Viikonlopun junamatkoille olin varannut mukaan sen verta kuivaa lukemista, että matkalla piti pyörähtää ärrällä hakemassa Ei kenenkään maa luettavaksi. Kyllähän se oli ihan mukavaa luettavaa. Ei mikään täysosuma, mutta täysi hutikaan. Tarkkis kiteytti plussat ja miinukset erittäin hyvin.
Minua tarinassa ärsytti eniten niiden hirviöiden "sydämet". Todella köyhä idea. Eikö olisi voinut jatkaa perinteisellä linjalla, jossa eri hirviöt tapetaan eri tavalla: ihmissudet hopealuodeilla, vampyyrit auringonvalolla jne. Nyt hirviöiden tuhoamisesta tuli sellainen tietokonepelimäinen fiilis.
Mutta loppupeleissä sarjakuvassa oli ihan aiheeseen sopiva tunnelma, joten eiköhän se toinen osakin tule ostettua, jos se vain julkaistaan. Ostaessani läystäkkeen, kuvittelin tämän olevan ihan oikeaa mangaa ja että sarja käsittää jonkun 30 albumia, mutta ilokseni huomasin, että osia onkin ilmestynyt vain kaksi. Tähän ei sitten uppoa kaikki rahat.
Sekin hyvä puoli tässä sarjakuvassa on, että kun pikkujannut ovat sen lukeneet, he innostuvat länkkäreistä ja hankkivat jostain Jonah Hexiä, joka vain pahentaa heidän himoaan. Heidän on siirryttävä kovempiin aineisiin. He etsivät käsiinsä Young Guns -leffat ja Deadwood-sarjan. Näiden jälkeen vuorossa on Kalpea ratsastaja, Ruoska, High Noon, Armoton ja dollari-trilogia. Nämä katsottuaan heidät on polttomerkitty lännen mytologialla, eikä se jätä heitä enää ikinä rauhaan. Näin villi länsi jatkaa elämää tulevienkin sukupolvien mielissä.