Kirjoittaja Aihe: Rämeen Olento (Swamp Thing)  (Luettu 32741 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #30 : 18.03.2010 klo 09:23:42 »
Bernie Wrightson sitoo tekijänä Warrenin ja DC:n tiukasti yhteen. Hänhän aloitti DC:n House of Mystery -lehdessä 60-luvun lopulla (Suomessa niitä taisi ilmestyä Kauhu-lehdessä), teki hommia myös Marvelille ja siirtyi 70-luvun puolivälissä Warrenille. Minusta Eeriet ja Creepyt ja Vampirellat olivat parhaimmillaan juuri tuolloin (suurin piirtein Creepyn numerot 60-100), 70-luvulla, jolloin niitä sai Suomenkin lehtikioskeista. Silloin mukaan tuli myös paljon loistavia espanjalaisia taiteilijoita; Creepy oli kansainvälistä tasoa!

Tuolloin Wrightson oli kimpassa Michael Kalutan, Jeff Jonesin ja Barry Windsor-Smithin kanssa. He perustivat yhteisen lafkankin, Studion, joka pyrki toimimaan kaupallisten rajoitteiden ulkopuolella.

Kun Creepy teki paluun viime vuonna, kukapa muu oli taas mukana kuin Bernie!

Mitä Alan Mooreen tulee, tämän arvostelun kirjoittaja käyttää varsin osuvia laatusanoja: "Each Future Shock is a little strange, eerie or creepy and has a twist ending… or twisted ending… usually both! And anyone who’s even remotely aware of Alan Moore’s work will fully know that many of the best Future Shocks were written by him."

Mooren "Tulevaisuusshokit" olisivat hyvinkin voineet ilmestyä Warrenin lehdissä.

Kaikki liittyy kaikkeen.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #31 : 18.03.2010 klo 13:25:59 »
Stop nyt tykkänään, Lönkka, menee nimittäin jo pahasti kakkapuheen puolelle.
Kakkapuheita siis on se että kaipaa selkeitä faktoja esitettyjen väitteiden tueksi?
Right.

Tuo ei kuulostanut lainkaan minun ajatuksiltani, joten minun oli luettava uudelleen tämä Comics Code -artikkelini lävitse, enkä edelleen näe perustetta lausumallesi.
Paitsi että tuolla kommentillani ei ollut mitään tekemistä Code artikkelisi kanssa.

Viittaan vaan Swamp Thingin kaupalliseen vaihtoehtoon Rämeen olento arvostelussasi ja myöhempiin perusteluihisi siitä miksi nimikkeet alternate puolelta eivät olisi oleet kaupallisia vaihtoehtoja vaikka on mahdollista että ne möivät vaikkapa Swamp Thingiä paremmin. Faktaa Swamp Thingin kaupallisen vaihtoehto väittämän tueksi sinulla ei näytä olevan esittää eli eikös silloin operoida mutu-tuntumalla?

Lopetan nyt tähän absurdiksi degeneroituneeseen keskusteluun osallistumisen.
Palatkaa norsunluutorniinne julistamaan Totuutta TM

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #32 : 18.03.2010 klo 18:38:24 »
Nyt on kohtuullisuudentaju hukassa, jos puhut revisionismista.

ensiksikin supersankarisarjakuva ei noussut, se jäi.

...

DC jäi altavastaajaksi. Ihan totta.

Sarjakuvien, ja aivan erityisesti supersankarien kokonaismyynti, laski toisen maailmansodan huippulukemista. Comics Coden vuoksi kauhunimikkeiden määrä laski ja supersankarinimikkeiden määrä kasvoi – kuten niiden osuus kokonaismarkkinoista. Supersankarisarjakuvat eivät siten ainoastaan jääneet, ne nousivat. Kehitys kulki ylös Marvelin voimalla 1960-luvulla, kun taas 1970-luvulla mentiin heti alas.

Tämä on yleisesti tunnettua ja toisin kuin kirjoituksillasi toisia kohtaan osoitat, tiedän sinulle tämän olevan tuttua ja oikeasti tässä jauhetaan semantiikasta.

