Naivius vai jurous? Kumpi on parempi?

[Wierdo]

Toimintasankareita on monellaisia, mutta päätin jakaa heidät nyt naiveihin ja juroihin. Ja nyt kysyisin:

Kummat super- tai toimintasankarit teitä enemmän kiehtovat? Lapselliset ja opettavaiset hyvikset , vai
järeät, enemmän tai vähemmän nihilistiset oman-käden-oikeutta harrastavat sankarit ?

[Veli Loponen]

Koska suosikki sankarini on ehdottomasti Teräsmies sen kaikissa inkarnaatioissa, sanoisin, että ensimmäinen vaihtoehto on parempi. Tosin ei sen tarvitse olla varsinaisesti lapsellinen ollakseen kiltti ja vailla synkistelyä. Esim. Byrnellä oli Ihmenelosissaan paljonkin hyvin vakavia aiheita, mutta esitti ne aina niin, että ne (mielestäni) menevät juuri tuohon ekaan kategoriaan.
Jälkimmäisessä ryhmässä taas ihan liian usein ammutaan yli.

[Wilpuri]

Molemmat uppoavat hienosti, mutta suurimmat suosikkini löytyvät jurojen leiristä.

Kirkasotsaiset 60-lukuhenkiset sankarit iskevät kyllä lujaa, mutta vain harva osaa tehdä tuolla tyylillä minua miellyttävän tarinan. Itse kaipaisin kuitenkin esim. supersankarileffoihin lisää kirkasotsaista sankarillisuutta ja sellaista nostalgista henkeä ajalta jolloin miehet olivat miehiä ja naiset naisia ja pahikset kunniallisia maailmanvalloittajia ilman kummempia kieroutumia. Ja enemmän galakseja syöviä hirviöitä ja dinosauruksia ja vähemmän Ö-luokan parisuhdedraamaa.

Mököttävien ja synkkien sankarien ympärille on onnistuttu kuitenkin luomaan mielestäni muutamia niin vaikuttavia teoksia (Millerin DD:t ja Batmanit tulevat mieleen... muun muassa), että kallistun inasen siihen suuntaan. Ja Bendis/Maleev kausi DD:ssä on huikeaa luettavaa.

Jopa Hämis, joka on yksi suosikeistani ja oikein hipleä veikko on mielestäni onnistunut kuitenkin parhaiten viihdyttämään teoksessa Kraven's Last Hunt, joka on ehkä synkintä Hämistä ikinä.

[Jarkko Sikiö]

Rajaus ei ole kovin hyvä. Ensimmäisiin voi laskea ainakin Teräsmiehen, Ihmeneloset ym. Jälkimmäisiin Batmanin, Tuomarin ym.

Totta puhuen ääritapaukset ovat useimmiten liian vaikeita hahmoja kirjoittajille, niistä ei yksinkertaisesti saa mielenkiintoisia.

Teräsmies on omankaltaisensa ikoni ja toimii siitä syystä, Ihmenelosiin ei synkistely sovi. Molemmissa tapauksissa kiltin hahmon ja maailmaa puolustavan tappelupukarin yhteensovittaminen ei kaikilta kuitenkaan onnistu. Batman, Wolverine ja Tuomari ovat puolestaan hahmoja, joista tulee helposti korneja ellei kirjoittaja pidä varaansa.

Mutta jos pitää valita, tämä on helppoa. 80-90-lukujen typerin synkistelykausi on vieläkin sarjakuvien huonointa aikaa, hieman valoisuutta mukaan ja sarjakuvat toimivat paremmin. Morrison on tässä mainio esimerkki: tarinassa voi olla kovaa kyytiä, mutta synkistelyn puolelle ei ole tarvetta mennä.

Eli naivismille ääni.

[Curtvile]

Molemmat ovat äärimmäisen vaikeita tehdä hyvin ja molempia luen, mutta jos pitää valita...
Jurot.
Ihailen idealisteja ja hyvän tahtoisia hassuja, mutta kunnon monomania on aina paikallaan.

Toki hopeisen kauden pirteät partiolaiset ilahduttavat suuresti, mutta itseäni viehättää 80-90-luvulla alkanut paluu 30-40-luvuille jolloin teräsmiehessäkin oli synkeämpiä totisempia sävyjä.

Tottakai tämä on sama kuin elokuvissa: jotkut pitää seikkailuelokuvista (naivit sankarit) toiset verenmaku suussa ja vakavissaan(jurot sankarit).
useimmiten riippuu päivästä, mutta jurot ovat enemmän makuuni.

Vaikka velin näkökohtaa ymmärränkin, niin:

Jälkimmäisessä ryhmässä taas ihan liian usein ammutaan yli.

Eikös ne kiltit ammu varoituslaukauksia ja näissä ammutaan ihan just kohti.

[Doc Lomapäivä]

Molemmat on paikallaan joskus. Satiiri (Morrisonin Doom Patrol) on kaikkein parasta, mutta myös kaikkein vaikeinta.

