Itse olen huomannut vesivärien kanssa tehdessä, että paperi on syytä pingottaa kunnolla ihan kunnon liimapaperilla, jotta ei varmasti paperi kupruuntuisi. Ongelma tällöin vain on, että kuva pitää siirtää paperille vasta pingotuksen jälkeen, sillä paperin venyy yhteen suuntaan, eli originaalin mv-viivat eivät enää osukaan värikuvan ääriviivojen kanssa yhteen.
Juuri tämän vuoksi teen itse värityksen edelleen vanhanaikaisesti eli aina suoraan originaalin päälle. Toisin sanoen jo originaalitussaus itsessään on tehty akvarellipaperille sen mukaisesti, millaista jälkeä haluan lopullisen akvarellityön ilmentävän. Olen huomannut, ettei ainakaan minulla ole ollut minkäänlaisia ongelmia sen suhteen, miten kunnon akvarellipaperi käyttäytyy tussin kanssa, sillä teen suurimman osan tussauksistani siveltimellä ja tussi puolestaan on sen verran paksua, ettei se juurikaan leviä, vaikka olisi kuinka huokoista paperia hyvänsä. Sen sijaan tussikynillä piirtely menee kyllä tällaisen paperilaadun kohdalla vaikeammaksi. Itselläni on suurimpaan osaan töistäni sellainen kompromissiakvarellipaperi, joka on kyllä sen verran ohutta, ettei kupruilulta voi välttyä, mutta silti sen verran sileää, että kynillä ja tussilla läträily onnistuu kohtalaisen hyvin. Tällainen välimuotopaperi (n. 200 - 250 grammanen) on osoittautunut oikein hyväksi valinnaksi niin novellisarjakuviini, sunnuntaisarjoihini kuin myös yksittäisiin kuvitustöihini.
Liimapaperin käyttöä olen kyllä karsastanut muutaman huonon kokemuksen jälkeen. Minulle sanottiin taidetarvikeliikkeessä selkein sanoin, että alusta voi olla melkein mitä hyvänsä tasaista ja sileää, mutta käytännössä olen huomannut, ettei tämä pidä paikkaansa. Menetelmässä on muutamia muitakin huonoja puolia, joista en pidä. Jo kostean paperin pingottaminen ja tasoittaminen alustaansa kuluttaa paperin pintaa ja prosessissa irtoaa mm. osa lyijäri- ja tussijäljistäkin. Toiseksi, työhön on jätettävä liimapaperin vaatiman tilan verran marginaalia varsinaisen työn ulkopuolelle, sillä liimapaperi on ja pysyy akvarellipaperissa kiinni sen jälkeen, kun se on siihen kiinnitetty. Yksi suurin ongelmani on ollut se, ettei liimapaperi pysykään sitten alustassaan kiinni. Miten te kokeneemmat ja enemmän tehneet tämän vältätte? En ole vielä löytänyt sellaista alustaa, jossa liimapaperi pysyisi koko kuivumisen ajan kiinni. Kun paperi on kiinnitetty ja jätetty kuivumaan, kokonaisuus näyttää aluksi aivan hyvältä, mutta jo muutaman tunnin kuluttua kuivuva ja pingoittuva paperi on niin voimakas, että saa osan liimapaperista irtoamaan alustastaan. Tämän jälkeen koko työ on pilalla, koska se on käpristynyt aivan mutkalle ja siinä on vieläpä kiinni nämä eri suuntiin sojottavat kuivat liimapaperikaistaleet, jotka eivät siis pitäneetkään paperia paikoillaan. Tämä homma on osoittautunut jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaksi ja hermoja raastavaksi, joten olen luopunut liimapaperista kokonaan. Ajattelin seuraavaksi kokeilla Tapen joskus käyttämää keinoa, eli valokopioida työ suoraan kunnon akvarellipaperille, ja maalata sitten siihen kopioon. Kunhan ensin keksin, miten kopiokoneen säädöt muutetaan siten, että sinne saa yli 300-grammasta akvarellipaperia sisään...
Jos joku osaa neuvoa liimapaperiasioissa, niin neuvokoon kernaasti. Otan kaiken ilolla ja kiitollisuudella vastaan! Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että välineitten, värien ja paperien laadulla on paljonkin merkitystä lopulliseen jälkeen. Roskalla tulee helposti roskaa ja vaikka jotkut väittävät, että niillä on kuitenkin hyvä harjoitella... rohkenen olla eri mieltä. Kehoitan kaikkia, jotka todella ovat kiinnostuneita värittämään työnsä käsin, hankkimaan niin hyvät välineet, kuin lompakko antaa myöten. Jo heti alussa. Ensiluokkaisilla välineillä ja väreillä tuotettu jälki on kuin toiselta planeetalta verrattuna joihinkin yläasteen kuvistunnin nappiväreihin ja poninhäntäsuteihin...
