Väkivalta sarjakuvan aiheena?

[matkamies]

Itseäkin väkivalta on jostain syystä puhuttanut aina. En itse ole millään muotoa väkivaltaan taipuvainen ja pidän sitä muutenkin äärimmäisen paheksuttavana. Kuitenkin sarjakuvani ja piirustukseni usein liittyvät aiheeseen.

Itse koen asian lähinnä sillä lailla, että väkivalta on oleellinen osa tätä maailmaa niin kamalaa kuin se onkin. Sitä ihannoidaan, kauhistellaan ja tehdään aina vaan kamalammin tavoin. Nykyihminen on turtunut väkivaltaan, tai sen näkemiseen.

Haluan kai sarjakuvillani edes pysäyttää ihmisen huomaamaan väkivallan turhuuden ja järjettömyyden. Päätin etten sensuroi kuolemaa millään lailla, koska kokonaisuudessaan se on niin hirvittävä asia että tunnen tekeväni väärin vakavaa aihetta kohtaan lieventämällä sitä.

[Ainur]

Itse koen asian lähinnä sillä lailla, että väkivalta on oleellinen osa tätä maailmaa niin kamalaa kuin se onkin. Sitä ihannoidaan, kauhistellaan ja tehdään aina vaan kamalammin tavoin.

Joo, väkivalta on ehdottomasti tärkeä aihe, sarjakuvissakin. Minä olen yleensä yrittänyt pitää sen suhteellisen realistisena (siis päinvastoin kuin monissa toimintatarinoissa joissa sankari aina jaksaa ottaa vastaan aikamoisen selkäsaunan ennenkuin urheasti nousee viimeiseen taistoon). Yritän ottaa selville mitä käytännön vaikutuksia tietyillä lyönneillä ja vammoilla on, jne. (Omat kokemukset rajoittuvat itsepuolustuskurssiin...) Toisaalta minua huvittaa sekä Tintin ja Spiroun tapaisten sarjojen huumorilla ryyditetyt tappelukohtaukset, jotka joku uskomaton sattuma ratkaisee sankarin eduksi, tai sitten samuraimangan tyylitellyt kaksintaistelut... siis piirretyn väkivallan humoristiset ja esteettiset mahdollisuudet.

Kuitenkin tuntuu siltä että realismi on moraalisesti oikea ratkaisu, ja tulee vähän huono omatunto jos alkaa leikitellä aiheella... Voiko olla eettisesti vastuullinen sarjakuvanpiirtäjä ja piirrellä hauskaa ja tyylikästä toimintaa?

[Curtvile]

Niin siis väkivaltaahan ilmenee muutenkin kuin fyysisenä ilmentymänään.
Siinä mielessä suurin osa kertomuksia lähtökohtaisesti rakentuu sille.

Kuitenkin tuntuu siltä että realismi on moraalisesti oikea ratkaisu, ja tulee vähän huono omatunto jos alkaa leikitellä aiheella... Voiko olla eettisesti vastuullinen sarjakuvanpiirtäjä ja piirrellä hauskaa ja tyylikästä toimintaa?

voi ainakin minusta.
Mutta se edellyttää että itse kertomus ei suhtaudu väkivaltaan vain halpana ratkaisuna tai yksiuloitteisesti.
Se on kyllä paljon helpompaa kirjoittaa ja hauskempaakin usein.

Realismin tuominen väkivaltakuvaukseen on aina iso plussa.
sarjakuvista esimerkkeinä tulee vaikkapa Corto Malteset joissa on väkivaltaa, jopa rakenteellista sellaista, mutta sitä ei ylevöitetä.
Corto itse ratkoo toisinaan voimakeinoin, mutta ei aina ja Rasputinin ja Kus ovat hahmoina kovinkin väkivaltaisia veikkoja, mutta silti aitoja ihmisiä.

Väkivaltakuvauksessa peräänkuuluttaisin Vachssin ja aliarvostetun Stephen Hunterin ratkaisuja. Vaikka molemmat sortuvat kirjoissaan(Vachssin kohdalla sarjakuvissakin) ajoittain fetisistiseenkin kuvaukseen ei se ole silti ala-arvoista.
Varsinkin Hunterin pelottavat hot springs ja dirty white boys ovat käsittämättömän julmia väkivaltaa tihkuvia kuvauksia, ihmisyydestä ja sen ongelmista tinkimättä.
Väkivallan ihannointi karisee monessa kohtaa.
Hot springsin lainvalvojien iskussa rikollisjoukon tukikohtaan on hyvä esimerkki: poliisiryhmän äijäimäisen pahojen poikien niputuksen sivuoire; luoti ei pysähdy "pahaan tyyppiin" eikä edes seinään, eikä viereiseen seinään, eikä edes vastapäisen talon seinään, eikä sivulliseen perheenäitiinkään.

eettiset valinnat korostuvat siinäkin, mutta jos ei voi sarjakuvissa käsitellä moraalisia ongelmia ja eri ratkaisumalleja, niin missä sitten?