Semantiikkaa on myös tuo toteamukseni, että DC jäi altavastaajaksi – ja niin se jäikin, kun Marvelin noustua supersankariareenalla DC ei enää ollut suurin tai kaunein, saati taiteellisesti ensimmäinen (ja tässä kohden riittää, että molemmat tiedämme voivamme pudotella vasta-argumentteinä pitkän listan DC:n taiteilijoita jne.).

Altavastaajana oleminen ei millään alalla entisille markkinajohtajille passaa ja siksi lähdettiin rohkeasti hakemaan uutta.

Paitsi että tuolla kommentillani ei ollut mitään tekemistä Code artikkelisi kanssa.

Tarkoitit siis arviota, mutta tästä kommentista ymmärsin sinun viitanneen artikkeliin:

Jos artikkelissaan viskoo kommentteja

Jos nuo kaksi sanaa ("kaupallinen vaihtoehto") nyppivät noin pahoin, niin melkoista sanojen punnitsemista ja pyörittelyä tässä saisi harrastaa, että siihen olisitte tyytyväisiä.

Valtavirta nyt määritelmällisesti on kaupallista. Jos tahdotte kääntää asian siten, että kaikki muu olisi epäkaupallista, niin olkaa hyvät. Minun suuhuni, ette sitä laita, koska olen artikkelissani sivunnut sitä, että alternative-/independent-tekijät tahtoivat hyötyä taloudellisesti töillään ja toteuttaa taiteellisesti itseään, millä oli alaa tervehdyttävä vaikutus.

Samalla tavoin on turha länkyttää, että minusta nuo mainitsemani sarjat eivät olisi muka myyneet. Elleivät olisi, ei meistä kumpikaan niistä mitään tietäisi.
« Viimeksi muokattu: 18.03.2010 klo 18:41:03 kirjoittanut Jiksi »

Janne

  • Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 6 890
  • Hornan kekäleet!
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #33 : 18.03.2010 klo 20:59:56 »
Kauhusarjakuvasta melko tietämättömänä en voi muuta kuin ihmetellä tätä jo melko vihamieliseksi käynyttä, toisaalta erittäin asiantuntevaa, keskustelua. Mutta onko tässä jo metsä kadonnut puilta, kun verissäpäin tapellaan muutaman lauseen merkityksestä?

Jiksille tiedoksi, että kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle arvostelu kertoi sen, mitä halusinkin opuksesta tietää.
"Tex-tieteen yli-morisco"

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 232
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #34 : 19.03.2010 klo 16:56:48 »
Minusta arvostelun teksti on hyvää, mutta se on turhan lyhyt. Lyhyys korostuu, kun luin äsken Joen superpitkän Taskarin juhlakirjan arvostelun http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1389. Rämeen olento -sarjakuvan yleistunnelma välittyy erinomaisesti, mutta myös olisi voinut kertoa sen alkuasetelman niille, jotka eivät tiedä tätä klassikkoa, ja poimia sisällöstä yksityiskohtia ja skannata arvosteluun pari kuvaa lisää. Tässä on kuitenkin paksu kirja kyseessä. ”Lokalisoidut avaussivut” jäivät minullekin epäselväksi, ennen kuin ne selitettiin tässä ketjussa, eli sen asian olisi saanut kuvata tarkemmin.

Tunnelman lisäksi Swamp Thingin tärkeys amerikkalaisen sarjakuvan historiassa tuli arvostelussa hienosti selväksi. Kummallisen kiivaassa väittelyssä edellä Jiksi mielestäni perusteli kantansa.

Rick Veitchin osallisuudesta Swamp Thingin taiteeseen oli aiemmin täällä päivänsankari (Sarjakuva-Finlandian voittaja) Petteri Tikkasen kertomana: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8507.0.html. Joe antoi linkin tämän ketjun alussa.

