Vihdoin ja viimein tärppäsi. "Punaista ratsumiestä" oli otettu Tampereen Lenin-museon myymälän valikoimiin ja sieltähän se piti sitten ostaa iltalukemiseksi. Viisitoista euroa oli kyllä aika kova hinta, ellen sanoisi riistokapitalismia, mutta kaipa tuota aina sen verran voi sarjakuvaan sijoittaa.
En aina ollut ihan vakuuttunut piirrosjäljestä, pahiten silmään särähti sivulla 24 kuvattu jääkäriupseeri. Sarjakuva oli sen sijaan ihan mainiosti käsikirjoitettu. Lehtimäen persoona kuvattiin hyvin, ja lukijalle välittyi kuva aidosta, paikoin ristiriitaisesti ja tarpeettoman väkivaltaisesti toimivasta ihmisestä, ei mistään sotahistoriallisesta ihanne-kiiltokuvasta.
Lisäksi sarjakuvassa pystyttiin käsittelemään tunnetusti vaikeaa ja tunteita herättävää kansalaissotaa varsin taitavasti, kumpaakaan osapuolta sen erityisemmin jalustalle nostamatta. Vaikka näkökulma olikin punaisessa leirissä, niin senkin teot osattiin kyseenalaistaa.
Pidin "Punaisesta ratsumiehestä" enemmän kuin Kansalaissodan korkeajännityksestä. Ehkä syynä oli juuri tuo mustavalkoisen maailmankuvan ja hyvä/paha-jaottelun välttäminen - tosin sehän kuuluu Korkeajännitysten formaattiin kuin miljoona volttia, mutta käy pitemmän päälle vähän puuduttavaksi. Siksi onkin hauska lukea välillä vähän monisyisempaa sotasarjakuvaa.
Toivottavasti jatkoa seuraa. Lehtimäen elämänvaiheissa olisi nimittäin aihetta laajempaankin sepustukseen!