Vartijat (Watchmen)

[X-men]

Dan DiDio on tänään kertonut Comic Con Internationalissa että Alan Mooreen on oltu yhteydessä koskien Watchmenin jatko-osaa ja mahdollisia erikoisprojekteja.

Vaikka jatko-osa kiinnostaisikin niin ennemmin lukisin prequelin eli Tuntimiesten seikkailuja sillä Watchmeneistä osa kuoli, yksi lähti tähtiin jne niin ei ainakaan samalla ryhmällä onnistuisi jatko ilman isoa loikkausta ajassa eteenpäin.

[echramath]

Vaikka jatko-osa kiinnostaisikin niin ennemmin lukisin prequelin eli Tuntimiesten seikkailuja sillä Watchmeneistä osa kuoli, yksi lähti tähtiin jne niin ei ainakaan samalla ryhmällä onnistuisi jatko ilman isoa loikkausta ajassa eteenpäin.

Manhattan tulee takaisin ja selviää, että tämä disintegroimisen sijaan teleporttasikin Rorschachin avaruusvankilaansa, mistä tämä sitten tulee niin ikään onnistuu pakenemaan. Älä nyt noin pahasti aliarvioi alkuperäisteosta romuttavia käsikirjoittajia...

[VesaK]

Kyllä on ennenkin onnistuttu ja tullaan jatkossakin niin tekemään. Fletcher Hanksin Stardust the Super Wizard liitetään mukaan joukkoon tummaan ja hyvä tulee. Seksiä ja väkivaltaa lisää, saadaan "aikuisempi" tunnelma. Lebsoilua, ikenien repimistä, munaa ja kaakaota.

Who catches the Watchmen?

[X-men]

Manhattan tulee takaisin ja selviää, että tämä disintegroimisen sijaan teleporttasikin Rorschachin avaruusvankilaansa, mistä tämä sitten tulee niin ikään onnistuu pakenemaan. Älä nyt noin pahasti aliarvioi alkuperäisteosta romuttavia käsikirjoittajia...

En aliarvioi todellakaan.

[Emppu]

Curtvile: Olisi kiva kuulla sitten se perustelu, miksi kuva YKSINÄÄN toimii kerrontana. Se, että tämä olisi kuvakirjan sijaan sarjakuvaa, sen pitäisi toimia tasaisesti niin tekstin kuin kuvan kantilta. Hätäseen muistuu mieleen vain pari kohtausta, jotka toimivat visuaaliselta osalta tai ovat kannattavia voimia kerronnasta visuaaliselta osalta. Se on kuitenkin naurettavan vähän tekstipitoisen tietoon verrattuna ja jotenkin vaikea käsittää hyväksi sarjakuvakerronnaksi.

Edit: Muistan vielä, kun luin ko. sarjakuvan putkeen, kerralla, ja naurettavan vähän tuli katseltua kuvia. Ainoa mihin havahduin, oli tietenkin lopun öllö. Se, että kuitenkin puhumme samasta tarinasta, pitäisi kertoa jotain, että vaikka tarina olisi hyvä ja kuvitus olisi hyvä, kuvakerronnallakin on keskeinen rooli kuvan ja tekstin yhdistämiseen.

[Curtvile]

Curtvile: Olisi kiva kuulla sitten se perustelu, miksi Gibbons YKSINÄÄN toimii kerrontana. Se, että tämä olisi kuvakirjan sijaan sarjakuvaa, sen pitäisi toimia tasaisesti niin tekstin kuin kuvan kantilta. Hätäseen muistuu mieleen vain pari kohtausta, jotka toimivat visuaaliselta osalta tai ovat kannattavia voimia kerronnasta visuaaliselta osalta. Se on kuitenkin naurettavan vähän tekstipitoisen tietoon verrattuna.

ei vain Gibbons vaan kokonaisuus. Kyllä minä liitän John Higginsin harkitun värimaailmankin kokonaisuuteen
heti ensimmäinen sivu toimii kuvakerrontana ilman tekstiäkin, rohrscahch tutkimassa rikospaikkaa,koko A brother to dragons on enemmän kuvia kuin tekstiä ja nekin toimivat täysin ilman tekstiä.
Tosin sarjakuvan takoitus ei olekaan olla yksin kuvia.

