H. Römpötti purki tänään pahaa mieltään otsikolla "Tanhua baletissa", siis Hesarissa.
Suomalainen taidesarjakuva elää loisteliasta aikaa. Sitä ihaillaan ja juhlitaan maailmalla, varsinkin Ranskassa. Viime aikojen sarjakuvapalkintojen valossa moista ei kotona tosin aavistaisi.
Viikon sisällä kaksi merkittävää palkintoa on jaettu hyvin perinteisille tekijöille. Uusi Sarjakuva-Finlandia viime vuoden parhaasta albumista annettiin sunnuntaina Milla Paloniemen Kiroilevalle siilille. Sinänsä sympaattinen albumi on strippejä, joka on 1800-luvun lopussa vakiintunut muoto. Millainen meteli syntyisi, jos kirjallisuuden Finlandian saisi kirosanoja viljelevä vitsikokoelma?
Eilen Suomen sarjakuvaseura antoi Puupäähattu-palkintonsa Juho Juntuselle, jonka sarjakuvat ammentavat 1960-luvun undergroundin perinteestä. Niiden juurten ja nykysarjakuvan välissä on ehtinyt olla pari tyylisukupolvea. Vuonna 1972 perustettu Puupäähattu on alan tärkein palkinto. Se annetaan taiteilijalle koko tuotannostaan.
Palkinnoista päätetään tietysti tahoillaan koordinoimatta, mutta sattuma synnytti nyt oudon vaikutelman. Aivan kuin palkitsijat eivät seuraisi ollenkaan sarjakuvan kehitystä tai eivät välittäisi siitä.
Uotinen on tanssija, joten häneltä suurta asiantuntemusta ei voine edellyttääkään. Mutta ovatkohan palkintojen taustavoimat haksahtaneet esittämään tanhua baletissa?