Perspektiivi sarjakuvantekijöille

[keijoahlqvist]

Perspective! for comic book artists on David Chelsean sarjakuvamuotoon sarjakuvantekijöiden erityistarpeisiin laatima perspektiiviopas, Scott McCloudin innoittama ja suosittelemakin.

Taiteilijoille tarkoitetut oppaat on tarkoitettu havainnosta piirtämiseen, eivätkä ne riittävästi auta sarjakuvantekijöitä jotka piirtävät usein mielikuvituksesta. Arkkitehdeille tarkoitetut kirjat ovat liian pikkutarkkoja.

Tämä on aika metka mutta ilman muuta hyödyllinen. Amazonista kuluineen noin 16 euroa.

(How to draw manga -sarjan Putting things in perspective on syytä heittää pois, se johtaa harhaan.)

[KalleH]

Opus löytyy myös sarjakuvaseuran kokoelmista Helsingin Arabiasta, jos haluaa tulla tutustumaan. Ehdottomasti tutkimisen arvoinen.

http://www.nordicomics.net/default.asp?id=9044

[Sika]

Kiinnostaisi, mutta en pidä amazonin maksutavoista. Bookplussasta  näköjään saa 23:lla eurolla  ja siihen vielä postikulut...tekis mieli vielä ostaa toi  Scott Mcloudin Making Comics, mutta sitä ei ole vielä saatavana tuolla.

[keijoahlqvist]

Making Comicsin perspektiiviosio on oikein antoisa sekin.

[pertti jarla]

Kiitos vinkistä! Tilasin Perspectiven Amazoonista käytettynä, hinta postikuluineen 15 e, tuli viidessä päivässä. Eli ei valittamista siinä suhteessa. Kirja vaikuttaa olevan aivan täynnään osaamisen arvoista tietoa. (Mukavaa on myös se, että piirtäjän tyyli on varsin nyrjähtänyt, toinen sankari on kahvikuppipäinen Mugg) Eiköhän tämä tai jokin vastaava olisi syytä lukaista useampaan kertaan, jos meinaa tosissaan realistista sarjakuvaa tehdä. Onhan piirustuskurssi aina piirustuskurssi, mutta referenssiksi olisi kai hyvä olla jotain tällaista hyllyssä.

Tiedän ettei Lahden sarjiskurssi ollut piirtämiskurssi, mutta kun olisi ollut edes yksi viikonloppu näitä aivan olennaisia asioita...joita ei ainakaan meidän kurssilla hallinnut kuin ehkä pari tyyppiä. Mutta se ei kuulu tähän ketjuun.

[keijoahlqvist]

Taas tuli luetuksi yksi perusteos.

Se tuossa kirjassa oli kuitenkin ongelma, ettei se ottanut huomioon ihmisen tapaa havainnoida eri lailla kuin valokuvauskone. Ihminen ”skannaa” ympäristöään, kahdella silmällä, ja havaitsee aivan eri tilan kuin kameran ”räpsäys”.

Esimerkki. Kun likinäköinen saa uudet lasit, hän näkee huoneen linjat kuperina. Pian aivot tottuvat ja katonraja näyttää taas suoralta. Tämä aivojen korjaama näky on kuitenkin se havainto, minkä todella koemme – ja haluamme välittää sarjakuvassakin. Olisi pölijää pyrkiä kertomaan taittovirheestään piirtämällä huoneet pulleiksi. (Tai mikä ettei, keino sekin.)

Mieli myös paikkaa aukkoja muodoissa: kun renkaan viiva katkeaa, tulkitsemme sen valon heijastuskohdaksi pallon pinnalla, emme c-kirjaimeksi. Jos kynää nostaessa jää pikku roso, silmä "antaa anteeski" sen eikä tulkitse sitä tarkoitetuksi piirroksen osaksi ellei tyyli muuhun viittaa.

Sarjakuvaan mallaava perspektiivi on aivan eri ilmiö kuin Chelsean esittelemä. Hänen yksinkertaistettujakaan perspektiivimenetelmiä olisi mieletöntä noudattaa piirrostyössä, se olisi ainakin minun suosimani sarjakuvan ”kirjoitusluonteen” vastaista. Me luomme perspektiivinäkymän niin, että vaikutelma vastaa sitä mitä koemme. Avara halli esineineen näyttäisi hyvin omituiselta, jos sen toteuttaisi oikeaoppisena perspektiivipiirroksena. Jos piirtäisimme todellisen, optisesti paikkaansapitävän linjojen vääristymän, se ei vastaisi lukijan odotusta, hän lukisi huoneen kaarevaksi.

