Rikastumaan Japaniin/USAan...

[roju]

Halusin nostaa tän ulkomaillemenemisasian omaksi säikeekseen koska minusta tämä on mielenkiintoista.

quote:

"On suuri virhe verrata Japanin markkinoita Suomen tarjoamiin mahdollisuuksiin. On suuri virhe verrata sitä minkään muunkaan maan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Japani on poikkeustapaus koko maailman sarjakuvakentässä ja totta on myös se, että Japanissa menestyy erilainen sarjakuva kuin Suomessa. Lisäksi Japanin omat sisäiset markkinat ovat käsittämättömän suuret. Toistan, KÄSITTÄMÄTTÖMÄN suuret. On totta, että kilpailu on siellä vastaavasti kovempaa, suorastaan käsittämättömän kovaa, mutta yksikään, toistan, YKSIKÄÄN Japanissa rikastumaan pyrkivä sarjakuvataiteilija ei rikastuakseen tarvitse minkään muun maan vetoapua. Sarjakuvat lyödään Japanissa läpi ensin kotimaassa, vasta vuosien päästä muualla, jos ylipäätään ikinä. Japani on täynnä sarjakuva- ja anime-artikkeleita, jotka eivät vieläkään ole rantautuneet edes Eurooppaan, vaikka ovat olleet Japanissa jo parikymmentä vuotta kaikkien tuntemaa klassikkotavaraa. Osa näistä tuskin rantautuu ikinä."

unquote

...tekisipä mieleni korvata edellisen tekstin sana "Japani" sanalla "Ranska" ja teksti olisi edelleen yhtä relevanttia... Ranska on paljon lähempänä, maantieteellisesti ja kulttuurillisesti. Markkinat on. Mahdollisuuksia on. Kilpailua on. Mutta ehkä olisi helpompaa piirtää sellaista sarjaa joka menestyisi Ranskassa kuin mangaa Japaniin. Aika paljonhan R:ssa jo onkin esim. puolalaisia piirtäjiä.

Mä tietysti puhun Ranskasta niin paljon kun olen itse opiskellut siellä ja maa, kieli ja markkinat tuli varsin tutuiksi. En ole mikään Ranska-friikki enkä varsinkaan ollut ennen sinne menoani. Tietysti kun useamman vuoden viettää maassa, ystävystyy ihmisiin jne. siihen alkaa kiintyä... mutten siis sellanen tyypillinen "haitarimusiikkia ja eleganssia"-friikki.

quote

"...keskustelusta 95% perustuu tuotteisiin, jotka löytyy akateemisen hyllystä. Toisin sanoen, enemmistöllä on vain promillen kymmenesosan käsitys siitä mangan määrästä ja valikoimasta, mitä ylipäätään on olemassa. Eikä sitä koskaan pysty täysin käsittämään käymättä paikan päällä. Ei pysty käsittämään, koska sitä ei voi verrata oikein mihinkään. Kuten sanoin, se painii ihan eri sarjassa.

Se että jotain sieltä tulee Suomeen, ei todellakaan ole merkki siitä, että ne edustavat maan parhaimmistoa sen vuoksi, että ne tulivat Suomeen. Suomi on täältä kaukana olevien maiden puolelta usein viennin suhteen se viimeinen jättömaa, jonne viedään parikymmentä vuotta vanhat jutut "mukamas uusina", kun niiden myynti alkaa vakiintua ja laskea muualla päin maailmaa. Toisin sanoen matsku, joka ei enää missään muualla myy.  

