Onneksi Sarjakuva-Finlandia ei ole ainoa taidepalkinto, jonka tekee huvittavaksi se, että skene on niin pieni. Siitä huolimatta kirjallisuuden F. on aika rajattu. Siinä on piileviä ja avoimia rajoituksia (avoimet joku jo mainitsikin). Piilevät on siinä, että ehdokkaat on aina "korkeakirjallisuutta". Kotimaisen romaanin tasosta voi olla monta mieltä, mutta kylläpä esim. dekkaristit voivat Suomessa unohtaa Finlandia-ehdokkuuden. Niitä ei pidetä "arvokkaana kirjallisuutena". Ja samantapaista ajattelua pyörii Sarjakuva-Finlandiankin ympärillä. Tosin se on turhaa, koska sarjakuvaa julkaistaan Suomessa niin vähän, että tämä nykyinen kaikki kelpaa -systeemi on ehkä ainoa mahdollinen, ettei hommasta tulisi täysin epäuskottavaa.
Jorma Uotinen oli diktaattorina täysin perseestä. En ole kirjallisuuden palkinnon puolella törmännyt diktaattoriin, joka olisi elvistellyt sillä, ettei ole lapsuuden jälkeen lukenut romaaneja.
Diktaattori voi tietysti olla "pulliainen" tai siis ei-vihkiytynyt tai ei-sisäpiiriläinen, tiedätte mitä tarkoitan. Mutta ei nyt hyvä tavaton ole mitään järkeä, jos siihen tulee pulliainen, joka ei ollenkaan lue sarjakuvia. Vaikka valinta onkin mielivaltainen, ja se on diktaattorin idea, niin olisi kuitenkin ihan kiva, jos valinta perustuisi edes vähän lajituntemukseen. Siis sellaiseen lajituntemukseen, jollaisen kuka tahansa voi saada mistä tahansa taidemuodosta tutustumalla siihen vähän pidemmällä ja syvemmällä otteella kuin finalistialbumien lukeminen.
Ongelma on siinä, että aika moni käy elokuvissa, teatterissa ja lukee romaaneja. Niitä, jotka lukee muitakin sarjakuvia kuin Aku Ankkaa ja päivästrippejä, on taas todella vähän.