Emmekä me havaitse yhdellä silmäyksellä kuin todella suppean alueen terävänä, katveen muodot jäävät hämäriksi eikä niitä edes yritetä rekisteröidä samalla painotuksella kuin tarkan alueen näkymää. Siksi näkökentän äärialueen perspektiivipoikkeamat pallossa ovat sarjakuvantekijälle sinänsä mielenkiintoista luettavaa mutta joutavaa opiskeltavaksi. Tärkeämpääkin tekemistä kertojalla on saadakseen tarinansa imemään. Jne.

Mutta hauska kirja.

[Jho]

En tainnut tätä koskaan tänne postittaakkaan:

Pieni  perspektiivi tutoriaali

Tästä tekniikasta on ollut minulle paljon apua esim. kuvissa missä on paljon porukkaa, ja vaikka taloja.
Tyyliin tämä kuva:

[Markku Myllymäki]

Jho, tosi hyvä tutoriaali!

Tässä Rautkorven Ramin toinen hyvä tutoriaalisarja:
http://koti.mbnet.fi/ramir/perspektiivi.html
http://koti.mbnet.fi/ramir/perspektiivi/perspektiivi2.html
http://koti.mbnet.fi/ramir/perspektiivi/perspektiivi3.html
http://koti.mbnet.fi/ramir/perspektiivi/perspektiivi4.html

[Jho]

Kiitos. Tein sen kerran yhdelle tyypille conceptart.org:ssa.
Hyvältä näyttivät Raminkin tutoriaalit. Varsinkin tuo ikkunajuttu oli tosi käytännöllinen ja selkeä. Pitää vielä tutkia tarkemmin nuo kolme muuta. Vissiin talojen piirtämiseen aika näppäriä

[Rami Rautkorpi]

Se toinen osa, varsinainen tutoriaalisarja, alkaa itse asiassa tästä. Linkeillä pääsee sitten navigoimaan eteenpäin.

En kyllä tiedä, onko se ollenkaan käytännöllinen, mutta sen on tarkoitus kuvata, mistä perspektiiviprojektiossa on todella kyse. Samalla oikeastaan käy ilmi, mistä johtuu se, että "oikeaoppiset" perspektiivipiirrokset eivät yleensä muistuta ihmisen näköhavaintoa.

Kuvaamani perspektiiviprojektiohan on fysikaalisesti täysin oikea. Jos katselupisteeseen sijoittaa ihmisen silmän, niin ei sillä ole väliä, millä tavalla valonsäteet taittuvat silmän sisällä. Jos projektio on tehty oikein, niin kuvan pitäisi näyttää oikealta! Mutta tämä pätee ainoastaan, jos projektiotasoa ei liikuteta. Heti, kun taso -- eli paperi, jolle piirretään -- on eri paikassa, sille projisoitu geometria alkaa näyttää vääristyneeltä.

Koska piirtäjä ei pysty hallitsemaan sitä, miltä etäisyydeltä ja mistä kulmasta kuvaa katsellaan, projektiotaso ei käytännössä ikinä ole oikealla kohdalla, joten perspektiiviprojektio ei ikinä näytä aivan oikealta. Toinen ongelma on se, että erityisesti sarjakuvassa katseluikkunan -- eli sarjakuvaruudun -- koko on niin pieni, että kuvatakseen mitään ihmisen suuruusluokkaa olevaa näkymää piirtäjä joutuu "zoomaamaan" -- ja tämä tehdään yleensä skaalaamalla lineaarisesti, eikä sillä tavalla, miten asiat saadaan tosimaailmassa näyttämään pienemmiltä: menemällä kauemmaksi niistä. Etäisyyden kasvattaminen tietenkin latistaa perspektiiviä, joten projektio tehdään mieluummin "väärin". Tai ei se varsinaisesti väärin ole, mutta projektiotason oikea paikka, jotta projektio ei näyttäisi vääristyneeltä, olisi muutama sentti silmän edessä...

Kurt Busiekin ja Alex Rossin Marvelsissa oli muuten yksi mielenkiintoinen perspektiivivirhe, mutta ehkä se oli tahallinen. Päähahmo, valokuvaaja Phil, oli ottanut erittäin dramaattisen kuvan, jossa Hulk ojentaa jättimäistä kouraansa kohti kameraa. Kun Phililtä kysyttiin, miten hän onnistui saamaan kuvan, hän vastasi: telefotolinssillä. Eli hän antoi ymmärtää olleensa oikeasti turvallisen kaukana Hulkista. Ongelma on vain, että silloin Hulkin kouran ei olisi pitänyt näyttää niin suurelta verrattuna hänen päähänsä. Etäisyyden kasvaessa perspektiivi lähestyy isometristä projektiota, eli yhtä suuret kohteet myös näyttävät yhtä suurilta. Ilmeisesti Phil ei halunnut huolestuttaa kysyjää, joten hän valehteli siitä, kuinka vaarallisen lähellä hän oli oikeasti ollut Hulkia...