

Mitään esimerkeistä kun  ei kopioida laiskasti, ne ovat enemmän innoite tai lähin vertailukohta
. Aikonaan tullut Tv-sarja Profit oli tietyssä mielessä tämän edeltäjä jos Profit olisi V for vendettan V:n ja Amerikan psykon Patrick Batemanin sekoitus.

Renato Jonesissa kanadalainen tekijä suodattaa populaarikulttuurin ja oikean historian, niin Menedezin murhien kaiut kuin Occupy-liikekin saavat hatunnostonsa.

Teos olisi sopinut myös kvaakin Sarjakuva politiikan välineenä? (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12292.0.html) ketjuun, Millerin taannoisen Holy Terrorin tavoin se on täysin anteeksipyytelemätön turboruuvinsa äärimmilleen kiristänyt raivokas propagandapamfletti.
Jos sanomaan on valmis perehtymään, molemmista löytää muutakin kuin yksiselitteisen pintansa, ristiriitaisuuksia ja muuta einestä omille aivoille.
Mutta poliittisesti jakava ja poleeminen Renato Jones the One % on.
Täysin tietoisesti.

(https://68.media.tumblr.com/581ec4cced06eea3c4affefee4471546/tumblr_inline_oknj0tLMSN1qhg45e_540.jpg)

Runsaan ja erittäin ikävästi kuvatun väkivallan lisäksi tässä on seksiä ja ompa seassa kulutusyhteiskuntaa ja kauneusihanteita satirisoivia mainoksiakin, kaikki johdonmukaisessa vihaa kihisevässä paketissa.

Loppu jättää nälkäiseksi ja lisää lienee tulossa, odotusarvo vaan nousi entisestään omalla kohdallani.
Jos nykyinen populistinen poliittinen ilmapiiri ja yhteiskunnan ratkaisumallit jättävät jotain hampaankoloon, eikä sinustakaan paras skeema ole istua ja keskustella miten elämänarvot sovittaa yksiin kumbayaan tahtiin tähän kannattaa tutustua.

Renato Jonesilla on tarjota toisenlainen malli herkästä, mutta kestävästä ratkaisusta enenevästi eriarvoistavassa maailmassa
(https://68.media.tumblr.com/338d89470c9c18ada4a56285e88f9164/tumblr_inline_oknjdzwlhN1qhg45e_540.jpg)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 05.02.2017, klo 11:57:05
Citizen Jack (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12292.msg475168.html#msg475168)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 13.02.2017, klo 22:29:51
Nyt kun Image täyttää 25 vuotta ja niillä on hyviä tarjouksia Comixologyssa, päätin minäkin koettaa Sagaa. Eli ostin kuusi ekaa kokoelmaa. Niistä on nyt hiukan yli eka luettu. Ihan luettavaahan tää on, vaikka ei ihan täysin ookaan (vielä) kolahtanut.
Eniten ärsyttää ja ihastuttaa kuvitus. Nykyään rupeaa olemaan jo muotia tällainen näkyvästi tietokoneella piirretty viiva. Ja se jotenkin hämmentää. Ehkä eteenpäin lukiessa siihen tottuu, niin että ei kiinnitä niin paljoa huomiota, mutta ainakin vielä se vie huomiota tarinalta. Ainakin mulla.

Saga-tarjous tuli sikäli hyvään väliin, että sain juuri luettua jouluna ostetut Invinciblet. Se koukutti, kun viime vuonna ostin jostain alesta ensimmäiset ~80 numeroa. Nyt mentiin tohon viimeisen arkin alkuun. Tää on hyvä sarja.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 15.03.2017, klo 21:00:08
Kuinkas moni muu tarrasi Warren Ellisin The Wild Stormiin joka siis päivittää Wildstormin.
(http://68.media.tumblr.com/f071735226c5a3d6529a85c5d7d3b7d1/tumblr_oh0tatLlDD1riu867o1_500.jpg)
Kyynisen scifistijäärän kerronta piti itseni otteessa ja lupaavalta setti vaikuttaa kaiken kaikkiaan. Irtolehtiä joutuu tukusta odottelemaan mutta meille perinnetietoisille luddiiteille se on paperi eikä vaihtoehtoja vaan ole.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 05.04.2017, klo 23:57:24
Tänä vuonna Image Comics juhlii 25-syntymäpäiviään!

Kvaak juhlii myös, kaikille samppakaljaa ja luettavaa etusivulla (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2418)! Onks tää vähän Supremea!

(http://www.kvaak.fi/images/articles/05042017220456-1.jpg) (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2418)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Toni - 06.04.2017, klo 11:50:46
Ja jos uudemmista Image-sarjoista haluaa jotain tietää, niin kannattaa tsekata tuorein Tähtivaeltaja, jonka massiivinen sarjakuvavuosiartikkeli kallistuu jo aika monennetta kertaa juuri Image-sarjisten suuntaan.

Näytettä löytyy tuolta:

http://tahtivaeltaja.com/tähtivaeltaja-117/sarjakuvavuosi-artikkeli (http://tahtivaeltaja.com/tähtivaeltaja-117/sarjakuvavuosi-artikkeli)



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 06.04.2017, klo 16:47:22
Hyvä homma muuten, että tuo sarjakuvakatsaus pitää pintansa Tähtivaeltajan sivuilla.

On muuten melkoinen homma koota tuo vuosittain.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 06.04.2017, klo 19:52:17
Tänä vuonna Image Comics juhlii 25-syntymäpäiviään!

Kvaak juhlii myös, kaikille samppakaljaa ja luettavaa etusivulla (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2418)! Onks tää vähän Supremea!


Ottaen huomioon etten itse artikkelista ihan tunnista kustantamoa, on se vähän.
Alkuosuus on se jonka isoin osa muistaa ja jonka pohjalta luovat mielikuvansa, mutta artikkelina on ns. Kalle Kinnunen tasoa = paljon omia kokemuksia joille on mutupohja mutta jonka asiasisältöä joko ei avata lainkaan(toisin kuin Kinnusen kohdalla lähden että Jiksi kuitenkin TIETÄÄ sen asiasisällön) tai sitten se sovitetaan omaan valmiiseen näkemykseen.

Siinä artikkeli on oikeassa että Image on ennakkoluuloton kustantamo joka sittemmin vastaa täysin alkuperäistä ajatustaan jonka siemenet tosin kylvettiin jo isosti Neal Adamsin toimesta 70-luvun comics creators guildin myötä.
Se ei toiminut halutusti mutta ilman sitä tekijälähtöisyys olisi kehnommissa kantimissa.
Aloitti "ison kahden " rakennemuutoksen
Osaltaan juuri tämä muutos nosti rocktähtitekijät l. alkuImagen.

