Mikä estää sarjakuvantekijöitä pitämästä seminaareja yms?
Onko punkhenkisellä ammattikunnalla liian iso kynnys tavata ammatillisissa merkeissä? Ja jopa jakaa omaa osaamistaan tai tietämystään?
Koska olen vapaaehtoisesti hakeutunut sarjakuvaympyröihin, en ole nillittänyt alkoholista tai muusta rappiokäyttäytymisestä.
Välillä on tullut pidettyä taukoa kavereista ja sarjakuvatapaamisista, kun ei enää jaksa vetää savua keuhkoihin tai seurata kännäämistä.
En ole tuomitsemassa ketään, mutta haluan ainakin luoda vaihtoehtoisen sarjakuvakultuurin Suomeen. Minulle tämä on ainakin edellytys sille, että jaksan pyöriä näissä piireissä.
Tervetuloa Rougeen torstaina.