...menestys ei ole kiinni muusta maailmasta. Se lepää ennen muuta japanilaisten omilla harteilla ja markkinoilla. Osa tästä aiheesta aika ajoin täällä väittelevä ei aina tunnu ymmärtävän sen ilmiön laajuutta. Japanissa on melkein 200 miljoonaa asukasta. Ja ne kaikki, toistan KAIKKI lukevat sarjakuvaa. Se kuuluu yhtä lähtemättömästi kulttuuriin kuin sauna täällä.
maan sarjakuvakulttuurista on paha mennä sanomaan mitään, ennen kuin siihen saa edes jotain tuntumaa paikan päällä. Ei sitä täältä käsin ole millään muotoa mahdollista käsittää."

unquote

Minullapa on sellainen teoria että kansainvälisen menestyksen toivossa Suomessa kannattaa tehdä mahdollisimman omaperäisiä sarjakuvia. Ensinnäkin, koska siihen on mahdollisuus (alkumeriittien jälkeen apurahat). Toisekseen, ei kai minnekään kannata viedä sellaista mitä siellä jo on. Ei jääpaloja eskimoille. Kyllähän Suomestakin viime vuosina käännetyt tekijät on olleet tosi persoonallisia: Matti Hagelberg, Marko Turunen, Kati Kovacs,  Pentti Otsamo.

Perustelen väitettäni kahdella Japanissa menestyneellä ranskalaisella piirtäjällä. Edmond Baudoin (kustantaja L'Association) ei ole Ranskassa mikään kassamenestys vaikka onkin monta Alph'artia voittanut. Mutta japanilainen Kodansha innostui hänen tyylistään ja pyysi häntä tekemään uusia versioita Japanin markkinoille ranskalaisista albumeistaan (44-48 s.). Ne julkaistiin sitten Ranskassakin, hienoimpana ehkä Le Voyage 2-300 s. (Assojen albumeissa ei ole sivunumeroita). Seuil-kustantamo taisi myös julkaista joitain Japaninjutuista, oisko ollut Salade Nicoise yms.

Toinen hyvin pärjännyt on Frederic Boilet, joka tekee kaupallisempaa matskua isoille ranskalaisille kustantajille (sitä tavallista, 1 uusi alppari vuodessa, neliväri & 44 s. seikkailusarja, sarjassa samat hahmot, käsikirjoittaja kirjoittaa, piirtäjä piirtää, värittäjä värittää)
ja omanlaisiaan pienemmälle Ego Comme X:lle (mm. albumi L'Epinard de Yukiko). Boilet on asunut Japanissa jo vuosia ja pärjää siellä oikein loistavasti kuvituksilla ynnä muulla. Mikä mielenkiintoisinta, Boilet on toiminut yhteyshenkilönä Ranskaan päin ja niinpä Ranskassa on alkanut ilmestyä parin viime vuoden aikana myös muuta kuin isoimpien kustantajien kaupallista mangaa, mm. Matsumoto Taiyo, Tsuge Yoshiharu, Tatsumi Yoshihiro. (Älkää yrittäkö, oon vasta lukenu noiden arvostelut Liberationista eli en valitettavasti omista...) Samoin Boilet on esitellyt ranskalaisia tekijöitä Japanissa.

Ranskassa mainstreammanga myy luonnollisesti järjettömiä määriä niinkuin kaikialla länsimaissa, mutta siellä on myös aina markkinat aikuisille sarjakuville. Mikä ei kenties ole tilanne Jenkeissä, joten ehkä tällä toisella eurooppalaisella kielellä on tällä hetkellä monipuolisempi tarjonta...

Mutta oikeastihan noi vähänkin artsummat tyypit elää sillä, että ne myy saman juttunsa julkaistavaksi usealle eri kielelle. Isommatkin nimet: Crumb, Andersson, Doucet, Max jne. Painokset on joka maassa pieniä, mutta parhaassa tapauksessa niitä otetaan useita. Siinä mielessä suomalaiset ei o yhtään sen kummemmassa asemassa. Ja hyvässä lykyssä pääsee ainakin matkustelemaan maailman festareille

aiheeseen liittyviä webbisivuja:
http://www.lambiek.net/fr/baudoin.html
http://w3.uqah.uquebec.ca/baudoin/
http://www.boilet.net/

[Ossi Hiekkala]

Olen Rojun kanssa samaa mieltä, että uskoisi Ranskan olevan kuitenkin suomalaiselle piirtäjälle se tavoiteltavampi maa, mikäli ulkomaille on piirtämään halajava.

