Judge Dredd

[Jarkko Sikiö]

Judge Andersson

Judge Anderson kirjoitetaan yhdellä s-kirjaimella ja kuuluu psi-osastoon.

Judge Hershey on esiintynyt Suomessa aina The Judge Child -tarinakokonaisuudesta saakka (Jalavan albumi 5).

[X-men]

Judge Anderson kirjoitetaan yhdellä s-kirjaimella ja kuuluu psi-osastoon.

Wanha tottumus ja on aikaa kun viimeksi tuli luettua ko. Tuomaria.

[Jarkko Sikiö]

Judge Death suhisee ruotsalaisittain Andersonin kahdella s-kirjaimella.

Viides Complete Case Files on menossa ja ainakin se pelko osoittautui turhaksi, että Suomessa olisi julkaistu yksin kermat päältä ja julkaisematta olisi jäänyt soopaa.

Hyvin iskevät siis väliin jääneet tarinatkin, ja mukana on varsin muikeita Dredd-välipaloja.

Kronologisessa järjestyksessä lukiessa näkyy selvästi, että Apocalypse War -tarinakokonaisuutta pohjattiin kovin, mutta sen sijaan Anderson ja Death ensi kertaa esiintyessään vaikuttavat peräti kertakäyttöisiltä. Tarinaa ei Kimmo Lakoman sivujen perusteella koskaan Suomessa nähty, enkä itsekään sitä muista.

[Jarkko Sikiö]

Lukuprojekti on juuri siirtynyt kuudenteen kokoelmaan.

Viides Complete Case Files, eli Suomessakin Jalavan albumeissa julkaistu Apocalypse War on edelleen täyttä rautaa. Hieman pikaisesti se päättyy ja onhan tuo hieman pikakelauksella etenevä, mutta 2000 AD -formaatin hyvä puoli on, että turhia suvantoja ei synny, vaan toimintaa on joka käänteessä.

Tämä toimii!

EDIT: Sitten vielä sananen tästä kuudennen kokoeman alusta. Wagner sai selvästi kipinän siivota Dredd-maailmasta sellaisia osuuksia, joita ei enää tulisi käyttämään. Apinagangsterit, jonka suomennos nyt lipsahtaa kielen päältä, ainakin tapettiin kuljeksimasta, mahdollisesti muitakin humoristisia puolia katoaa sarjasta tässä vaiheessa.

EDIT 2: Niinhän se meni, eli tässä vaiheessa koomiset sivuhahmot, Walter ja Maria katosivat sarjasta ja hyvä niin. Muutaman tarinan verran synkisteltiin turhia, mutta ei onneksi turhan vakavaksi sentään vedetty.

Hauska yksityiskohta on John Byrnen kuvittama tarina. Olin nimen toki bongannut aiemmin 2000 AD -listauksista, mutta olipahan piristävää. Aivan Dredd-vauhtiin ei John onnistunut kiihdyttämään, mutta niinhän se joskus menee.

[Jarkko Sikiö]

Dredd-lukuprojekti lienee sopiva syy yksinpuhelun jatkamiseen, eli näpyttelen tuoreeltaan tuntemuksia jokaisen paketin jälkeen, kun vielä on muistissa mitä tulikaan luettua.

Seitsemäs kokoelma jatkaa turvallisesti, mukana on Suomessakin nähty ihmissusiseikkailu ja Steve Dillon tuottaa massiivista jälkeä. Myöhempiin työnäytteisiin verrattuna viivassa on suoranaista herkkyyttä, vaikka kivikasvo näyttää jo lähes epämuodostuneelta miehen käsissä.

Näin tarkasteltuna on suorastaan hämmästyttävää, kuinka tasalaatuista Dredd-materiaali on ollut, notkahduksia ei pahemmin ole vaikka jokunen mitäänsanomaton tarina myös tätäkin kokoelmaa painaa.