Otto K. taisi tuossa mainita jotakin siitä, ettei paperi kupruile, jos käyttää todella kuivaa väriä ja pensseliä. Peräänkuuluttaisin kuitenkin tässä yhteydessä jo täälläkin kerran mainittua seikkaa siitä, että tietystä menetelmästä pitäisi ottaa irti se, mihin tekniikka parhaiten soveltuu. Toisin sanoen hyödyntää sen parhaimmat ja uniikeimmat ominaisuudet. Eikä se vesivärien kohdalla ole kuivan värin käyttö. Jotta väri edes joten kuten leviäisi akvarelleilla mielekkäästi, on siinä oltava jonkin verran vettä. Tämä tietää aina kupruilua kopiopaperin kaltaisella pinnalla.
Sen sijaan harjoitteluun se on hyvä kohde, kuten Otto tuossa ehti jo korjaamaankin. Itsekin kokeilen kopioon erilaisia väritysvaihtoehtoja ja suuntaa antavia malleja ennen lopullisten väritysten tekemistä originaaliin, koska akvarellimokia on vaikea, joitakin täysin mahdoton korjata jälkeenpäin. Tästä syystä minua kiehtoo suuresti myös öljyvärien käyttö sarjakuvan värityksessä, sillä sitä voi muuttaa lähes loputtomiin ja maalin kuivumisen hitaus mahdollistaa erittäin pehmeiden värisiirtymien ja -liukumien tekemisen, muokkaamisen ja korjailemisen päivästä toiseen. Toisin kuin akvarelleilla. Akvarellit ovat äärimmäisen haastava tekniikka ja niiden mestarillinen hallitseminen vaatii mielestäni lähes yliluonnollista taitoa. Niillä saa kuitenkin aikaan jotain, mitä millään muulla keinolla ei ole mahdollista tuottaa, joten ne ovat ja pysyvät minun suosikkeinani. Olen tosin tällä kertaa suunnittelemassa myös pientä novellia seuraavaan Kemiin, joka on toteutettu öljyväreillä. Aloitan tosin värittämisen vasta sitten, kun saan sellaisen sauman kuluvaan vuoteen, että voin asettaa useita A3-papereita kuivumaan vapaasti...
Yksi mielenkiintoinen alue, johon olen itseni auutamattomasti sotkenut, on sekatekniikka. Tällä en tarkoita mitään kollaasijuttuja vaan valikoitua ja harkittua eri väritystekniikoiden, -menetelmien ja -välineiden käyttöä samassa työssä. Suosikkiyhdistelmäni on tussi/akvarelli/guassi ja tussi/akvarelli/pastelli. Uusin mielenkiintoni kohdistuu kokeiluihin, joissa pohja työlle on toteutettu akvarelleilla ja viimeistely ohennetuilla öljyväreillä. Toisin sanoen idea on hyvin samanlainen kuin akvarelli/guassi -yhdistelmässä, mutta mielestäni guassi ja öljyväri ovat silti ilmeeltään ja käyttömahdollisuuksiltaan niin kaukana toisistaan, että niiden erotteleminen on perusteltua. Niistä jää aivan erilainen jälki, siitäkin huolimatta, että öljyväriä ohennetaan voimakkaastikin...
Akvarelleista vielä sen verran, että vaikka paperi vaikuttaa huomattavasti aikaansaatuun jälkeen, sen kanssa käsikädessä kulkee myös käytetyn veden määrä ja se, miten väri paperiin laitetaan. Käytetäänkö kuivaa kuivalle, kuivaa märälle, märkää märälle vai märkää kuivalle -tekniikkaa. Kaikista jää erilainen jälki ja tästä syystä neuvo kuivan värin käyttämisestä paperin kupruilun estämiseksi on huono, sillä se sulkee suurimman osan akvarellien parhaista käyttöominaisuuksista käytettävissä olevien vaihtoehtojen ulkopuolelle. Tällöin tulee herkästi miettineeksi, että miksi edes ylipäätään käyttää akvarelleja, jos sen parhaita ominaisuuksia ei päästä hyödyntämään?
