Minkälaisia hahmoja pitäisi olla sarjakuvissa enemmän?

[Doc Lomapäivä]

Romeroa liippaa myös se, että nykyisissä kauhu/katastrofi/jännitys-elokuvissa tapahtumien aiheuttaja on aina ihminen itse. Kaipaan tarinoita joissa ihmiskunta on syytön uhri!

Aliens-Predatoreissa ihmiset taitaa vielä olla täysin syyttömiä (vaikka niissä onkin ihmispetturi), samoin kuin uusimmassa Maailmojen sodassa, mutta noiden alkuperä onkin hiukan vanhempaa perua.

[Curtvile]

Missään fiktion muodossa ei ole tullut vastaan tarinaa joka jollain tavalla kertoisi miten joku henkilö päätyy itsemurhapommittajaksi. Sellainen olisi kiinnostava lukea. Mohammed Attan tarina vaippaikäisestä itsemurhalentäjäksi, vaikkapa. Lapsuus, kasvuympäristö, koutus, perhesuhteet, ystävät, radikalisoituminen jne.

Paitsi tietty sarjakuvissa. Johnny Jihad on lähinnä tuota. Enemmänhän se pohjaa John Walker Lindhin tositarinaan mutta tätä minäkin kaipaan.

Zombietarinoita ei voi olla liikaa. Ihmisten syyttömyyteen en usko missään, mutta olisihan se mukavaa vaihtelua. Dark Horsen Zombie worldeissa oli erilaisiakin tarinoita ja sarjakuvassa Last blood vampyyrit suojelevat viimeisiä ihmisiä zombilaumoilta.

Ja kauhutarinaa joka olisi kerrottu hirviön näkökulmasta mitenkään Anne Rice-yms lässytys "inhimillisiähän mekin ollaan" ruikutuksitta.

Sen lisäksi sarjakuvissa on huutavana pulana nämä tarinat joissa pieni ihminen on suurten historiallisten tapahtumien jaloissa, tyyliin leipuri ranskassa 1936-1953. Silloin maidon happanemistarinakin menisi kun sisältöä olisi.

[Ainur]

Hyvä keskustelunaihe!

Omat ideani ovat aina kehittyneet siitä, että olen kiinnostunut jostain sivuhahmosta (esimerkiksi nyt vaikka örkeistä) enemmän kuin perinteisistä sankareista. Sankareillahan on jo valmis ja yksityiskohtainen tarina, jota on kopioitu monta kertaa. Ongelmana on se, että jos esimerkiksi päättää kertoa murhanhimoisen mongolitytön tai pirtsakan jazztanssijattaren tarinan, hahmo alkaa omaksua klassisen sankarin ominaisuuksia. Perinteistä irtautuminen on vaikeaa.

Itse tajusin aika myöhään teini-ikäisenä että jos minua ärsytti se, että naiset eivät saa aktiivisia päärooleja, minun pitäisi ehkä itse tehdä asialle jotain... Ja ehkä arvioida uudelleen, mikä "aktiivinen päärooli" on. Ehkä se ei aina olekaan miekan heiluttelua ja "pahisten" jahtaamista...

Vaikea sanoa, minkätyyppisiä hahmoja vielä kaipaisin. Hyvä sarjakuva yllättää. Muutamissa suosikkitarinoissani on päähenkilöitä joista ei ehkä edes halua välittää - mutta on ihan pakko (esim. Raymond Briggsin Herrasmies Jim ja Chris Waren Jimmy Corrigan - The Smartest Kid On Earth). Sellaisia hahmoja kaipaisin enemmän.

Toki myös viiksiä, partoja ja natseja.

[vauvakolibri]

Supersankari/fantasia tms. tarinoiden päähenkilöiksi naisia jotka eivät ole automaattisesti povipommeja tai "nörtti"älyköitä hameessa. Tyttöjä jotka näyttävät oikeasti normitaviksilta lökäpöksyineen, t-paitoineen ja ylikasvaneineen kampauksineen.

Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis. Näitä löytyy varmaan ihmissuhdesarjakuvista ihan hyvin mutta heerossarjisten kuva lesboista näyttänee olevan sama kuin homojen mangassa. tai sitten luen ihan vääriä sarjakuvia.

