Juoneltaanhan tämä on varsin yksinkertainen, aivan totta. Ehkä juuri siksi niin suuri osa kriitikoista (jopa 20 %) onkin väittänyt, että se on vain kasa kauniisti animoitua sontaa...
Sen sijaan väitteitä epäloogisuudesta en oikein ymmärrä. Leffahan vain toimii unen logiikan mukaan (aivan samoin kuin Paranoia Agent toimi valheen, Tokyo Godfathers sadun, Millennium Actress elokuvan ja Perfect Blue mielisairaan logiikan mukaan). Kenties kontrasti juonen ja animaation välillä on liian suuri?
Ehkä se vika oli hahmoissa, joista en löytänyt oikein mitään sympatiseerattavaa.
Kon onkin haastatteluissa sanonut, että elokuvan suurimpia haasteita oli mahduttaa Tsutsuin massiivinen romaani puoleentoista tuntiin ja jättää silti unimaisemille riittävästi tilaa. Tämän vuoksi jouduttiin tekemään kompromissejä esimerkiksi hahmojen suhteen; heistä tehtiin helposti aukeavat luonteitaan kuvastavilla hahmodesigneillä, ja ääninäyttelijöiksi castattiin tunnettuja nimiä, jotta katsojat pääsisivät heti kärryille siitä millaisia hahmot ovat (Akio Ootsuka tunnetaan karskeista äijärooleistaan - mm. GITSin Batoo - joten poliisimiestä alkaa heti katsoa sitä tapettia vasten). Länsimaisiin katsojiin tämä ei tietenkään valitettavasti toimi... Mutta otakuna on myönnettävä, että minusta Megumi Hayashibaran kaksoisroolisuoritus oli loistava. Kon ja Tsutsui virtuaalibaarimikkoina olivat myös varsin vinkeää kuultavaa.
Alkuperäinen kansi olisi silti ollut kivempi.