Sanoman kuviot ovat nyt omansa, mutta noin se suurin piirtein Rautakirja meni. Pistänpä nyt tähän koko jutun, kun se on tulevassa kirjassani ihan vain kainaloinen, näkökulma tiukasti siinä, mikä sen vaikutus sarjakuvien jakeluun oli. Raurakirjan vaikutus Kilroyn, Huulen, Tapiirin ja Kylmän Metallin kohtaloihin selviää sitten kirjasta tarkemmin.
Rautakirja, R-kioski ja monopoli
Rautatiekirjakauppa Oy (myöh. Rautakirja Oy) perustettiin vuonna 1910 hallinnoimaan sanoma- ja aikakauslehtien sekä kirjallisuuden myyntiä rautatieasemilla. Perustajina oli useita sanomalehtien ja kuvalehtien julkaisijoita, Otava, Sanoma Oy, Hufvudstadsbladet, Uusi Suometar, WSOY, Weilin & Göös. Tätä ennen lehtien myynti oli ollut pienten yksittäisten toimijoiden varassa. Yhtiö sai myöhemmin oikeuden myydä lehtiä myös junanvaunuissa. Tämä myyntioikeus oli aiemmin ollut postiljooneilla. Laajemman lehtien katumyynnin Rautakirja sai itselleen 1923, jonka myötä sanomalehtiä kaupustelevat alaikäiset pojat katosivat katukuvasta. Rautakirjan jakelukonttorit välittivät lehtiä myös muille jälleenmyyjille, kauppoihin, ravintoloihin jne.
Rautakirja sai alan keskusliikkeenä lehtijakelijana lopulta monopoliaseman. Sitä ei kuitenkaan pidetty alalla pahana. Lehdistöalan ammattilehti Suomen Lehdistö kirjoitti syyskuussa 1935, Rautatiekirjakauppa Oy:n täyttäessä 25 vuotta:
"Yhtiön ansiota on lehtikaupan saattaminen järkiperäiselle kannalle -- Lehtikaupan keskittyminen yksiin käsiin koko maassa on myös merkinnyt huomattavaa niin hyvin työn ja vaivan kuin kustannustenkin säästöä."¹
Rautakirjan hallussa on käytännössä kaikki lehtien myyntipisteet, kioskeista ja tavarataloista kirjakauppoihin. Se myös omisti perustamansa Suomalaisen kirjakaupan vuosina 1912-2011. Rautatiekirjakauppa on kuitenkin käyttänyt määräävää valta-asemaansa portinvartijana useaan otteeseen, sanellessaan millaiset julkaisut ovat jakeluun soveltuvia. Sarjakuvalehtien kohdalla on nähty, miten Rautakirja on ajoittain puuttunut jopa julkaisujen sisältöön. Edelleen Rautatiekirjakaupan päätökset pudottaa lehtiä R-kioskeista ja Lehtipisteistä koostuvan jakeluverkostonsa ulkopuolelle ovat käytännössä merkinneet kuoliniskua näille lehdille. Asia on käynyt selväksi ainakin Kilroyn, Huulen, Tapiirin ja Kylmän Metallin tapauksissa.
Sarjakuvalehtien kohdalla Rautakirja on voinut epäröimättä toimia mielivaltaisesti, sillä ne eivät olleet myynnillisesti kovinkaan merkittäviä edes sarjakuvalehtien määrällisen kultakauden aikana 1970-luvulla. Tuolloin kymmenen myydyimmän lehden osuus lehtien kokonaismyynnistä oli miltei 50 %.² Sarjakuvalehtiä vuonna 1974 kymmenen myydyimmän lehden joukossa oli tasan yksi: Aku Ankan taskukirja ja sekin sijalla 10. Tämä TOP-10 -lista Lehtipisteissä näytti tuolloin tältä: Hymy, Jallu, Nyrkkiposti, Monalisa, Panoraama, Kalle, Sammy, Ratto, Apu ja AA taskukirja.³
Lehtipiste-nimi rekisteröitiin vuonna 1968, jolloin lehtijakelu eriytettiin omaksi toimialakseen Rautakirjan sisällä.
Rautakirja Oy:stä tuli SanomaWSOY:n tytäryhtiö 1999, jonka jälkeen vuonna 2002 yhtiöt sulautettiin yhteen. Vuonna 2012 Sanoma Oy myi R-kioskit ja Rautakirja-tavaramerkin norjalaiselle Reitan Conveniencelle. R-kioskien toimipisteitä on viime vuosina karsittu reippaasti, eikä osassa ole enää edes lehtimyyntiä. Tällä hetkellä maassa on noin neljäsataa R-kioskin toimipistettä.
Nykyisen Lehtipiste Oy:n omistaja puolestaan on Tradeka-yhtiöt Oy, joka vastaa Osuuskunta Tradekan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta.
¹ Suomen Lehdistö 9/1935. Suomen Sanomalehdenkustantajain Liitto.
² Kastemaa: s. 38.
³ Sarjainfo #13, 1/1975. Suomen sarjakuvaseura.
Lähteinä: Kastemaa, Matti J: Rautakirjalla on puolensa - Rautakirja 75 vuotta.
Wikipedia.