Rikollista sarjakuvamaailmassa - näin ei saisi tehdä!

[pertti jarla]

Mutta sanomalehtisarjoja voisi kyllä vaihtaa tiuhempaan, niiden hengityskoneessa pitely on tuskallista.

Tiikerin lopettamisesta valitettiin Hesarille...parin viikon ajan. Eipä palaneet autot eikä suurlähetystöt.

[JanneT]

Tuosta itsensä piirtämisestä sarjakuvaan mä olen osittain, mutta en täysin samaa mieltä; joissain tapauksissa se on ollut ihan toimivaa - ääriesimerkkeinä tästä vaikkapa Scott McCloudin Sarjakuva, näkymätön taide ja Art Spiegelmannin Maus. Ei kovin rikollista toimintaa, mun mielestäni. Mutta tietysti on paljon surkeatakin tavaraa jossa on tehty noin.

Scott McLoudin teos on sarjakuvan muotoon tehty opas ja Maus kertoo ensisijaisesti holokaustista, ei sarjakuvantekemisen vaikeudesta. Nykyäänhän joka toinen sarjakuvantekijä kaivelee sarjakuvissa omaa napaansa sanotaan nyt vaikka Trondheimin jalanjäljillä (mikä ehkä sekin alkaa viimeistään vuonna 2010 tuntua rikolliselta), mutta sarjakuvantekeminen sarjakuvantekemisestä on rikollista ehdottomasti jo nyt.

[Jarkko Sikiö]

Silti sitä tehdään koko ajan.

Perhe-elämä muutoinkin tuntuu sopivan huonosti toimintasarjojen hahmoille, kenties Richardsien superperhettä lukuun ottamatta.

Mutta ei niitä sivuhahmoja, etenkään tenavia, tarvitse supersankarisarjakuvassakaan tappaa. Mainio ratkaisu oli siirtää Kykloopin poika sivuun, lähettämällä tämä tulevaisuuteen, mikä oli ratkaisuna lähes yhtä traaginen kuin kuolema. Lisäksi tästä sitten ikään kuin sivutuotteena aukeni huikea määrä uusia juonipolkuja.

Mutta mitä metatasoon sarjakuvissa tulee, ei se ole rikollista, että hahmot puhuttelevat lukijaa suoraan!

[Chemo]

sarjakuvantekeminen sarjakuvantekemisestä on rikollista ehdottomasti jo nyt.

Kertoisitko muutamia esimerkkejä? Aikaisempaan määrittelyyn noi mun mainitsemani teokset osuvat kyllä; ne toimivat esimerkkeinä siitä että tarkennus olisi tarpeen.

Trondheimistä muuten: mä olen lukenut häneltä tietääkseni ainoastaan Minä, Lewis Trondheimin enkä sitten innostunut lukemaan häneltä mitään muutakaan.

[JanneT]

Kertoisitko muutamia esimerkkejä? Aikaisempaan määrittelyyn noi mun mainitsemani teokset osuvat kyllä; ne toimivat esimerkkeinä siitä että tarkennus olisi tarpeen.

No tuo sarjakuva sarjakuvan tekemisestähän on ikivanha klisee, jota viljellään enemmän aloittelevien sarjakuvapiirtäjien kuin ammattilaisten keskuudessa. Mutta kyllä tuo omasta elämästään tekeminen ylipäätään alkaa kohta olla yhtä klisee varsinkin jos sen tekee täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Tietysti joukkoon mahtuu aina hienoja, omaperäisiäkin tulkitsijoita, jotka eivät veistele aivan samasta muotista.

Trondheimistä muuten: mä olen lukenut häneltä tietääkseni ainoastaan Minä, Lewis Trondheimin enkä sitten innostunut lukemaan häneltä mitään muutakaan.

Risaan ja roiskikseen kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua.

[Lättä]

Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.

Ajoissa lopettamisen oiva esimerkki on Karvinen. Siis että sen olisi jo pitänyt loppua.

