Kauhusarjakuva

[Curtvile]

Taidat puhua ensimmäisestä 30 days of Nightista?

Itse pidän ehkä enemmän Nilesin Cal McDonald-tarinoista vaikka tasalaatuisuudesta ei voikaan puhua.
Boomstudiosin Zombie tales muuten muuttuu kuukausittaiseksi julkaisuksi.
Kirjoittajissa mm. Niles ja Joe R Lansdale
tässä Lansdalen ja Eduardo Barreton tyylinäytettä:


tunnelmallisempaakin kauhua on liikenteessä ja huhuja kuulunut kotoiselta rintamaltakin mutta toisaalta minä olen kauhuharrastaja
minusta jopa Freddy vs Jason vs Ash on hyvä idea.
Hail to the king baby, hail to the king...

[Jarkko Sikiö]

Taidat puhua ensimmäisestä 30 days of Nightista?

Jep. Voisihan sitä uteliaisuudesta tarttua jatkoonkin, samat tekijät kun ovat niitä tehtailleet enemmänkin.

[Dennis]

Nykyisin Kingin pitäminen yliarvostettuna kirjailijana tuntuukin olevan yleinen oletusarvo-mielipide.

Niin hänhän syylistyy  kulttuurityöntekijän suurimpaan syntiin (ainakin näin suomlaisittain) eli hän elää omalla työllään eikä yhteiskunnan tuilla (apurahoilla), tämä on Suomessa suuri synti ja se rikkoo tätä itsesäälissä piehtaroivaa taitelijaneromyyttiä vastaan.

Sitten aiheeseen!

Itse  olen huomannut, että nykykauhussa jyllää zombie-buumi,  en oikein itse usko, että nämä "kauhut" purevat kohdeyleisöön eli nuoriin, nämähän ovat innokkaita pelaamaan näitä konsolipelejä missä mätetään turpaan zombeja.

[Curtvile]

Niin hänhän syylistyy  kulttuurityöntekijän suurimpaan syntiin (ainakin näin suomlaisittain) eli hän elää omalla työllään eikä yhteiskunnan tuilla (apurahoilla), tämä on Suomessa suuri synti ja se rikkoo tätä itsesäälissä piehtaroivaa taitelijaneromyyttiä vastaan.
...
Itse  olen huomannut, että nykykauhussa jyllää zombie-buumi,  en oikein itse usko, että nämä "kauhut" purevat kohdeyleisöön eli nuoriin, nämähän ovat innokkaita pelaamaan näitä konsolipelejä missä mätetään turpaan zombeja.

Tuota ensinnäkin se isompi syy on se että Kingillä ei ole vuosiin ollut minkään asteitsa kustannustoimittajaa joka sanoisi että vähemmän mainen tädin serkun kummin kaiman tyttöystävän veljen vaimon mielenmaisemaa ja suhdesotkuja ja jotain mikä liittyy mihinkään, kuin työn sankaruutta.
Ja siinä että kauhun pitäisi syntyä muusta kuin sivumäärästä ja tappavasta tylsyydestä.
Muutoin olet pitkälti oikeassa.
Kingin töistä on tulossa lisääkin sarjakuvia mm. Standista  jota odotan samalla innolla kuin eturauhastutkimusta.

Zombit ovat kieltämättä nyt tulleet Walking Deadin ja Zombie talesin myötä, Dead, ZOMBIES!hunters, I Hate Zombies, Everybody´s Dead ja Living Corpse puskevat myös päälle mutta en näe tätä näin trendinä.
Zombit ja ihmissudet kun vaan ovat vampyyreja toimivampia kauhun lähteitä.
Jokainen kuolee ja kun persoonallisuutta ei löydy elävistäkään niin miksi kuolleistakaan?

Zombieworld ja tähtivaeltajan zombit olivat vuosia edellä aikaansa.

[Curtvile]

Necronomicon tulee

[kespa]

Lueskelin tänään The Hills Have Eyes: The Beginningin, joka osoittautui ihan kelpo opukseski. Kiinnostuin siitä alunperin leffan uusintaversioiden toisen osan mukana olleen dokkarin myötä, mutta vasta tänään ostin sen, vaikka hyppysissäni olin sitä pyöritellyt jo kauan aikaa.