Jos nyt on verrattava Japania ja Ranskaa, niin katson Ranskan sarjakuvamarkkinoiden tarjoavan kuitenkin monipuolisemmat mahdollisuudet. Ranskassahan julkaistaan hyvinkin erityylistä, niin ilmaisullisesti kuin tarinallisestikin, sarjakuvaa. Japanilainen sarjakuva on kärjistäen pääpuolisesti hyvin tasapäistä. Mikäli mielii päästä suosioon suureen, pitää piirtää japanilaisten suosimalla tyylillä. Sarjakuva on sidottu hyvin vahvasti tiettyyn formaattiin, epäilemättä ihan järkevästi kustannussyistä.

Ranskan etuna on myös se, että siellä julkaistaan runsaasti, ellei jopa suurimmaksi osaksi värillistä sarjakuvaa. Puhun nyt siis molempien maiden osalta kaupallisesta sarjakuvasta. Japanissa värillistä sarjakuvaa ei juurikaan ilmesty. Tämäkin on epäilemättä kustannuskysymys, sillä neliväripainatushan maksaa.

Tietysti voi aina laittaa myös mukaan kulttuurilliset syyt: Ranska on todellakin kulttuurillisesti lähempänä. Lisäksi kieltä on ehkä helpompi oppia, ainakin lukemaan. Tosin tämä on kuitenkin tietämättömän veikkaus. Minä puhun yhtä hyvin ranskaa kuin luen japania.

Puheisiin siitä, että japanissa olisi helppo/helpompi lyödä läpi, suhtaudun hieman varauksellisesti. Onhan se toki totta, että sarjakuvan kulutus on täällä huimasti suurempi kuin muualla. Arvostus on epäämättä myös melkoisen eri tasoa kuin monessa muussa maassa, mutta en ole varma onko sitä kanonisoitu taiteen lajiksi. Tiedän myös ihmisiä, joiden mielessä ei sarjakuva saa kovin korkeata arvostusta. Ehkä voisi sanoa sen olevan kulutustavaraa, yksi viihteen muoto.

Japanissa itsensä elättäminen (saati sitten rikastuminen) sarjakuvia piirtämällä luultavasti vaatisi runsaasti ilmaisullisia uhrauksia. Jos ei päädy jonkun staran studiolle taustoja piirtämään, täytyy olla valmis tekemään hyvin perinteisiä skeemoja noudattavia töitä. En väitä, etteikö Ranskassa tapahtuisi samaa. Onhan sielläkin oma massatuotantonsa, mutta ehkä taiteelliselle ilmaisulle annetaan reilusti suuremmat vapaudet.

Yllä olen kärjistänyt paljon. Ilmestyyhän Japanissa vaihtoehtosarjakuvaakin, mutta sen määrä on muuhun tuotantoon nähden erittäin rajallista. Kaupallinen sarjakuva on se, mikä näkyy suurissa määrissä.

Japanissa on kyllä helpompaa saada töitään julkaistua, sillä puhelinluettelon paksuisia sarjakuvalehtiä ilmestyy viikoittain. Ne koostuvat useiden hyvin eritasoisten piirtäjien töistä. Parhaimmat sitten ilmestyvät myös meille tutummassa pokkarimuodossa.

Ranskassa on kyllä kivempaa se, että siellä useimmat sarjakuva-albumit, ellei jopa kaikki, julkaistaan kovakantisina.

[Axuz]

Ossi ja kaikki muutkin! Lukekaa ensin alkuperäiset keskusteluviestit kokonaisuudessaan läpi, ennen kuin lähdette kommentoimaan säikeisiin, joissa on valikoidusti lainattu osia jonkin toisen säikeen pitkistä keskusteluista. Rojun avaus oli muuten hyvä ja aihekin mielenkiintoinen, mutta tuo keskustelu kokonaisuudessaan on muualla luettavissa. Se kannattaisi ensin lukea, eikä vastailla vain Rojun lainaamien osioiden perusteella. Tämä siksi, että koko Ossin vastaus huokuu väärinymmärrystä alkuperäisen keskustelun suhteen. Kommentoin joskus myöhemmin tätä juttua tarkemmin, nyt en yksinkertaisesti jaksa lähteä oikomaan noita kymmeniä väärinkäsitettyjä asioita. Myöhemmin sitten...

