Ja postimies oli kiikuttanut päivän ilonaiheen perille, ja sitten luinkin sen samoin tein yhtä kyytiä ja nauroin.
Värithän ovat aivan huippua, niitä ei ole vain lätkitty kuvantäytteeksi vaan varjot ja muut yksityiskohdat ovat kohdillaan. Vaikka jokainen juttu ei osunutkaan ihan oman huumorintajun hermokeskukseen, niin näitä kuvia kuitenkin katsoo niin mielellään, ettei voi sanoa huonoa juttua vastaan tulleen.
Kvaakissa varmasti arvostettaisiin jonkinlaista vaihe-vaiheelta kuinka väritin ja miksi näin - tutoriaalia. Muut työvaiheethan näkyvät jo albumin ensimmäisessä jutussa.
Ja ettei siellä ylpistyttäisi kehuista niin runsas hahmomäärä ja piirteiden samankaltaisuus aiheuttaa sen että ei meinaa muistaa kuka kukin on, Rontti poislukien, tai henkilöiden ominaispiirteitä. Hahmojen ruutuaika (heh) jää liian pieneksi jotta vähemmän personoidut hahmot jäisivät mieleen.
Eiväthän ihmiset oikeastikaan ole vahvasti tyypiteltyjä, joten tämä tuo kerrontaan pientä vapautta. Lukiessani tämä ilmeni lähinnä niin että "en nyt muista keitä nämä taas oli, mutta ne on kivoja kavereita".
Ja, hohoo, luulin jääneeni ilman omistuskirjoitusta, kunnes se hypähti eteeni täysin puun takaa, hyvä etten pudonnut sohvalta nauraessani.