 |
Kyllä ennen tultiin toimeen vähemmällä. Viihteessäkin. Eipä tarvittu kovin kummoista hupailua kun koko perhe viihtyi radion ääressä. Sarjakuvaviihteeksikin riitti pitkälti kotipaikkakunnan sanomalehden pari hassua sarjaa. 1950-luvun alussa ei ollut Suomessa telkkaria eikä elokuvateattereitakaan joka kylässä. Mutta ei se mitään sillä Seikkailusarjoissa useimmiten seikkaili joku valkokankaan cowboy. Monte Hale, Lash LaRue (suomennettu Lasso-Larriksi, vaikka tämä selvästi käyttää ruoskaa), Hopalong Cassidy, Rocky Lane jne…
Seikkailusarjat N:o 5 1953
Päätoimittaja H. Karumo
Valiolehdet Oy
Kaikki tarinat olivat hupaisan yksinkertaisia, kaavamaisia juttuja. Ensin tapahtuu rikos, jota sattumalta paikalle sattunut sankari ryhtyy selvittämään (kaikki muut tuntuvat olevan liian tyhmiä). Sankari on ehkä ensin vähän alakynnessä, jää vangiksi tai muuta. Mutta lopuksi laitetaan vain konnia kuonoon ja se siitä. Kaikki 5-8 sivussa.
Nämä Seikkailusarjojen jutut tulivat amerikkalaisen Fawcett-yhtiön lehdistä, joka oli saanut oikeudet tuottaa aika monen b-länkkäritähden seikkailuista omia lehtiä. Tuntemattomiksi jääneet senttarit väsäsivät liukuhihnalta juttuja 1940-luvulta alkaen.
Seikkailusarjoja julkaistiin juuri niihin aikoihin kun USA:ssa sarjakuvavainot nostivat päätään ja laskevat myyntiluvut sekä Comics Coden tiukat säännöt saivat monet kustantajat vähentämään nimikkeittään tai jopa lopettamaan. Monet Fawcettin sarjoista päätyivät Charlton-kustantamon talliin. Mutta eipä uskoisi että nämä Seikkailusarjojen jutut ovat ns. pre-code kaudelta, jolloin sarjakuvat olivat mukamas niin kauhean raakoja. Cowboyt olivat puhtoisia sarjakuvissakin.
Kannessa näkyy itse Randolph Scott latailevan revolveriaan. Ei miestä kuitenkaan sisäsivuilla näy. Sieltä löytyvät tällä kertaa Lasso-Larri, Hopalong Cassidy ja Monte Hale. Heillä kaikilla on kuusi sivua aikaa selvittää kaamea rikos.
Tarinassa Lunnaat ontossa puussa Lasso-Larri toimii pankkiiri Taylorin apuna velan perimisessa Holmes -nimiseltä miekkoselta. He saapuvat sarjan ensimmäisessä ruudussa Holmesin tilalle. “Miksi tulette lakimiehen kanssa, pankkiri Taylor?” ihmettelee Holmes. Cowboy lakimiehenä? Ei kai? Olisikohan Larri lain edustaja jonkun sortin seriffin ominaisuudessa, ehkä alkutekstissä on käytetty ilmaisua “Law man”. No, joka tapauksessa Holmesilla ei ole pyydettyä viittä tonnia. Hän säveltää hätävalheen ystävästä jolta hän on saamassa 5000 dollaria. Larri ja pankkiiri sopivat tulevansa seuraavana päivänä uudestaan. Holmes keksii kieron suunnitelman ja lavastaa oman kidnappauksensa.
Kun Larri ja Taylor tulevat noutamaan rahoja, ei Holmesia tietenkään näy missään ja hänen asuntonsa on myllätty perin pohjin. Lunnasvaatimus löytyy: “Varoitus! Jos haluatte nähdä Holmesin vielä elossa lähettäkää YKSI henkilö tuomaan 10 000 dollaria onton puun runkoon tänään ennen klo 6 Jalkapuolikukkulalle.” Allekirjoituksena “Nappaaja -Sam”. Kaikki ihmettelevät “kuka tuo Sam voisi olla”, mutta Larri taitaa aavistaa juonen.
Larri kehittää hienon vastajuonen: “Viedään rahat onttoon puuhun. Kun roisto saapuu hakemaan seuraan ja pidätän hänet”. Rahat kerätään hyväsydämisiltä kaupunkilaisilta.
 |
Lasso-Larri sitten seuraa rahoja noutamaan saapunutta naamioitunutta miestä syrjäiselle mökille. “En nähnyt kenenkään seuraavan. Aavistan Lasso-Larrin jotakin vainuavan. Hän saa hyvän vastaanoton”, ajattelee konna.
Larri hyökkää mökin ovelle. “Ja nyt toimintaan!” Vaan yllätys yllätys! Tainnuttaako konna Larrin? Ehei. Hän on kaivanut hiivatinmoisen kuopan heti oven taakse. “Lattia on poissa!” ehtii Larri huudahtaa ennen putoamistaan ja pyörtymistään. Helpompaa ja paljon varmempaa konnalle olisi luullut olevan vain odottaa oven takana ja mäjäyttää halolla päähän. Miksei Lasso-Larri osannut päätellä ansaa ulko-oven viereen jääneestä lapiosta? Voi voi.