Sitä odotellessanne voitte vielä kerran käydä katsomassa tuota alkuperäistä keskustelua KOKONAISUUDESSAAN! Oikskohan se ollut Kemiin liittyvissä säikeissä tai sitten näytä kyntesi -säikeessä. En muista. Ettikää. Sanon tähän vain evästykseksi, että Ossin puhumista asioista, vaikka olivatkin voimakkaasti kärjistettyjä, suurin osa pitää paikkansa, mutta pointti on siinä, että me emme keskutelleet siitä. Muistakaa, mistä hypoteettisesta asetelmasta oli alun alkaenkin kysymys, ennen kuin kirjoitatte tänne lisää siitä, kannattaako jotakin tehdä siellä ja täällä vai tuolla...  

[VesaK]

Ranskassa, niin, tulee 2000 albbua ulos vuodessa ja aika paljon siinä on kaikenkarvaista kamaa kovissa kansissa. Suomalaisista tuntuvat tykkäävän, sillä hyvin meni kaupaksi suomenkielinenkin sarjis. Hyvin ja hyvin, siis, joku 40 teosta vissiin, mitä paikalle oli raahattu. Sitä voisi yhden Anggulinnan-matkan rahoittaa kauppaamalla suomalaisia tyylikkäitä originaaleja, jos kerran joku siellä on valmis maksamaan 80 eukkia jonkun IV-luokan supersanteri-piirtäjän lyijykynähahmotelmastakin...

Lue koko karvainen totuus Angoulemesta:
www.villeranta.com

[Hazart]

Mitä suomalaisia sarjakuvia on saatu käännettyä ja myytyä maailmalle? Tiedän ainakin sen Huitulan kalevalan. Olisiko suomalaisella sarjiksella tilausta ulkomaille enemmänkin? Minusta "linnut ja meret" omaa potentiaalia laajempaankin levittämiseen, joskin se sisältö puoli jäi vähän auki (en taida olla ainoa).

Kommentteja!?

EDIT: Huitulan Kalevala, eikä Hiltusen... voi minua.

[Wilpuri]

Jos nyt on verrattava Japania ja Ranskaa, niin katson Ranskan sarjakuvamarkkinoiden tarjoavan kuitenkin monipuolisemmat mahdollisuudet. Ranskassahan julkaistaan hyvinkin erityylistä, niin ilmaisullisesti kuin tarinallisestikin, sarjakuvaa. Japanilainen sarjakuva on kärjistäen pääpuolisesti hyvin tasapäistä.

Vahvasti kärjistäen.

Minun mielestäni pikot ja Fantasiot, Tintit, Asterixit, Lucky Luket ja kumppanit ovat tasan yhtä tasapäisiä keskenään, kuin Akirat, Appleseedit, Crying Freemanit ja Sailor Moonit.

Toki euroopasta (Ranskasta/Belgiasta) löytyy sitten muutakin sarjakuvaa, mutta kuinka moni on oikeasti käynyt Japanissa tutkailemassa, että mitä kaikkea siellä julkaistaan sen lisäksi, mikä rantautuu tännekin?

Ja pelkästään jo perus mangasta löytyy hillittömästi variaatioita. Pystyykö joku ihan pokerilla väittämään, että Dragonballs ja Strain muistuttavat toisiaan? Entäpä Ranma ja Domu?

[Paalujuntta-Simo]

Mitä suomalaisia sarjakuvia on saatu käännettyä ja myytyä maailmalle? Tiedän ainakin sen Hiltusen kalevalan.

Huitulan Kalevala, ei Hiltusen

Vaikea paradoksi näin maallikon silmin nähtynä. Teemoiltaan tai aiheiltaan suomalainen sarjakuva ei ulkomailla kiinnosta ketään kuin kuriositeettina. Ja "kansainvälinen" sarjakuva jää Suomessa tehtynä usein kai pelkäksi verettömäksi pastissiksi. Pastissit taas eivät kiinnosta niitä, joilla on originaalit luonaan.

