Ok
Härifrån tvättvas:
Bale on paras "virallinen" elokuva Batman viimeiseltä ~50 vuodelta, mörinöineen murinoineen kaikkineen.
Keaton on heti seuraavana ja siitä alenevasti: Kilmer, West, Clooney.
Molemmat parhaista ymmärtävät hahmon olemusta(Balen romanttisen puolen tuominen "inhimillistäväksi" kalskahti jotakuinkin ainoana asiana, mutta Dark Knight hoiti senkin asiaankuuluvasti)
Burtonin tarinat ovat kauniita satuja, mutta eivät synkkiä. On pimeää mutta se mikä tekisi niistä synkkiä uupuu.
Sen lisäksi sarjakuvien syvyys uupuu.
Hahmojen motiivit ovat vähän sinnepäin että saadaan hieno kamera-ajo upeissa lavasteissa.
Elokuva-arvostelijoiden adjektiivi sarjakuvamainen ja sen normikäyttö ei silti nosta pulssia, mutta laskee arvostelijan nauttimaa arvostusta.
Entisestään.
Dark knightin suosiota minunkin on vaikea tajuta.
On tietenkin mahdollista että monille riittää vain kuuluisat näyttelijät ja riittävä määrä räjähdyksiä, mutta kun niitä ei ole siihen normaaliin elokuvatyyliin edes.
Laantuuko kohkaus Dark knightista ajan myötä?
No varmastikin, mutta ennen muuta siihen vaikuttaa sarjan jatko tai sen puute.
Burtonin jälkeen Joel Schumacher koetti formuloida formulaa ja sehän toimi kuin häkä(paitsi että häkä on väritöntä ja nämä olivat neonvärien karkkiparaatia) mikä noin kohteliaasti sanottuna teki "teräsmies elokuvat 2-3-4"
eli tappoi mielenkiinnon.
mikäli jää duologiaksi on rinnastus Star warsiin silti selvä. Batman begins loi pohjan Star warsin..siis New hopen tavoin ja Dark Knight on se imperiumin vastaisku, synkeä tragedia joka on rikkaampi ja väkevämpi, mutta sidottu ensimmäiseen.
Tätä Burtonkin lähti hakemaan mutta häntä ei kiinnostanut jo luotu mytologia ja tarinat, vaan ainoastaan ulkonäöltään kiehtovat kummajaiset joilla kertoa omia, suhteellisen kilttejä satuja.
Usko hahmoon ja alkuperäiseen tarinaan uupui.
Tässä ainoassa mielessä Jack Nicholson voidaan ottaa puheeksi samalla tavoin. Hänhän Sir Alec Guinnessin tavoin tuli, sääti jotain vasurilla, korjasi rahat ja poistui.
Schumacher teki myös Star warsia mutta Pimeää uhkaa, ylipitkiä lelumainoksia.
Kyllä olen huomannut ettei elokuvia voi ja pidä rinnastaa, se on typerää toimintaa.
Arvotuksensa kukin kuitenkin tekee.
Michael Mannin urbaanit trillerit ovat kerronnaltaan lähinnä Dark knightin ilmaisua, niin realismissa kuin kliinisessä kovuudessaankin.
Arkisuus korostuu, mutta ei banaalilla tavalla.
Monista kauneusvirheistään huolimatta Dark Knight tuo realismia epärealistisuuteen ja toimii juuri siksi.
Epäuskoisuuden kieltämisellä.
Voi uskoa että Batman on treenannut itseään (mm. se ääni ja kun miettii tätä:
Battiksen krav magamainen vastustajien kyykytys oli tehokkaan ja brutaalin näköistä. Onhan se gadgeteillä bondailu ja triplavolttien tekeminen ihan viihdyttävän näköistä, mutta uskottavampaa on kuitenkin, kun jätetään ne balettiliikkeet pois ja annetaan polvien, nyrkkien ja kyynerpäiden hoitaa olennainen.
vieläkään ei olla realistisessa väkivallan kuvauksessa, mitä enin osa ei kestäisi katsoa liian ahdistavan eikä lainkaan sulokkaana liikesarjojen balettina)
ja uhkat henkeä ja vammautumista kohtaan tuntuvat aidoimmilta kuin keskivertotoimintapläjäyksessä.
Ja Jokeri on aidosti vaarallisen oloinen hullu.
Molemmat sisäisesti aidon oloisia.
materiaalia tuleviin elokuviin on mutta nähtäväksi jää miten tekijöiden kantti kestää.
Rimaa tuskin enää nostetaan mutta toivoa voi.