Moore ehkä teki käsikirjoituksen mutta Gibbonsin piirtämät reaktiot, tunteet ovat se joka antaa kuville ja tarinalle merkityksen, kuka sulauttaa  Rohrschahin naamion kuvion seinän varjoihin kertoen samalla enemmän kuin pelkkä lause olisi voinut?
Missä kohden tajuamme että Dr Manhattan rikkoo todellisuuden lakeja ehkä monistuessaan tais eeistessään marsin pinnalla, kasvaessaan valtavan kokoiseksi.

Gibbons piirtää paitsi päähahmot myös koko repertoaarin "siviilejä" johdonmukaisesti antaen kullekin luonnetta, oman persoonansa.
Elekieleen niihin luonnollisiin pieniin ilmeisiin ja liikkeisiin lukeutuu paljon.

Ja Higginsin ankaran arkinen paletti tukee muuta kerrontaa.

Sinulla on käsitys että se ei ole sarjakuvaa koska Gibbons ei toimi yksinään. Toimiipas, mutta kun se ei ikinä olekaan tarkoitus.
Siinä olet oikeassa ettei 1+1+1=3 ole 1=3 mutta et voi perustella väitettä 1+1+1=3 ei ole 1+1+1=3 koska 1 ei ole 1=3.

Watchmenin ongelma on että kaikki sarjakuvaa enemmän harrastavat tietävät Mooren ja juuri tässä käsikirjoitus nostetaan esiin useammin kuin taide.
käsikirjoitus on kuitenkin laadittu ottaen juurikin sarjakuva huomioon ja sen ratkaisuissa piirtäjän osuus on olennainen.
toimiiko Watchmen jos siitä poistaa sanat ja jättää vain Gibbonsin kuvat. Joo, sama Watchmen se ei ole ja nykii pahasti mutta tarina toimii yhä. Entäs jos kuvat poistaa kokonaan ja jättää vain sanat, dialogin ja tekstilaatikot?
Toimii yhä jos kohta nykii vieläkin enemmän.
Kuten esimerkiksi koomikon puhe Molochin kertaamana. Itse dialogi on itsellään toimiva mutta kaivapa esiin ja katso kuinka Gibbons murtaa miehen elein, asennoin kuvakerronnan muodossa sarjakuvan keinoin.

Minusta sen yksin pitäisi riittää kymmenistä siirtymistä nyt puhumattakaan.

Ei tarkoita että sinun pitäisi siitä pitää, mutta sarjakuvakerronta tuossa on hyvinkin rautaisesti hanskassa.

[Curtvile]

Timo Ronkainen vastasi osaltaantoisessa ketjussa

[Emppu]

Mun mielestä lehtileikkeet toimivat loistavasti sellaisessa aspektissa, että loivat intuitiivista pelon tunnelmaa, mitä en ennen ole käsittänyt liittyvän kylmään sotaan. Kokonaisuutena hyvä tarina, mutta se ei sarjakuvakerronnaltansa.

Sarjakuvakerronta tarvii sitäkin, että katse eksyy kuviin. Banaali sivujako ei auta tässä asiassa laisinkaan, saatikka Gibbonsin tyyli, joka itselleni oli suhteellisen neutraalia. Se, että luotetaan värien voimaan imaista lukija kuvaan sisään, on tyypillinen, mutta hieman kaksijakoinen intuitiivisella tasolla tämän kohdalla. Toisille varmaan toimii huomionkerääjänä, toisille migreenin aiheuttajana, kolmannet saa näppyjä "Yyh, vanhaa!". Värikin toimii kuitenkin paremmin kerrontana, kun kuvalle annetaan kerronnassa sijaa.

