Viime aikoina tuolta daideellisemmalta puolelta minut on pysäyttänyt tämä: GIPI, viralliselta nimeltään Gianni Pacinotti.
http://giannigipi.blogspot.com http://www.bacidallaprovincia.com/biblioita/biblio-ita.htm Italiaa taitaville Gipin blogi on mielenkiintoista luettavaakin, ja sinne on siroteltu tasaisesti näytteitä työstössä olevista teoksista sekä visuaalisia matkavaikutelmia ja huikaisevia akvarelleja. Gipin julkaistut kirjat löytyvät tuon ”baci dalla provincian” (pusuja provinssista / suudelmia syrjäkyliltä) alta. Kansikuvia näpäyttämällä jokaisesta opuksesta lävähtää ahmittavaksi kymmenisen sivua.
Gipi on niitä harvoja taiteilijasieluja, jotka rehellisyyteen tuskaillessaan ja yleisön ja markkinoiden nuoleskelua pakoillessaan onnistuvat myös kertomaan koskettavia tarinoita ja samaistuttamaan lukijansa herkin ja arjenmakuisin vedoin luonnostelemiin hahmoihinsa. Yltiöpäistä vieraannutusta tai tarinan rikkomista eksistentiaaliseksi silpuksi, josta kukaan ei ymmärrä mitään, en tosin muutenkaan kannata. Tinkimättömyyden sijaan siinä haiskahtaa ylimielinen poseeraus ja tympeä omassa erinomaisuudessaan lilliminen. Mutta tietenkin kerrontaan täytyy jättää ilmatilaa tulkintojen kaarrella ja jäljittää saalistaan, jota sitten mutustella kaltaistensa seurassa viiniä tai vastaavaa rahvaanomaisempaa päihdykettä siemaillen ennen kuin tajunta liikaa liejustuu ja sakkaa lasin pohjalle. ”Ei, ei, te ette ymmärrä, mun mielest sen idea on siinä, ett…”
Mutta Gipistähän tässä piti vaahdota, eikä kiihdyttää pottunokat vs. piikkinenät -taistelua: neuroottisella, ohuella viivalla ja luonnosmaisin, näennäisen hosuvin tussintuikkauksin hahmojaan paperilla kuljettava ja heidän tuntojaan räiskyvin, viipyilevin, uhkaa väreilevin, iloa ja lämpöä säteilevin tai kylmyydessään lamauttavin vesivärisävytyksin maalaileva Gipi välttää yleensä halvan sentimentaalisuuden ja lukijaa kosiskelevat sokeroidut syvällisyydet, eikä syyllisty poroporvarien ärsyttämiseen tarkoitettuun diiba-daaba –sekoiluun tai mukarankkaan pervoiluunkaan. Kerronta hengittää luontevasti ja viesti välittyy alleviivaamattakin. Sosiaalinen omatunto kuultaa taustalta, mutta saarnaaminen ei puuduta lukunautintoa. Gipi tempaa tuntemaan henkilöidensä mukana, mutta ei tarjoa helppoja, valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja. Ja ei hemmetti, onhan äijä ihan käsittämätön maalari! Monesti tuntuu, että ruudut voisi irrottaa yksittäistaideteoksiksi, joiden kansoittamilla näyttelyillä turvaisi apurahat loppuelämäkseen. Ah, ne maisematkin – kaunistelemattoman ankeita, mutta huumaavan kauniita.
Henkilökuvaa:
Gipi (Gian Alfonso Pacinotti, ”Alfonso, koska äitini halusi minusta aatelista”, s. 1963 Pisassa) työskentelee myös kuvittajana ja sarjakuvatyylinsä valinnasta huolimatta hallitsee fotorealistisen maalauksen, jonka opetteli mainostoimistojen torpattua nuoren miehen työanomukset kommentein: ”Ei, ei me tota haluta. Tee jotain tällasta.” Markkinamiehiltä saamansa brosyyrin, jossa mahtaili valokuvantarkka muskelivene kannellaan aseita heiluttelevia herrasmiehiä, kanssa Gipi sitten lukittautui taloonsa kahdeksi vuodeksi harjoittelemaan, jotta tuntisi itsensä varteenotettavaksi taidetyöläiseksi.
