Tyyli, maneeri, taito

[Antti Vainio]

Onko sarjakuvassa hyvä asia jos piirtää aina samalla tavalla vai onko  parempi että osaa tilanteen mukaan vaihtaa tyyliä? En oikein osaa pistää tätä kysymystä kompaktiin pakettiin mutta tuo paras eurooppalainen piirtäjä - ketju pisti miettimään. Esim. Tertsi joka on itse kovan luokan piirtäjä arvostaa Giraudia siinä että se hallitsee monta erilaista piirrostyyliä suvereenisti. Minusta esim. Tardi ei ole huonompi vaikka sillä on vain se yksi tyyli.

Vanha väite jota en täysin allekirjoita on että oikea taiteilija tekee koko ajan uudestaan aina samaa teosta mutta jotenkin sarjakuvaan minusta sopii johdonmukaisuus että ei hypitä tyylistä toiseen, sellainen on enemmän mainosgraafikoiden hommaa.

En tiedä onko tästä keskustelunaiheeksi mutta itse olen tätä kovasti pähkäillyt. Milloin taiteilija on jämähtänyt maneereihinsa? Mikä pakko on kokeilla uutta (erityisesti sarjakuvassa joka on tavallaan toistamisen taidetta) jos on keksinyt hyvän systeemin?

[sebastian]

Ainakin oma tyylini vaihtelee toistaiseksi aika reippaasti koska:

- Haluan kokeilla eri asioita
- Näen jonkun kuvituksen, maalauksen tai toisen tekijän sarjakuvan ja tekee mieli tehdä jotain samantyylistä
- Sattumalta syntyy jotain uudella tyylillä ja alan kehittää siiä uutta tyyliä

Aika moni taiteilija tekee kyllä samat jutut uudestaan ja uudestaan, jopa yhden ja saman teoksen sisällä.

Uusien asioiden kokeileminen on pakko silloin kun vanhat asiat alkavat maistua puulta.

[Reima Mäkinen]

Raha on myös käsittääkseni syy pitää maneeri/tyyli silloin kun kysessä on taitava tekijä.
Tämä on yksi kysymys tai asia joka nähdäkseni erottaa sarjakuvataiteen kuvataiteesta. Kuvataiteessa näkee kyllä maneereja mutta ei lähellekään siinä mitassa kuin sarjakuvassa. Kaupallinen sarjakuva on lähes pelkää toistoa/maneeria ja hieman yllättäen taiteilijasarjakuvissakin tekijät jäävät turhan usein junnaamaan samaa "erikoista" tyyliään.

Sarjakuvassa nähdäkseni maneerit eivät ole lukijoiden tai toisten tekijöiden mielestä pahasta. Semmoisesta ei syytellä ketään niin kuin kuvataiteen puolella joskus kuulee tehtävän. Sarjakuva hengittää maneereilla ja elää niistä. Vaikea edes kuvitella muunlaista tilannetta.

Mikä pakko on kokeilla uutta (erityisesti sarjakuvassa joka on tavallaan toistamisen taidetta) jos on keksinyt hyvän systeemin?

Kenenkään ei koskaan ole sarjakuvassa mikään pakko kokeilla uutta. 

[pertti jarla]

Jos piirtää työkseen sarjakuvia, pitää piirtää paljon, enkä tajua kuinka kukaan jaksaa piirtää kovin pitkään jos ei yritäkään kehittää tyyliään. Tietysti silloin voi yrittää keksiä koko ajan uutta piirrettävää. Öljynporauslauttoja, karatedinosauruksia.

[Antti Vainio]

Rakastan sitä Wattersonin sunnuntaistrippiä jossa se piirsi tyrannosauruksia lentämään Hornethävittäjiä. Kommentti oli jotain siihen suuntaan että mikään ei meille sarjakuvapiirtäjille ole liian typerää

[Lönkka]

Raha on yksi syy vaihdella tyyliä. Will Eisnerkin vaihteli uransa alkuaikoina tyyliään ja piirsi usealla nimimerkillä.

Saaden vaikuttaman siltä että hänellä olisi ollut tallissaan liuta piirtäjiä ja siten sai lisää prestiisiä.

Monia nimimerkkejä löytyy myös esim Jack Kirbyn uran alkuvuosilta.

[keijoahlqvist]

Kun teimme Kutilan kanssa yhdessä sarjakuvia tilaajille, joihinkin sisältöihin Arin sinänsä tyylikäs tyyli ei vain toiminut. Ilmeet eivät vastanneet ilmapiiriä, varma terällä piirretty viiva saattoi olla liian kovaa johonkin söpöön sisältöön.

Mutta dedlainit painaa aina päälle työkseen piirtävällä, eikä yhteen tehtävään voi osoittaa aikaa tyylihaeskelulle.

[Curtvile]

Keijo osui asian ytimeen.
Tyylin tulisi olla olennainen osa sitä mitä haluaa teoksellaan sanoa.
Aivan kuten johonkin söpöön Kutilan jälki oli liian kovaa tai karua voi jonkin muun taas pilata tyylivalinnoin.
Hyvä esimerkki on tuoreeltaan suomeksi ilmestynyt Asterixin tribuuttialbumi tai vaikkapa Voittamaton Lucky Lyke teoksen Giraudin ja Morrisin nokittelut.
Nämä sarjainfonkin harrastamat tekijöiden keskinäiset vaihtelut ovat hauskoja lyhyinä, mutta kun asiaa ajattelee...

