Kukaan muu ei tunnusta lukeneensa 112 Osumaa?
Päiväkirjat ovat aina olleet syvä mysteeri itselle, jos asia on merkittävä sen muistaa ja jos on aivot ymmärtyää asioiden ja koetun elämän muovaavan voiman.
Oman tulkintani mukaan kun mikäli asiat eivät ole merkittäviä tai ei omaa aivoja, se päiväkirja ei asiaa auta.
Toki se on yksi dokumentti, oma tulkinta ja näkökulma asioista jonka voi jättää jälkipolville.
Muotokieli siis oli tuttu ja vaikka se monesta varmasti kuulostaakin scifiltä, minulla on kokemuksia parisuhteista, seurustelusta jne jne ad nauseam.
Siksi teos kiinnostikin, toiseuden perspektiivi, miltä kaikki näyttää siltä puolen aitaa jota itse ei koe.
Varmasti ongelmana on oma nyansien näkemättömyys, mutta tämä aukesi tasan niin paljon ettei auennut.
Se avasi maailman ja todellisuuden joka oli umpioudompi kuin mitkään juuri scifin loihtimat mielenmaisemat. Ei niinkään naiseutena olosta ja parisuhteiden sietämättömästä paineesta, yhteiskunnan asettamista normeista tai paineista.
Vaan täysin erilaisesta käsittelymallista sinänsä tuttujen asioiden kohdalla.
Mieleen tuli se yhä kesken oleva Jari Sillanpäästä kertova Paljaana. Molemmissa artisti tosiaan paljastaa kaiken, mutta kummankin kohdalla oma kokemus jäi ontoksi. Siitä ei saanut otetta. Tajusi mitä sanotaan ja tehdään mutta motivaatiota vaan ei ymmärrä. Kuin korostaen sitä juuri miksi kyseinen maailma on minulle vieras.
Uuden ymmärtämisen sijasta vieraannuttava vaikutus.
Molemmat varmasti löytävät yleisönsä, ne joille on "voimaannuttava" (ihan ole varma voiko termiä käyttää noin) ja tekee sen "joku muukin kokee näin, on oikein kokea näin" elämyksen kautta siitä tärkeän elämyksen, avaa henkisiä lukkoja ja niin poiespäin.
Ikävintä on että itsestä useimmat pointit on kuitattu useammassakin genrefiktion edustajassa syvällisemmin sivujuonena muutamalla sivulla.
Ehkä ikävästi sanottu mutta jäi päällimmäisenä mieleen.
Se moneen kertaan toitotettu kuinka "aito elämä" on paljon rikkaampi ja mielenkiintoisempi aihe kun on 100% totta vain jos on älyltään(niin tunne-kuin ihan kaikelta muultakaan älyltä) äärimmäisen heikkolahjainen tapaus.
Totuus on usein tarua ihmeellisempää ja kuten tähän asti 99,99999999999999% enemmän tai vähemmän omaelämänkerrallisista töistä meilla ja maailmalla tässäkin 112 osumassa on muutama mielenkiintoinen juttu ja asia.
Joita, kuten niissä 99,99999999999999%ssakin, ei sitten käsitellä lainkaan/ juuri ollenkaan.
Mihin koko omaelämänkerrallisen formaatin ongelma pohjautuukin. Tarpeeksi yksityinen on universaalia mutta tähän mennessä äärimmäisen harvalla on ollut perspektiiviä ja kykyä jäädä kerronnassaan siihen universaaliin. Tämäkin on niillä rajoilla että livetään sokean narsismin puolelle.
Kyynikko minussa suomii itseään että miksi luin tämänkin, realisti muistuttaa että vain itse luettuaan tietää totuuden ja on uutta kokemusta rikkaampi, oli se mikä hyvänsä. Sama realisti komppaa sitä likifiktionaalista optimistiani: tekijä tuottaa niin paljon sarjakuvaa että silkan tehdyn massan kautta tulee vielä se sarjakuva joka pysäyttää ja jota arvostaa syvästi. Tämä olisi voinut olla se ja varmasti jollekin onkin.