Ron Smith velmuilee kasvojen kanssa siihen tahtiin, ettei kykene vääntämään vakavaa ilmettä sitten millään. Teini-iässä Smith oli suosikkini, eikä jälki entisen hävittäjälentäjän käsissä mitenkään huonolta näytä, vaikka toki mm. McMahon loitsii elävämpää jälkeä Ezquerran rinnalla.

Ian Gibson on jo kehittänyt alkuvaiheen tyylinsä modernimpaan Halo Jones -kauteen, mikä hivelee silmää vaikkei Dredd-yrmyilyyn aina sopivin mies olisikaan.

Kim Raymond on suomalaisille tuntemattomampi Dredd-kuvittaja, eikä minua hänen jälkensä niin kovin innosta, mutta meneepä nyt lisänä kuitenkin.

Brett Ewins leimautui syystä tai toisesta PSI-juttujen kuvittajaksi, joten Judge Andersonin kautta hänet Pohjolan perukoillakin paremmin tunnetaan. Tässä vaiheessa mukaan tulee entistä voimakkaammin yliluonnollisia juttuja, jotka eivät aina täysin Dredd-maailmaan sovi, mutta ovatpa vaihtelua kumminkin.

[Jarkko Sikiö]

The Complete Case Files 8-10 ovat siinä määrin tasaista kamaa, ettei jokaista ole enää tarpeen yksitellen kommentoida.

Toisaalta näin kovan luku-urakan kanssa leipiintymistä on vaikea välttää, mutta kyllä tässä vaiheessa jo huteja isketään käsikirjoittajan penkiltä. Kahdeksanteen osaan on työnnetty Dredd-maailmaa taustoittava tarina Helltrekkers, mitä ei virallisesti Dredd-tarinoihin ole käsittääkseni laskettu, ja muutenkin välillä vilkkuu sellaista tavallisen kansalaisen näkökulmaa, mikä tuli sitten Megazinen aikana näkyvämmin pintaan.

Vastapainoksi Wagner työparinsa Grantin kanssa kirjoittaa välistä jo niin kieli poskella väännettyjä tarinoita, ettei niitä voi laskea kuin tekijöiden tympiintymisen piikkiin. Näitä aikoja on suomentamatta jo selkeästi jätetty heikompitasoista tavaraa, mitä ei voinut tähän saakka todeta.

Suomalaisnäkökulmasta nyt esitetään niitä viimeisenä Suomessa nähtyjä tarinoita, joten jatko on sitten täällä tuntemattomampaa. Tämä on ilmeisesti kirittänyt minua lukemaan entistä kiivaampaa tahtia, koska kolmen kokonaisuus sujahti aivan huomaamatta (tosin olin lukaissut osan yhdeksättä opusta ennen kuin päätin siirtyä kronologiseen järjestykseen).

[Jarkko Sikiö]

Complete Case Files 11 on ryhdistystä edellisiin opuksiin verrattuna. Tässä näkyy selkeästi jo sarjan uusi ilme värien tullessa mukaan.

Uudet kuvittajat eivät varsinaisesti hivele silmää, joskaan ei tähän saumaan juuri huonojakaan ole osunut sattumiksi soppaan. Steve Dillon on kyllä Dredd-tarinoisssa ollut roimasti parempi kuin mitä hänen muistin olleen, ja on sitä yhä tässä vaiheessa.

Tähän opukseen sijoittuu myös OZ, joka jatkaa Chopperin tarinaa. Tämä seikkailu oli minulle tuntematon, mutta Chopper seikkaili sittemmin myös Megazine-julkaisussa, mitä tuli alkuunsa seurattua.

Ei tämä varsinaisesti mitenkään kovin erikoinen tarina ollut, mutta pikkutarinoiden jälkeen on helpotus lukea pitempi tarinakokonaisuus.

