Yritin hakua Joe Matt sarjiksista laudalta, mutta ainoa viittaus johon törmäsin oli Jeffrey Brown aiheessa pari lausetta:
Niin, sarjakuvistaan, Brown on mukavalla tavalla karheampi kuin Joe Matt ja symppiksempikin, piirtää näennäisesti "vähän sinne päin" mutta ei niin huolimattomasti kuin Hannu Esko. Miksi naiset tekevät niin harvoin tämmöisiä? - Julie Doucet, joo, mutta hänellä menee enemmän fantasian puolelle, ja sitten Tiitu Takalo, vaan lisää kaivattaisiin...
En ollut aiemmin kuullut koko jätkästä mitään, mutta jossain festarilla taisi osua joku Peepshow numero kätösiin ja ensisijaisesti ostopäätös tapahtui lehden nimen perusteella ja pikaisella selauksella että siinä käsitellään sopivia asioita, heh..
Peepshowta tuli myöhemmin napattua pari lisää, mutta jossain vaiheessa käteen osunut myös "SPENT" sidottu albumi, joka kokoaa Peepshow #11-14. Näyttääkin siltä että ko. lehtisarjan (tai siitä tehtyjen kokoelma kirjojen, spentin lisäksi Poor Bastard ja Fair Weather) omistamisen jälkeen saa melko complete Joe Matt kokoelma. Tämä olisi ollut hyvä tietää jo etukäteen että olisi voinut jättää irtonumerot ostamatta ja keskittyä suoraan kolmeen albumiin. Vielä tosin nuo 2 saamatta.
Selkeästi ensimmäisenä tulee mieleen Robert Crumb. Spent on myös omistettu hänelle ja kirjan alussa "Dedicated to Robert Crumb for showing me the way...". Samaan tapaan keskitytään tiettyihin oman luonteen ongelmallisiin erityispiirteisiin, jotka pyörii Crumbin tapaan seksuaalisuuden, ihmissuhteiden ja itsesäälin yms parissa. Neuroosi näyttäisi olevan jo pahemmanlaatuinen kun Matt touhuaa päähänpinttymiensä parissa, tavallaan toistaen kuviota ainakin nämä 4 lehteä (Spent albumi), johon kuuluu erittäin yksityiskohtainen pornoaddiktio homofobisin vivahtein, tuhottu itsevarmuus naissuhteissa sisältäen naisvihamielisen tai vähintään skeptisen asenteen, omaan saamattomuuteen ja mitään tekemättömyyteen jämähtäminen jne. Tavallaan tuo viimoinen on se asia joka itseäni häiritsee kun kyse on siitä, että sarjakuvapiirtäjä piirtää sarjakuvaa siitä, että elämässä on ongelmia eikä pysty piirtämään sarjakuvia. Onko tämä linja ollut alusta lähtien? Peepshow tuntuu välillä ensisijaisesti terapialta jossa sarjakuvapiirtäjä valittaa sarjakuvapiirtämisen vaikeudesta, mutta koostuuko koko ura tästä? Se menee vähän kuin räp lyriikat, joissa jo ekassa biisissä kerrotaan kun "meitsi tekee kovimmat riimit" ja oikeasti näyttö on nimenomaan vain se, että riimit aina kertoo siitä että tehdään kovia riimejä. Oravanpyörä on niin raju, ettei huomata ettei missään vaiheessa tehty sitä työtä mitä voisi kommentoida tai millä retostella, vaan kommentointi tapahtuu lennossa siihen matskuun mitä saadaan aikaiseksi mikä on vain dokumentti itsestään.
No, sitähän se nyt taitaa viihde nykyisin olla muutenkin. Tavallaan sisällötöntä jossa jonkun Big Brother tyyppisen jätteen parissa odotetaan jos sieltä spontaanisti jonkun elämästä tuleekin esiin joku kiinnostava ja stimuloiva seikka mikä oikeuttaa ajan haaskaamisen jonkun julkistetun "yksityiselämän" seuraamiseen.
Joe Mattin kohdalla ei ole sinänsä ongelmia, kun voi hyvin samaistua miehen pornografian kanssa olevaan addiktioon, vaikka herran katolinen kasvatus ja tavallaan häpeällisen moralistinen dilemma saa aikaa usein puistatuksia. Ei kuitenkaan päästä tuohon J.Brown "haparointia" osastoon jossa tekisi mieli antaa fyysistä kuritusta, mutta ehkä ojentaa Mattille jotain näkemisen arvoista
Runkkaus, into vanhoihin sanomalehti strippeihin, pitkät dialogit kavereiden kanssa.. siinähän ne aiheet alkaakin olla yllä mainittujen lisäksi. Kynänjälki on varsin vahvaa, joskin selkeää. Toisin kuin lehdet, Peepshow albumi värit on musta/valko/vihreä. Jos en väärin muista, lehdissä vihreän tilalla punainen? Tavallaan "tylsää" sivutaittoa, 8 samankokoista ruutua aseteltu 2 viereikkäin, 4 päälekkäin yhdelle B5 sivulle. Ruutukoko tai sivutaitto ei muutu mihinkään. Ei koskaan. Ei isoja tarinoiden otsikoita, ei mitään. Pääsääntöisesti materiaali on nimenomaan puhuvia päitä. Lähikuva on ylivoimaisesti dominoivin sisältö ruudussa, muutaman puhekuplan ja aika simppeleiden taustojen kanssa. Tiiliseinää, kaupungin silhuettiä jne. Usein keskustelut jatkuu useamman sivun, jolloin tausta pysyy kutakuinkin samana, kuten myös luonnollisesti keskustelijat. Ei ole ihme että 10 lehden jälkeen kynänjälki on näinkin sulavaa ja oman naaman sutaisu luonnistuu varsin sujuvasti
Mitäs tästä voisi lopulta sanoa? Ehkä sen, että jos haluaa omaelämänkerrallista matskua lukea ja crumb toimii, niin kannattaa tsekata. Luuseri miesten epätoivoista yritystä painia mitättömyytensä kanssa - vaikka samaan aikaan ollaan itseasiassa maailmankuuluja palkittuja taiteilijoita. Pitäisi varmaan syynätä noita muitakin Draw & Quaterly duunareita.
Chester Brown luonnollisesti tuttu, mutta entäs Guy Delisle, Joe Sacco, Seth yms? Suosituksia?
Aihe: Joe Matt (Peepshow) (Luettu 4005 kertaa)