Larri tulee tajuihinsa ilmeisen syvässä kuopassa sen verran myöhään että konna on ehtinyt kadota. Piirtäjä ei vain ole oikein osannut kuvata kuopan syvyyttä uskottavasti. Nyt näyttää siltä kuin matalassa kaivannossa päätään pitelisi kummasti kutistunut Larri.
 |
Kaupunkiin Larri palaa parahiksi näkemään kuinka Holmes tulee takaisin muka vankeudesta juuri vapautuneena. Seriffi selittää hänelle maksetuista lunnaista. “Roisto sai rahansa jo aikoja sitten! kuinka tulette vasta nyt?” “En tiedä lunnaista! Vapauduttuani riensin kotiin hakemaan ystävältäni saadut rahat maksaakseni velkani!” Larri tutkii Holmesin antamia viittä tonnia. Larri on ollut ovela: “Merkitsin lunnasrahojen setelien numerot muistiin! Näissä on samat numerot!”.
Paljastettu Holmes nappaa pankkiiri Tayloria käsipuolesta uhaten ampua tämän ja pääsee näin hevoselleen. Hän yrittää karauttaa pakoon mutta Larri läväyttää piiskallaan tämän kiinni. Larrin piiska on siitä eriskummallinen että se tuntuu jatkuvan teleskooppimaisesti. Ensin se yltää hädin tuskin laukkaavan hevosen selässä olevaa Holmesia olkapäähän kun se jo seuraavassa ruudussa onkin kierynyt monta kierrosta tämän ympäri.
“Siitä tuli hänelle kallis lunnaitten maksu. Hän saa vaihtaa maatilansa vankilaan!” “Laki ja järjestys on turvattu, kun meillä on Larrin kaltaisia miehiä!”
Seuraavaksi on Hopalong-Cassidyn vuoro pistää kaupungin asioita järjestykseen. Tarina Kuoleman timantit alkaa dramaattisesti kun Kaksoisjoen kaupungin kultasepän liike on tulessa. Hopalong on tietysti mukana sammutustöissä. Sillä välin sanomalehden kirjapainossa faktori-päätoimittaja patistaa laiskaa ja kunnotonta toimittajaansa Burbankia tekemään tulipalosta juttua. Inha tyyppi päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen. Hän kastelee itsensä ja painuu palavaan kultasepänliikkeeseen takaikkunasta ja vie parin tuhannen dollarin edestä helyjä.
Tekonsa jälkeen toimittaja menee muina miehinä toisten joukkoon. Vain Hopalong pistää merkille miehen oudon kosteuden ja takaikkunan luona olevat jäljet. Reportterimme piilottaa jalokivet syrjäiseen paikkaan maahan puun juurelle.
“Reportteri tietää, että hän ei voi nyt myydä jalokiviä. Kuitenkin hän ratsastaa kätköpaikan ohi. Silloin…” Ohikulkevan miehen, Claytonin, koira kaivaa kätköpaikkaa ja mies löytää jalokivet. Burbank käyttää taas tilaisuutta hyväkseen, hän ampuu Claytonin ja lavastaa tämän ryöstäjäksi laittaen tämän taskuun muutaman helyn. Hän vie miehen salaa hotellihuoneeseensa ja sepittää jutun lehteensä jonka mukaan hän olisi päässyt jälokivet vieneen Claytonin jäljille.”Clayton huomasi minut. Hän uhkasi tappaa minut, jos paljastan asian. Painetaan juttu vain”.
Sitten toimittaja Burbank leikkii että Clayton on tunkeutunut hänen hotellihuoneeseensa ja huutaa apua. Vastapäätä hotellia sijaitsevassa lehden toimituksessa olevat päätoimittaja ja Hopalong kuulevat huudot ja ryntäävät paikalle nähdäkseen kuoliaaksi ammutun Claytonin. Burbank väittää ampuneensa itsepuolustukseksi.
 |
Hölmöyttään Burbank ei vain muistanut pamauttaa pyssyllään. Koska laukausta ei kuulunut Hopalong keksii, ettei tappo ollut itsepuolustusta. Päättelyä! Sitten hän mätkii toimittajaa muutaman kerran turpaan ja tämä on valmis tunnustamaan koko jutun.
Kolmannessa seikkailussa sitten Monte Hale setvii Mansikanpunaisen syntymämerkin arvoitusta (sic!). En jaksa selittää tarinaa sen enempää, mutta arvaatte varmaan että lopussa Monte Hale mojauttaa konnia kuonoon.
 |
Epäilemättä näitä yksinkertaisia tarinoita tehtiin pääasiallisesti lapsilukijoille. Muistan kuitenkin lukeneeni näitä lehtiä nappulana mummolan vintillä ala-asteikäisenä ja pitäneeni niitä jo tuolloin varsin lapsellisina. Kannattaa laittaa merkille että tismalleen samoihin aikoihin Amerikassa EC julkaisi suurin piirtein saman pituisia mutta kuitenkin monin verroin nokkelampia novellisarjojaan pelkoa ja inhoa herättäneissä lehdissään. Olisipa niitä julkaistu meillä tuoreeltaan. Parhaiten mieleeni Seikkailusarjoista jäi kuitenkin piippusuinen Erä-Bill joka lehden takakannessa esitteli luonnon ja eränkäynnin ihmeitä. Bill ei kuitenkaan ollut mukana vielä 1953.
Jos joku haluaa vielä kaikesta huolimatta lukea lisää elokuva-sarjakuvacowboyista on tämä linkki aika hyvä:
Cowboy Comic Books