Näin ollen, kun lähtee lukemaan, vilasee "Okei, jätkä lentää ikkunasta", mutta tekstin määrä imee lukemaan, ei auta hirveästi luomaan katsetta takaisin kuviin, ellei ole jotain erityistä syytä. Kuvaan luottava kertominen luo sen syyn, mutta koska tätä on niin vähän, ensimmäinen kerta, missä havahtuu lukemaan tätä kuvien osalta, on jossain puolen välin jälkeen (koirat, jee!). Muutoin se on vähän kuin lukisi mestarieeposta itselleen täysin vieraalla kielellä.

Tietenkin on absurdia olettaa, että vain luotettaisiin toiseen, mutta pointtini olikin, kuinka paljon Watchmenissä luotetaan kuvan olevan kuvittamisen tapainen elementti kuin osana kerrontaa. Se ei kokonaisuudeltansa ole hyvää sarjakuvakerrontaa nähnytkään, koska mun mielestä sarjakuvan pitäisi olla balanssissa niin kuvan kuin tekstillisen kerronnan kanssa, vaikka jotkut kohtaukset käyttäisivätkin enemmän tekstiä tai kuvaa.

Granted, tuohan oli tehty ennen kuin minä synnyin, ja voisin raivota aivan samasta asiasta Hugo Prattin juttuja, mutta se on turhaa, koska sarjakuvan kuvakerronta on kehittynyt sitten noiden päivien. Kuitenkin sen jälkeen, mitä Moore on tehnyt, vaikuttaa olevan Mooren itsensä oma päähänpinttymä tehdä sarjakuvitettua tarinaa, kuin jotain, joka toimisi kerrontansa osalta sekä kuvan, että sanan voimalla. Tänäpäivänä vähenevässä määrin toimii esimerkkinä hyvästä sarjakuvakerronnasta.

[Lurker]

Heh, olin jo ehtinyt unohtaa tämän verrattoman keskustelun Watchmenista antiikin jumalina.

Kuules nyt, Emppu, Watchmeniin mahtuu koko maailma Olympoksesta Manhattanille. Sen kerronnan kerroksisuus on jotain sellaista, että siitä löytää joka lukemalla uutta.

[Curtvile]

Minä en puhukaan sisällöstä, vaan kerronnasta. Missä kohtaa haukuin sisällön olevan susi?

et missään.
koetan kovasti ymmärtää näkökulmaasi kerronnan kehnoudesta mutta tässä voi osin olla myös sukupolvikuilu joka vaikuttaa.
Minä elin kylmän sodan aikana Watchmenin sarjakuvasivuilta välittyvä uhka ei ole keksitty.
Watchmenin kerronta kuten Prattin kerronta eivät silti ole Wanhaa(menikö oikein?) minusta.
Watchmenin rivitetty gridmalli on osa kerrontaa.

Myönnytän sen verran että nautin myös vanhoista noir-elokuvista, mutta en näe että sarjakuvakerronta olisi edistynyt kummastakaan esimerkistäsi lainkaan.
Se ei ole Mooren, Gibbonsin ja Higginsin syytä kuitenkaan.

[CryingBlueRain]

Kun luin Watchmenin ekaa kertaa, itsekin oudoksuin kuvitusta, joka tuntui vanhanaikaiselta viihdesarjakuvalta: taitavaa, teknistä, kliinistä, hampaatonta, tylsää.

Tarinan voima ja monitasoisuus iski toki tajuntaan vahvasti. Mutta tottahan se on minunkin mielestäni, että kuvituksellisesti Watchmen ei tarjoa mitään kovin erikoista tai vaikuttavaa. Ansiot ovat käsikirjoituksessa. Oma tapani lukea sarjakuvaa ei erityisesti korosta kuvituksen merkitystä, päin vastoin, mutta myönnän auliisti, että kuvakerronta ei Watchmenissä yllä lähellekään tarinan kiinnostavuustasoa.