Dark Horsen merkitys Imagelle on myös minusta huonosti mielletty. Dark horse ei ollut ainut First comics, Pacific  yms olivat 1980-luvulla prototyyppejä, mutta Dark Horse sai ilmaa alleen ja osoitti että Marvel ja DC eivät ole ainoat kaksi loppujen ollessa yhden sarjakuvan varassa oleviua nyrkkipajoja.

Artikkelin ongalema itselle on juurikin sen lyhyys ja kapeus tyyliin:
"Suomi itsenäistyi 1917 kävi läpi sisällissodan ja sittemmin pari sotaa lisää.Ruotsiinpako, Kekkonen. Siksi meillä on nyt presidenttinä Sauli Niinistö "
Teknisesti kaikki kohdillaan ja oikein mutta kun aihe on niin paljon kattavampi.

Tavallaan joudun antamaan sen myönnytyksenäkin että rajaa oman näkemyksen mukaan. Ja on  hienoa että jaksaa koota koosteita ja julkaista, vaikka sitten muiden raadeltavaksikin.

Itsehän yritin yhdessä vaiheessa kerätä koko ko kustantamoa alkuaikoinaan joka osoittautui taloudellisesti ja laadullisesti kestämättömäksi rastiksi. Image on vain katto-organisaatio nykymuodossaan: jos kanttisi ja kriteerisi (ja ennen muuta aikataulusi, oppivat 90-luvusta) kestää lafka julkaisee sen.

Siten sen alta löytyy myriadeja vaihtoehtoja: Cry Havocin fiksusta lesboihmissusi sodassa tarinasta joka tunnetaan huonosti vain väritysteemaratkaisuistaan vaikka itse traina on rautaa,Maydayn ja Velvetin vakoojat, Afetr deathin runopoikailu vanhemmuuskomplekseineen, Sunstonen älykäs BDSMihmissuhdekuvio, Bitch Planetin feministidystopiat, Superdinosaurus....
Olennaisinta on ettei kustantamoa voi enää määrittää kuten aluksi saattoi. Se ei estä tekemästä niin sen enempää kuin arvottamasta jotain koska se on sarjakuva eikä "oikea" kirja.

Itse olen viihtynyt useimpien sarjojensa parissa. Glitterbombin karu hollywood/mediamainekuvaus lonkerokauhulla kosketti ja Curse Wordsin paha maagi meidän maailmamme ainoana hyviksenä on aivan eri tavalla oivallinen satiiri.

Rumble on mahtava soturijumalalinnunpelätin/ Conan nykyajassa ollen silti ihan erilainen kuin God Country, joka kertoo sen tavallisen tarinan teksasilaisen muistisairaan omaishoitajista kun dementikko on soturijumala.

Totta kai joukkoon mahtuu pettymyksiä ja "ihan kivoja" kuten Eclipse, mutta enimmäkseen näillä on huomioni.

Imagen kohdalla kun kustantamo on se toissijainen asia vaan tärkeämmiksi nousevat tekijät.
Imagen vanaveden myötä on saatu mm. Aftershock ja ActionLab comics.
Tärkeämmäksi kuin Marvel tai DC uskovaisuus on tullut se tarina jota sarjakuvalla kerrotaan, ei juurikin brändi.





Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 06.04.2017, klo 20:42:30
tai sitten se sovitetaan omaan valmiiseen näkemykseen.

Kyllä se oma, valmis näkemys tuossa on ollut pohjalla.

Minusta se iso juttu, Imagen hiljainen vallankumous, tapahtui vuosituhannen taitteessa. Käytännössä sen laittoi alulle Valentino ja Larsen jatkoi sitä.

McFarlane & kumpp. keskittyivät vain puhumaan tekijöidenoikeuksista, tarkoittaen kuitenkin omia oikeuksiaan.

Vasta viimeiset kymmenen vuotta yritys on ollut kaikkea sitä, mitä se oli ensimmäiset kymmen vuotta vain puheissa.

Oikea aika tälle tekstille olisi ollut Imagen 20-vuotissynttärit.

Tähän näkemykseen sopivat teokset valitsin, välttäen ne kaikkein ilmeisimmät.

Onhan Image tänään hyvä talli ja mm. Skybound nousee vahvasti laadullisena kylkiluuna, ellei kokonaan selkärankana.

Dark Horse oli aivan eri yritys 90-luvulla, sieltä tuli lisenssisarjoja, mangaa ja vasta kolmantena rintamana tätä tekijöiden omistamaa Hellboy-osastoa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 06.04.2017, klo 20:55:29
Tämä lisäys avaa enemmän ja asiastakin.
Joissain on pieniä tulkintaeroja mutta se ei ole uutta.


Dark Horse oli aivan eri yritys 90-luvulla, sieltä tuli lisenssisarjoja, mangaa ja vasta kolmantena rintamana tätä tekijöiden omistamaa Hellboy-osastoa.

Kyllä ja ei, Dark Horse oli aloittanut tehden omaa juttua ja profiloituen selkeästi ja vaikka oletkin lisenssisarjoissa kohdillaan niissäkin panostettiin verrattain enemmän: ei vain otetaan rahat pois hönöiltä jotka ostavat kun lukee Star Wars/ Godzilla/Terminator/Predator jne jne.
90-luvullahan DH reagoi juurikin Imageen supersankarilinjallaan ja juurikin Legend:in kautta.
Hellboy ja Sin City olivat isoja määrittäviä sulkia ja itsestä Next Men on kauneusvirheistään huolimatta yksi Byrnen koherenteimpia omia sarjoja.

Imagen DNAssa tosin juurikin EPICin vaikutus näkyy valtaosan tultua Marvelilta.

Larsen ja Valentino olivat vähiten framilla alkuun verrattuna Jim Leehen, Todd McFarlaneen ja Rob Liefeldtiin mutta heidän harmaa eminenssiytensä näkyy siinä Imagessa joka nykyään on enemmän kuin muiden kolmen.
Kuten sanoitkin:

Vasta viimeiset kymmenen vuotta yritys on ollut kaikkea sitä, mitä se oli ensimmäiset kymmen vuotta vain puheissa.




Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 18.07.2017, klo 17:06:15
No nyt on. Nyt ollaan todella hyvän äärellä.
(http://68.media.tumblr.com/7ae872aeaed2c1ba21cf72e2b3176024/tumblr_ota3qpNupR1qj34j2o1_500.png)

paitsi että päähenkilö on kerrankin todella komea muistuttaa tämä sarjakuva mihin ko.taidemuoto parhaimmillaan pystyy.
Kerronta on harvoin ollut näin korrektia:
(http://68.media.tumblr.com/7e1d0c271aee15af9b935fedf571da50/tumblr_inline_ota3jbQpDR1qhg45e_500.jpg)
(blurraukset jo originaalissa)
(http://68.media.tumblr.com/fa0d5ce6a61866fd047d12737a3e2451/tumblr_inline_ota3kwZIDP1qhg45e_500.jpg)

Karhujen kasvattama, karhujen pettämä, ainoa turvamme tällä planeetalla... Paidaton Karhutaistelija!
Alastomuutta, väkivaltaa, Karhukone.
Mitä muuta muka kaipaat?

Tämä potkii jo yhdellä numerollaan ohi monista tuhatsivuisista eepoksista. Lue tai ole karhutamponi.
(http://68.media.tumblr.com/a8105900ce25fc9ae82b7713ec249c25/tumblr_inline_ota3nioPJD1qhg45e_400.png)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 15.08.2017, klo 17:48:26
Kannen mukaan Ted McKeeverin Pencil Head (2016) on absurdia parodiaa sarjakuva-alan sisältä. Eipä ole.

Viisiosainen sarja on muutaman numeron verran sisällytyksetöntä, suunnatonta harhailua. Vasta neljäs osa on sitä, mitä sarjalta lukija on saattanut odottaa.

McKeever kuvaa itsensä alan kummajaisena, jolla ei ole paikkaa markkinoilla sen enempää kuin kustantajien kummajaisten joukossa. Tarinan kertoja on McKeever itse, joka luovii aikansa freelancer-pohjalta kustantajien leivissä, kunnes työt loppuvat ja maailma tuntuu romahtavan ympäriltä.

Suurinta huvia on bongata, kuinka kukin tosielämän henkilö on päätynyt sarjaan. Lukijan ei kuitenkaan paljoa ole tarpeen päätään vaivata oivaltaakseen, että "D. Idiot" on Dan DiDio. Useat näistä ovat tasoa "Toy Rhomas". Vaikein pala oli varmaan Jean-Marc Lofficier.

Tässä on paljon metatekstuaalisuutta, muutakin kuin parodiaa. Lopussa McKeever vihjaa tarinan omituisuuksien aukeavan miehen muuhun tuotantoon perehtymällä. Arvaa perehdynkö.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 15.07.2018, klo 20:55:48
Gasolina on laatusarja Kirkmanin Skybound-tallista. Sean Mckiewich kirjoittaa verkkaista, hieman The Walking Dead -sarjaa mieleen tuovaa, kerrontaa.

Niko Walter kuvittaa upeasti, joskin taso aivan ensimmäisten numeroiden jälkeen tasaantuu ja Mat Lopes värittää kohdalleen.

Kuten juuri alle lukemani Kill or be Killed -sarja, tämä sopisi hyvin televisioon tai elokuvaan. Toisin kuin Brubakerin työ, tämä maistuu just sellaiselta valmiiksi sovitetulta.

Kauhusävyisestä toimintasarjasta ei löydä kaivamallakaan mitään vikaa. Silti siinä tuntuu sellainen tuotetun teollinen maku, mikä vie siltä sen parhaimman terän.

Seuraan varmasti jatkoakin, mutta en kovin innokkaasti.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 15.07.2018, klo 22:59:20
Varmastikin Oblivion Song saa sinulta tuon saman tuomion:
Kuten juuri alle lukemani Kill or be Killed -sarja, tämä sopisi hyvin televisioon tai elokuvaan. Toisin kuin Brubakerin työ, tämä maistuu just sellaiselta valmiiksi sovitetulta.

ja vaikka motivaation kommenttiisi tajuankin olen toisen käyttäjän kanssa enemmän samaa mieltä:
Lainaus käyttäjältä:  Warren Ellis
Writing things in expectation of a film or TV adaptation is a really good way to write really bad books. Let the books be what they want to be, and let other people worry about adapting them for other media.

Put another way: Probably the most financially successful story I ever wrote was a 66-page story about an old man haunted by his own life, with a cast of four characters and four locations. That somehow became two films, with another film adaptation forthcoming from the Indian film industry, and that’s Red. So, you can’t really predict these things.

Joo, kakkoslaatua vääntäviä on joiden ainoa tajoite on olla jotain tv-sarja tai leffa. Jännästi elokuvista valtaosa ennen ja nykyään tehdän story boardin mukaan.
Ei ei, en sano että sarjakuva olisi superluokka joka on yli elokuvan ja kirjallisuuden mutta kun en tuosta tunnista sitä mainittua sarjakuvaa pohjalla.

Gasolina on hyvää kauhua ihan omassa sarjassaan mutta sarjakuvana. Miten muuten olisi tehty Glitterbomb tai Coyotes?
Yhtä hyvin voisi väittää että USAn poliittisen ilmaston muutoksen myötä Dead Hand tai Crude ovat Venäjäteemansa myötä uusien yhdysvaltain varjohallitsijoiden mielistelyä.
Silloin kyllä ei sisäistä niiden maailmankuvan moninaisuutta kunn kaikki venäläiset ei automaagisesti ole pahoja.

Jokaisesta toki saisi hyvän elokuvan tai tv-sarjankin, mutta jotenkin ihmiset eivät enää muista miten usein niistä saatiin hyvästä lähdemateriaalista täysin luokatonta kuraa.
Kyllä se oikeasti menee lainattua kaveria lainaten:
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=3111.0;attach=37697;image)


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 15.07.2018, klo 23:47:23
En ole mainitsemiasi sarjoja lukenut.

Dan Panosian jäi mieleen kauheimpana Image-tyyliä jäljittelevänä kuvittajana 90-luvulla. Vilkaisin Wikipediaan, että mitä muuta mies on tehnyt ennen kuusiosaista minisarjaa Slots (2017–2018). Sieltä löytyi (tosin ilman kunnon lähdeviitteitä) mielenkiintoinen ura, joka ulottuu sarjakuvan ulkopuolelle.

Kaveri on aloittanut myös uransa teininä. Olisi varmaan ollut vaikeampi vihata tyypin jälkeä, jos olisin tiennyt hänet itseäni nuoremmaksi.