[roju]

Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis. Näitä löytyy varmaan ihmissuhdesarjakuvista ihan hyvin mutta heerossarjisten kuva lesboista näyttänee olevan sama kuin homojen mangassa. tai sitten luen ihan vääriä sarjakuvia.

Koklaa alkupään Rakkautta ja raketteja. Alussa siinä on vielä scifi-elementtejä mukana. Sitten siitä toki tulee saippuaa, mutta MILLAISTA saippuaa!!! <3 Tekijä on Jaime Hernandez. Iso tiiliskivikirja Locas on ehdottomasti hintansa väärtti (halpaa kuin saippua!) ja jotain löytyy Kymmpikirjastostakin. Helmet tietää varmaan enemmän.

[J. Suominen]

Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis.

Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on? Ja järjestetäänkö jossain kursseja niiden kirjoittamiseen?

Realistisia heteroparisuhteita ei myöskään tunnu löytyvän supersankarisarjiksista. Realismia on vaikea tunkea sinne minne se ei kuulu.

[Curtvile]

Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on? ...
Realistisia heteroparisuhteita ei myöskään tunnu löytyvän supersankarisarjiksista. Realismia on vaikea tunkea sinne minne se ei kuulu.

Tuota noin..
Enimmästä osasta ihan kaikkia sarjakuvia ei löydy "realistisia suhteita" homo, lesbo, hetero, bi, trans tai muita.

saippuaa tai vain yhden näkökulman mallintamista, mikä tosin on helpompaa ja hauskempaa.
Hei kamoon, montako kertaa pääsee sanomaan sitä mitä mieltä on ilman välikommentteja?

Toive on jonain päivänä kirjoittaa antisankaritarina.
Ei, ei siitä hahmosta joka  tekee jotain periaatteessa oikein/oikeutettua mutta metodein jotka sitä eivät ole, vaan sitä että yrittää ja yrittää olla sankari, moraalinen ja eettinen, mutta ei vain epäonnistu vaan epäonnistuu vielä enemmän.
Hyviä malleja tälle olisi miellyttävää lukea.

[vauvakolibri]

Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on?

Tai no realistisempia siinä suhteessa että kaikki lesbot eivät ole toisiaan kaulailevia isotissisiä bändityttöjä tms. Eikä kaikki homot ole ujostelevia nättipoikia.

[roju]

Eikä kaikki homot ole ujostelevia nättipoikia.

Ralf König?

Mutta pointti tulikin tuossa ylempänä, "realismia on vaikea tunkea sinne, minne se ei kuulu". Supersankarisarjat keskittyy supersankareiden supersankaroimiseen, ja ilmeisesti realistiset ihmissuhteet ei kuulu sankarilliseen toimenkuvaan... ja oishan se vähän, no, tyylirikko. Siks kai ne ihmissuhdesarjat on sit erikseen. Mutta toive on kyllä mukava, ja eikös uutta yleensä synny silloin, kun tuttuja elementtejä pistetään uudella tavalla yhteen? Ihmeneloset ja Ryhmä X menee mulla aina sekaisin, mut eiks jommassa kummassa ollut aviohuolia aikoinaan. Tiä sitten miten realistisesti kuvattu. Ja ihan heteroavis kyllä.

[vauvakolibri]

Mutta pointti tulikin tuossa ylempänä, "realismia on vaikea tunkea sinne, minne se ei kuulu". Supersankarisarjat keskittyy supersankareiden supersankaroimiseen, ja ilmeisesti realistiset ihmissuhteet ei kuulu sankarilliseen toimenkuvaan... ja oishan se vähän, no, tyylirikko. Siks kai ne ihmissuhdesarjat on sit erikseen. Mutta toive on kyllä mukava, ja eikös uutta yleensä synny silloin, kun tuttuja elementtejä pistetään uudella tavalla yhteen?