Onko yksinkertaisesti huonon sarjakuvan tekeminen rikollista mielestänne? Vähän tyhmä kysymys ehkä...

[JanneT]

Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.

Tuotakin on harrastanut joka toinen tekijä Goscinnystä&Uderzosta lähtien. Yksityiskohdathan ovat vain fanaattisten fanien palvelemista, täysin hyväksyttävää Ja siis mitä vainhan voi tehdä tuoreesti tai.. tai.. mädästi.

[pertti jarla]

Onko yksinkertaisesti huonon sarjakuvan tekeminen rikollista mielestänne? Vähän tyhmä kysymys ehkä...

Tietoisesti huonon tekeminen on, joo. Jos ei ole muuta pakottavaa syytä kuin senhenkinen laiskuus. Kaikkihan siihen rikokseen joskus syyllistyy, mutta silti. Silloin kannattaa miettiä, mitä varten sarjakuvia ylipäätään vääntää. Jostain syystä videotuotantopuolella oon kuullut usein sellaisia kommentteja kuten "on mulla parempiakin ideoita, mutta säästän ne Hollywoodiin" ja "katsojiahan ei voi aliarvioida". Eihän se katsojia/lukijoita liiemmin purista, siirtyvät seuraamaan jotain parempaa, mutta itselleen tekee karhunpalveluksen kun vääntää vuodesta toiseen puoliteholla tietoista scheissea.

[JanneT]

Mitä huonolla sarjakuvalla tarkoitetaan on tietysti oma lukunsa... Kun esimerkiksi jotkut ammattitaitoiset tekijät tekevät tätä näennäisen helppoa luonnostelusarjakuvaa saattaa se alentaa vähän turhankin paljon monen aloittelijan rimaa. Moni sitten peittelee taidon puutetta tahallisen kömpelöllä tyylillä. Kaikki tekeminen on tietysti tärkeää, mutta rikollista on asettaa rima nilkan korkeudelle ja jättää se siihen.

[Aura]

Akira Toriymama on monesti piirtänyt itsensä omaan sarjakuvaansa, eikä se ole häirinnyt minua. Jos itsensä laittaa sinne yksityiskohtana, se ei häiritse lukukokemusta - ainakaan minun, mutta se voi johtua kykenemättömyydestäni erottaa ykstyiskohtia.

Ehkäpä tämä on tapauskohtaista. Olen minäkin törmännyt sarjakuviin, joihin tekijä on piirtänyt itsensä enkä ole häiriintynyt asiasta. Usein jutut toimivat vitseinä tai tekijä suhtautuu itseensä ironisesti.

Mutta sitä karsastan että sarjakuvaa lukiessa tulee olo että tekijä on sijoittanut itsensä mukaan tarinaan, yleensä coolimpana ja taitavampana versiona, ihanneitsenään. Eli se vanha kunnon Mary Sue-ilmiö. Toinen mistä tulee hieman hölmö olo on sijoittaa itsensä sarjakuvaan piirtämään: "Oho, mihis tää juoni on nyt menossa..." Se rikkoo illuusion. Mutta toisinaan tuokin toimii, olihan Miisakin tehnyt aiheesta hyvin toimivan sarjakuvan. Ja sarjakuvapäiväkirjat ja Scott McCloud-tyyppiset jutut ovat taas eri asia...

Eli ilmeisen tapauskohtaista, heti kun sanon jotain keksin esimerkin joka kumoaa edellisen väitteen. Ja joskus se "oho, se olikin unta" toimii myös.

[J.M:salo]

Mary Suesta; kyllä niistäkin hyviä tarinoita saa aikaan, mutta vaatii kyllä kirjoittajalta aika paljon pokkaa ja taitoa; Gaimanin Sandman. Se toimii niin kauan kun Mary Sue ei ole aivan tarinan keskustassa. Gaiman kiersi ongelman sillä että sarjan päähenkilö oli usein vain sivuosassa satoja sivuja. Rajattu näkyvyys ja hahmon ajatusten pitäminen piilossa häivytti monia tarina-tyypin ongelmia.

