WoMia on siis julkaistu suomeksi toistaiseksi kovakantisena kirjana 2008, DuckTales-lehdessä 2018 - 19 ja nyt taskukirjassa. Laitan tähän WoMin omaan ketjuun Keuhkon lainauksen taskariketjusta:
Tuo Wizards of Mickey taisi olla jo sen kovakantisen kirjan aikaan melkoista "no jooh"-kamaa ja silloin olin sentään innokkaimmassa Disney-lukemisiässä koskaan. Ei siis tule hurraa-huutoja täältä, mutta pitää varmaan toivoa että edes joku tuosta sarjasta innostuisi tätä kautta.
En ymmärrä WoMin lyttääviä kriitikoita enkä etenkään Inducksin arvosanoja. Minusta sarjan taide on keskimäärin hyvää. Fantasiaympäristö vaatii piirtäjältä enemmän kuin nykyaikainen kaupunkiympäristö, joten varmaankin piirtäjiksi on valittu sellaisia, jotka viitsivät piirtää uusia olentoja ja maisemia. Käsikirjoitus kieltämättä toistaa itseään, kun aina pitää lähteä uudelle eeppiselle questille, mutta on ainakin minun mielestäni hyvin näppärä, ja juonenkäänteet ovat enimmäkseen onnistuneita. WoM 1:ssä ja 2:ssa sankareilla myös on kunnolliset, perinteiset vastustajat. Dialogissa on pilke silmäkulmassa.
Tämä taskarin 474 WoM-juttu ei yllä tarinassa edeltäjiensä tasolle, koska vastustajat eivät ole mieleen jääviä. Akun lohari muuten on tässä taas Kärmes eikä Fafnir; päättäisi toimitus jo tuon nimen.
(MUOKSISTA: Typo.)