Toisaalta...1960-luvulla britit myivät rhythm ´n bluesin takaisin Yhdysvaltoihin ja italiaanot teki saman western-genrelle. Menestyksen salaisuus oli tällöin kai siinä, että siihen alkuperäiseen, kaavoittuneeseen konseptiin pantiin mukaan jotain omaa, häijyä, törkeää.

[kaltsu]

Mitä suomalaisia sarjakuvia on saatu käännettyä ja myytyä maailmalle? Tiedän ainakin sen Hiltusen kalevalan. Olisiko suomalaisella sarjiksella tilausta ulkomaille enemmänkin?

Suomalaiselle vaihtoehtosarjakuvalle on ainakin pienessä mittakaavassa vientiä. Hagelberg, Kovacs ja Roju (muutaman mainitakseni) vakuuttavat jäljellään kyllä muidenki maiden pienkustantamot ja harrastajat mut mistään mielettömistä yleisöistä ei toisaalta voi ulkomaillakaan puhua.

Minulle henkilökohtasesti hienoin suoritus ja merkittävin kannustin on se, että Drawn & Quarterly (suosikkikustantamoitani) on valtameren takana julkaissut Pentti Otsamoa. Pieni olento tais esimerkiks eka ilmestyä englanniksi ja sitten vasta suomeksi. En tiiä miten Otsamo on siellä menestynyt, tuskin kovinkaan kummoisesti, mut onpahan ainakin osoitus siitä että sinne Amerikan markkinoillekin voi varsin tinkimättömällä, omintakeisellakin jäljellä päästä.

Toki euroopasta (Ranskasta/Belgiasta) löytyy sitten muutakin sarjakuvaa, mutta kuinka moni on oikeasti käynyt Japanissa tutkailemassa, että mitä kaikkea siellä julkaistaan sen lisäksi, mikä rantautuu tännekin?

Hitsi olisikin mielenkiintoista nähdä minkälaista sarjakuvaa Japanissa tehdään valtavirran ulkopuolella. Kai sielläkin omakustanteita ja pienlehtiä tehdään? Vois löytyä hyvää tavaraa.

[Ossi Hiekkala]

Toki euroopasta (Ranskasta/Belgiasta) löytyy sitten muutakin sarjakuvaa, mutta kuinka moni on oikeasti käynyt Japanissa tutkailemassa, että mitä kaikkea siellä julkaistaan sen lisäksi, mikä rantautuu tännekin?

Muunmuassa minä. Ja sanon senkin uhalla, että saan siitä hyvästä tuhannen kirousta niskoilleni - uskon esim. ranskalaisen kustannusmaailman tarjoavan enemmän mahdollisuuksia vaihtoehtoisen sarjakuvan tekemiseen. Vaihtoehtoisella tarkoitan enemmänkin taiteellista ilmaisua kuin aihetta. Tottahan on se, että Japanissa julkaistaan kauhea määrä erilaisia nimikkeitä eri lukijakunnille. Lukija voi valita golf-, jalkapallo-, nyrkkeily-, baseball-, kendo-, jne. sarjakuvista mieluisensa. Siis tämä jo pelkästään urheilun osa-aluetta mangan kentässä. Muille harrastuksille, ihmissuhteille, scifille, fantasialle, seksille, politiikalle ja rikollisuudelle riittää luettavaa vaikka maailmanloppuun asti.

Näiden sarjakuvien ongelmana on ainakin minulle se, etteivät ne juurikaan kehity. Useimmiten on vain uusi este voitettavana. En sano, etteikö sitä tapahdu aivan samoin esim. ranskalaisessa sarjakuvassakin, vaikka Wilpurin mainitsemia sarjakuvia tarkastellen.