[Antti Vainio]

Joku muukin pitää Stehen Hunterista?  En ole itse lukenut kuin Dirty White Boysin ja Havanan (saat sen Curtvile jos haluat). Lue Tim Willocksin Green River Rising, viihdyttävä yltiöväkivaltainen vankilajännäri (jossain siellä taka-alalla on ihan fiksuakin pohdiskelua amerikkalaisesta valtion harrastamasta  väkivallasta).

Tuo otsikko väkivalta sarjakuvan aiheena on minusta todella hauska, todella perse edellä puuhun-ajattelua että väkivaltaa pitää olla, nyt pitäisi keksiä vaan jotain tyyppejä ja jonkunlainen  juoni (Zippie ei selvästikään tarkoittanut tätä mutta epäilen että Frank Millerillä ja parilla muulla amerikkalaisella on tämäntapainen lähtökohta kun ne maanantaiaamuna vääntäytyvät duuniin).

Oma suhde väkivaltaan on tällainen:fiktiivinen väkivaltaviihde kaikissa sen muodoissa on kannatettavaa. Tosielämässä väkivalta on aina kurjaa. On v-mäistä katsoa jos joku toinen saa turpaansa enkä ole todellakaan ikinä nauttinut kun olen itse saanut pataan.

[zippie]

Itsekkään en tykkää osallistua mihinkään tappeluihin enkä ole koskaan tykännytkään... oikeastaan inhoan väkivaltaa mutta jostain syystä aihe kiinnostaa minua.

[AapoK]

Väkivallalla pitää olla se jokin paikka siellä seassa. Jos se on koko jutun suola tai pähkinä, sen pitää olla sitten hemmetin hyvin suunniteltua. Cortojen seikkailuihin ujutetut väkivaltakohdat ovat toimivia, rakentaviakin kuten Curtvile totesi. Kuitenkin niiden tarinoiden ympärillä on niin paljon muutakin rakenteellista ja pohdiskelua herättävää settiä että väkivalta on siinä hyvässä seurassa.

Matkamiehen tavoin olen samaa mieltä siitä, että väkivalta on syytä esittää silleen aika realistisesti, tarkoitus saada ihminen pysähtymään lukiessaan vaikka jotain sotasarjakuvaa on aina tavoiteltavaa. Peckinpahin Rautaristi sarjakuvallisena versiona pysäyttäisi varmasti lukijansa monessa kohtaa.

Vaikka minuakin kiehtoo fiktiivinen väkivalta tietyllä tasolla, olen nyt viime syksystä asti ollut tekemisissä projektin kanssa, jossa väkivalta on ollut yksi pienimmistä tekijöistä. Enemmänkin henkilöiden väliset jännitteet, odottaminen, ahdistavuus ja kuolemanpelko ovat läsnä tässä suurtyössä. Kaikki voivat kuitenkin laukaista väkivaltaa tavalla tai toisella mutta se tekeekin koko hommasta mielenkiintoisen käsikirjoittaa ja piirtää.

Väkivallan pelon ja uhan ympärille luotu sarjakuva, jossa hommaa varjostaisi yksi ainoa sekavahko väkivaltateko, olisi erittäin mielenkiintoinen. Kukaan ei tiedä enempää kuin toiset ja hommaa seurattaisiin monesta eri näkökulmasta. Näkökulmat menisi ristiin, syyllisiä olisi iso liuta ja olettamuksia, mutta itse ruumis ja tekijä olisivat piilossa. Asetelma on ehkä vähän kuin Clarken Mustassa joulussa, mutta asiallisen ahdistavasti tehtynä sarjakuvana hommassa olisi itua.

[Antti Vainio]

Ranskan kulttuurikeskus järjesti viikko sitten Rexissä tällaisen 24 tuntia ranskalaista elokuvaa jossa katsoin Persepoliksen ja Yksin kaikkia vastaan. Tuo jälkimmäinen on todella niljakas ja vastenmielinen elokuva jossa väkivaltaa on loppujen lopuksi aika vähän mutta se on sitten sitäkin inhottavampaa. Kannattaa katsoa, vuokratkaa Amelie ja Seul contre tous perjantai-illan ratoksi niin saatte kaksi hieman erilaista näkökulmaa Pariisiin.

[zippie]

Kuinka moni seuraa näitä WWE- matseja? Meinaan niitä: SmackDown, RAW ja ECW että olisiko siinä jutun juurta sarjikselle? Vastatkaa pian. pliis!

[AapoK]

En kyllä koskaan ole sen kummemmin seurannut, mutta tietty olisi aika jännä nähdä sarjakuva tyypistä, joka alkaa kokeilla niitä lavastettuja ynnä käsikirjoitettuja temppuja oikeasti.

[zippie]

Taidan kehitellä ideaa vielä...