[Emppu]

(Miten tän nyt sanoiksi pukisi)

Mun mielestä sarjakuva on muuttunut vuosien saatossa. Se on paljon lukijaystävällisempää kuin aikoinaan. Ja tällä tarkoitan juuri kuvakerrontaa ja leiskauksia. Ehkä se ei ole Watchmenin jälkeen muuttunut niin paljon, mitä 40-50-luvulta.

Tietenkin mä tajuan sen, että Watchmen ei ole totta ja sellainen kauhun tunne, mitä se loi, ei ole verrattavissa tuon ajan todellisuuteen. Kuitenkin ne kylmän sodan elementit (bipolarisuus, ydinaseet) on pikkasen vaikea ruumiillistaa tällaisen lintukodossa eläneen yksilön.

Vaikka Watchmenissä on tosi paljon sanattomia kohtauksia, niiden merkitys korostuu enemmän tunnelman luojana, mikä mua on henkilökohtaisesti aina vituttanut Prattin jutuissa (jossa kuva on aktiivisesti se tunnelman luoja kuin kerrontaelementti). Se kyseenalaistaa sen, onko sillä kuvalla sitten lopulta niin paljon väliä, jos dialogi - Watchmenissä kertojalootat, joita oli paljon - kertoo tarvittavan. Onhan tämä täysin törkeästi ajateltuna ja pitkälti miten käsittää hyvän sarjakuvan, mutta kun en vain itse pysty käsittämään, miksi sitten tekstiin luotetaan niin paljon, paljon enemmän, mitä tulee kerronnalliseen informaatioon. Lukijan näkökulmasta sellainen on just ongelmallista ihan vain sen takia, että katse pysyy helpommin tekstissä kuin kuvassa.

Sinänsä toinen aspekti, mikä Watchmenissä syö visuaalista puolta, oli ainakin mulle merkittävämpää se, mistä ne hahmot tulevat kuin mitä niille tapahtuu - tai miten ne asioihin reagoivat. Myös se, että symboleja, kuvakikkailuja ja sellaisia elementtejä kerronnassa, jotka eivät vaikuta tarinaan, tuntuu olevan turhia, vaikka jollain päähänpinttymällä ne voidaan selittääkin. Minä olen kuitenkin käsittääkseni ymmärtänyt suht' selkeästi, millaisen tarinan Watchmen kertoo ilman tiirailematta jokaista kellon aikaa tai kolmiota kuvista.

Voi, onko siihen 3x3-gridiin joku oikea punainen lanka? Siis sen lisäksi, että se on kätevä Mooren kuvakikkailuun. Siis kun mun mielestä on jotenkin järjetöntä, että Watchmenissä yrittetään jotenkin banaalista leiskasta saada ornamenttista leiskaa käyttämällä sisältöä hyväkseen, mutta kun ornamenttisen leiskan idea on se, että sitä katsotaan sivuna eri tavalla kuin banaalia leiskaa, jota enemmän luetaan. Se hyvin vesittää paljon sitä kuvakerrontaa, joka  perustuu Watchmenissä tähän kikkailuun.

Toisaaltaan en sitten tiedä, olenko missannut jotain maailmoita mullistavia aspekteja kerronnasta, kun en kaikkea nippelitietoa ole jaksanut tutkia Watchmenistä, mutta tällaisenaan Mooren kikkailut nähneenä kyllä hieman mietityttää, miten lukijakohtaisesti hän on sitä kerrontaan miettinyt.

[Curtvile]

Eipä se viime kädessä ole siitä paljon se sarjakuvallinen kerronta kasvanut muotonsa puolesta, mutta tähän

Sinänsä toinen aspekti, mikä Watchmenissä syö visuaalista puolta, oli ainakin mulle merkittävämpää se, mistä ne hahmot tulevat kuin mitä niille tapahtuu - tai miten ne asioihin reagoivat. Myös se, että symboleja, kuvakikkailuja ja sellaisia elementtejä kerronnassa, jotka eivät vaikuta tarinaan, tuntuu olevan turhia, vaikka jollain päähänpinttymällä ne voidaan selittääkin. Minä olen kuitenkin käsittääkseni ymmärtänyt suht' selkeästi, millaisen tarinan Watchmen kertoo ilman tiirailematta jokaista kellon aikaa tai kolmiota kuvista.

