Kiven kommentti että ei katso mallia kuin ennen ja jälkeen oli hyvä. Ottaa "silmillä valokuvan" ja piirtää sen mitä näki. Silloin tulee oman näköistä. Tähän perustuu esim. croquis(kroki?)piirtäminen. Mutta voi niitä krokeja piirtää telkkaristakin... tai urheilukentältä...
Valokuvasta tai piirretystä mallista läpi piirtäminen kuulostaa musta kyllä aika petolliselta... Ensinnäkin toinen kuva on jo valmiiksi kaksiulotteine (aiheesta lisää alla.) Kaavamaisuudet vaanii kun jää pois se havainnointi, katsominen ja se että yrittää ymmärtää ja piirtää katsomansa omalla käsialallaan. Eli ei opi mitään.
Läpipiirtämisessä ja mallistapiirtämisessä on aikamoinen ero!!
Jaa. Lähinnä ero on siinä, että jälkimmäisessä vaaditaan hiukan enemmän taitoja. Edeltävässä ei tarvitse muuta osata kuin seurata viivaa (paitsi jos haluaa tehdä sen kunnolla).
Mutta onko mallista piirtäminen sitten läpipiirtämistä oikeutetumpaa? Samalla laillahan siinäkin kopioidaan jotain toista.
-Elävästä mallista /luonnosta (tai yhtä hyvin kahvilasta, katunäkymästä tms. todellisuudesta) piirtämisestä oppii "oikeasti" piirtämään, koska todellisuus on kolmiulotteinen ja paperi, piirros, kaksiulotteinen. Tästä seuraa se että on oikeesti pakko aika paljon (vaikka huomaamattaan) miettiä MITEN piirtää näkemänsä. Sitä joutuu KATSOMAANkin SILLÄ SILMÄLLÄ. (Tätä kai sitten kutsutaan havainnoksi. Sama työkalu on muuten käytössä kirjoittajilla ja näyttelijöillä ym. ym. mutta ei siitä sen enempää tässä.) Miten siirtää kolmiulotteisen kaksiulotteiseksi.
Ja sitten aletaan käyttää näitä perspektiivejä ynnä muita, jotka ei kuitenkaan ole välttämättömiä sarjakuvassa. Tyylistä riippuen. Perspektiiviä ei ole maailman taiteessa juuri muualla käytetty kuin länsimaissa ja täälläkin vasta muutaman sata vuotta. Ja nyt kun valokuvaus on keksitty, voisi palauttaa piirtämisen takaisin jaloon kaksiulotteiseen tilaansa, kertomaan asioita.
Juuri se on kuvan tehtävä sarjakuvassa: viestiä. Spiegelman sanoi jossain valinneensa Mausiin sellaisen äärisimppelin tyylin (joka eroaa aika lailla miehen muista hommeleista) juuri siksi että kuvat kertoisivat tarinaa mahdollisimman tehokkaasti. Turhat krumeluurit pois häiritsemästä. Sopii täydellisesti just siihen juttuun! Niinkuin B.Virtasenkin tyyli on tarkoituksenmukainen B.Virtaseen, huumoristrippiin jonka on tarkoitus naurattaa. Ajatusleikki: realistisesti piirretty B.Virtanen... tai Viivi ja Wagner! Fotonovellana!
Chris Warella ja Sethillä taas oli erittäin mielenkiintoinen keskustelu Angoulemessa. Joskus aiemmin muhun teki vaikutuksen kun Ware sanoi että pitää sarjakuvaa melkeinpä omana kielenään, sarjakuvan kuva on "pictographic symbol" tms. Elokuvalliset vaikutteet sarjakuvassa oli sen mielestä hirveä virhe ja sarjakuvan väärinkäyttöä (voi vertailla esim. Pikku Nemoa tai Krazy Katia ja 30-luvulta eteenpäin ilmestyneitä seikkailusarjakuvia niin hoksaa mitä se tarkoitti).
Omia sarjakuviaan se vertasi - musiikkiin! Ware sanoi pyrkivänsä siihen että ruudut olisivat mahdollisimman "latteita". Esimerkiksi vierekkäisten ruutujen erilainen perspektiivi teki sen mielestä sivusta levottoman ja vaikealukuisen. Mutta sitähän voi käyttää myös tehokeinona
Ware myös sanoi että aina kun hän näkee että joku pysähtyy KATSOMAAN jotain yksittäistä sarjakuvan ruutua, hänen tekisi mieli lyödä niitä päähän ja sanoa "keep reading, keep reading!" Sarjakuva on tarkoitettu luettavaksi, ei katsottavaksi. Joku Joe Sacco on aika jännä siinä mielessä että selattuna mä en ikinä tykännyt sen tyylistä, mutta kun niitä juttuja alkoi LUKEA, ne imaisi mukaansa! Jätkähän on sivusommittelun nero!
Sarjakuvan kuva on hyvä kun se välittää hyvin tarpeellisen informaation. Koristelu (perspektiivit, taustat, piirrostyylin koukeroisuus tms.) ei saa viedä huomiota pois oleellisesta.
Keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa kaikki merkitse jotakin: neitsyt Marian viitan väri, miksi jotkut tyypit on kuvassa oikealla jotkut vasemmalla, mitä esineitä kuvassa on (peili, tietty kasvi, tietty eläin jne.). Musta ne on näin hurjan lähellä sarjakuvaa itse asiassa! Sarjakuvassakin on paljon sellaisia yleisesti tunnistettavia symboleita kuten vaikka hehkulamppu jonkun pään päällä. Keskiajan maalauksista me ei vaan enää ymmärretä niitä merkityksiä,. Sen ajan ihmiset tiesi. Sitten niissä usein tietysti myös on oikeastikin kronologisia kuvasarjoja esim. jonkun pyhimyksen elämästä - käykää katsomassa Kansallismuseossa Barbara-alttari ja Pyhän Henrikin sarkofagi. Mitä muuta ne on kuin sarjakuvaa?
Ois vaikka hienoa nähdä sarjakuva, jossa ois arvoperspektiivi!