En viitannut pelkästään sinun viestiisi. Olen täysin samaa mieltä, että kaikki muutos ei ole kehitystä. Se on nähty karvaasti muuallakin, kuin sarjakuvagenressä. Mutta onnistuessaan, se voi olla myös sitä. Minäkään en pidä siitä, että ammuskelusessioiden näyttämiseen käytetään karhun osa koko ilmestyneestä numerosta, mutta väkivallan esittäminen kauheana – ei toivottavana ja viimeiseen asti välteltävänä – asiana on mielestäni ollut plussaa. Kunhan sillä ei mässäillä. Joskus tosiaan tuntuu, että Tex voisi vähän tarkistaa sitä omaakin vihanhallintaansa, kun turpiin näyttää tulevan sellaisillekin ressukoille, joille riittäisi pelkkä asiasta tiukasti sanominen. Väreistä puolestaan olen kanssasi eri mieltä. Joissakin tapauksissa värit ovat tuoneet omaan lukukokemukseeni lisäarvoa. Myös muuta, kuin vaihtelua.
Ei Texistä mitään naissankaria tarvitse tehdä. Se aihe on kaluttu loppuun James Bondissa, mutta jonkinlaisella terveellä kiinnostuksella vastakkaista sukupuolta ja seksuaalisuutta kohtaan Texin voisi jatkossa seikkailuihinsa valjastaa. ”Vanhalla pöllöllä”, Carsonilla, kyllä keulii ja halut vaikuttavat olevan edelleen tallessa ja se tekeekin harmaahapsesta niiltä osin hahmona uskottavamman. Tex on oma intohimoton itsensä, täysin lahna.
Jos Willerin tunnekylmyys kuuluu hahmon persoonaan ja sitä halutaan tarinoissa hänen kohdallaan tällä tavalla korostaa, niin myös sitä aluetta voisi sitten käsitellä hieman monipuolisemmin. Nykyisellään Tex antaa vain välinpitämättömän ja passiivisen vaikutelman.
Aivan kuten sanoit; perinteen ja uudistamisen rajamailla työskentely on haastavaa puuhaa. Sillä alueella operoiminen vaatii rohkeutta ja se on tehtävä, josta saattaa olla jopa mahdotonta selvitä täysin kuivin jaloin. Kuitenkin uskon sen olevan sen arvoista. Huteja tulee varmasti, mutta ehdottomasti niitä voittojakin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Texin uudistuminen on kuitenkin ollut tähän saakka aika minimaalista, paitsi piirrosjäljen suhteen ja se jos mikä on ainakin ollut tervetullutta.
Perinneperustaiseen prinsessa ruususen ikiuneen ja nostalgiaan ei pitäisi vaipua vaikka se niin helppoa onkin (myös minä fanitan muutamia asioita, joiden toivoisin tunteenomaisesti pysyvän aina ja ikuisesti täysin samanlaisina, eli ymmärrän hyvin myös Tex-nostalgikkoja), sillä silloin tullaan ajan myötä vääjäämättä tilanteeseen, ettei uutta lukijapolvea välttämättä enää kiinnosta. Toisaalta, tarvitseeko siitä asiasta edes välittää?
