Voi mennä vähän syrjään alkuperäisestä aiheesta, mutta säestää Villen kirjoitusta hieman toisesta näkökulmasta. Lohkaiskaa omaksi alueekseen, jos katsotte tarpeelliseksi.
Matti Apunen, Aamulehden päätoimittaja, kirjoittaa sunnuntaina 11.3. 2007 Kronikka-kirjoituksessaan taiteesta ja sen rahoituksesta seuraavasti:
Artistin apea valitus
Taide on suurten sielujen viheriä laidun, mutta kun taide muuttuu kulttuuripolitiikaksi, sielut kutistuvat ja laidunkin ruskettuu. Kulttuuripolitiikka on alue, josta terve näkee heti, että sille ei pidä astua.
Helsingin sanomat kysyi suomalaisilta taiteilijoilta, mitä mieltä nämä ovat kulttuuripolitiikasta. Vastaus: Suomi ei riittävästi tue ja arvosta taiteilijoitaan. Taiteilijat valittavat, että "taiteen arvostus yhteiskunnalle elintärkeänä merkitysten, perinteen ja identiteetin rakentajana on hiipunut". Niinpä. Ehkä vuopsikymmenten tinkimätön perinteen ja kansallisen olemuksen halveksunta on johtanut taiteen juuri siihen mihin se johtaa - umpikujaan.
Suomalaista identiteettiä ja yhteisiä muistoja rakentavat nyt popmusiikki ja elokuva. Ketään eivät kiinnosta suttuiset ja tärisevät taidemenninkäiset, jotka ilmoittavat rakentavansa kansallisia merkityksiä, vaikka kaikki näkevät että nämä toverit eivät pysty rakentamaan edes makkaravoileipää.
Taiteilijoiden mukaan kulttuuripolitiikka on epäonnistunut siinä, että "taidetta ei arvosteta" ja "panostukset viihteeseen ovat kasvussa". En ole koskaan täysin ymmärtänyt, mitä tarkoittaa jonkin alan arvostus tai sen puute. Voisin olla helpostikin sitä mieltä, että journalismia ei arvosteta tarpeeksi, ellei tälläinen puhe olisi vihoviimeistä ruikutusta.
Arvostetaanko Suomessa riittävästi aarporaajia tai autonasentajia? En tiedä, mutta tuntemani asentajat eivät istu synkeinä kahvilla miettimässä sitä kuinka heikkoa heidän alansa arvostus on. En myöskään tiedä miten valtio varsinaisesti panostaa viihteeseen. Taiteessahan "viihde" tarkoittaa kaikkea oman touhuilun ulkopuolista toimintaa. Se on yleisdemoni, jolla on suunnilleen sama tarkoitus kun ulkopolitiikassa "ryssällä".
Onko esimerkiksi TTT:n näytelmä Vuonna 95 taidetta vai valtion tukemaa viihdettä? Jos kirjoitan kolmituntisia, vihaisia lesbomonologeja, se on epäilemättä pahimman lajin viihdettä. Katsojiensa mielestä se voi olla heille varsin sopivaa taidetta.
Toinen taiteilijoiden esiinnostama epäkohta on taidekasvatuksen "rapautuminen". Tätä argumenttia ymmärrän vielä huonommin kuin arvostusongelmaa. Lapsia opetetaan laveeraamaan ja tekemään elokuvia. Pikku tamburiiniorkesterit soittavat joulu- ja kevätjuhlissa posket punaisina ja luokat tekevät retkiä grafiikanpajoihin. Varttitunnin savianimaatio lunastetaan emotionaalisella ristikuulustelulla siitä miltä elokuvan pikku Pyrystä mahtaa tuntua, kun hän ei saanut hiekkalaatikolla ansaitsemaansa arvostusta.
Mitä vielä halutaan? Ehkä lapsia pitäisi istuttaa työryhmissä, joissa riimitellään loruja sanoista "apuraha" ja "yhteiskunta".
Kyselyyn vastanneiden mukaan Suomessa koulutetaan liikaa taiteilijoita ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Toisaalta harvoissa ammateissa työllistyminen on niin omissa käsissä kuin taiteessa ja journalismissa. Helppoa se ei tietenkään ole.
"Kulttuurikentällä täysin vapaat taiteilijat elävät kaikki pääsääntöisesti köyhyysrajalla", kommentoi HS:ssä teatterin ammattilainen. Olen pitänyt esimerkiksi Osmo Rauhalaa henkisesti täysin vapaana taitelijana, mutta Osmolla käydessä en ole katsonut tarpeelliseksi viedä artistille tuliaisina ruokapaketteja tai käytettyjä leluja.
Ehkäpä jutun juoni onkin sanoissa "täysin vapaa". Jos sillä tarkoitetaan taiteilijaa, joka ei ole vastuussa mistään mihinkään, on mahdollista että hänen tulotasonsa on suhteellisen vaatimaton.
Taiteilijoiden sosiaaliturvasta olen taideväen kanssa osittain samaa mieltä. Se, että apurahoista ei kerry eläkettä, on tietysti ongelma, mutta harva kai elää koko työuransa apurahojen arassa. Ja millainen järjestelmä tekee mahdolliseksi täyden uran apurahojen varassa? Sekö, joka ei tue eikä arvosta?
"Taiteilijoilla ei ole työttömyysturvaa, koska heidät katsotaan omassa työssään työllistyviksi", kritisoi HS:n haastattelema kuvataiteilija. Miksi taiteilijoita ei saisi katsoa omassa työssään työllistyviksi? Onko täysin kohtuutonta sen lajin tulosvastuu, että taiteilija olisikin ajoittain velvoitettu miettimään ostajankin aikomuksia?
Tuttavani jättäytyi pois taidevirkamiehen työstä muutama vuosi sitten ja heittäytyi vapaan taiteilijan epävarmuuteen. Hän on työllistynyt mainiosti omassa työssään, jos kohta saanut myös apurahoja. Olen juuri tilannut häneltä taidetta kotiini, koska hän osaa käyttää värejä ja tekee kaiken kaikkiaan ovelan näköisiä töitä ovelista materiaaleista.
En usko, että hän tuntee itseään taideprostituoiduksi, enkä minä itseäni sen lajin asiakkaaksi, joka kyttää kulmilla hyväksikäytettävää taiteilijaressukkaa.
Matti Apunen.[/i]
Vastineen paikka voisi olla tarpeen. Jos kulttuuripoliittinen keskustelu artikkelin pohjalta kiinnostaa, niin laittakaa sähköpostia osoitteeseen al.mielipiteet@aamulehti.fi.
