Transformersitkaan ei ole enempää kuin ajoneuvot joksi ne muuttuvat, mutta TF-tarinat ovat aina rakentuneet sivullisten ympärille [...]
Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa!
Niin täysin absurdilta kuin se kuulostaakin, esimerkiksi Simon Furmanin Transformers-sarjakuvat olivat hahmovetoista avaruusoopperaa, hahmoina nimen omaan ne jättiläisrobotit. Toki suurin osa hahmoista oli lähinnä taustakangasta - pitihän kaikki sadat leluhahmot mahduttaa tarinoihin - mutta parhaimmillaan TF-sarjakuvat kertoivat
jostain; jostain muustakin kuin leluista. Furman otti konseptin haltuun merkillisellä vakavuudella, lisäsi touhuun 2000AD-henkeä ja osa miehen jutuista toimiikin kelpo avaruusviihtenä vielä aikuisellakin iällä.
Pitää toki muistaa, että Furman oli ainoa kirjoittaja, joka sai konseptiin jotain tolkkua. Animaatiosarja oli pysäyttävän typerä (tai no, pienille lapsille suunnattu ja halvalla tehty) ja sarjakuvapuolella Bob Budianskyn TF-jutut eivät myöskään voita Nobelin palkintoja älykkyydessä.
Vanha asehullu Larry Hama oli G. I. Joe'ta kirjoittaessaan Furmaniin vertautuva senttari, joka oli päättänyt taistella olosuhteita vastaan ja tehdä lelumainoksesta jotain vähän suurempaa. Vaikka G. I. Joen (tai siis "Action Forcen") tehtävä oli myydä muovimiehiä, Hama teki toisinaan kiitettävän brutaalia toimintasarjakuvaa. Hahmoja kuoli toisinaan, oltiinhan sotimassa, ja kerran muoviukot joutuivat esimerkiksi vankileirille Rautaesiripun taakse. Innovatiivisimmillaan Hama kokeili sarjakuvan keinoja muun muassa kirjoittamalla täysin sanattoman 22-sivuisen toimintapläjäyksen!
Pahoittelen: Furman ja Hama tuovat sisäisen Mikko Komu -fanini pinnalle. Surrealistisissa olosuhteissa ("Tässä on leluja. Tee niistä sarjakuvia.") he käärivät hihansa ja saivat aikaan oikeasti toimivaa viihdettä. En voisi tosissaan suositella ketään etsimään herrojen tuotantoa käsiinsä, mutta satoja tarinoita kirjoittaneina sarjakuvatyön sankareina he ovat vähintäänkin kiinnostavia.
