Tätä kirjoittaessani Lewis Trondheimin ja Ville Rannan Julkimot-albumi on juuri ilmestynyt suomeksi. Päähenkilön nimi on käännetty Mikko Vilkastukseksi, joten arvelin, että olisi sopiva hetki kurkata millä muulla tavoin nimi liittyy sarjakuvan, tai ehkä kuitenkin enemmän pilapiirrosten historiaan Suomessa.
Mikko Vilkastus on alunperin Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittaman Nummisuutarit-näytelmän henkilö. Myöhemmin, 1900-luvun vaihteen nurkilla Eino Leino kirjoitti satiirisia ja poliittisia pakinoita Mikko Vilkastuksen nimellä.
Vuonna 1921 aloitti ilmestymisensä hämeenlinnalaisen Arvi A. Kariston kustannusyhtiön lehti Piloja ja pilakuvia. Lehteä toimitti jälleen Mikko Vilkastus. Nimimerkin takana oli tällä kertaa Kariston kirjallinen johtaja Väinö Hämeen-Anttila. Lehti oli suunniteltu amerikkalaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten esikuvien mukaan, ja tarkoituksena oli myydä sitä rautateillä liikkuville matkalaisille (Junissa ja asemilla liikkuvat lehtimyyjät johtivat käsittääkseni sittemmin Rautatiekirjakaupan kioskeihin ja nykyiseen R-kioskiketjuun). Piloja ja pilakuvia ilmestyi joka kuukausi, ja tarjosi lukijoille lyhyitä vitsejä ja pilapiirroksia taskukokoisena kirjasena.
Kustannus Oy Tikan julkaisema Pilajuttuja ja piirroksia oli aloittanut hyvin samanlaisilla linjoilla jo 1919, mutta ilmestyi epäsäännöllisesti. Myös Otavalla oli samantapaisia suunnitelmia, ja kustantamo syyttikin Karistoa idean varastamisesta.
Vilkastuksen toimittama Piloja ja pilakuvia menestyi ilmeisesti kohtalaisen hyvin, sillä sitä julkaistiin aina vuoteen 1939 saakka. Fennica-tietokannan mukaan numeroita ilmestyi 227.
Lähdeaineistoni lehdestä on erittäin puutteellinen, omistan vain kaksi numeroa. Kovin pitkälle meneviä päätelmiä ei siis voi näin suppeasta materiaalista tehdä.
Numero 4. vuodelta 1921 on kooltaan 13x19,5 cm. Topi Vikstedtin kansi on yhdellä lisävärillä painettu, sivuja on 64 + kannet. Takakannen mukaan "Kotimaisten leikinlaskijaimme ja pilapiirtäjiemme avustuksella on Mikko Vilkastus ryhtynyt toimittamaan suomalaiselle yleisölle parhaimman tason hupikirjaa, 64-sivuisina erittäin runsaasti kuvitettuina kuukausivihkoina."
"Kirjoittajina esiintyvät jo ensimmäisissä vihoissa mm. Samuli, Juudas Puustinen, O.Räisänen ja O.A.Kallio. Kotimaisina pilapiirtäjinä A.Tawitz, Edwin L. Lydén, Hj. Löfving, Ilmari Kaijala, Yrjö Yrjölä, O.Räisänen, Bertil Lindholm, Toivo Vikstedt ym."
Kotimaisuutta korostetaan, mutta kuvia katsellessa vaikuttaa siltä, että osa on kuitenkin peräisin ulkomaalaisista lehdistä. Piirroksia on melko runsaasti, yksi lähes jokaisella sivulla. Tekijöiden nimiä ei mainita, muutamaa signeerausta lukuunottamatta. Takakansitekstiä tarkasti lukien löytää toki porsaanreikiä: "kotimaisten piirtäjien avustuksella" ei sulje pois muitakaan piirtäjiä. Ja kuvittajien listauksessa mainittu "jo ensimmäisissä vihoissa" tarkoittaa tietysti, että nuo kaikki eivät välttämättä esiinny juuri tässä numerossa.

Löfvingin tyyli oli varsin lennokas tuohon aikaan.
Ainoastaan muutaman piirtäjän olen melko varmasti tunnistanut. Vikstedtiltä on kannen lisäksi yksi piirros. Hjalmar Löfvingiltä kolme ja Yrjö Yrjölältä ja Oki Räisäseltä kummaltakin yksi. Kaikki ovat yksinkertaisia vitsikuvituksia. Lehdessä on kuitenkin muutama lyhyt sarjakuvakin, joita en oikein usko suomalaisiksi, mutta olisin toki mielelläni väärässä.

Tyylikkäästi piirretty neliruutuinen strippi tuntemattomalta tekijältä.
Toinen omistamani numero on 39 vuodelta 1924. Lehden koko on nyt pienempi, 12x15 cm. Sivumäärä on edelleen 64 + kannet. Kansikuva on nyt värikkäämpi ja muistuttaa jossain määrin Pilajuttujen Tawitz-kansia. Tekijästä ei ole tietoa.

"Tytär (tanssiaisissa): - Äiti, minä en tahdo enää koskaan tanssia kamreeri Heiliön kanssa. Kun äsken tanssimme, niin hän puristi minua niin, että se oli melkein sopimatonta.
Äiti: - Mistä sinä tiedät, että se oli sopimatonta?"
Takakannessa ei enää puhuta kotimaisuudesta mitään, eikä kunnon signeerausta löydy yhdestäkään piirroksesta. Sarjakuvia ei ole tällä kertaa mukana lainkaan. Joidenkin piirtäjien jälki vaikuttaa tutunoloiselta, mutta yhtäkään tekijää en uskalla nimetä.
Ainakaan itse en ole näihin juuri törmännyt divareissakaan. Pehmeäkantiset kirjaset lienee luettu loppuun, eikä niitä ole katsottu säilyttämisen arvoisiksi. Näitä koko perheen pilalehtiä on tutkittukin huomattavasti vähemmän kuin saman ajan poliittisia pilapiirroksia. Poliittiset kuvat tarjoavat ymmärrettävästi tutkijoille kiinnostavampaa materiaalia kuin vitsikuvitukset ja pelkkään huvittamiseen tähtäävät piirrokset.
Lähteet:
Suomen lehdistön historia, osa 8.
Wikipedia
Kaukoranta & Kemppinen: Sarjakuvat
Fennica-tietokanta:
http://fennica.linneanet.fiEdit: Korjattu Pilajuttuja ja piirroksia-kirjojen kustantaja (Tikka, ei Otava, kuten aiemmin väitin).