Etusivulla on
artikkeli Comics Coden vaiheista ja kaksisuuntaisesta yhteydestä markkinoihin.
En muista takavuosilta sellaista tekstiä, joka olisi tyydyttävästi vastannut, miksi Comics Code sai sarjakuva-alasta otteen muun viihdeteollisuuden karistaessa sen onnistuneesti harteiltaan. Nyt internetin aikana tilanne on toki toinen, mutta mielestäni katsaus amerikkalaisen sarjakuvan kehitykseen Comics Coden kautta tarkasteltuna oli silti paikallaan.
Erityisesti elokuvateollisuuden Production Code tarjoaa mielenkiintoisen taustan asiaan. Elokuvateollisuuden antamaan malliin on Suomessa viitattu joko ylimalkaisesti tai unohdettu yhteys täysin, vaikka siihen monissa amerikkalaislähteissä viitataankin. Comics Code ei millään muotoa ollut ainutkertainen järjestelmä.
KirjallisuuttaKokonaiskuvan voi hahmottaa kirjasta
Seal of Approval: The History of the Comics Code. Hyvää luettavaa se on erityisesti siltä osin, kuinka CCA käytännön tasolla toimi. Lukija, joka ei ennestään tunne taustoja, saa maittavat naurut sen suhteen, kuinka sarjakuvateollisuus sai julkisuutta rauhoittaneen keulakuvan sijaan tiukan kurinpitäjän palkatessaan tuomari
Charles F. Murphyn.
Samaa tiiviimmässä muodossa tarjoaa
Pulp demons: international dimensions of the postwar anti-comics campaign. Samassa opuksessa käsitellään sensuuria myös Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Skywald Publications -kustantamon haastattelut kuvanäytteineen teoksessa
Skywald!: The Complete Illustrated History of the Horror-Mood on vähemmän raskas lähestyminen aiheeseen, samoin vastaava
The Warren companion: the definitive compendium to the great comics of Warren Publishing.
A history of underground comics lienee kuitenkin parasta luettavaa niille, jotka eivät ole kiinnostuneet Comics Coden historiasta tai yksittäisistä julkaisuista vaan sarjakuvakulttuurista.
DC:n asemaOliko
Jack Liebowitz (National/DC Comics) CMAA:n johtoryhmässä istuessaan todella vastuussa EC Comicsin julkaisuihin kohdistuneista säännöitä, kuten William Gaines häntä syytti? Tähän ei ole vastausta, mutta se tiedetään että hän edusti yhtiötään CMAA:n johtoryhmässä vuonna 1954, kun taas Gaines jäi ulkopuolelle koko touhusta.
Markkinoilla sääntöjen kiistaton vaikutus oli, että EC:n julkaisujen kadottua hyllyiltä alkoi lähes välitön supersankarisarjakuvan nousu. Kun Warren Publishing puolestaan aloitti menestyneiden kauhusarjojensa julkaisun 1960-luvun lopulla, ei kestänyt montakaan vuotta ennen kuin Comics Coden muutoksen yhteydessä 1971 vampyyrit ja ihmissudet vapautettiin muidenkin käsiteltäviksi. Erityisesti DC oli jo ottanut varaslähdön kauhun suhteen, ja genrestä muodostui tärkeä yrityksen tulevaisuudelle.
DC oli nimittäin jäänyt altavastaajaksi supersankarien puolella ja sittemmin Vertigo-linjana tunnettujen sarjojensa voimalla se jo hyödynsi ns. suoramyyntiä.
Vartijat ja
Yön Ritari yhdessä supersankarisarjojen uudistuksen kanssa edelsivät myös vuoden 1989 uudistusta, minkä jälkeen järjestelmästä tulikin hampaaton.
Mikäli kustantamot kiinnostavat, tässä on
Wikipedian lista joka sisältää myös kustannustoimintansa 1956 lopettaneet yhtiöt.
Sarjakuvasensuuri SuomessaSuomessa Valtion elokuvatarkastamo saksi elokuvia mielensä mukaan, mutta valtiovalta ei koskaan ole sensuroinut sarjakuvaa. Julkaisuun liittyvät päätökset ovat tehneet kustantajat ja lehtien toimituskunta. Paheksuntaa sarjakuva on toki aiheuttanut ja onpa se noussut keskusteluun aina eduskuntaa myöten.
Mannerheimin lastensuojeluliitto on herätellyt julkista keskustelua jo 1950-luvulla, mistä on mainio artikkeli Sarjainfon numerossa 111. Tuoreemmista tapauksista on keskusteltu myös Kvaakissa.
Sensuurin vaiheet Suomessa summaa Wikipedia. Kvaakissa voi sen sijaan keskustella
ankkasensuurista,
manga-sensuurista ja
kielletyistä kuva-aiheista.
Lisäksi Kvaakissa on ketjunsa myös Comics Coden
vaikutuksesta Eurooppaan.
