Liian vahvat hahmot

[SinintheCity]

Oi oi mikä oppitunnin sain kun Veli Loponen sanoi että sarjakuva on myös viihdettä.
Jäin hieman pohdiskelemaan asiaa ja niinhän se on.
Ei ehkä piirtäjälle se oma sarjakuva ole, mutta lukijalle kyllä.
Eikös sitä oikeaa elämää ole jo ihan tarpeeksi kun me poljetaan tässä oravanpyörässä.
Itse pidän enemmän hyypercyyper muskelimiehistä tappamassa toisiaan mitä paremmilla iskuilla kuin hiljaisesta psykologisesta toisensa hiljalleen murentamisesta.
Onhan nekin kivoja välillä. Olisikohan Diktaattori niin hyvä elokuva jos olisit katsonut tuhatsata samanlaista.

[Mangahullu]

Olen samaa mieltä kanssasi, varsinkin db:stä. Nehä on jo iha älyttömän vahvoi jo db z:ssa, mut viel gt?

Mode-edit: Jotain järkeä viesteihin, kiitos. -Grezen

[Maria D]

Niin kauan kuin se vahvuus ilmenee sillä tavalla, että lyödään, potkitaan, kuristetaan, tukistetaan, kusetetaan ja kyynärpäämoukaroidaan vastustajaa entistäkin kovemmin, niin kaikki on vielä ok. Mutta jos homma menee siihen, että vahvuus näkyy vain yhä isompina ja isompina energiahyökkäyksinä, niin sitten alkaa olla jo tylsää.

Ja sitten ne saa sen energian niihin hyökkäyksiin siitä kun ne ensin ottaa turpiin ja sitten puolitajuttomana muistelee jotain kuolleita sukulaisiaan.

[Jukka Laine]

En ole vieläkään saanut Dragonballia luettua loppuun. On mennyt niin ylettömäksi voimien kasvattamiseksi. Seitsemän viimeistä numeroa on vielä lukematta, mutta nyt jo on selvää, miksi sarja lopetettiin. Loputtoman vahvojen matsaaminen ei innosta pitkään ketään, tekijää varsinkaan. Toisin sanoen tässä on supersankarisarjakuvan huonoimmat piirteet.

Alussahan tämä oli varsin lystikäs sarjakuva. Täytyy lukea alkupää vielä uudelleen, sinä oli miellyttävää viihdykettä.

[Antti Värtö]

Kunpa olisin vain lopettanut DB:n lukemisen jonnekin albumin 20 tienoille: sen jälkeen kun taistelu Freezeriä vastaan oli voitettu, muuttui Dragonball yhä järjettömämmäksi. Siihen asti hahmojen vahvistuminen oli ollut jollain tapaa järkevää ja toiminut tarinan kannalta, mutta Namekilta paluun jälkeen tarina muuttui hyvin kaavamaiseksi.

Dragon Ballissa oli alun perin aika hieno sanoma: "Yrittämällä kaikkesi voit saavuttaa enemmän kuin uskoitkaan". Valitettavasti loppupään osat oikeastaan vain söivät pohjaa tältä sanomalta, kun Son Goku & kumpp. muuttuivat niin ylimaallisen voimakkaiksi olennoiksi. Tarinasta katosi se, mikä siitä teki kiinnostavan.

[Korro]

Samaa mieltä olen että DBeessä on kaikista järjettömimmät nuo voimataso hössötykset.Varsinkin sarjan viimesissä jaksoissa joka toinen hahmo osaa ampua säteen ihan tosta noin vaan millä koko maapallo posahtas,jotain rajaa.

[Satu]

Vastaan kysymyksellä: kun noissa sarjakuvissa kaikki ongelmat ratkaistaan väkivalloin, ja kun tiedämme että mikään ei ole ratkaistavissa runnomalla vaan käyttämällä järkeä, kärsivällisyyttä, asennekorjausta, työtä ja suunnittelua, miksi emme saa lukea henkistä tai älyllistä voimaa käyttävistä ja kehittävistä sankareista sarjakuvissa?

Siksikö että toimintasarjakuvan tekijät ovat lukion kesken jättäneitä, pikkuisen jälkeenjääneitä koulukiusattuja pöljiä, joista jotkut hakkaavat perhettään ja hankkivat porttikieltoja kapakoihin? No ei toki. Vai tietääkö joku paremmin?

Ai, aina? On sarjakuvia joissa ongelmat ratkaistaan väkivalloin, mutta ei niitä aina ratkaista.

