Mitä voimme oppia tarinasta, jossa vain ammutaan ja ukkoa kaatuu kun heinää? Löytyy myös sarjakuvaa jolla on sitten sivistävä, kasvattava ja opettava vaikutus. Mutta näin on harvemmin tosin.
Mutta kun sarjakuva on taidemuoto. Vielä tärkeämpää, se on keino kertoa fiktiivisiä tarinoita.
Minua ällöttää, kuvottaa ja vihastuttaa se, että fiktion pitäisi toimia jonkinlaisena moraalisena kompassina ihmiselle. Jos sarjakuvassa tapahtuu pahoja asioita, tai on paha hahmo, on sarjakuva silloin itsessäänkin paha. Ja että elokuvassa ei sankari saa polttaa edes tupakkaa K18-elokuvassa, etteivät ne lapset, jotka eivät edes elokuvaa saisi nähdä, alkaisi tupakoida.
Minusta tarinankerronnan päätarkoitus on liikuttaa emotionaalisesti johonkin suuntaan, sekä viihdyttää. Totta kai on hienoa, jos se herättää kysymyksiä tai innostaa tutkimaan esim. historiaa. Itsekin allekirjoitan laajan kiinnostukseni Antiikin ja erityisesti Rooman historiaan lähteneen juurikin Asterixista aikoinaan. Mutta ei se ole syy, miksi luemme/katselemme kuvitteellisia tarinoita; syy on se, että ne näyttävät meille uusia näkökulmia vanhoihin asioihin ja/tai kokonaan uusia maailmoja ja ihmiskohtaloita. Se tekee tarinoista mielenkiintoisia.
Se, sekä seksi ja zombiet.
