Huipulta on helppo pudota - ja kovaa. Bosellin edellinen tarina, Surma sumussa, oli mestarillinen, selkeästi viime vuoden paras tarina ja aivan kärkiporukassa myös koko vuosituhannen top-tarinoissa tähän asti, mutta nyt Boselli työnsi päänsä Meksikon retkikuntansa kanssa aivan pöheikköön. Käsissä oli harvinaisen tylsää luettavaa kahden lehden verran. Jos ei olisi käsikirjoittajaa ollut tiedossa, olisin pistänyt hevoseni palanutta tulitikkua vastaan likoon, että teksti oli Nizzin kynästä. Mutta ei. Bosellia se oli; ei siinä auttanut vaikka olisi hieronut silmänsä puhki. Dialogia oli paljon, mutta vähän puhuttiin asiaa. Ja mistä syntyy jännitys, kun Tex ja kumppanit pääsevät aina todella helpolla roistojen kynsistä ja ansoista? Loppu oli suoranainen antikliimaksi, kun kaikki konnat vangittiin vain vuoronperään eikä mitään ylläreitä saati dramatiikkaa ollut jaksettu sinne kehittää. Hengetön tarina, valitettavasti. Ainakin minä odotin Bosellilta paljon parempaa.
Ei voi Tex-debytantti Dante Spadaa ylistää yhtään sen enempää. Vaisu ja persoonaton piirtäjä, jolla on pahimmat ongelmat yllättäen hattujen kanssa. Ne olivat häiritsevästi koko ajan jotenkin ihmeellisesti vinksallaan ja liian isoja. En pitänyt liioin siitä Texin hatun koristeellisesta versiosta. Missä on Sergio Bonellin sensuurikomissio silloin, kun sitä todella tarvittaisiin? Kasvot olivat usein liian kulmikkaita ja elottomia. Tämä yaqui Islero muistutti aivan Frankensteinia. Spada painuu piirtäjien käänteisen paremmuusjärjestyksen top-kymppiini, ilman muuta.
Tästä esityksestä ei voi Tex-vuosi kuin parantua.
