...jotta taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturva-asiat saataisiin vihdoin kuntoon.
Itse Timon väitteeseen: tuo ei ihan ole totta. Hallintoviranomaiset ja työelämä meitä kovasti koittavat siihen suuntaan pakottaa. Mutta ei se niin yksinkertaista ole.
Sosiaaliturva on yrittäjillä huono, esim. sossusta ei yrittäjä voi saada kuin kuukauden pari silloin tällöin avustusta. Jatkuvaa tukea ei sossusta saa, kuten saavat normaalit työttömät.
Taiteilija on siinä mielessä yrittäjä, että tekee töitä omilla välineillään, omalla ajallaan, kukaan ei valvo työn suorittamista niskan takana jne. Asiakkaita voi olla monta eikä yhteen ole pakko sitoutua, kuten työsuhteessa lähes aina täytyy. Voi olla sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat todella palkkalistoilla ja tekevät työt firman tiloissa ja välineillä jne. Eikö osuuskunta ole juuri tällainen?
Minusta taiteilijoiden sosiaaliturva on tärkeä, mutta vielä huutavampi on tarve yrittäjän sosiaaliturvalle. Ensin yrittäjä uhraa valtavan osan rahoistaan, ajastaan, terveydestäänkin valtion ja työntekijöidensä hyväksi. Mutta annapa olla, jos epäonnistuu, firma menee konkkaan tai terveys menee tms., niin taitaa olla valtio ensimmäinen, joka on haukkana kimpussa vaatimassa saataviaan. Okei, yrittäjä ottaa yrittäjäksi ryhtyessä riskin, riskinsietokykyä pitää olla, mutta pitäisi yrittäjänkin voida tyylipuhtaasti epäonnistua. Yrittäjän maailma on tällä hetkellä äärimmäisen kova. Jos taas työntekijä joutuu työttömäksi, niin kohtelu on paljon inhimillisempää. Ja aina voi saada uuden työpaikan. Yrittäjälle taas on voinut helpommin tulla investointilainaa ja muita kuluja, jotka voivat kaatua täysimittaisesti maksettavaksi, jos tekee konkan. Pienyrittäjälle ei taida löytyä ymmärtäjää oikein mistään. Ei oikein uskalla otta mitään riskejä, hissukseen täytyy jokainen liike miettiä, ettei vain tule takkiin.
