Luin Kapteeni Kuolion ja Tamperkeleen.

Paras Kuolion seikkailu. Pelottava olento omassa yksinkertaisuudessaan. Vain mustaa ja silmiä. Sitä viime yönä lukiessani kävin välillä ulkona metsän puolella luonnollisilla tarpeilla ja tuumin näkyykö tuolla pimeydestä silmiä? Ei näkynyt, liian kaukana Tampereelta olen, enkä enää sinne uskalla mennä

Muutenkin tarinassa oli luotu mukanaan vievä tunnelma. Jännän turvaton olo lukiessa. Varsinkin talvisessa menneisyyden metsässä.
Pokkarin koko olisi voinut olla hiaman isompi, kun teksti meni niin pieneksi, Pispalan vampyyreissa kuvat tuntuivat vuorostaan liian isoilta. Ei se niin tarkkaa.
Kysymystä esittäisin. Mistä Sarjarin numerosta/numeroista kivien tappelua katsellut ukko on? Oikein hauska se.