Palmiottin ja Grayn tarina oli ihan hyvä ja kertoi aika hyvällä tavalla mutanttien alkuperän. Higginsin kuvitus oli niinikään mainiota ja herkullisia sivuja oli monta, etenkin sivu 80, jossa sotilas palaa panssarivaunussa. Myöskin lopun extraosiot olivat mukavat.

Suosittelen kaikille joille leffatkin ovat maistuneet. Tosin leffatuntemus ei ole edellytys tätä lukiessa, kun "syntytarinasta" on kyse.

[Tepes]

Peter Normantonin Mammoth book of best horror comics näytti Akateemisessa varsin houkuttelevalta teokselta, muttei siirtynyt vielä omaan hyllyyn. Yleensä mammoth bookit ovat maksaneet 10+ euroa, tämän 20+ hintalappu hiukan säikäytti, vaikka kyllä se varmaan olisi ollut sen arvoinen.

Nimet kannessa eivät sanoneet hirveästi, Vince Locke ja Frank Brunner jäivät vain mieleen. BTJ-kirjastopalvelun esittely tosin väittää seuraavaa:

Kauhu on eräs kirjallisuuden suosituimmista lajityypeistä. Suosio on nähtävissä myös sarjakuvien osalta. Kautta sarjakuvan historian on kuvallisella kauhulla ollut vankaa ja vakaa asema sen sisällä. Tämä muhkea antologia sisältää yli 60 näytettä sarjakuvista, joissa kauhu on keskeisellä sijalla. Varhaisimmat näytteet ovat 1940-luvulta ja sieltä edetään kohti oman aikamme mestariteoksia. Mukana on klassisia zombie-tarinoita, klassista kauhua jne. Mukana olevista taiteilijoista mainittakoon seuraavat: Steve Niles, Robert E. Howard, Jerry Garndenetti, Michael Kaluta, Rand Holmes, Steve Ditko. Sarjakuva.

[Curtvile]

Kauhusta kiinnostuneita lellitään mikäli ymmärtää valtakieltä english spoken bad:
Zombeja (jonka huomasin vasta nyt kun tilaukset on tehty...) , Legioonaa, Pikkulasten kamaa ja raakalaisuutta

normaalistihan kauhun esiinmarssi ja suosio on kulkenut käsikädessä laman kanssa(taloudellisen, ei Dalain) ja tuo sopisi kuvaan muutenkin.
Harmi ettei kotiomaisesta tuotannosta voi puhua Saatanan satelliittien ja DBCn lisäksi. Joille molemmille pitkää ikää.

[Dennis]

Curtvile on oikeassa, kauhulla on outo sykli, jenkeissä se nousi äärikonservatiivisella 1950-luvulla  ja sykliä on ollut, varsinkin elokuvien suhteen.

Mm. Reganin kaudella 1980-luvulla oli iso kauhubuumi, samoin 1990-luvun lama-aikana ja milleniumiin osui pieni buumi, siis varsinkin elokuva-alalla, ja siihen liitettynä modernit konsoli/PC-pelit.

Nyt kun taas lama kurkoittelee ja edessä on kovat ajat, kun ruoka kallistuu n 10 % vuosivauhtia ja energia sitäkin enemmän ja elämme muutenkin arvokonsertiivista aikaa, niin  kauhu on nousussa, nyt myös taas sarjakuvakinn muodossa, toivottavasti tuolta tulee erinomaista kamaa esille, asiaa pitää seurata.

[Jarkko Sikiö]

Image-sarjojen ketjussa tästä on jauhettu enemmänkin, mutta Robert Kirkmanin The Walking Dead on kyllä erinomaisen tehokkaasti kerrottua, korvien väliin hiipivää ja sinne viipyilemään jäävää tarinaa, ettei tosikaan. Tony Mooren kuvittamien alkunumeroiden jälkeen Charlie Adlard (Rathburn ilmeisesti lisää vain harmaasävyt) hallitsee yhtä lailla tehokkaan kuvituksen.

Alussa näkyy voimakkaasti 28 päivää myöhemmin -leffan vaikutus, mutta lopulta Kirkmanin tarina on pienen yhteisön selviytymiskamppailu. Tragedia raastaa rankasti kaikkia selvinneitä ja lisää iskuja - henkisiä ja fyysisiä - tulee kovaa ja nopeasti.

Selityksiä zombie-infektiolle ei juuri jaella. Ellei kyse ole yliluonnollisesta selityksestä, muita vaihtoehtoja on vaikea enää niellä, kun zombit vain jatkavat ja jatkavat näennäisesti loputtomiin ilman ravinnosta saatavaa energiaa, mitä nyt ilman ruokaa niistä tulee agressiivisia.