josta muistin yhden tarinan elävästä elämästä.
Käytännön esimerkkini: eräs tuttu luki watchmenin aikanaan mutta luki vain ne sarjakuvasivut, ei kirjeitä artikkeleita eikä epikriisejä. Ja ymmärsi ja piti sarjakuvasta.
Luki myöhemmin uudestaan kun elokuva oli tulossa ja luki silloin nekin. Ja luki eri sarjakuvan.
Tarina itsessään ei muuttunut mutta lukukokemus muuttui.
Tuttuni on mies ja luki muutaman ehdottamistani kylmää sotaa käsittelevistä kirjoista ja pari hollywoodelämänkertaa ja luki watchmenin uudestaan.
Arvannet lopputuloksen?

Jokaisen sarjakuvan ei tarvitse sitä tehdä eikä pidäkään ja huomautat että entäs sitten? ei se kuva sitä kerro.
Tästä uskallan olla eri mieltä, olen näet nähnyt myös Mooren omia piirroksia ja sarjakuvia. Eivät ihan susihuonoja mutta sanotaanko että ymmärrän miksi on käsikirjoittaja.

Watchmenin kuvallinen kieli on muutakin kuin vain tunnelmaa ja symboliikka kumpaakaan väheksymättä. Kuvakerronta toimii ihan perustasolla mutta tämä voidaan purkaa analyyttisesti tarkoituksellakin osiin.
Enkä sinällään tajua koska muistaakseni olet aiemmin paasannut kuinka" kaikki kerrotaan eikä näytetä" ja sitten meillä on sarjakuva jossa teksti kertoo yhden asian mutta päähenkilöiden(ja sivuhenkilöiden) ilmeet eleet ja toimet piirrettyinä kertovat millaisia he ovat niin siinä kuvakerronta ei toimi?

Itselle on jotenkin vaikea tajuta että Gibbonsin jälkeä pitäisi mitenkään puolustella tai vakuuttaa että on se yhtäläinen osa kerrontaa watchmenissa.
Eipä sen puoleen on yksi puolituttu joka ei siedä Gibbonsin jälkeä tässä tai Martha Washingtonissa.

[Emppu]

...miten sä voit sanoa, että joku Flight-antologian sarjis ei eroa esmes Bob Canen Batmaneistä? Aikasti iso murjasu, jos noin kehtaat ajatella.

Jotenkin kummallinen lähtökohta, että lukukokemus muuttaisi sisältöä. On tietenkin yksilöstä kiinni, mitä sisältöä ei huomioi, ja Watchmen ei nyt kerralla aukea kai kellekään, mutta kun mä koen sen juuri sellaiseksi nippelitiedoksi, joka joko elämävaihden kautta tai tarkoitushakuisesti löytyy jostain ja siitä sitten nauttii omalla painollaan vanhan lisänä. Tämä kuitenkin varmasti pätee aika moneen sarjakuvaan, jopa niihin, jotka me käsitämme aivan hirveiksi sarjakuviksi. Mutta sellaista se elämä taitaa olla.

Mulle se ei anna syytä, miksi se on sarjakuva, jos sen kerronta toimii enemmän jollain muulla tasolla kuin sarjakuvakerrontana. Siis miksi se on olemassa sarjakuvana? Toki yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ottaen huomioon, miten hyvin motivaation, asenteen, tunteet kerrotaan hiotussa dialogissa, jopa paremmin kuin hahmoissa (ja jenkkeihin tehtävät sarjakuvat kun eivät tunnu muuta sisältävän kuin viimeisen päälle hiottua dialogia). Etenkin näin neutraalilla tyylillä tehtynä, näin neutraaline hahmoineen visuaalisilta osiltaan...does not compute.

[Lurker]

Huhut neljästä uudesta (prequel) minisarjasta vahvistuvat.

Andy Kubert on 'Watchmen' Prequel?