pikkulapsena Akuja tuli luettuna aivan hulluna, varsinkin Mikit ja Rosat iski kovaa, mutta nykyään ei voisi vähempää kiinnostaa ja tilaaminenkin tuli lopetettua.
Kuten myös. Itse en edes vaivaudu maksamaan moisesta nykyään. En millään muotoa. Kirjastossa lukasin joskus joka viikko Aku Ankan, ja vanhempien luona käydessä otin Roope-Sedät lainaan. Taskarit vilkaisin kaveriltani. Vaan ei enää edes näin:
Myin omat
kaikki Ankka/hiiri aiheiset teokset, jotka tuolla kotona lojui parempaan kotiin, joka noita osaa arvostaa. Nykyään ostaisin Ankkoja vain, jos divarissa osuisi tarpeeksi harvinainen pilkkahintaan, ja voisin sitten tuon myydä huuto.netissä tms.
Roope-setää ei ole ollenkaan ikävä. Vessapaperiksi joutais enemmistö tarinoista. Tosin on tuollakin muutama nokkela tarina ollut...
Kuten esimerkiksi se kun Hessua ja Kaasua luultiin Mikin ja Simon sijaan poppoon aivoiksi, ja se jossa Aku törmäsi vanhaan bändikaveriinsa, jonka kanssa nämä lähtivät etsimään hittikappaleensa puuttuvaa viimeistä "sanaa".
Aku Ankka lehden tarinat ovat olleet peräti kaaottisen hirveitä, eikä sieltä ole löytynyt edes yritystä. Juoni ei loksahda järkeen, ja ne "nokkeluudet" ovat hirveän väkinäisiä. Huumorin kammottavasta huonoudesta puhumattakaan.
Pahinta AA:ssa lienee tämä älytön opetetaan koiralle uusia temppuja kuvio, jossa Mortti ja Vertti pistetään potkimaan palloa, tai Ankan pojista tehdään bittineroja. Mukaan paiskataan muutama uusi kaveri, ja kas kummaa, koira on oppinut olemaan entistä laiskempi. Toisin kuin oli tarkoitus.
Mikki tarinat, Don Rosa ja Bass Heymans (toivottavasti muistan nimen oikein...) pitivät jossain vaiheessa tasoa yllä.
Heymansilta jäi esimerkiksi mieleeni tarina, jossa Aku rehvasteli olevansa nappuloita älykkäämpi, ja lopulta hänestä tuli semmoinen, ja loppu oli taattua "Rahat vai kolmipyörä" meininkiä. Piirrostyylihän jäi myös mieleen...
Uudemmista Mikki tarinoista hauskimmat ja nerokkaimmat ovat olleet tarinat Musta Pekan kanssa. Esimerkkejä voinen mainita 2: Toisessa Musta Pekka muuttui ipanaksi, ja joutui Mikin vastuulle. Toisessa taas viholliset joutuivat jonkinsortin käsiraudoilla toisiinsa kiinni, ja siinä sitä sitten mentiin...
Taskukirjat lienevät näistä kuitenkin kaikkein pahimpia. En edes viitsi enää avata noita. Noissa oli jo aikoinaan hirveää töpeksimistä, mutta heti teemanumeroiden tultua kuvioon, on meininki laskenut kuin lehmän häntä.
Yksinkertaisesti mitään ei ole jäänyt päähän, vaikka on Taskareillakin joskus hetkensä ollut...
Tarinat on vain niin tylsiä ja ennalta-arvattavia.
Totta, mutta ennen kaikkea mielikuvituksettomia, ja väkisin tehtyjä.
Aku Ankasta ja sen sisarjulkaisuista puuttuu nykyään täysin sen kosmisuus ja kosminen energia, jolla sain joskus vuosia sitten kappaleita kirjoitettua. Ai mutta hetkinen...nehän olivatkin Barksin ja Rosan tarinoita! Ja vielä vanhoja...eli voin huoletta sanoa, että viimeisen 19 vuoden ajalla tulleissa tarinoissa ei ole mitään kosmista. Ei mitään. Ei ylipäätänsäkään yhtään mitään.
Kun lukee tarinan niin muistaa sen viellä vuosienkin jälkeen niin selvästi, että ei oikein lukeminen innnosta.
Toisaalta, juuri tämän on ollut parhaiden Ankkatarinoiden voima. Niissä on ollut jotain niin päähän jäävää, että ei ole edes väliä, lukeeko tarinan, sen vain muistaa.
Mutta ennalta-arvattavuus on sitten asia erikseen.
