Jumbe miten runsaasti täällä on taas kirjoiteltu, enkä ole itse ehtinyt kuin pikaisesti vilkaista. Pitää nyt kun taas ehtii, vähän kommentoida.
Tuo "piirroksin kirjoittaminen" on aika kiehtova ajatus, ja Villehän tekee sen hyvin. Piirroksen ei usein tosiaankaan tarvitse olla kauhean yksityiskohtainen ollakseen ilmaisuvoimainen ja vahva. Kuinka usein sitä sarjakuvaa tehdessään tuskaileekaan sen kanssa että nyhvää piirrosten usein turhia yksityiskohtia monta tuntia ja koko jutun idea aukeaa lukijalle kuitenkin muutamassa sekunnissa.
Ja avautuisi silti vaikka kuvia ei viilaisikaan tuntitolkulla. Tärkein informaatio on joskus vain muutamassa viivassa.
Täytyy muistaa että se on kuitenkin vain yksi tapa lähestyä sarjakuvan tekemistä.
Aivan kuin kirjoitettua tekstiä voi tuumailla ja hioa, editoida ja hakea parasta mahdollista impaktia, samalla tavalla sarjakuvan kerrontaa voi tehostaa tarkkaan harkituilla kuvilla, visuaalisilla tehosteilla. Aina voi miettiä, miten tämän tai tuon voisi kertoa vielä tehokkaammin, tarkemmin, iskevämmin ja/tai selkeämmin. Miettimällä tarvitsenko yhden vai useamman kuvan jonkin kohtauksen esittämiseen ja kuvakulmia, valaistusta, varjoja, henkilöiden ilmeitä ja elekieltä käyttäen voi kertoa paljon - sellaistakin mihin pelkkä teksti tai yksinkertainen piirros ei enää taivukaan. Ja tehoja irtoaa monta wattia enemmän. Ansakuopat vaanivat kummassakin päässä. "Piirroksin kirjoittaminen" voi johtaa köyhiin ideogrammeihin, toisaalta liian runsaat ja yksityiskohtaiset kuvitukset yhtä kuivaan mutta rönsyilevän sekavaan kerrontaan.
Sarjakuvassa löytyy tyylejä yhtä lailla kuin kirjallisuudessa, jossa liikutaan koukeroisen lyyrisestä runsassanaisuudesta napakan kyynisiin tokaisuihin. Yksi kirjailija tekee päivässä 20 liuskaa tekstiä, toinen hio yhtä neljän värssyn ruonoa viikon. Kumpi on "huonompi"?
Ja mitä "mainstreamiin" tulee, niin tuleehan sitä Suomesta, mitäs Mämmilä on jos ei puhtainta ja selkeintä mainstreamia? Kuvitus on selkeää, kerronnassa ei ole mitään "taiteellista", aivan perinteistä sarjakuvaa. Samaten Muumit. Korkkarit.... Tilaa varmaan löytyisi muillekin samantapaisille, niin että sitä elantoakin voisi saada, vaikka osa siitä. Miksei esim. Rölli ole taipunut sarjakuvaksi?
Kaikissa näissä on kuitenkin se jokin omaperäinen ote. Jotain suomalaista tai muuten persoonallinen vinkkeli.
Hendrix ja Miles olivat molemmat kuitenkin aika perkeleesti harjoitelleet instrumenttiaan ja juurevasti kasvaneet perinteeseensä, veivanneet bändeissä skideistä asti. Ja Milesia "tarkempaa" soittajaa saa hakea. Hän ei turhia pölöttänyt torvellaan.
Sen huomaa vain jos tietää aiheesta jotain. Harjaantumattomalle korvalle heidän työnsä kuulostavat silkalta kakofonialta. Samaan tapaan harjaantumaton silmä ei yksinkertaisesti vain erota suttupiirrosta "suttupiirroksesta".
Kouliintunut piirtäjä ei turhia kynällään raapustele.Keijo: se "viiden pennin mainospiirtäjä" on kuitenkin oikeesti viiden tonnin AD.

Sarjakuvan joutuu myymään aina halvemmalla - mainossarjakuvankin.
Timo