Vanhemmasta Len Weinin ja Berni Wrightsonin Swamp Thingistähän julkaistiin yksi jakso Jätissä toissa vuonna. Siinä Rämeen olento kohtasi Batmanin.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #35 : 19.03.2010 klo 17:17:36 »
tämä ole vielä kiivasta keskustelua nähnytkään.

Joskus parilla sanalla on merkitystä ja semantiikalla väliä, paljonkin. Silloin kun sarjakuvalla on väliä(=se on aidosti HYVÄ) ja arvostelu on muutoin ansiokas : jos syytä on minusta lähtee ääntä.



Toivoa vain voi että Egmont jatkaisi tästä siihen suomeksi aiemmin julkaisettomaan materiaaliin.

hannu lipponen

  • Vieras
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #36 : 19.03.2010 klo 18:29:23 »
Enpä aio tätäkään käännöstä ostaa, koska koko Alan Mooren treidit ovat löytyneet kirjahyllystä jo useita vuosia. Kuitenkin aikoinaan, kun sarjaan tutustuin, koin lukevani ehkä parasta Alan Moorea ikuna. Pesunkestävä klassikko, joka minun mielestäni päihittää Sandmaninkin (tappelu!tappelu!).

Mutta ehkä suomenkielinen laitos pitää tsekata jo ihan painojäljen vuoksi. Kuten joku edellä jo mainitsikin, esim. Titan Booksin mustavalkoiset Hellblazer-kokoelmat hakkaavat väriversiot mennen tullen. Eli MUN mielestäni tuon ajan väritykset on yleisestikin sieltä, syvältä ja poikittain. Ja mustavalkoinen nyt vaan sopii kauhuun erinomaisesti. 8]

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 110
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #37 : 19.03.2010 klo 19:24:08 »
Toivottavasti kukaan ketjua sivusta lukenut ei ahdistunut sanailusta, vanhat tässä vain intoutuivat nokittelemaan, minä kieltämättä hieman liian kärkevästi Lönkkaa kohtaan.

Rämeen olento -sarjakuvan yleistunnelma välittyy erinomaisesti, mutta myös olisi voinut kertoa sen alkuasetelman niille, jotka eivät tiedä tätä klassikkoa, ja poimia sisällöstä yksityiskohtia ja skannata arvosteluun pari kuvaa lisää.

Kiitos kritiikistä, tasapaino taustoituksen ja arvottamisen välillä on toisinaan vaikea löytää, joten palaute auttaa sen hakemisessa.

Tässä tapauksessa pohdin, että Mooren alku merkitsi myös hahmon uudelleensyntymää, joten en tahtonut kääntää katsetta sitä edeltäneeseen aikaan.

Sarjakuvan historiaa tai Moorea tuntematta julkaisusta nousevat esiin tunnelma, joka syntyy kauhuelementeistä ja älyllisestä käsikirjoituksesta. Korostin näitä puolia ja sivuutin vähemmän keskeisinä pitämäni elementit.

Avaussivua/nimiösivua, kumpi vain paremmalta tuntuu, epäröin kommentoida lopussa, mutta toimitustyö oli niin ilahduttava yllätys, että tahdoin sen lisätä silläkin uhalla, että asia jäisi epäselväksi.

Kuvien vähyyttä pohdin itsekin, skannaan yleensä pari ylimääräistä, mutta nyt ei sopivia tahtonut millään löytyä valittaviksi, kaikki tunnetuimmat kun esiintyvät joka yhteydessä. Tämän (liitteenä) lopulta valitsin, mutta tajusin kuvan näyttävän satunnaisen lukijan silmissä paljaalta peffalta, mikä olisi tuonut tahatonta komiikkaa mukaan.

Korro

  • Ja kumppanit.
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 381
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #38 : 27.03.2010 klo 11:11:32 »
Sain luettua Rämeen Olennon,toivon mukaan tulee jatkoa(?) kuka tietää.
Alan Moorea en aluksi tajunnut kuten olen kirjoittanut,nyt pikku hiljaa tässä aikuistumis kynnyksellä olen alkanut pitämään Mooresta.Kuvitus oli erittäin hyvin toteutettu kuvituksesta tuli mieleen Thriller lehden Denys Cowan.
(Tarkemmin katsottuna ei niin selvästi tule mieleen mutta tuo oli ensi reaktio.)
Tämä ansaitsee paikkansa hyllyssä,arvio:8/10.
Kello- viiden- tee.