Olin hieman yllättynyt näytesivujen perusteella, että Panosian on kehittänyt vahvan nykytyylin, joka ei lainkaan muistuta vanhaa jälkeä. Tulee mieleen useampikin saman suunnan edustaja, mutta nimet karkaavat nyt aktiivisesti mielestä.

Slots kertoo Las Vegasiin palaavasta ex-nyrkkeilijästä, nykyisestä rentusta. Taakse on jäänyt naisten lisäksi oma poika, joka harrastaa kamppailu-urheilua hänkin.

Panosian vastaa itse käsikirjoituksesta ja kuvituksesta, molemmat varsin hyvin tasapainossa. Tällainen juttu olisi hyvin syntynyt vähemmistäkin aineksista. Nyt on ikään kuin valmistettu aamupalaksi koko munakenno, vaikka kaksi riittäisi.

Hieman täytyy siis pinnistää, että pysyy tapahtumien tasalla.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 16.07.2018, klo 17:41:31
Frank J. Barbieren ja Víctor Santosin kymmenosainen Violent Love (2016–2017) on varma valinta rikossarjojen ystäville.

Tässä on runsaasti Darwyn Cookea ja David Laphamin Stray Bulletsia. Ihan pieni ripaus Frank Millerin Sin Cityä meni mukaan, mikä tuntui muiden vaikutteiden seassa vähän hassulta.

Ei mikään maailman täydellisin sarja, mutta kaikkinaisuudessaan ihan viihdyttävä, mietitty paketti.

Barbiere on nimenä jäänyt mieleen, mutta ei niin suuresti että se olisi yhdistynyt minnekään. ComicBook DB antaa aika geneerisiä osumia.

Espanjalainen Santos on tehnyt Wikipedian mukaan jo melkoisen uran, vaikka koskaan en ole hänen kuvittamiinsa sarjoihin tätä ennen törmännyt.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 16.07.2018, klo 20:22:28
Violent Love saanee muuten jatkoa.
Tuli annettua eräille maailman ehdottomasti parhaista ihmisistä (ei neuvoteltavissa oleva asia ja olen valmis tappelemaan fyysisesti aiheesta äärimmäisyyksiin asti) Häälahjaksi viime Joulukuussa. (ja molemmat ovat olleet naimisissa ennenkin, eivät vaan opi)
Jiksi on ihan liian vaatimaton ja vaikka noihin tekijöihin ja teoksiin vertautuneekin nousee vähintään niiden veroikseksi.
Se julmuus ei ole hassua vaan loogista. Jiksi sevästi tuntee liian vähän ihmisiä jotka ovat pahoinpidelleet tai surmanneet ihmisiä.

"No good love is safe"

on loistava slogan toimii sekä lehtinä että tradena jonka pariskunnalle nakkasin, luonnollisestikin pehmeäkantisenä, muu olisi loukkaavaa ja vammaista, sillä ei-kehari tavalla.

Ja jos olet Violent Loven ystävä samaa romantiikkaa löytyy Imagen Loose Endsista joka on hyvää arthouse noir sarjakuvaa.
Vaikkei Imagen olekaan Dynamiten Grand Passion on messevää rikosta ja seksiä sekä ihmissuhteita.
Ensirakkaus on kaunis asia myös rikollis-poliisilinjan ja jyrkkien periaatteiden yli.

Sarjakuviin tarvitaan lisää seksiä ja kuolemaa.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 18.07.2018, klo 01:32:20
Ja jos olet Violent Loven ystävä samaa romantiikkaa löytyy Imagen Loose Endsista joka on hyvää arthouse noir sarjakuvaa.

Tartuin suosituksesta. Olisi kyllä pitänyt lukea vasta myöhäisillasta, häiriöittä ja yhteen putkeen. Kärsii kovasti siitä, että luetaan tahtiin puoli numeroa ja muistipeli, muutama sivu ja hampaiden pesu, kaksi sivua ja iltakylpy, puoli numeroa ja iltasatu.

Selkeästi rankempi ja enempi tätä päivää kuvaava sarja. Ihan OK pätkä, jossa sellainen viinaa, väkivaltaa ja muita paheita sekoittava hilluminen taisivat olla yhtä tärkeässä osassa kuin itse tarina.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 22.07.2018, klo 23:43:56
1.) The Realm (2017) on genresekoitus, jossa örkit ja muu maaginen on saapunut omaan maailmaamme runsaat 10 vuotta sitten. Tästä on kuitenkin Will Smith kaukana. Tyylilaji on sellaista maailmanlopun dystopiaa. Tiedän, ei ole ihan ensimmäinen kerta.

Tämän vahvuus on kuitenkin hirmuisen luonteva kerronta, sujuvat vuorosanat ja sen suurempia selittelemätön taustamaailman toimivuus. Tästä ei löydä mitään vikaa, ellei sitten väkisin tahdo tarttua sellaiseen kasarityyliseen fantasiakuvastoon ja lainoihin supersankarigenren puolelta.

Jeremy Haun kuvittaa ja kirjoittaa, jälkimmäisin osin apuna myös Seth M. Peck. Tässä se taika sitten varmaan olikin, eli kuvittajan ja kirjoittajan yhteistyö toimii kun on sama mies. Kuinka tuo työnjako kirjoituspuolella toimii, niin ainakin tulosten perusteella hyvin.

Tämä nousi heittämällä lukulistan kärkeen, seuraan varmaan sitä mukaa kuin ilmestyy, sen suuremmin kokoelmia odottelematta.

2.) The Violent (2015–2016) on puolestaan syvällä realismin päädyssä. Viisiosaisen rikostarinan päähenkilö on juuri se mies, joka tekee aina kaikki väärät valinnat. Kun on juuri vapautunut vankilasta ja tytär on kolme vuotta pitäisi valita oikein.

Ed Brisson oikein heruttaa tarinastaan kaikki oikeat ulottuvuudet tarinan päähenkilön upotessa yhä syvemmälle ja syvemmälle. Brissonin tyly sanoma on lopussa selvä.

Adam Gorham ei kenties toisessa yhteydessä ilahduttaisi samassa määrin, mutta tässä kuvittajana just paikallaan.

Tällaista arkista tarinaa köyhyydestä ja epätoivoisesta ponnistelusta tavallisen elämän vaikeuksista ei paljoa varmaan edes julkaista.