Niin, tarvittaisiin uudentyylisiä sarjakuvia joissa todenmukaisuutta fiktioon ilman että se erotuisi huonosti, tuntuu jotenkin surulliselta että perusmielipide supersankarisarjiksista näyttää olevan se ettei niihin voi pistää mitään realistista ilman että se on tyylirikko.
Luultavasti tässä vaaditaan asennemuutoksia kaikkien osalta (toisaalta pistää miettimään millaista supersankaritarinaa tulisi jos kaikki päätekijät olisivat naisia; saataisiinko yhtään realistisempaa suhdekuvausta vai menisikö kaikki sitten kokonaan saippuaksi [tietenkin tälläisia on jo saatettu tehdäkin mutten vain ole kuullut, henkisessä/rahallisessa perunakuopassa kun elän]) mutta juuri tämän takiahan me nuoret sarjakuvalinja toivot täällä olemmekin.

Niin, tämä ei ihan mene siihen minkälaisia hahmoja, mutta enemmän maalaisjärkeä tai "toimivuus ennen ulkönäköä" ajatustapaa olisi mukava nähdä entistä enemmän. Kuten leffassa Blade Trinity (ei ihan sarjis mutta niin samantyylinen että menköön esimerkkinä) jossa vampyyrejä metsästettäessä joukon ainoa nainen pukee päällensä tiukan nahkaliivin joka varmasti on maailman suojaavin vehje mahd. purevia ja raapivia vastustajia kohtaan. (Feministilinjalla mennään.)

[Ainur]

Niin, tämä ei ihan mene siihen minkälaisia hahmoja, mutta enemmän maalaisjärkeä tai "toimivuus ennen ulkönäköä" ajatustapaa olisi mukava nähdä entistä enemmän. Kuten leffassa Blade Trinity (ei ihan sarjis mutta niin samantyylinen että menköön esimerkkinä) jossa vampyyrejä metsästettäessä joukon ainoa nainen pukee päällensä tiukan nahkaliivin joka varmasti on maailman suojaavin vehje mahd. purevia ja raapivia vastustajia kohtaan. (Feministilinjalla mennään.)

Oi kyllä. Tuollaisten yksityiskohtien tarkoituksellinen (?) unohtaminen on aina ärsyttänyt. Sankarihahmoon on tarkoitus samaistua; naisena saa jo varhain tottua siihen että samaistumishenkilö on mies, koska useimmissa old-school-seikkailutarinoissa naiset ovat enimmäkseen koristeellisia femme fataleja, tai alinomaan pulassa. Lara Croft-trendi oli sentään jonkinlaista kehitystä, mutta realistisempia, synkempiä ja likaisempia sankareita kaipaa nainen siinä missä mieskin. Aktiivinen sankarihahmo menee aika epäuskottavaksi jos se kipittelee piikkikoroissa, jättää d-kuppinsa suojaamatta tms. "Suspension of disbelief" (mikä lienee korrekti käännös?) on kinkkinen juttu; on helpompi uskoa uskomattomiin sankaritekoihin jos realistisia samaistumiskohteita löytyy.

Ja vaihtelu virkistää aina.

[Curtvile]

Mikäli tarkoitus on ilmaista että miessukupuoli kokee miessankarihahmot realistisemmiksi niin tuota joo..

Mutta tässä tullaan yhteen mikä on oikeastaan sarjakuvanteon ongelma; jos kirjoitat naissankarin, niin kirjoittajan/piirtäjän sukupuolesta riippumatta saa arvostelua jos hahmo on vähänkään hyvännäköinen, edes omasta mielestä perustavallisen näköinen.
Jos taas korostat ettei kyseessä ole kaunis tai hyvännäköinen nainen kaikki ottavat silloinkin silmätikuksi koska naisten kohdallahan on silloin aina kyse ulkonäöstä eikä sisällöstä.

Toimivuus ennen ulkonäköä ei Blade-elokuvissa toteudu kyllä missään kohtaa. Eli sisäinen logiikka on yhteneväistä, mutta kukin kiinnittää vain omiin fiksaatioihinsa huomiota.
Eli Bladen käsivarret paljastava asu nahklabyysineen on vain toimiva ratkaisu.
Jep.

Ei minä en halua tästäkin mies-nais-inttämistä, keskustelu kyllä käy, koska molempien sukupuolien esittäminen realistisesti sarjakuvissa(jos kohta kirjoissa ja elokuvissakin) tökkii pahasti lajityypistä riippumatta.
Tai sitten kyse on vain miten ahtaasti kukin haluaa nähdä realismin ihmissuhteissa.

aina aidon psyko/sosiopaatin arki olisi julmaa luettavaa mutta mielenkiintoista, ei ei sarjamurhaajan vaan yhden niistä monista aidosti tunnevammaisista joita elää keskuudessamme.