Kuikka

  • Jäsen
  • Viestejä: 234
  • Sika joka ei lennä on pelkkä sika.
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #39 : 28.03.2010 klo 21:07:30 »
Eli MUN mielestäni tuon ajan väritykset on yleisestikin sieltä, syvältä ja poikittain. Ja mustavalkoinen nyt vaan sopii kauhuun erinomaisesti. 8]
Minusta taas väritys on jopa onnistunut, varsinkin kun vertaa muihin sen aikaisiin sarjakuviin. Ei tainnut olla värittäjällä kovin suuri skaala käytettävissä, mutta sai välillä melko ahdistavaa tunnelmaa aikaan.

jussi mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 198
  • Kvaak!
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #40 : 07.04.2010 klo 01:26:58 »

Ennen Moorea Swamp Thing kai oli aika lailla vailla suuntaa, mikä oli ongelmana lehden alusta  saakka. Periaatteessa tarinat olivat tyyliä ST ruikuttaa menetetyn ihmisyytensä vuoksi, miettii keinoja sen palauttamiseksi, pyörii päättömästi ja kohtaa kaikenlaisia kummia örkkejä matkan varrella. Jos lehden myyntiluvut olisivat olleet toisen kierroksensa numeron 19 tienoilla huikeat, ei puolituntematon britti olisi todennäköisesti päässyt siitä jatkamaan, eikä hän todennäköisesti olisi myöskään saanut kovin vapaita käsiä toteuttaa visvaisia visioitaan.

Aiemmin ketjussa mainitulla Warrior-lehdellä kyllä varmaan oli vaikutusta Mooren päätymiselle DC:lle ja Swamp Thingiin. Lehdellähän oli jakelukanavat myös Amerikkaan, mutta muistaakseni Dez Skinn kävi DC:n kanssa neuvotteluja Warriorin sarjoista. Skinnin idea taisi olla saada kaupatuksi kaikki sarjat könttänä, mutta joku sarja ei DC:tä tainnut kiinnostaa, tai jotain sen suuntaista ja oikeudet menivät Pacificin kautta Eclipselle.

Periaatteessa minusta Mooren Swamp Thing edustaa amerikkalaisen valtavirtasarjakuvan 80-luvun kasvuprosessia, johon kuului myös vaikkapa Millerin Daredevil. Molemmissa logiikka on hieman samankaltainen. Nuori lahjakas tekijä, jolla on tuoreita ideoita ja uusi näkökulma saa työkseen (oletettavasti) huonosti myyvän lehden, joka sitten alkaa vähitellen myydä paremmin ja pikku hiljaa muuttaa koko systeemiä. Periaatteessa tuo uusi, tuore näkökulma on Mooren suurimpia ansioita - hienoja tarinoita unohtamatta - ja tällä nyt tarkoitan tässä tapauksessa juuri Swamp Thingiä.

"RA: You appeared (to me anyways) to be the first British comic to be heavily distributed in the USA.  Do you know what brought this about?  Warrior's appearance certainly seems to have been the proverbial floodgates for British writers & artists to show their work in the US.  Before Warrior, the only British artist I remember ever seeing on a regular basis was Ken Barr.
 
DS: Actually, Paul Neary (in Warren's Creepy, Eerie & Vampirella magazines) and Barry Smith (on Marvel's Daredevil, X-Men and Conan) predated Warrior in the US, too. Although both did, ironically, work for Warrior too--Barry on the first series, Paul on the second. As for US sales, direct distribution was just kicking in when we were producing Warrior. With Diamond being a relatively small latecomer, there were about 14 competitive suppliers for the comic shop market... it was fantastic. And we supplied them all! It really helped make up for the high percentage of unsolds through the UK federated trade (aka: newsagents). But more importantly, it was a takeaway menu for US publishers looking for the next big thing after Spanish and Filipino creators. Brits had the historical discipline of doing black and white weekly one, two, or three page serials, so they tended to work much tighter than people in US comics, with their luxury of 20 to 25 pages per episode and colour to fill in the gaps.