Ehkä omalta kohdaltani koen tympiväksi sen, että tyylillisesti (pelkistäen: suuret silmät - pieni suu) japanilainen sarjakuva alkaa jotenkin rasittaa. En itse ole onnistunut löytämään japanilaisesta sarjakuvasta sen Hugo Prattia, José Munozta tai vaikka Brian Bollandia (kukaan ei muuten ranskalainen...). En voi tietenkään väittää, etteikö joukosta löydy omat mestarinsakin, Otomo luonnollisesti, Miyazakista puhumattakaan. Kuitenkaan japanilaiset eivät pääasiassa irtaudu skeemoistaan kauhean pitkälle, mikä saa sarjakuvan näyttämään päällisin puolin varsin homogeeniselta.

Tietysti, täytyy loppuun todeta, että mikäli tosiaan osaisin lukea japania, mielipiteeni saattaisivat muuttua rajustikin. Nyt voin vain perustaa mielipiteeni puhtaasti visuaaliseen ilmeeseen. Otan kyllä mielelläni vastaan sivistyneempien vinkkejä hyvistä sarjakuvista, noiden hyllykilometrien penkominen on kuitenkin onnenkauppaa.

[Veli Loponen]

Ja paras esimerkkihän on tietenkin Muumit (samalla saa taas vietyä aihetta Japanin suuntaan)!

Mutta alkuperäinen ajatus ei kait ollut niinkään sarjakuvista vaan tekijöistä.  Esim. Kari Korhonen ja Kari Leppänen ovat molemmat ulkomaisen kustantamon leivissä ja tekevät ulkomaisia hahmojakin (vaikkakin Leppänen on tehnyt myös omaa, Wiggen -sarjaansa).

Itselleni päivänselvä vaihtoehto olisi tietenkin USA, jos rikastua ylipäätään haluasin. Tosin tähänkin syynä on osaltaan kieli. Eli esim. ranskaa en osaa ja vielä vähemmän japania.
Mutta silti voisin kallistua enempi Rojun ajatukseen Ranskasta (ja Eurooppa siinä ympärillä   ) hyvänä sarjakuvamaana juuri tuon monipuolisuuden vuoksi. Ja näkeehän sen siinäkin, että jopa Ameriikasta ollaan tulossa (menossa?) Ranskaan tekemään sarjakuvia (vanhat underground -papat, Sheldon ja Crump ja jopa supersankarivirtuoosi Immonen).
Jo USA:n "laman" sarjakuvissa pitäisi vähän pistää miettimään. Mutta loppujen lopuksi en kyllä haluaisi mihinkään täältä kotisuomesta lähteä. Mutta onneksi ei tarviikaan, kun on nykyisin niin hyvät yhteydet ulkomaailmaan...

[Ossi Hiekkala]

Joo, kaikki, siis KAIKKI, tuntevat Japanissa Muumit. Lisäksi useimmat vielä osaavat yhdistää ne Suomeen.

Toinen aika hauska juttu on Mauri Kunnas. Kunnaksen kirjojahan on ilmestynyt Japanissa, joten ainakin perehtyneiden lastenkirjakauppojen tädit ja sedät tunnistavat kun hetken tenttaa. Kunnaksen kuviin törmäsin yllättävästi pari kolmisen vuotta sitten joulua Japanissa viettäessäni, kun illallisporukan yksi pariskunta toi mukanaan pullollisen punaviiniä, jonka etiketissä oli Kunnaksen kuvitus. Ei heillä ollut mitään tietoa siitä, kenen etiketillä varustetun juoman olivat ostaneet.

Lastenkirjojen tekijöillä lienee mahdollisuuksia saada teoksiaan Japanissa julkaistua, vähän kuin hevimiehilläkin. Olisihan se hienoa, jos suomalaisen kulttuurin näkyvimmät vientiartikkelit olisivat hevi ja lastenkirjat.

[kaltsu]

Hähää muistinpa yhtäkkiä että onhan sitä meikäläistäki julkastu ulukomailla. Ego comme X:n viidennessä numerossa oli multa kaks omaa juttua ja yks Pauli Kallion käsikirjottama.

Tässä näytettä. Kaltsu puhumassa ranskaa:



On se vaan ihmeellistä. Oikeestihan mä en osaa ranskaksi kuin pakolliset kohteliaisuudet ja kysymyksen "mennäänkö uimahalliin?"