Oma ykkösrikokseni on Etukäteen Suunnitellun Juonen Muuttaminen Viime Hetkellä. Se ei koskaan toimi ja tarinoihin jää aina kohtia jotka selkeästi ja kiistatta osoittaa kohti A:ta kun ratkaisu onkin B (vaikka B todettiin aiemmin jo mahdottomaksi). Ensimmäisenä tulee mieleen DC'n Armageddon (Kapteeni Atomin piti olla Tuntematon Pahis, mutta kun lukijat arvasivat niin  viime tipassa hahmo korvattiin uudella - jolla nyt vain sattui olemaan alibi) ja DC'n Infinity Crisis (loppuratkaisu muuttu kummasti pamfletin ja TPB'n välillä).

Kakkosena tulee Sääntöjen Muutto Kesken Tarinan, jonka ansiosta tarinan maailmaan tuodaan jotain idioottimaista joka ei sinne kuulu (Asterix ja Atlantis, avaruusalukset).

[Petteri Oja]

Mikä hitto on Mary Sue?

[J.M:salo]

Wikipedia: Mary Sue. Lyhyesti: Mary Sue on kirjailijan (yleensä kokemattoman) luoma hahmo (yleensä päähenkilö) joka on kaikin puolin täydellinen (taidot, ominaisuudet, ulkonäkö) mutta samalla ulkopuolinen ja erikoinen (oudosta maasta, kenties albino). Jos hänellä on ongelmia niin nekin ovat luonteeltaan erikoisia ja rakastettavia.
"Mary Sue" tulee Star Trek-tarinasta ("Luutnantti Mary Sue - tähtilaivaston nuorin viidentoista ja puolen vuoden iässä..") joka oli kirjoitettu kritiikiksi juuri tälläistä tarinarakennetta vastaan.

Kirjoitin itsekin yhden tälläisen teininä. Pitkä, komea albinobarbaari miekkamestari joka osaa taikoa saapuu pohjoisen vuorilta keräämään seikkailuja heikompien sivistyneiden valtioiden keskuudessa. Erittäin noloa.

Yleensä kirjailijan omakuva. Naiset kaatuvat hänen jalkoihinsa ja kaikki miehet tahtovat olla hänen ystäviään. Miespuolisia Mary Suita kutsutaan joskus Marty Stuksi, mutta yleensä käytetään Sueta sukupuolesta riippumatta.

[Lättä]

Harvoin olen itse lukenut Mary Sueista. Sen sijaan on sellaisia surkimuksia, jotka lopulta selviävät kaikesta tuurilla, näkynyt vähän liikaakin. En tiedä onko sellaisten kliseisten hahmojen kierrättäminen sen parempaa sitten.

[Hämähämähäkki]

Erityisen paljon Mary Sue-hahmoja näkee juuri fanitaiteessa ja fanfictionissä. Olen törmännyt jo liian moneen naispuoliseen namekilaiseen, Inuyashan ja Kagomen piirteet yhteen survottuun puoli-kissademoniin (en narraa, se on vain naispuolinen Inuyasha ruskeilla hiuksilla, Kagomen naamalla ja heleän pinkissä kimonossa), self-insertteihin jossa tekijä itse on kohtalokas goottiprinsessa jonka jalkoihin kaikki elokuvien konnat lankeavat ja rakastuvat ... tsiisus. Sitten on eräs Harry Potter-fanifiktio joka on niin huono että se voi yhtä hyvinkin olla satiiri.

Mutta. Kliseet maustavat hahmoa jos niitä käytetään vähän kerrassaan - jos tulee liikaa niin tuloksena on Mary Sue.

Asiaa sivuten: http://www.deviantart.com/deviation/48101443/