Hän sanoo piirtäneensä aina, pienempänä myös ”lohikäärmeitä ja kaikkea muuta sellaista soopaa” – kommentti on ihan lämminhenkinen. Mainostoimiston AD:nä ja taiteellisena johtajanakin hän on viuhtonut uransa varrella. Nykyisellään hän on melko kriittinen krääsätyrkytystä ja ylikuumennutta kulutusta kohtaan, mutta myöntää itsekin sortuvansa kulutusyhteiskunnan viekoituksiin välillä. Haastatteluista paljastuu inhimillinen, maanläheisesti jutusteleva ja eloisasti ajan ilmiöitä funtsiva persoona, joka kyllä pyrkii ehdottomaan rehellisyyteen työssään, mutta ei suhtaudu siihen tai itseensä mitenkään jäykkäniskaisen vakavasti. Kaveriensa kanssa Gipi pusaa poikkitaiteellisia (lyhyt)filmejä, ja elokuvailmaisun periaatteet vaikuttavat sarjakuvienkin kuvakerrontaan.
Piirrosaktiviteettien ohella Gipi soittaa kitaraa, ja yhdessä haastattelussa uhkaili leikkimielisesti jopa hylkäävänsä sarjakuvat ja ryhtyvänsä rokkitähdeksi. Ihmisenä kasvamisen välimaastossa hän on joka tapauksessa revitellyt hard core -bändissä (iän huomioiden kyseessä voisi olla punk, metallista en mene mitään vannomaan, sillä raskain Italiassa yleensä kuunneltava musiikki on Bruce Springsteen -luokkaa).
Haastatteluista on rivien välistä uumoiltavissa, että Gipi on ilmeisesti nuorena rankistellessaan luisunut narkkariksi ja sekaantunut pikkurikollisuuteen. Korostettakoon, että tätä en ole suoraan lukenut, mutta ainakin hän avoimesti sanoo sairastavansa ”kroonista hepatiittia, joka akuuttiin vaiheeseen kärjistyessään voi tappaa 24 tunnin sisällä” ja myöntää lusineensa vankilassa, jossa ”pelasti perseensä sommittelemalla tatuointeja muille vangeille.” Tuomion istumisen jälkeen Gipi duunaroi tehtaassa ennen taiteellisen uran aukeamista.
Sarjakuvien pariin hän eksyi, koska tulistui Berlusconin valtaan kampeutumisesta ja sai yllätyksekseen julkaistua nopeasti sutaisemiaan poliittisia satiiristrippejä (en ole lukenut näitä, kuvaus voi olla epätarkka). Omaa tuotantoa edelsi vielä pienoinen harharetki erotiikan pahnoille Blue-lehdessä, mutta sen tuotokset hieman karmivat Gipiä nykyään, ”koska en ole kauhean eroottinen eläin, en ainakaan taiteessani”. Väkivaltaisesti vuolaat haastattelut tiivistäen hän määrittelee luomisensa lähtökohdaksi jotensakin: ”olen vain hölmö, joka yrittää ymmärtää, mitä tässä maailmassa tapahtuu.”
Jaah, jottei mene tällä kertaa liian pitkä(piimäise)ksi, mainostetaan vielä vain, että Gipi tuntuu olevan rantautumassa Suomeenkin. Bongasin Helsingin Akateemisesta Gipin englanniksi käännetyn ”Appunti per una storia di guerra / Notes for a war story”, joka on siis Ankkuleemissakin aikanaan kruunattu kertomus, ja samana vuonna keikkunut myös ranskalaisen Lire-lehden vuoden 20 parhaimman kirjan (Huom. kirjakirjojen joukossa; kulttuuriväkeä ne ranskikset.) listalla. Lisäksi tsekkasin, että Suomessa ainakin Pitkämies tarjoaa Gipin englanninnoksia nettikatalogissaan. Kenelleköhän tätä suosittelisi? Ehkä, jos eurosarjiksista pitää vaikkapa Manu Larcenet’sta ja Barusta, Gipikin voisi iskeä.
Notta tutustumaan, jotta tästäkin pääsee kohkaamaan yhteistuumin! Minulla on myös superfiksu tulkinta ”Notes for a war storyn” symbolisesta päättömyydestä, ja eihän se ole kiva yksin kilpailla fiksuudesta
Laitan ajan salliessa joskus lisää Gipi-infoa ja linkkejä, jos kiinnostusta ilmenee… tai ehkä, vaikka ei ilmenisikään. Tuo henkilökuva on vähän kiireessä rustattu, joten pieniä asiavirheitä on saattanut livahtaa mukaan runsaan materiaalin seulomisesta johtuen.
Ja jos taas joku kustannusportaassa innostuu Gipin julkaisemisesta suomeksi, minä voin kääntää. Olen siihen kykeneväinen, enkä edes pikkulafkoille kallis.
Aihe: Gipi (Luettu 7984 kertaa)