Byrne osasi ymmärtää vielä yksittäisen numeron omana lukukokemuksenaan ja sijoittaa jatkumot tätä periaatetta tukeviksi. Niin Marvel -kuin DC-puolellakin.
Ja onhan sillä edelleenkin mottona se "jokainen lehti on jonkun ensimmäinen".
Vastustan Surfin joen ajatusta, että tämä kuuluisi toimintasankaripuolelle, koska se on aika yksipuolinen näkemys siitä, miten sarjakuvaa voisi käsitellä "rikollisesti".
Toki supersankarisarjakuvissa näitä esimerkkejä tulee usein, kun True Fanit eivät tykkää muutoksista, mutta kyllä sitä muuallakin on. Itse asiassa tämä onkin ehkä minun mielestäni se suurin rikos ja yllättävää kyllä, se tuleekin lukijan ei tekijän taholta.
Toki itsekin sorrun usein samaan ja esim. Marvel-universumia ei mun mielestä ole enää vuosiin ollut olemassa, mutta se on ihan puhdas makuasia, mutta siitä huolimatta tunnustan myös tekijöiden oikeuden tehdä sellaisia tarinoita kuin tekevät. Etenkin juuri supersankarijutuissa jatkumosta tulee tärkeä, ehkä tärkeämpi kuin sankarista tai yksittäisestä tarinasta, ja aletaan puhua kaanoneista sekä siitä, mikä on tai ei ole virallista jatkumoa. Onhan se kivaa, jos on yhtenäinen maailma ja historia, mutta ei se silti maailmaa kaada, vaikka niin ei olisi. Paljon hienompaa on, jos on hyviä tarinoita, joita lukea.
Ja kyllä tämä sama ongelma on myös supersankarisarjakuvan ulkopuolella. Uusinta Asterixia parjattiin, Hugo Prattin seuraajaa kauhisteltiin jne. Kaikki tiettyyn asemaan päässeet sarjakuvat jumitetaan näin lukijoiden taholta ja hahmon tai sarjakuvan kehitys estetään. Mitä sitten, jos joku apinoi Prattia ja piirtää uuden Corto-seikkailun tai Wolverine saa selville koko menneisyytensä tai Teletapit vierailevat Asterixissa? Hitsi, sehän on sarjakuvaa. Antaa poikien ja tyttöjen piirrellä, kun kerran tahtovat.