No, luenpa tuosta nyt muutamia mangoja joissa purskahdetaan itkuun kun saa kokeesta 9. En silti voi sanoa että kun sarjakuvissa saadaan ysi niin sitten aina purskahdetaan itkuun. Olen mangafani ja lukenut monia sarjoja eikä läheskään kaikissa ole ongelmia ratkottu väkivalloin.

Joissakin sarjoissa on hieman huvittavaa miten vahvoja henkilöt ovat, mutta joissakin se kuuluu asiaan. Esimerkiksi Inuyashassa hahmot voimistuvat saadessaan sellaisia shikonin kuulan sirpaleita eikä se tapahdu tässä maailmassa joten jos se tapahtuu eri maailmassakin niin mikseivät ne sitten siellä voisi olla vahvempia kuin me nyt täällä maapallolla.

[Emppu]

En mä tiedä, mua on veetuttanut enemmän näissä se, miten nämä hahmot käyttäytyvät sen pienen päähänpinttymänsä takia. Onhan nämä jotenkin hirveän naiveja nämä perinteiset sankaritarinat, mutta sinänsä vituttaa, ettei ne koskaan kyseenalaista, mitä he tekevät.

[rama]

En mä tiedä, mua on veetuttanut enemmän näissä se, miten nämä hahmot käyttäytyvät sen pienen päähänpinttymänsä takia. Onhan nämä jotenkin hirveän naiveja nämä perinteiset sankaritarinat, mutta sinänsä vituttaa, ettei ne koskaan kyseenalaista, mitä he tekevät.

Suuri osa ihmisistä käyttäytyy oikessa maailmassa aivan samalla tavalla. Siis antaa pienten päähänpinttymien estää heitä olemasta onnellisia, tasapainoisia tai mitä nyt kukin elämältään haluaa.
Mutta toki mättömangakin puolustaa paikkaansa tässä maailmassa jos se saa lukijan havahtumaan omasta rajoittuneisuudestaan.

Hahmojen päähänpinttymiä voi käsitellä myös taitavasti; Othellon koko juju piilee siinä että katsoja tietää jo lähes näytelmän alusta kuka on bad guy ja seuraa kasvavan angstin vallassa Othellon mustasukkaisuuden ja sen myötä koko tilanteen riistäytymistä käsistä.

Hahmojen ärsyttävyydestä sanottakoon tähän vielä että NGE:n Asuka jaksaa vieläkin inspiroida nettien fanisivuilla pitkiin valitusvirsiin, mutta kuten jo joku minua viisaampi totesi hän on itse asiassa sarjan ainoa teini joka käyttäytyy kuten teinit...

Jaha, meni osittain off topic, mutta olkoot.

[Emppu]

Suuri osa ihmisistä käyttäytyy oikessa maailmassa aivan samalla tavalla. Siis antaa pienten päähänpinttymien estää heitä olemasta onnellisia, tasapainoisia tai mitä nyt kukin elämältään haluaa.
Mutta toki mättömangakin puolustaa paikkaansa tässä maailmassa jos se saa lukijan havahtumaan omasta rajoittuneisuudestaan.

Siis kyllä mä sen ymmärrän, että jokaisella on ne omat päämääränsä, mitkä haluaa toteuttaa elämässään ja miten pienet toteutetut asiat saavat tämän päämäärän lähemmäs todellisuutta, ne tuntuu vaan niin epäinhimillisiltä, kun ne eivät koskaan kyseenalaista, mitä haluavat/tekevät. Siis okei, tämä luo tietynlaisen dilemman: jokaisessa edellämainitussa "jee, oon niin hiton vahva"-sankaritarinassa hahmo vahvistuu aina vain voittamattomammaksi, jolloin oman egon kolausta ei tapahdu, jolloin tavoitteiden uudelleen hahmottamista omien kykyjensä mukaan ei myöskään tapahdu. Silti se tuntuu etenkin nuorien hahmojen kohdalla todella...epäinhimilliseltä, koska se on inhimillistä henkisen kasvun osalta, että osaa vaihtaa tavoiteitaan niitä tarvittaessa.

Lisäksi One Piece on aika hyvä esimerkki ollut 30 kirjan kohdalla siitä, ettei siellä niitä onnistuneita deep shit pointteja ole. Ei mulle ole ainakaan tullut sellaista oloa tullut, että nyt mennee päin sitä itseään. :B

(Tätä kirjoittaessa, tuli kamala ikävä Dragon Ball Z:n jaksoja ennen Frezaa, koska siinä olivat vielä alkuperäiset enkkudubin näyttelijät. Oi sitä aikaa.)