_{EDIT: miks mun hymiöt ei näy?}  

[Reima Mäkinen]

Kun tämä aihe on muutenkin jo pilattu

Rojulle ja muillekin aiheesta kiinnostuneille tiedoksi: "Liberationin löytö" Taiyo Matsumoto on opiskellut sarjakuvan tekemistä Ranskassa. Nykyään hän asuu japanissa.
Hänen sarjaansa Black and White alettiin julkaista jenkkien Pulp-mangalehdessä noin 5 vuotta sitten ja myöhemmin sarja tuli ulos kolmena kirjana. Uudempi sarja No:5 on vielä edellistä daideellisempi.
Tyyli tuo mieleeni lähinnä Sami Toivosen. Tosin Samin sarjakuvat ovat mielestäni yleensä sielukkaampia ja parempia kuin Matsumoton, joka tuntuu olevan viehtynyt surrealismiin.

[roju]

Niin, Libessä oli vaan kirja-arvostelu... niin että eiköhän se Matsumoto ollu kustantajansa löytö ensin. Mutta erinäköistä japanilaista sarjakuvaa kumminkin.

---toisaalta kyllä munkin tyyli ja tekeminen koki aikamoisen järistyksen kun opiskelin Ranskassa... ensin se, että miten hemmetin paljon paremmin kaikki piirsi siellä koulussa, vaikka mua oli sentään julkaistu ja kaikkea... sitten se miten ne haaveili menevänsä esim. Disneylle töihin. Kyllähän täälläkin on niitä jotka siitä puhuu ja lopulta joku aina onnistuukin, mutta siellä tällä hommalla eläminen on IHAN OIKEESTI varteenotettava, realistinen uravaihtoehto. Seuraavaksi en sitten löytänyt sieltä kuin totaalisen epäkiinnostavia mainstream-sarjakuvia, tosin niitäkin oli järjetön määrä erilaisia... mutta tosi kaavamaisiahan ne on kaikki: sankari ja apuri seikkailevat avaruudessa /historiassa /villissä lännessä / suurkaupungissa ja joka kolmannella sivulla on tissit (ks. esim. Hämärän matkamiehet!). A4, kovat kannet, 44 s. ja neliväri. Jatkuu seuraavassa osassa. Siinä alkoi aikuisten laatusarjakuvalla kasvanutta hirvittää. Mutta sitten onneksi valmistumiskeväänä löytyi Association, Amok, Freon, Ego Comme X... ja loppu on historiaa. Ainaski mulle. Ainaski henkilöhistoriaa.

Mutta sen siellä huomasi (viimeistään sitten kun alkoi osata kieltä paremmin) että ei niillä hyvin piirtävillä klopeilla välttämättä ollut kauheesti sanottavaa. Sitähän ne noi (silloin) uudet taiteilijavetoiset pienkustantamot oirehti. Ja menestyivät reseptillään niin hyvin että mainstreamsarjakuvakin nyrjähti taas askeleen eteenpäin ja alkoi kopioida pienten formaatteja (kirjamainen pieni koko, mustavallkoisuus, pitkät vakavat tarinat jne.) ja työllistää niiden taiteilijoita.
Ja että oman, koetellun tyylin kehittäminen kannattaa. Tai ei kai sitä mitään kehitetä, tulee itsestään. Se on se niin sanottu erottautuminen ainoa ase näillä muotoilumarkkinoilla.

Kaltsu muuten, ne edelleen kyselee Egossa sun kuulumisia. Nakkaa niitä albumilla. Osote on sama 5 rue Massillon, 16 000 Angouleme. Webbisivutkin niillä on. http://www.ego-comme-x.com/

[kaltsu]

Kaltsu muuten, ne edelleen kyselee Egossa sun kuulumisia. Nakkaa niitä albumilla. Osote on sama 5 rue Massillon, 16 000 Angouleme. Webbisivutkin niillä on. http://www.ego-comme-x.com/

Ääh eihän ne perhanat osaa ees suamee Kerro nyt kuitenki terkkuja kun oot yhteyksissä.