3.) The Hard Place (2015), niin ikään viisiosainen minisarja, on myös pätevä rikostarina. Hieman on uskottavuus koetuksella, että juuri vankilasta vapautunut ratinkääntäjä päätyy pankissa jonottaessaan pakoauton kuskiksi ja panttivangiksi päätyy... selittämättä paras. Todetaan, että sattumia Doug Wagnerin tarinaan mahtuu enemmän kuin riittämiin.

Kuvittaja, Nic Rummel, edustaa pitkälle tyyliteltyä graffitihenkistä tyyliä, joka ei ole makuuni. Kun painopiste on kuitenkin tarinan puolella niin sekin menee.

4.) Three (2013) vie lukijan antiikin Kreikkaan. Tällä kertaa Sparta ei ole kuin Millerin sarjoissa, vaan helootit (spartalaisten orjat) ovat jo nousemassa kapinaan.

Ilmeisesti nykykäsitys on, että Sparta on esitetty historian saatossa idealisoituna. Kieron Gillen on tukeutunut historioitsijan apuun, joten tässä varmaan taustat ovat kohdallaan. Ei ole tosiaan idealismia tässä tarinassa.

Ryan Kelly kuvittaa ja Jordie Bellaire värittää, mutta tarina tässä on tärkein.

Kuvittelen, että tästä sarjasta nauttivat yhtä lailla ne, jotka vihasivat Millerin 300:a kuin ne jotka siitä pitivät kuin hullu puurosta.

Kokoelmana minä tämän luin, mutta tarkistetaan... että tämäkin oli alkujaan viisiosainen minisarja.

EDIT: Korjattu Adamin nimi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.07.2018, klo 19:22:12
Ennen sarjakuvia Zack Kaplan on kirjoittanut lyhytelokuvia. Sarja Eclipse (2016) on hänen ensimmäinen sarjakuvakäsikirjoituksensa.

Eclipsen maailmassa ihmiskunta on pakotettu maan alle päivän ajaksi, koska aurinko on niin voimakas että se räjäyttää ihmiset saman tien vähän niin kuin vampyyrit kauhutarinoissa.

Termodynamiikkaa ei Kaplan huomioi, vaan kirkkaimmallakin auringonpaisteella mikä tahansa rätti pelastaa.

Giovanni Timpano kuvittaa riittävän hyvin. Tuho ja rappio tulevat vakuuttavasti sivuilta ulos. Chris Northrop värittää oivaltavaen heijastukset ja muut keskeiset jutut, mutta valitsee välillä ihan hassuja värejä.

Tämän voisi summata siten, että Kaplanilla on runsaasti hyviä ja tuoreita ideoita, jotka tulevat esiin usein toiminnan muodossa. Kuitenkin perusrunko on varsin yhdentekevä tarina sarjamurhaajasta. Odotan taustalta vielä löytyvän jotain jännää scifi-juttua niin, että seuraan sarjaa toiveikkaana toistaiseksi. Tästä ei kuitenkaan saa notkahtaa, koska mennään vähän niillä rajoilla.

Kaplanin sarjoista parempi on Port of Earth (2017), jossa avaruusolennot ovat avanneet huoltoaseman Maahan. Haastattelu televisiostudiossa on mielestäni kömpelö tapa avata taustamaailmaa, mutta vuorottelu toimittajan tentattauksen ja toiminnan välillä toimii.

Samoin toimii Andrea Muttin kuvitus. Tässä italialainen on ensi alkuun ihan silminnähden motivoitunut. Ihan viimeisimmässä lukemassani numerossa havaitsin pientä lepsuilua, eikä kaikkien mieleen Mutti varmasti ole. Vladimir Popov vetää tasaisen harmaata, latteaa väripalettia sivut täyteen. Kumma kyllä, se sopii Muttin kuvitukseen ihan täysin. Kokonaisvaikutelmasta tulee mieleen vanhat mustavalkokauden dokumentit.

Jos Kaplanilla on paljon hyviä pikku ideoita Eclipsessä, niin Port of Earth kokoaa ne hyvät high concept -ideat samaan sarjaan. Avaruussatama on mullistanut koko globaalin talousjärjestelmän ja huojuttaa yhteiskuntarauhaa maailmanlaajuisesti. Galaktisessa mittakaavassa se on silti vain huoltoasema, pelkkä tankkauspiste.

Sarjoista molemmat ovat Top Cow -tuotantoa, eli se Silvestrin kulma Imagea. Tämä on aavistuksen hiomatonta, aavistuksen keskivertosarjaa kömpelömpää ja sellaista mistä tulee jotenkin halpatuotannon leima lävitse. Jos tämän sietää, molemmat ovat just sellaista genresarjaa, mitä tekee aina toisinaan mieli lukea.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 25.07.2018, klo 23:44:31
Greg Ruckan ja Michael Larkin Lazarus (2013) jäi alkumetreille. Tämä vaikuttaa laatusarjalta, mutta aivan liian totiselta.

Totesin, että jääköön hyllylle siihen, kunnes huvittaa lukea kerralla pitempi pätkä. Sarja on näköjään vielä kesken ja siitä on tehty spin-off Lazarus: X+66 (2017).

Katsastin myös viisi numeroa Postal-sarjaa (2015). Tässä on perusidea sopivan vinksahtanut. Amerikkalainen pikkukaupunki on "viimeisen tilaisuuden" saavien rikollisten asuttama. Tämä ei ole kaupungin synkin salaisuus.

Tarinan päähenkilöllä on aspergerin oireyhtymä, ja hän on kaupungin pormestarin poika.

Tässä on sellainen mukava tuntuma, ettei osaa yhtään odottaa mihin suuntaan mennään. Tätä varmaan luen myöhemmin lisää, mutta en varmaan kovin pitkissä pätkissä.

Matt Hawkins ja Bryan Hill kirjoittavat, Isaac Goodhart kuvittaa. Visuaalisesti tämä ei ole yhtä vetävä kuin käsikirjoituksen osalta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 28.07.2018, klo 20:40:40
Viisiosainen minisarja Mayday (2016-2017) on Alex de Campin ja Tony Parkerin agenttitarina. Käytännössä mennään aika vauhdikkaissa tunnelmissa. Käytännössä tyyli on lähempänä rikossarjaa kuin agenttijännitystä.

Tarina kertoo kahdesta neuvostoagentista Yhdysvaltojen maaperällä.

Tässä on useampi hyvä idea käsikirjoittajan taholta, kuten kiintopisteen antavan kertojan puuttuminen kuin myös selkeän hyvä-paha-asetelman puute.