   I'd get calls from pals like Dick Giordano, then editorial director at DC Comics, asking for Warrior contributor phone numbers, saying such-and-such a writer wanted to work with one of our artists, or such-and-such an editor wanted to work with one of our writers... if they had the time. Couldn't really refuse, even though it cost me. Len Wein was a keen Warrior reader, that's how he singled out Alan Moore to take over on the dying Swamp Thing book. In a similar way to Stan Lee’s take on Amazing Fantasy with the launch of Spider-Man in the final issue, it was the "it's going down, so let's try something different just for the hell of it" approach. "

http://www.enjolrasworld.com/Richard%20Arndt/Warrior.htm

Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #41 : 07.04.2010 klo 15:38:05 »
Onkos kirjakaupoista havaintoja Rämeen olennosta? Olen katsellut sarjishyllyjä vähän sillä silmällä, mutta vielä ei ole tätä matkan varrelle osunut.
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 162
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #42 : 07.04.2010 klo 15:56:19 »
Onkos kirjakaupoista havaintoja Rämeen olennosta? Olen katsellut sarjishyllyjä vähän sillä silmällä, mutta vielä ei ole tätä matkan varrelle osunut.

Omani ostin Helsingin Akateemisesta. Oli siellä niitä vielä muutama muukin. Hyvä kirja. Jänniä tarinoita, vähän outoja kylläkin.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #43 : 19.04.2010 klo 17:52:40 »
törmäsin tähän Steve Bissetten haastatteluun AVclub.comissa.
ja tämä laajentaa Rämeen olennon luomisen taustaa ja sitä millaista on tehdä töitä Alan Mooren kanssa kuten myös kuinka päästä ko.miehen viholliseksi.

Kubertin koulusta ja Bissetten muusta urasta puhutaan paljon mutta Swamp thingiin ja Bissetten supersankarivihaan liittyvät osiot kuten myös kuka loi alunperin Hellblazerin ovat mielenkiintoisimpia.

Osaltaan epäilen että kyseessä on se että Moore nousi suureen tietoisuuteen kun taas  Bissette sai  vasta tappelujen jälkeen rojaltinsa.
Tietenkin se että Moore vaikenee kaikesta kuin hauta tekee faktojen objektiivisen tulkinnan vaikeaksi.

Abbyn ulkoisen olemuksen lainaaminen upealta Sigourney Weaverilta oli yllätys mutta tarkemmin ajateltuna sen olisi pitänyt olla selvää.
 
Swamp Thingin/Rämeen olennon muutos uuden tiimin käsissä niin kirjallisine, elokuvallisine ja sosiaalisine vaikutteineen on oivaa luettavaa ja artikkelissa mainittu kirjeenvaihto ja käsikset tekisi mieli lukea.
"I've decided to kill the beetles"



Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Vs: Rämeen Olento (Swamp Thing)
« Vastaus #44 : 24.04.2010 klo 12:30:18 »
Omani ostin Helsingin Akateemisesta.

Jes, mä piipahdin Porissa käydessäni paikallisessa Suomalaisessa ja sielläkin oli Rämeen olentoa hyllyssä.

Hieno julkaisu. Ja hyvin ovat kestäneet Swamp Thingit aikaa (ja liimaselkäiset Kalma-lehdetkin saavat nyt kestää aikaa pykälää paremmin, kun niitä ei tarvitse ainakaan näiden tarinoiden takia kaivaa hyllystä - ja keräillä putoavia sivuja sylistä). Eipä tarvitse kahta kertaa miettiä ennen ostopäätöksen tekemistä, jos Egmont julkaisisi tätä lisääkin  ;)
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.