Complete Case Files 12 jatkaa sen suuremmitta yllätyksittä. Tällä kertaa bonuksena on Alan Davisin kuvittama seikkailu. Mark Farmer on kuvittanut puolestaan Andersonia, mutta mies on tunnetusti parempi Davisin tussaajana kuin omillaan.

Itse pidän kovasti kerralla pakettiin -tyylisistä tarinoista, näissä viimeisimmissä opuksissa toistuu jo tarpeettoman usein kaava, jossa auki jäävät langat yhdistetään vasta myöhemmin.

[Jarkko Sikiö]

Complete Case Files 13 muodostui lähes ylitsepääsemättömäksi esteeksi, minkä kertoo jo kuukauden välys edellisestä viestistä.

Enää ei käy kieltäminen, että taso notkahti roimasti 1980-luvun loppua kohden kuljettaessa ja tähän kolmanteentoista opukseen osuu aallonpohja. Ei pitkiä tarinoita, ei mitään kunnianhimoa ja tarinatkin ovat totista torvensoittoa.

Nyt Dredd-formaatti toimii itseään vastaan ja lyhyttarinat tuntuvat vaivaannuttavan tyhjänpäiväisiltä, kun useamman jakson tarinakaaria ei juuri nähdä.

Ellei tuo aiemmin kommentoimani 14 nyt mestaruussarjaa ollutkaan, on se sentään kunnon Dredd-meininkiä.

Drokk!

EDIT: Hieman lisäkommenttia formaatista.

[HrGiger]

mutta sen sijaan Anderson ja Death ensi kertaa esiintyessään vaikuttavat peräti kertakäyttöisiltä. Tarinaa ei Kimmo Lakoman sivujen perusteella koskaan Suomessa nähty, enkä itsekään sitä muista.

Lakoman sivuilta olevassa koosteessa puuttuu kaikki Lehtimiehet kustantamon tarinat vaikka ne erikseen löytyykin omalta Judge Dredd 1980-luvun lehdet   -sivultaan. Eka Death tarina löytyy heti tuosta 1/84 numerosta.

Populistin Dredd artikkeli viime syksyltä -> Judge Dredd - Lain arpiset kasvot

[Jarkko Sikiö]

Lakoman sivuilta olevassa koosteessa puuttuu kaikki Lehtimiehet kustantamon tarinat vaikka ne erikseen löytyykin omalta Judge Dredd 1980-luvun lehdet   -sivultaan. Eka Death tarina löytyy heti tuosta 1/84 numerosta.

Tuota en havainnut lainkaan, syynä varmaan että mm. The Fink löytyy, kun se on julkaistu uudelleen albumisarjassa.

Hienosti nuo ovat tosiaan omilla sivuillaan ja vaikka nuo lehdet sittemmin ovat löytyneet, ei se millään tavoin jäänyt mieleen, kun sitä en pikkupoikana tavannut.

Hieno artikkeli, sekin oli mennyt ohi silmien!

[Jarkko Sikiö]

Complete Case Files 15 menikin sitten samaa Dredd-vauhtia kuin aiemmat.

Onhan tämä ryhdikkäämpää menoa Necropolis-kokonaisuutta edeltävään aikaan verrattuna, mutta Wagnerin keskittyessä jo enemmän Megazine-tarinoihin, Ennisin ja muiden tarinat erottaa lukiessa löysemmästä tahdista.

Lisäksi Wagnerin visio kieroutuneesta Dredd-maailmasta on niin omaleimainen, että perunapyssyt ja muut höperyydet eivät nekään iske samaan tahtiin.

Visuaalisella puolella siirtymä värikkäämpään ja modernimpaan, hyvässä ja pahassa, kauteen on valmis. Hyvästä esimerkkinä Simon Bisleyn ruiskumaalaustekniikka, jota ihasteltiin eritoten onnistuneessa crossover-seikkailussa Batmanin kanssa.

[Jarkko Sikiö]

Lukuprojekti näköjään toimii erinomaisena vieroitushoitona, sillä ei kertaakaan puolentoista vuoden aikana ole tehnyt mieli lukea Dreddiä.