Tarina vyöryy alkutilanteesta loppupisteeseen välttäen perinteistä alkua ja loppua. En muista tällaista slice-of-life-lähestymistä toimintasarjassa, vaikka varmaan sitä jossain elokuvien puolella onkin käytetty.

Sen verran hyvä isku tässä on, että odotan tekijöiden uusia sarjoja.

Värittäjäksi on merkitty ilmeisesti nimimerkki Blond, joka ei sano minulle mitään.

Brian Azzarellon ja Eduardo Risson Moonshine (2016-2018) on ensimmäisten kuuden numeron perusteella sekin melko lailla täydellistä sarjakuvaviihdettä.

En juuri kauhusta perusta, mutta kun ensimmäisen kerran ihmissusi osuu kunnolla auton etulyhtyjen valoon, siinä ollaan niin lähellä kauhun kokemusta kuin sarjakuvasivuilla päästään.

Tarinan pääosassa on viinaan menevä gansteri, joka päätyy korpeen viinatrokauksen merkeissä. Kuitenkin metsästä löytyy ihmissusi. Kauhun sijaan sarja keskittyy enemmän toimintaan.

Tämä on niin kova, että tartun tämän ensimmäisen tarinakaaren jatkoon. Lisäksi nousi 100 Bullets lukujonossa piiiiitkän matkan ylöspäin.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 28.07.2018, klo 21:40:56
Mitä enemmän tätä ketjua luen sitä enemmän tajuan miksi en ole jiksin kanssa näistä samaa mieltä usein
Greg Ruckan ja Michael Larkin Lazarus (2013) jäi alkumetreille. Tämä vaikuttaa laatusarjalta, mutta aivan liian totiselta.

se on laatusarja ja sen kuuluukin olla totinen.
On toki hauskoja sarjoja, huumorillakin on sijansa. Threen luin joskus vuosia sitten tuoreena ja pidin samasta syystä.
Meillä on näkemys ero.
Minusta Jason Aaronin ja R. M Gueran The Goddamned ei ole huumoria vaan tarkka esitys vanhatestamintillisesta menosta, mutta se on helpompi nähdä räkäisänä huumorina tai inhorealistisena kauhuna.

realmista raavin päätäni supersankarivaikutteista ennenkuin muistin ryhmän sivuhahmon johon viitatiin batmanina ironisesti.

ero on tässäkin:
En juuri kauhusta perusta, ....
. Lisäksi nousi 100 Bullets lukujonossa piiiiitkän matkan ylöspäin.

100 Bullets on klassikko. Monitasoista kerrontaa josta itse pidän kovaksikeitetyn ystävänä ja kauhu on lempilajityyppejäni

Redneck on myös sitä kauhua josta Imagen tarjonnassa pidän.

Mutta jos haluat tutustua agenttigenreen on Alex de Campin Smoke / Ashes (Dark Horselta) hyvä valinta ja  hiljan neidolta tuli yhdessä Victor santosin kanssa Kuubaan 1950-luvulle sijoittuva rikosjuttu Bad Girls.
 Tekee rakkaudesta lajiin, koska olen ymmärtänyt ettei mm. No Mercystä eikä Maydaysta tienannut latiakaan.

Ihan mielenkiinnosta: oletko lukenut Rumblen ja God Countryn? eräitä parhaita mitä Imagen ansiokkaasta valikoimasta on pukattu.
Ja joo, ne ovat vakavissaan. jopa Rumble.
Ja Headlopper tietty.

Mutta humoristisempaa (vakava sekin on, kirottuine vesinokkaeläimineen) tarjoaa Curse Words.

Image on paljon pilkattu kustantamo jota ilman olisi paha olla.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 28.07.2018, klo 22:12:52
Ihan mielenkiinnosta: oletko lukenut Rumblen ja God Countryn?

En ole tutustunut mainitsemiisi sarjoihin tuota Rumblea lukuun ottamatta, jos kyse oli muutaman vuoden takaisesta sarjasta. Siinä oli aika persoonallinen ote.

Olen tähän Image-ketjuun naputellut vähän matalammalla kynnyksellä, kun jossain vaiheessa huomasin ettei tule paljoa kirjoitettua mitä on tullut luettua.

Ensivaikutelma Lazarus-sarjasta oli totinen, mutta en sitä sen vuoksi jättänyt odottamaan myöhempää. Sarja jäi siksi etten juuri sillä hetkellä jaksanut totista lukea.

Tuo 100 Bullets taisi olla ainoa aikansa ns. tärkeistä Vertigo-sarjoista, jota ei ensimmäistä kokoelmaa enempää löytynyt paikalliskirjastosta. Se oli sitä aikaa, kun ei ollut rahaa mihinkään.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 28.07.2018, klo 22:29:58
Rumble jatkuu nykyisellään ja vaikka asetelma on sama sarja ei jumita paikoillaan vaan kasvaa.

Itsellä on sama, tulee mainittua vaivainen murto-osa mitä tulee luettua. Imagea, marvelia, DCta, eurooppalaista, valiantia, Lion forgea jne jne.

God Country on tavallaan mini-sarja mutta siinä Image nykyään peittoaa monet vanhat vastaväitteet.
Toki on mm erinomainen Savage Dragon joka on tekijänsä magnum opus ja omassa luokassaan mitä on, supersankari/slice of life/sukutarina/scifi/fantasia/homage/satiiri luokassa joka jatkuu ja jatkuu.
Mutta yleisesti ottaen Image kertoo tarinoita joissa on alku ja loppu (mainittu TSD ja The Walking Dead poislukien) ja jotka ovat enimmäkseen hallittavassa mitassa toisin kuin vaikkapa Marvel DC tai miljoonaosaiset mangat.

Tekijälähtöisyys on tehnyt sen ettei ole yhtä tyyliä tai mallia mitä sarjakuvaa julkaisevat.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jussi Tyni - 02.08.2018, klo 09:10:38
Viimeisimmissä viesteissä onkin mainittu niitä tämän hetken olennaisimpia ihan hyvällä osumatarkkuudella. Omalla lukulistallani on seuraavat:

- Lazarus
No on varmasti totinen. Niinhän tän pitää ollakin! Realistinen dystopiakuvaus lähitulevaisuudesta, johon Larkin lakonien ja arkinen, mutta niin tunnelmallinen kuvitus sopii täydellisesti. Jokainen uusi kokelma on odotettu tapaus mulle. Jotenkin Rucka saa pienistä elementeistä rakennettua jokaiseen albumiin jännitteen, joka pakottaa ahmimaan tarinan loppuun asti. Pääjuonta ei hirveästi hierota naamaan ja itseasiassa epäilen, onko tässä muuta suurempaa tarinaa kuin Forever Carlylen itsensä etsiminen. Toivottavasti ei. Lazarus on nautiskelevan hidastempoinen, mutta sitten kun tapahtuu, niin toimintakohtaukset tykitellään läpi tyylikkäästi. Tämä toimisi elokuvana tai ison budjetin tv-sarjana.