KansikuviaKannet olen artikkelia varten kaivanut
Cover Browserin mittavasta kokelmasta. Erityisesti toisen maailmansodan aikaiset kannet ovat varsinaisia propagandahelmiä. En edes osaa eritellä, mikä lehdistä onnistui parhaiten kilvoittelussa hulluimmista kansista tai vastenmielisimmästä propagandasta. Romanssisarjojen kannet ovat myös hupaisia. Erityisesti Wartime Romances taisi olla kansiensa perusteella ennemmin kauhulehti, mikäli sellaisia päätyi koskaan rintamalle...
Triviatietoa*
William Gainesin isä,
Maxwell Gaines, toteutti ensimmäisenä sarjakuvien jakelun lehtihyllyillä (newsstand) vuonna 1933.
* Dell ei suostunut CMAA:n jäseneksi 1948 koska ei tahtonut kuulua saman järjestelmän piiriin, johon kuului EC Comics.
* ACMP:n vuonna 1948 voimaan tullut Publisher Code -ohjeistus oli hylätty jo 1950-luvulla, koska järjestelmän ylläpidon rahoittivat ACMP:n jäsenet. Samalla tavoin myös CMAA:n ylläpitämä Comics Code Authority sai rahoituksensa. Tämä oli osasyy siihen, miksi pienimmät kustantajat lopettivat kustannustoiminnan Comics Coden voimaantuloon mennessä.
* Toimintansa lopettaneisiin kustantajiin kuului
Ace Comics (useimmiten Ace Magazines sekaannusten välttämiseksi), jonka hahmot esiintyvät hiljattain Dynamite Entertainmentin sarjassa
Project Superpowers. Kyseessä on siis eri yritys kuin tämä
Ace Comics.
*
Fredric Wertham oli arvostellut sarjakuvateollisuutta jo aiemmin. Kyseinen kritiikki oli kuitenkin vain osasyy vuoden 1948 säännöstön käyttöönottoon. Sen sijaan Comics Coden voimaantuloon vaikutti voimakkaasti Senaatin kiinnostuminen Werthamin kritiikistä.
* Mad-lehteä julkaistiin samassa aikakausilehtiformaatissa, jossa myös Warren Publishing -kustantamon julkaisut esitettiin. Näin se kiersi Comics Coden rajoitukset. Myös Marvel kokeili formaattia
Spectacular Spider-Man -lehdessä. Kyseistä lehteä julkaistiin kaksi numeroa vuonna 1968. Niistä toisessa oli Comics Code -leima, ensimmäinen julkaistiin ilman sitä.
* Monet undergound-tekijät mainitsevat suurimmaksi vaikuttajakseen Mad-lehden ja erityisesti
Harvey Kurtzmanin.
* Gainesin lakkautettua EC Comics -julkaisunsa, Marvel ja DC koettivat täyttää markkinoiden tyhjiön omilla sarjoillaan. Marvel julkaisi sarjoja, kuten
Tales of Suspense (1959–1968),
Tales of the Unexpected (1956–1968) ja
Tales to Astonish (1959–1968).
* Elokuvateollisuuden luopuminen Production Code -säännöstöstä 1968 vaikutti myös sarjakuvan puolella. Esimerkiksi DC:n
House of Mystery palasi numerosta 174 (1968) lähtien kauhuaiheisiin. Vuotta myöhemmin sen sisarjulkaisu
House of Secrets kaivettiin uudelleen esiin. Uusiin lehtiin kuului myös
The Witching Hour (1969–1978).
* Vuoden 1971 uudistus laukaisi Marvelin kauhuun painottuvien sarjojen tulvan, jotka julkaistiin
Curtis Magazines -linjan alla. Nämä lehdet olivat syy, miksi Marvel esti asemaansa hyväksikäyttäen
Skywald Publications -kustantamon (1970–1975) toiminnan. Skywald julkaisi Warren Publishing -mallin mukaisia kauhusarjoja.
* DC käynnisti vuoden 1971 jälkeen useita Weird-alkuisia sarjoja, joista
Weird War Tales (1971–1983) oli menestynein. Sen rinnakkaisjulkaisun,
Weird Western Tales -lehden (1972–1980), sivuilla seikkaili
Jonah Hex numeroon 38 (1977) saakka. Hahmo jatkoi siitä eteenpäin omassa lehdessään.
* Sisältönsä osalta kaltoin kohdellut
romanssisarjat sinnittelivät aina 1970-luvulle, kunnes katosivat kokonaan. Tässä on
kattava listaus romanssisarjoista. Nykyisin tytöillekin on taas luettavaa mangan ansiosta.
* Suoramyynnin merkityksestä saa kuvan siitä, että DC olisi todennäköisesti toteuttanut uhkauksensa irtisanoutua CMAA:sta 1980-luvulla. On muistettava, että juuri DC kohtasi suurimmat muutoksensa jäätyään Marvelin varjoon. Tämä johti Vartijoihin,
Frank Millerin uudistamaan
Batmaniin ja
John Byrnen Teräsmieheen sekä Vertigo-sarjoihin, mikä kaikki yhdessä nosti sarjakuvan julkista profiilia ja arvostusta.