En ole lientynyt siihen ajatukseen, jolla Samson sivuutettiin kirjastopalvelulle kootusta "Suomalaiset sarjakuvantekijät"-kirjasta. Ilmeisesti kyseessä oli vastaava brändikammo, kun Samsonin kuvittamia opuksia ei pidetty albumeina. Tähän tuli vahvistus, kun sarjakuvantekijänä samalla viivalla operoiva Marko Tiainen sai korkkariformaatin sarjakuvansa mukaan. Kummallakin on kirjakauppamyynti, kirjastolevitys ja albumitasoinen painomateriaali.
Brändikammo on väärä sana. BTJn teokset ovat tasokkaita ja taustatutkimuksensa tehneitä, mutta ko. teoksen kuten tämän ketjunkin ongelmana on se miten rajata menestyminen.
En halua laittaa sanoja Sebastianin, BTJn tai kenenkään muunkaan suuhun mutta pinnan alla muhii kuitenkin se että Korkkarien tai Viivi& Wagnerien tekeminen olisi jotenkin helpompaa ja sisällöllisesti ontompaa kuin vaikkapa Toimpan Vaaleanpunainen pilvi.
Nämä nimetyt brändit ja genret, lajityypit miten vaan, eivät ole automaattisesti sisällöllisesti huonompia.
Selitys sille miksi esimerkiksi revontulen sarjakuvat ja kotimaiset korkeajännitykset myyvät on, paitsi aihepiirin suomat taiteelliset ja teemalliset vapaudet, myös se että näihin on panostettu myös haalimalla ulkosarjakuvallisesti ansioituneita kirjoittajia (mm. Ilkka Remes, Leena Lehtolainen) nostaen ne yli ns.tavisten konservatiivisuuskynnyksen.
Ne eivät ole vain sarjakuvaharrastajien sisäpiirin juttu enää.
Kiroileva siili on selkein kotimainen osoitus mihin voi yltää mikäli minkään asteinen markkinointi, edes sissisellainen, yhdistettynä kelpo perusideaan onnistuu.
Alkuperäisiä tarinoita ei ole eikä tule mutta se miten moneenkertaan kalutut tarinat toteuttaa onkin asia erikseen.