- East of West
Jonathan Hickmanin sekoileva vaihtoehtohistoria/tulevaisuus -hässäkkä. Välillä tää tuntuu täysin kadottavan punaisen lankansa, mutta sitten taas jäntevöityy. Huikean pikkutarkasti kuvattu sense of wonder -maailma on mulle tässä se tärkein juttu. Toki henkilöhahmotkin loistavat, kuten Hickmanilla yleensä. Kiitosta myös kovasta julkaisutahdista, tarina etenee ja uusia kokoelmia tulee säännöllisesti ulos.

- Autumnlands: Tooth & Claw
Kurt Busiekin uusi fantasiasaaga. Kaksi kokoelmaa ulkona, ja kaikki Busiekin tavaramerkit tarinankerronnan puolella ovat mukana: hidas kypsyttely, detaljit ja eeppinen mittakaava ja meininki. Oon kyllä jo ihan koukussa.

- Moonshine
Tää meni kertarysäyksellä odotuslistani kärkeen. Toki intoa vähän laskee, että ekan kokoelman ostin vuosi sitten ja uutta ei ole kuulunut... Azzarello on mielestäni parhaimmillaan tällaisen noirin kimpussa ja Rizzo nyt kuvittaa mitä vain, mutta groteskit ja painostavat kauhuvisiot irtoavat hänen kynästään huikealla intensiteetillä. Hienoa ja kutkuttavaa menoa!

Tämä on minisarja, ja loppui jo, mutta Kaare Andrewsin Renato Jones oli huikea. Kaksi albumia graafisesti ja juonellisesti sellaista toimintatykitystä, että oksat pois. Tässä oli satiiria, poliittista kommenttia ja kunnon turpaanvetoa ja luotibalettia. Supertyylikäs ja superepäkorrekti. Tästä ei kyllä kaikki tule tykkäämään, että selatkaa hyvät ihmiset sarjiskaupassa ennen kuin ostatte...


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 03.08.2018, klo 02:14:19
Tuo vasta hehkuttamani Moonshine ei ole kuusi viimeistä numeroaan samassa iskussa kuin se oli kuusi ensimmäistä numeroa.

Viinatrokauksesta ja ganstereista olisi mielestäni ollut enemmän ainesta kuin sarjan kauhuelementeistä. Kuitenkin sarjan loppupuoli kallistuu kauhun puolelle. Hyvä tämä silti oli.

Viisiosainen minisarja Plastic (2017) on vinksahtanut tarina sarjamurhaajasta, jolla on muovifetissi (muovi siis ihan yleisesti materiaalina, ei ainoastaan tietyssä muodossaan).

Ei mikään maailman paras sarja, ja loppu menee vähän viemäristä, mutta vaivattomasti tämä aikansa kulkee. Kirjoittaja, Doug Wagner, on kuitenkin selvästi vahvempi osapuoli kuin sarjan kuvittaja Daniel Hillyard.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Veli Loponen - 18.08.2018, klo 10:26:30
Joku aika sitten hankin East of Westin kokoelmia ja nyt aloin niitä lukemaan. Täähän kolahti heti. Maailma tuntuu kiehtovalta ja tarinankerronta etenee kivan viipyilevästi ja tunnelmoiden.
Oikeastaan heti alusta saakka ollut sellainen tunne, että tää on vähän kuin Saga, mutta vaan parempi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 08.03.2019, klo 04:26:58
Kuvittelin haukkuneeni Jason Aaronin ja Jason Latourin Southern Bastards -sarjan ensimmäisen kokoelman (Here Was a Man, 2014) perusteella, mutta en löytänyt viestiäni.

Tartuin siihen joku vuosi sitten kuviteltuani sitä yksittäistarinaksi, en pidemmän sarjan aloitukseksi. Toki se toimii ihan omana kokonaisuutenaan, mutta harmitti ajatus ryhtyä lukemaan sitä sen pidemmälle.

Tämä nyt ei tietysti ole tekijöiden vika, mutta vannoin etten enää tarttuisi jatkoon..

Tartuin kuitenkin, ja onhan tämä toinen kokoelma myös hyvä. Toisessa käsitellään ensimmäisessä kokoelmassa esitellyn valmentajan tausta, ja pitkälti mennään menneisyydessä.

Tämä on siis siitä alun kostotarinasta laajentunut sellaiseksi kaupunkikronikaksi, jossa pääosaa esittää lopulta ko. pikkukaupunki.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 08.03.2019, klo 05:05:36
Kuvittelin haukkuneeni Jason Aaronin ja Jason Latourin Southern Bastards -sarjan ensimmäisen kokoelman (Here Was a Man, 2014) perusteella, mutta en löytänyt viestiäni.

ollos hyvä


Hienosti kirjoitit, ei muuta voi sanoa. Harmi, ettei sarja ole samaa tasoa kuin kuvauksesi.

Kuvittaja on hieman keventänyt käsikirjoitusta, mikä valitettavaa kyllä vetää kokonaisuutta juuri väärään suuntaan.

Ensimmäinen kokoelma päättyy just oikeaan kohtaan, teeskentelen sarjan loppuneen siihen, enkä koskaan lue jatkoa ja jää näin vielä ainakin suht positiiviset tunnelmat.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstrom/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 09.03.2019, klo 05:02:13
ollos hyvä

Kiitos. Hyvin kirjoitit, täytyy vielä näin vuosien jälkeen todeta.

Vedin lopulta sarjan viimeiseen saakka, ajattelin että turha jättää roikkumaan, kun ei se lopulta ollut kuin 20 numeron mittainen.

