Keijo osui asian ytimeen.
Tyylin tulisi olla olennainen osa sitä mitä haluaa teoksellaan sanoa.
Aivan kuten johonkin söpöön Kutilan jälki oli liian kovaa tai karua voi jonkin muun taas pilata tyylivalinnoin.
Hyvä esimerkki on tuoreeltaan suomeksi ilmestynyt Asterixin tribuuttialbumi tai vaikkapa Voittamaton Lucky Lyke teoksen Giraudin ja Morrisin nokittelut.
Nämä sarjainfonkin harrastamat tekijöiden keskinäiset vaihtelut ovat hauskoja lyhyinä, mutta kun asiaa ajattelee...
No, sanotaan asia toisin. Pidän Richard Corbenin jykevästä maneerisesta tyylistä. Pidän Piko & Fantasioista. en silti haluaisi lukea Corbenin Piko & fantasio albumia.
Syynä on muukin kuin vain kaavoihin kangistuminen.
Totta, niin piirtäjän kuin kirjoittajankin on hyvä kokeilla kaikkea mihin aika piisaa, koska voi kehittyä, oppia uusia asioita, tekniikoita, voittaa puutteensa, mutta myös toimia sarjakuvan ehdoilla.
Corbenin tekemä Piko ja Fantasio on mahdollinen mutta hyvin kaukana joko Corbenin muusta työstä tai P&Fn eloisasta seikkailusta.
Tekniikoiden hallitsemisesta on hyötyä, vaikkei kaikkea osaamaansa käyttäisi tai palaisi aina maneereihinsa.