Kuvittelin aiemmin, että tavoitteena on saavuttaa normaali elämä kaiken kauhun keskellä, mutta jossain vaiheessa olen alkanut epäillä, ettei Kirkmanilla ole muuta tarkoitusta kuin esittää ihmiskunnan hitaat kuolinkouristukset.

[Jarkko Sikiö]

Jep, Kirkmanilla on varmasti taitoa venyttää tarinaansa pitkälle tulevien vuosien ajaksi ja mikäpä siinä, minut sarja on saanut koukkuun. Tämä sopii parhaiten luettavaksi kokoelmina ja vieläpä usea kokoelma putkeen, kuten itse tein.

Kirkmanin verkkainen kerronta kulkee hyvin eteenpäin jäämättä jumiin. Tällainen tahti on jotain taitoa suurempaa. "Zen of comic book storytelling" tai jotain siihen suuntaan...

[Curtvile]

Kauhussa ei ole kyse onnellista lopuista.
Ikinä ollutkaan.

Kirkmanin verkkainen kerronta kulkee hyvin eteenpäin jäämättä jumiin. Tällainen tahti on jotain taitoa suurempaa.

Ei, kyllä se on vain ja ainoastaan taitoa. ilman metafysikkaa.

[Tarkkis]

Tässä tapauksessa sellainen voisi olla kaiken muun lisäksi uutta, uraauurtavaa ja erikoista.

Vaan eipä todistetusti sopisi genreen, ainakaan omasta mielestäni kovin hyvin. Todisteena tuosta vaikkapa Day of the dead, joka pilaantui nopeammin kuin zombien murkina juurikin sen typerän lopetuksen takia.

[Jarkko Sikiö]

Kauhussa ei ole kyse onnellista lopuista.

Kirkmanin kirjoittaman tarinan hahmot kuitenkin pyrkivät siihen. Heillä ei ole aavistustakaan, mikä muutti hahmot zombeiksi ja kuinka muuttaa maailma takaisin entiselleen. He vain yksinkertaisesti miettivät, kuinka pystyvät jatkamaan elämäänsä. Periaatteessa The Walking Dead ei ole selviytymiskauhua, vaan sopeutumiskauhua.

Kirkman onnistuu hämmästyttävän hyvin lähentämään lukijaa ihmissuhdetason avulla. Yhteisön sisäisten asioiden käsittely pakottaa lukijan väkisinkin ajattelemaan, kuinka itse toimisi tai reagoisi vastaavassa tilanteessa. Lisäksi lukija tarkastelee maailmaa samoin kriteerein kuin tarinan hahmot. Tästä syystä The Walking Dead jää mieleen pidemmäksi aikaa.

Maanviljely ja tomaattien kasvatus tekee kaikesta kovin inhimillisen oloista. Kontrasti arkielämän ja aidan takana odottavien zombien välille syntyy tämänkaltaisen asioiden kautta.

Mitä onnellisiin loppuihin tulee, riittää että tarina päättyy vaikuttavasti tai johdonmukaisesti. Kauhun yhteydessä kliseinen loppu vain on helpompi hyväksyä kuin onnellinen. Sen kummemmin päätä vaivaamatta, omasta levyhyllystä pikaisesti silmäiltynä 28 päivää myöhemmin päättyi jokseenkin onnellisesti, samoin Alien ja leffakokoelman ulkopuolelta muistaakseni myös Ringu.

Ei, kyllä se on vain ja ainoastaan taitoa. ilman metafysikkaa.

Oma pääkoppa ei yhdistä zeniä tuolla tavoin metafysiikkaan. Tarkoitin sitä, että taidokaskin tekijä pystyy sössimään työnsä hätiköinnillä. Kirkmanilla on selvästi visio, jota hän toteuttaa kiireettömästi. Erilainen kerronta tai tahdin kiristäminen, esim. toimintaa lisäämällä, tuhoaisi sarjan sellaisena kuin siitä pidän.

[Mon of Olay]

leffakokoelman ulkopuolelta muistaakseni myös Ringu.

Eikös Ringu loppunut siihen, että

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

päähenkilö lähti tapattamaan vanhempiaan pelastaakseen poikansa?

Jotenkin en osaa mieltää sitä onnelliseksi lopuksi.