Antakaa minäkin sanon tähän väliin jotain viisasta!
Tuntuu, että sanoo mitä hyvänsä nyt niin kaikesta joku vittuilee ja vetää johtopäätöksiä joten ihan sama...
Oon helvetin iloinen tottakai, että tämän tunnustuksen sain. Kyllä mulle raha ja kehut kelpaavat, onko joku jolle ei? Jorma piti koskettavan puheen, jonka esitti ainakin hyvin vakuuttavasti ja uskottavasti henkilökohtaisena näkemyksenään. Oli upeaa saada palautetta teoksesta kokonaisuutena, ei pelkästään sisällöstä tuttuun tyyliin "HAHAA! KIROILUA!! HILLITÖNTÄ!!".
Mutta en mä sitä odottanut ja olin vähän kauhunsekaisissa tunnelmissa kun palkitsemisestani kuulin, myös jo siitä että olin ehdolla. Juuri siksi, että tiesin että siitä syntyy hirveä älämölö ja tappelu ja tulen saamaan enemmän paskaa niskaan kuin vielä tähän mennessä.
Mediajulkisuus jaksaa myös edelleen hämmentää, en mä voi sanoa nauttivani kameroille poseeraamisesta ja sanon aina vähän mitä sattuu, mutta julkisuus kuulunee asiaan, eikä joka juttuun tarvitse kuitenkaan suostua. Ihmisiä kiinnostaa, kuka siellä kynän toisessa päässä on, ei kai siinä sen kummempaa. Kyllähän muakin kiinnostaa, minkälaisia tyyppejä on ihailemieni kuvien takana. Kiinnostaa paljonkin! En kiellä!
Nautin piirtämisestä. Haluan saada töistäni palautetta. Nautin myös sarjakuvien lukemisesta ja mulla on ollut lyhyessä ajassa ilo ja kunnia tutustua myös niiden tekijöihin. En mä oo herranjumala tässä halunnut ahneesti ja raivolla tunkea ja jyrätä kenenkään ohi. En oikeasti tiedä, pitäisikö tässä pyydellä anteeksi ja katua sitä että on ikinä julkaissut yhtään mitään. Voi helvetti.
Miten niin upeasta taidemuodosta kuin sarjakuva, voi aiheutua näin paljon negatiivissävytteistä keskustelua.
Tyhmä, lapsellinen ja yksinkertainen ovat adjektiiveja jotka kuvaavat mua persoonana täydellisesti. Epävarma, nuori, ujo ja säälittävä. Ei sille saa sanoa rumasti, pitää kehua sen sarjakuvia ja silittää päätä. Enkä kiellä etteikö olisi ihan mukava räpytellä joskus vähän vaan silmiä ja hihitellä ja kysyä tyhmiä kysymyksiä! Itsekin melkein kävi itseäni sääliksi kun luin Ville Rannan reportaasin Hesarista... Pikku tyttörukka, ei se tiedä mitään maailman menosta. Voi tätä myötähäpeän määrää!
Mutta omaa sarjakuvastrippiä lainatakseni: "onko se kamalan paha asia?" Onko maailma tosiaan niin kamalan ikävä paikka, ettei täällä ole aikaa ja intoa nauttia asioista ja ilmaista tunteita? Mulle herkkyys, tunteikkuus ja uteliaisuus ovat niitä juttuja, joista se piirtäminen kumpuaa.
Edelleen: KIITOS ja ANTEEKSI, ystävät! Mä menen nyt jatkamaan rästitöitäni ja sitten ulos, siel paistaa aurinko. Mä yritän suoda itselleni luvan olla hetken tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan. Kiven takana se kyllä on...