[pertti jarla]

Tunnustan pitäväni siitä, kun realismia enemmän tahi vähemmän liitetään supersankarisarjakuviin. Realismi ei kuitenkaan ole yhtä kuin jurous. Juro ja vakava saattaa olla myös vaivaannuttavan naiivia. En myöskään oikein pidä teennäisestä naiiviudesta, itsetietoisen postmodernista kieli poskessa-retroilusta. Kyllähän sekin saattaa onnistua, mutta vaikiaa on.

[Chemo]

Hauska kysymys!

Mä en diggaa kovin paljoa kummankaan sorttisia supersankarisarjakuvia genrenä, mutta ne yksittäiset onnistumiset, joista pidän, ovat lähinnä luokiteltavissa sinne jurommalle puolelle.

Siltä puolelta löytyy myös nautittavampaa tahatonta komiikkaa niistä vähemmän onnistuneista tekeleistä...

[Jussi Tyni]

Kummastakin "genrestä" löytyy hyviä ja toimivia teoksia ja samoin niitä ylilyöntejä.

Mielenkiintoista settiä syntyy silloin, kun selkeästi naivista ja kirkasotsaiseksi perinteisesti mielletystä sankarista tehdään raadollisempaa tulkintaa tai päinvastoin korniutta lähenevän juroon vigilanttiin liitetään kirkkaampia sävyjä tai huumoria.

Parhaita esimerkkejä tällaisista kokeiluista on James Robinsonin ja Paul Smithin JSA: The Golden Age. Höpsöt Silver Age -sankarit riutuvat hyvinkin synkeissä sävyissä läpi kommunistivainojen ajan. Kaikilla tuntuu hommat menevän vähän penkin alle ja vanhuuskin alkaa jo painaa. Hieno teos.

Päinvastaisesta esimerkkinä voisi toimia vaikkapa Grant Morrisonin JLA:n Batman. Heppu toimi porukan tasapainottajana, ja hänelle oli kirjoitettu aina kaikki kipeimmät kuitit. Tai Garth Ennisin Marvel Knights -versio Tuomarista, jossa oli varsinkin alkutaipaleella mukana todella onnistunutta mustaa huumoria.

[Jussi Tyni]

Paha pilkunviilaaja iskee jälleen:

1. Ei ole JSA-sarjakuva. Osa keskeisistä henkilöistä ei ole koskaan kuulunut JSA:an eikä otsikossakaan ole JSA:aa.

Mulla kyllä tuossa kokoelmassa ( http://www.amazon.com/JSA-Golden-Elseworlds-James-Robinson/dp/1401207111 ) on JSA -logo kannessa. Toki tiedän etteivät monetkaan hahmot ole kuuluneet varsinaiseen JSA:han ja tarina Elseworlds-läiskällä varustettu, jolloin se on kaanonin kannalta hankala tapaus. 

2. Ne eivät ole höpsöjä Silver Age -sankareita vaan höpsöjä Golden Age -sankareita. Vasta viimeisellä sivulla esiintyy SA-sankareita.

Joo tää meni mun piikkiin, ajatusmoka. Kiitti hyvästä korjauksesta.

[Lemoncurry]

Naiivin juro!

[Tuukka Saturi]

Kyllä Jurot on enemmän minun makuuni. Naiivius on huono piirre supersankarilla. Ja naiivit yleensä hahmoina ärsyttäviä sinisilmäisiä herkistelijöitä.

[Gio]

Omista suosikkisankareista (tai antisankareista..) löytyvät Spawn, Wolverine, Bigby Wolf (Fables) ja Catwoman, jotka kai kaikki kuuluvat jurotus/emotus -ryhmään. ..vaan ehkä Bigby ei nyt varsinaisesti kuulu supersankarien ryhmään, mutta olkoon nyt tuolla silti esimerkkinä.

Jurot hahmot ovat suosikkejani, mutta angstin ja synkkyyden voi helposti lyödä ylitsekin. Itse en kamalasti välitä esimerkiksi joistakin Spidermanin tarinoista, joissa Hämis angstailee välillä hiukan liiankin kanssa ja siitä tulee kyllästyttävää melko pian.

[Ada]

Minä kuulun myös ehkä enemmän jurotus-leiriin.

Mutta oikeastaan merkittävämpää kuin se onko hahmo naiivi vai jurottaja, on se onko tarina naiivi vai jurottava. Aika toimiva kokonaisuus on (esimerkkejä ei luonnollisestikaan tule yhtään mieleen) kun naiivia hahmoa lyödään synkällä tarinalla, hyvin totetettuna johtaa usein mielenkiintoiseen pohdintaan. Toisinpäin tehtynä, jurottaja naiivissa tarinassa, jää usein hassun hauskan vitsin tasolle ('tään esimerkkejä tästäkään löydy)

[dErasmus]

Jurot. Naivius on mun mielestä yksi sellaisia asioita, jotka pilaavat melkein minkä tahansa, oli se sitten ihminen tai tarina.