Origins jäi silti kaivelemaan, lähinnä nostalgian ansiosta (Suomessakin tuomarit syrjäyttivät Yhdysvaltojen presidentin 1985) ja ovathan Wagner ja Ezquierra klassinen tehopari.

Hyvin tässä perinteistä Dredd-henkeä on, ei siinä mitään, mutta kankean kömpelösti käy koherentin kokonaisuuden jäsentäminen sellaisesta, mitä ei alkujaan ole järkeväksi kokonaisuudeksi luotu.

Hieman tätä syö nyt sekin, että tieto Dredd-maailman mittakaavasta käydystä ydinsodasta on ehtinyt muuttua sitten Dredd-nuoruuren. Sähköä ei siis enää ole ilmassa.

[echramath]

Täällä oli ilmeisesti keskusteltu noista painoksista, mutta kuvat ja linkit olivat tietysti vanhentuneet. Tulin ostaneeksi kolme osaa vasemmanpuoleista (jenkki?) mallia, koska niitä nyt sattui olemaan saatavilla ja onhan tuo päheän näköinen tuo tuomarin pää.

Ehkei olisi kannattanut. Osa neljä on myyty loppuun kaikkialta maailmasta. Jenkki-amazonista tietysti saisi, mutta järjettömään hintaan jo sinällään enkä viitsinyt edes tarkistaa postikuluja. (tosin miksi pitää harmistua jos jonkun kirjojen kannet eivät täsmää keskenään ja toisaalta miksi pitää eri kansia ollenkaan olla)

[Bf109]

Lukaisin putkeen kirjat Origins, Tour of duty 1-2, Days of Chaos 1-3 ja Trifecta. Nyt jäi kaivelemaan että josko sittenkin suomenkielisten Dreddien ja näiden tuoreempien välissä on jotain lukukelpoista. Ehdotuksia? Tai onko IDW:n Dreddeissä jotain Kaaospäivän kaltaista eeppistä tarinaa?

[echramath]

Pääsin itse Apocalypse Wariin (suom. näemmä Operaatio Maailmanloppu, näitä osia ollut Urjalan kirjastossa). Judge Deathin paluu varmaan oli, ja tässä osassahan on se sarjan pähein ruutu (GAZE INTO THE FIST OF DREDD). Lisäksi vähän puuduttavia rikosraportteja, jotka sitäpaitsi on kopioitu jostain ihan käsittämättömän huonosta lähteestä.

Mutta itse Apocalypse Wariin on vähän vaikea suhtautua. Tarinankerronnallisena taustana ilmeisesti oli ajatus, että Mega-City on paisunut liikaa ja kaupungin koko voi rajata laittamalla ven... neuv... sovit tuhoamaan osan.

Sovit näyttävät ihan perus sarjakuva-neuvostoliittolaisilta – tai miltä tahansa tarinan kertojien varusvarastolta kuitatulta pahan imperiumilta. Eihän siinä mitään, samanlaista kuvastoa ovat 80-luvun amerikkalaiset elokuvat täynnä, mutta jotenkin Judge Dreddia on pitänyt liian fiksuna sarjakuvana ihan noin yksioikoiseen esitykseen. Myöskään koko East-Megistä ei saatu kummoistakaan kuvaa koko sarjassa eikä sen sisäisiä oloja, asukkaita tai muuta kuvattu.

Toisaalta Neuvostoliittoahan hallitsi useita vuosikymmeniä kirjaimellisesti Stalin (vrt. literally Hitler), itse katselen asiaa vuonna 2015 ja elin kylmän sodan lopun  ajan Suomessa ja amerikkalaiselle tai britille Neuvostoliitto toki saattoi näyttää epämääräiseltä kolossilta, josta näkyi ulospäin sotilasmahti ja jääkiekkomaajoukkue.