Hieman tuossa näyttää siltä kuin Aaron lähtisi pidempään urakkaan, mutta lopulta toteaa, että pitäkää tunkkinne. Tuohon hienon kakkoskokoelman jatkeeksi tulee sellaisia tyhjäkäyntinumeroja, joissa taustoitetaan ja tuodaan sivuhahmoja mukaan. Lopulta moni jää tyhjän päälle, ikään kuin niille olisi suunniteltu isompaa roolia mikä sitten lopulta jää näkemättä: näitä ovat mm. kaupungin poliisi, tämän lukioaikainen heila ja pormestari vaimoineen sekä jousella metsästävä metsäläinen.

Tiiviimmin tuo ensimmäisessä kokoelmassa kuolleen miehen tytär ja sitten kostotarinan rullaaminen loppuun ja siinä se olisi.

Toki tällaisenaankin tuo isäänsä kostamaan saapuva tytär on mahtava hahmo, ja onhan siinä ihan lopussa vähän ajan henkeen kuuluvaa metakommentaaria. Sen sijaan matkan varrella käsitelty rasismin kuvaus on vähän siinä ja siinä, kun ensin glorifioidaan tämä mystinen etelän aijä, joka voi tehdä mitä tahansa rankaisematta.

Tällainen on myös sarjan pääpahis, mutta jos Aaronin tavoitteena on sanoa että se aamuisin peilistä katsova kaveri on samasta puusta, niin olisi sen voinut sanoa paremmin tai sen olisi voinut runtata kurkusta alas vielä kovemmin.

Tätä kirjoittaessa tajusin, että juuri sitähän se Aaron sanoo. Viimeisellä sivulla sanoman voi halutessaan tulkita positiivisemmin, mutta toisaalta se myös sanoo, ettei ihminen tai maailma muutu vähemmän ilkeäksi, mutta siitä tulee ainakin tasa-arvoisemmin ilkeä ja sekin on nykytilaa parempi.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Toni - 19.03.2019, klo 20:42:01
Oheisesta kuvakaappauksesta löytyy myös monia olennaisimmista Image-sarjoista, jotka ovat käynnistyneet ennen vuotta 2018, mutta jatkuneet kyseisen vuoden puolella.

PS. Numerot viittaavat siis siihen, missä Tähtivaeltajan numerossa kustakin sarjasta on kirjoitettu aiemmin ja silleen oikeasti.



Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 19.08.2019, klo 04:37:20
Eclipsen maailmassa ihmiskunta on pakotettu maan alle päivän ajaksi, koska aurinko on niin voimakas että se räjäyttää ihmiset saman tien vähän niin kuin vampyyrit kauhutarinoissa.

...Chris Northrop värittää oivaltavaen heijastukset ja muut keskeiset jutut, mutta valitsee välillä ihan hassuja värejä.

Otin tämän uudestaan lukulautaselle ensimmäisestä numerosta lähtien ja jopas maistui. Ensimmäinen tarinakokonaisuus on napakka neljä numeroa.

Sarjan heikkoja kohtia katsoo mieluusti sormien välistä, kun ideapuoli on voimakkaasti hansikkaassa.

Aloitin uuden tarinakaaren ja siinä tulee vähän yhteiskunnallista sanomaa mukaan, mikä rohkaisee jatkamaan.

Kumma juttu, että värittäjä vaihtuu jälleen (myös sarjan ensimmäinen numerossa oli eri värittäjä). Siten tunnelma menee tästä syystä heti saman tien uusiksi, kun Flavio Dispenza vetää omaan suuntaansa.

Tämä on toistaiseksi hubaa scifin ystäville, jotka eivät vaadi ihan viimeiseen hiottua visuaalista puolta.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 02.09.2019, klo 05:36:48
Jordie Bellaire on värittäjänä tuttu nimi, mutta kauhua ja rikosgenreä yhdistävä Redlands on myös hänen käsikirjoittamansa.

Kuuden osan mittainen, ensimmäinen kokonaisuus näyttää lukijalle kudelman, muttei vielä avaa kangasta kokonaan. Tässä on lukuisa määrä yksityiskohtia, joiden luetteleminen vain antaisi sarjasta väärän kuvan. Bellairella on kokonaisuus tiukasti ohjaksissa. Tämä näkyy mm. siinä, että vaikka tahti tuntuu verkkaiselta on sarjassa jo ehtinyt tapahtua vaikka kuinka kuuden numeron aikana.

Toisinaan kirjoittaja sulkee rivakasti lankoja, joista lukija on kuvitellut muodostuvan se kuuluisa punainen lanka. Ihan varma ei vielä voi olla, että mitä on tulossa ja se kutkuttaa. Tavanomaisesti kauhua kohtaan tuntemani nihkeys on kokonaan poissa.

Vanesa Del Rey on kuvittajana aivan mahtava, jos yhteen sanaan tahtoo sen tiivistää.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Markku Myllymäki - 04.09.2019, klo 12:50:12
Sain hyppysiini Mark Millar, Greg Capullo ja Jonathan Glapion -tiimin Reborn Book One:n. Juoni on OK, mutta helkkari kun tykkään piirrosjäljestä. Tussaaja Glapion:illa näyttää olleen hyviä päiviä. Toki Capullon kynätkin ovat olleet sitten hyvät.   ;D

Hassua, tarina tuo joltain osin enemmän mangatarinat mieleen, ennemmin kuin supersankarit. Toki Capullon kuvitushistoria toimintapuolella näkyy, mutta silti.


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Jiksi - 04.09.2019, klo 17:53:01
Sain hyppysiini Mark Millar, Greg Capullo ja Jonathan Glapion -tiimin Reborn Book One:n.

Minäkin tykkäsin tästä kovasti. Kehuin sen hiljattain Millarin omassa ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9698.msg506101.html#msg506101).


Otsikko: Vs: Olennaiset Image/Wildstorm/ym sarjat
Kirjoitti: Curtvile - 21.11.2019, klo 21:01:45
Dead Eyes
(https://66.media.tumblr.com/9220cd8d7797bf7eef6f649fd53eb51a/c1bb5a9b6773c41a-99/s640x960/c7ac4e66bcad45f91cc1e3b079972d16ed03bf5a.jpg)

Tästä on vasta ykkösnumero alla, osin Postin lakkoilun, osin omien typerien yötyövuorojen ja ennen muuta idioottimaisen oikeusjupakan takia
https://www.bleedingcool.com/2019/07/19/gerry-duggan-and-john-mccrea-rename-dead-rabbit-as-dead-eyes-from-image-comics-in-october/

Noir kohtaa supersankari genren mutta tuoreella ja varmalla otteella. Osa rankkaa varmaan huumoriksi mutta itse odotan tragediaa.