Puhun nyt enemmän Making Comicsista, jota melkein JOKAINEN tekijä suosittelee lähtökohdaksi lähtä tekemään sarjakuvia (jossa tehtävät perustuvat McCloudin teorioihin myös). Missä mun mielestä ko. kirja on vain ihmisoikeusrikos tulevia tekijöitä kohtaan. Se kuitenkin perustuu pitkälti juuri teorioihin (hyödyllisimmät teoriat, yllätys, yllätys, tuttuja animaation puolelta), ja kuvakerronnan osalta arvo on aika puhdasta nollaluokkaa.
Mustavalkoinen ajatteluhan on sinänsä naurettava ajatus puhuttaessa hyvästä sarjakuvakerronasta, mutta siis kun puhumme nyt täydellisestä tyhjiöstä siihen, miten joku toimii kuvakerrontana. Se, että jotkut viitsii nähdä tuntikausia vaivaa nillittääkseen ruuduista ja niiden toimimisesta sivussa, on mun mielestä kyllä järjetöntä, mutta paremmin käytettyä aikaa tekijöiden näkökulmasta kuin se, ettei näistä nillitetä, vaan ohitetaan se sanomalla "On se hyvä jötkäle edelleenkin".
Kuitenkin kun se asenne on sitä, ettei sarjakuvassa ole sääntöjä tai kuvakerronta toimii yhtä hyvin banaalimmin kuin laskelmoidusti, ei hirveästi avita sitä, että sarjakuvassakin nähtäisiin jotain yhteisiä kerrontapiirteitä tai tapoja, mitkä toimivat ja mitkä eivät toimi millaisessa kohtauksessa, genressä tai sarjakuvamuodossa lukijalle. Niitäkin kuitenkin on hirveä määrä, ja nämä ylimalkaisesti ohitetaan ajatuksella "Kun sarjakuvalla vaan tarvitse olla mitään sääntöjä".