[Ainur]

Mikäli tarkoitus on ilmaista että miessukupuoli kokee miessankarihahmot realistisemmiksi niin tuota joo...

Siksi lisäsinkin, että vaihtelu virkistää. Pitää olla mistä valita. Pitkään - ei onneksi enää - oli vaikea löytää tietynlaisia naissankareita. Osaan onneksi piirtää niitä itsekin, niin minun ei tarvitse valittaa.

Mutta tässä tullaan yhteen mikä on oikeastaan sarjakuvanteon ongelma; jos kirjoitat naissankarin, niin kirjoittajan/piirtäjän sukupuolesta riippumatta saa arvostelua jos hahmo on vähänkään hyvännäköinen, edes omasta mielestä perustavallisen näköinen.
Jos taas korostat ettei kyseessä ole kaunis tai hyvännäköinen nainen kaikki ottavat silloinkin silmätikuksi koska naisten kohdallahan on silloin aina kyse ulkonäöstä eikä sisällöstä.

Totta, omakohtaisesti koettua. Minua haastateltiin kerran sarjakuvistani paikalliseen opiskelijalehteen. Toimittaja oli innokas supersankarifanityttö, jonka mielestä oli hurjan hauskaa että nainen uskaltaa piirtää sarjakuvia joissa naishahmoja jotka ovat sekä seksikkäitä että aktiivisia ja persoonallisia. Miksei kukaan halunnut puhua sarjassa esiintyvistä seksikkäistä miehistä? Se on vaivannut minua pitkään, tuntui siltä että olin tehnyt jotain väärin. Kaiken kukkuraksi eräs nuorimies otti minuun yhteyttä nähtyään valokuvani lehdessä ja selitti että hän ei lukenut sanaakaan artikkelista, mutta ulkonäköni perusteella hänen oli pakko tutustua minuun. Käsittämätöntä...

[J. Suominen]

Niin, tarvittaisiin uudentyylisiä sarjakuvia joissa todenmukaisuutta fiktioon ilman että se erotuisi huonosti, tuntuu jotenkin surulliselta että perusmielipide supersankarisarjiksista näyttää olevan se ettei niihin voi pistää mitään realistista ilman että se on tyylirikko.

No onhan tuota realistisempaa ja sukupuolirooleilla leikittelevää supersankarisarjakuvaa  tehty jo useammankin tekijän toimesta, mutta erikoisemmalla kyseisen alan viihteellä on tapana jäädä todella harvojen herkuksi ainakin Suomen kokoisilla markkinoilla.

Joku voi halutessaan luetella opuksia, joista löytyy sporttisempaa naisheerosta, kompleksimpaa seksuaalisuuden analyysiä ja muuta aikuisempaa, mutta itse ohjeistaisin selaamaan Katuojaa. Sieltä löytyy lukuvinkkiä helposti.

Genreviihdettä on helppo kritisoida, jos sitä ei tunne pintaa syvemmältä, mutta toisaalta joskus populaariviihdekin on vain populaariviihdettä.

[Jarmo]

Rakkautta&Roketseja on aika lähellä ideaalia. Semmoisia ihania tyttöjä jotka vähän tykkää sillai toisistakin tytöistä mutta myös ihanista pojista. Alussa siinä oli vielä raketteja ja sädepyssyjäkin.*

Tyttöjen välistä ystävyyttä ja sädepyssyjä. Tätä kaipaamme.

Ja realistista ihmiskuvausta kaivataan juuri sinne minne se ei kuulu!
Ihmeneloset + Ryhmä-X ja muut Marvelit aikoinaan veivät aatetta eteenpäin. Sittemmin on vähän jumitettu ja yhdistetty aikuisuus bikineissä poseeraamiseen. Jokunen vuosi sitten Marvelin Alias onnistui ihmiskuvauksessa ja semmoisessa uskottavuudessa, mutta se sitten pian lopetettiinkin. Suosittelen kuitenkin, myös sinulle.

* Meinaan sitten nimenomaan Jaimen Rakkautta, tarinasta viis kun piirtää sillälailla kynä kädessä.