No, sanotaan asia toisin. Pidän Richard Corbenin jykevästä maneerisesta tyylistä. Pidän Piko & Fantasioista. en silti haluaisi lukea Corbenin Piko & fantasio albumia.
Syynä on muukin kuin vain kaavoihin kangistuminen.

Totta, niin piirtäjän kuin kirjoittajankin on hyvä kokeilla kaikkea mihin aika piisaa, koska voi kehittyä, oppia uusia asioita, tekniikoita, voittaa puutteensa, mutta myös toimia sarjakuvan ehdoilla.
Corbenin tekemä Piko ja Fantasio on mahdollinen mutta hyvin kaukana joko Corbenin muusta työstä tai P&Fn eloisasta seikkailusta.

Tekniikoiden hallitsemisesta on hyötyä, vaikkei kaikkea osaamaansa käyttäisi tai palaisi aina maneereihinsa.

[Jarkko Sikiö]

Vain ne joilla on todella aikaa tai lahjoja, varioivat tyyliään tai muuntelevat sitä kokonaan.

Jos kuukaudessa on saatava rutiinilla vakiomäärä sivuja aikaan, ei siinä paljoa tyyli muutu kuin vuosien mittaan kehittymällä.

Maneerit pistävät sarjakuvassa aina heti ikävästi silmään. Teknisesti heikoimmat kuvittajat turvautuvat maneereihin helpommin, joten kyse lienee joko laiskuudesta tai lahjattomuudesta.

[pertti jarla]

Mutta dedlainit painaa aina päälle työkseen piirtävällä, eikä yhteen tehtävään voi osoittaa aikaa tyylihaeskelulle.

Pahiten se tuntuu hardwarepuolella: ei ole aikaa totuttautua uusiin kyniin, papruihin saati sitten kokonaan uusiin menetelmiin. Ellei ole himopiirtäjä, joka piirtelee kaiken piirtämiseltä jäävän vapaa-ajan.

[rama]

Kuvittajana olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että ammattilainen hallitsee useammankin tyylin. Toimeksiantoja on hyvä saada myös silloin kun se ”oma” tyyli ei ole muodissa, ja uusien tekniikoiden ja tyylien opettelu antaa vaihtelua ja on pahuksen haasteellista. Mikä taas kehittää tekijänä. Toisaalta vain idiootti (lue: allekirjoittanut) lähtee tekemään teknisesti todella vaativaa kuvitusta itselleen täysin uudella softalla kun toimitusaikaa on vajaa viikko...

Sarjakuvapuolella olen lähinnä ajatellut että tyyli määräytyy tarinasta.


Muttamutta, herrojen Jarla ja Ahlqvist mainitsema deadline-helvetti asettaa tehokkaasti kapuloita esm uusien softien ja terien käytön oppimiseen... mielestäni 72 tuntia olisi sopiva aika vuorokaudelle. Ehtisi työskennellä, kehittää ja sivistää itseään, urheilla, ja hätätapauksessa jopa nukkua.

[tertsi]

Mä en ole koskaan ymmärtänyt, että mikä erottaa tyylin  maneerista

[Jarkko Sikiö]

Mä en ole koskaan ymmärtänyt, että mikä erottaa tyylin ja maneerista.

Maneeri on kaavamainen, muita usein ärsyttävä tapa. Sellainen voi olla vaikka tapa pyöräyttää suu naamaan aina samalla tavoin.

Tyylin kanssa maneerilla ei varsinaisesti ole tekemistä, tyyli leimaa taiteilijan jälkeä kautta linjan (tai vastaavasti kirjailijan tekstejä).

Toisaalta eri aikakausina syntyneisiin taiteen tyylisuuntiin saattoi kuulua maneereja, mutta se onkin sitten hieman eri asia kuin yksittäisen tekijän tyyliseikka.

[rama]

Maneeri on kaavamainen, muita usein ärsyttävä tapa. Sellainen voi olla vaikka tapa pyöräyttää suu naamaan aina samalla tavoin.

Tyylin kanssa maneerilla ei varsinaisesti ole tekemistä, tyyli leimaa taiteilijan jälkeä kautta linjan (tai vastaavasti kirjailijan tekstejä).

Toisaalta eri aikakausina syntyneisiin taiteen tyylisuuntiin saattoi kuulua maneereja, mutta se onkin sitten hieman eri asia kuin yksittäisen tekijän tyyliseikka.

Ruotsinkielessä maneeri on ensisijaisesti sama kuin taiteilijan tyyli. Näin myös ranskaksi ja italiaksi. Sanaa voidaan myös käyttää alentavassa merkityksessä mutta tämä ei ole sen ensisijainen merkitys...
http://sv.wikipedia.org/wiki/Maner

[Timo Ronkainen]

Mun sivistyssanakirja sanoo että maneeri tulee ranskan sanasta maniére = tapa. Piintynyt tapa, kaavamaisuus. Alk. jollekin ajalle tai taiteilijalle ominainen kuvaamistapa.

Timo