Alkukarsinnat:1§ Kupla on vapaa kilpailu, johon jokainen voi lähettää sarjakuvansa mukaan. Koko kilpailun ajan pidetään ketjua yllä, jossa keskustelu ja kommentointi töistä on mahdollista.
2§ Kilpailija voi lähetttää useammankin työn, nimen tai nimimerkin perusteella suoritetaan äänestys. Työt lähetetään Sarjakuvagallerian
Kupla- ketjuun.
3§ Kuplan alkukarsinnoista jatkoon pääsevät valitaan yleisen äänestyksen perusteella.
4§ Kun alkukarsintojen päivämäärä (31.3.) tulee täyteen, suoritetaan kahden viikon yleinen äänestys parhaasta työstä. Äänestysaikaa on kaksi viikkoa.
5§ Äänestyksessä kullakin tunnuksen Kvaakista omaavalla on äänioikeus ja mahdollisuus äänestää neljää valitsemaansa työtä, kymmenen niistä menee jatkoon seuraavalle kierrokselle, jonka aihe ilmoitetaan äänestyksen päätyttyä. Äänestykseen linkitetään työt katselua varten.
Puolivälierät6§ Kun aihe kymmenelle äänestyksestä jatkoon selvinneelle on ilmoitettu, alkaa töiden teko puolivälieriin.
7§ Aikaa työn palauttamiseen Sarjakuvagalleriaan aiemminkin Kuplalle toimineeseen ketjuun on 1,5 kuukautta
8§ Kun 1.5 kuukautta on ilmoituksesta kulunut, vuorossa on jälleen kahden viikon kestävä äänestys jossa äänestäjillä on mahdollisuus äänestää kolmea valitsemaansa sarjakuvaa.
9§ Äänestyksen päätyttyä ilmoitetaan kuudelle jatkoon päässeelle aihe.
Välierät10§ Välieriin ilmoitetaan Kuplan raadin puolesta aihe, josta kuusi jatkoon päässyttä kamppailee finaalipaikasta.
11§ Aikaa töiden tekoon on jälleen 1,5 kuukautta, eli töiden palautus
12§ Normaalin äänestyksen mukaan edetään ja käyttäjät valitsevat kukin kahden äänen perusteella kolme parasta jatkoon. Äänestys kestää kaksi viikkoa , jonka jälkeen kolmelle parhaalle ilmoitetaan finaaliaihe .
Finaali13§ Finaalin töiden tekoon on aikaa 1,5 kuukautta, eli finaalityöt palautetaan 1. syyskuuta Sarjakuvagalleriaan.
14§ Äänestyksen perustelella (yksi ääni per äänestäjä) jäljelle jää yksi, joka on saavuttanut Kuplan voiton.
Eli ei muuta kuin kilpailemaan, jo syksyllä meillä on Kuplan voittaja selvillä ja lehden ja kustantamot voittajan kimpussa.
Onnea kilpailuun!