Suomalaisen sarjakuvan kaanon

[Reima Mäkinen]

HS kertoi tänään mielenkiintoisista hankkeista. Joissakin pohjoismaissa on vakavissaan laadittu listoja siitä mitä kuuluu näiden maiden kulttuurikaanoniin. Lähinnä kai kirjoihin tai elokuviin tämä soveltuisi hyvin. Ideana on antaa kansalaisille ja maahanmuuttajille vink vink siitä mitä nyt pitäisi ainakin tietää ja tuntea.

No, koko juttu on aika päätön ja suomalaiset suhtautuvat asiaan lähinnä huumorilla. Meillähän löytyy jo yksi sarjakuvasivistysketju mutta sen on torpattu täyteen ulkomaisia teoksia. Suomen Sarjakuvaseura muokkaa makua ja kuvaa suomalaisesta sarjakuvasta jakamalla Puupäähattua, mutta tuota palkintoa ei anneta yksittäisestä teoksesta!

Kysymykseni kuuluukin että mitkä teokset suomisarjakuvasta pitäisi olla mukana tällaisessa kaanonissa, jonka tehtävä on siis mahdollisimman hyvin määritellä suomalaisuus. Voiko suomalaisuutta ylipäätään esittää tai hahmottaa "sarjakuvaleikkeiden" avulla? Yltääkö yksikään lehti tai omakustanne albumien joukkoon? Entä pitääkö ruotsinsuomalaisille varata oma kiintiö? Ja naispiirtäjille?

Koska tämän kaltaiset listat ja niiden sisältämät ehdotukset kertovat lähinnä sen laatijoista, huvitan itseäni jättämällä nyt ilmeisimmät ehdokkaat lausumatta. Siis ehdota teosta suomisarjakuvan kaanoniin ja muista perustella miksi juuri tämä teos on suomalaisista suomalaisin. Nauttikaamme suomalaisuuden ydinmehua!

[Lurker]

Fogelin Pekka Puupää tietenkin! Olisi upeaa, jos Pekasta julkaistaisiin kokoomateos sarjan koko elinkaaren ajalta kulttuurihistoriallisilla kommenteilla varustettuina; siinä olisi samassa paketissa Suomen moderni historia.

Maahanmuuttajillakin riittäisi naureskeltavaa.

Kii on!

[Petteri Oja]

Kivaa, pääsee taas hehkuttamaan omia suosikkejaan.

Ilmeinen tekijä, mutta ehkä vähemmän ilmeinen teos:

Timo Mäkelä: Kalliokadun blues

Omasta mielestäni tämä on Timpan paras albumi. Ehjä, surumielinen mutta humoristinenkin kertomus Helsingin Kalliossa elävistä laitapuolen kulkijoista. Kuulostaa kliseiseltä ja on se sitäkin. Mutta hahmojen piirtäminen eläimiksi toimii ja kaikesta välittyy välittäminen, tarina onnistuu oikeasti koskettamaan. Kaurismäkisuomalaisuuden (Curtvile, älä aloita...) kuvausta parhaimmillaan tangoineen kaikkineen.

Ruusuvuori kirjoittaa suurta meriromaaniaan, Aarnella ei ole töitä, Billie laulaa ravintola Kimmelissä, Arosusi luisuu kaidalta polulta ja pastorin usko on humalassa vahva mutta selvin päin heikko.

"Kaikessa soi blues... Haluaisin tavata tuon laulelman tekijän. Mieluiten jollakin pimeällä sivukadulla."

[Antti Vainio]

Kootut Krampit & Nyrjähdykset varmaankin sekä Kunnaksen kootut Nyrokit

Oiva tiekartta suomalaisen nuoriso - ja populaarikulttuurin hetteikköön

[Curtvile]

Montaa omaa ehdotusta tullut jo kuten esim. Hiltunen ja Kalliokadun Blues, mutta Joonas Savolaisen Joonas on kai liian ilmeinen.

[Lurker]

Kunpa vain nämä kaikki suositellut, hienot sarjakuvan olisivat aina saatavilla kirjakaupasta.

Mitenkä kelpaisi kaanoniin muuten Erkki Tantun kokooma-albumi "Rymy-Eetu, Ryssän kauhu", jota vielä joskus näkee (Otava otti siitä painoksen 1999) divareissa, ei kylläkään kirjakaupoissa?

[Reima Mäkinen]

Älkää nyt alkako tollasta "perustelkaa muut" ja "Joonas on ilmeinen".  Miten niin? Mitä suomalaista asiaa siinä on sellaista joka nyt pitäisi jotenkin tietää tai tuntea? Sehän piirrettykin niin amerikkalaistyylisesti että ei sitä suomalaiseksi tunnista! 

Monien historiallisesti merkittävien teosten joukosta valitsin tiukkojen vääntöjen jälkeen sitten omaksi ehdotuksekseni Raul Roineen ja Rudolf Koivun Sadepisaroiden seikkailut. Näyte: sivu 16.



Onhan tämä naiivi, mutta kun Tanskalaisilla on H.C. Andersen niin meillä on sitten nämä veikot. Ja jos pitää näyttää kunnon suomalainen mäntymetsä ja Joulupukki ja merenkuningas (Ahti?) niin tämä kelpaa siihenkin. Hieman pöhkö teos, jonka kuvitus ei ole kaikilta ruuduiltaan aivan parasta Koivua. Mutta kotimaista satua ja fantasiaa tekijätä jota arvostetaan vielä 60 vuotta kuolemansa jälkeekin. Ja suomalaista mono no awarea parhaimmillaan. Aivan herkistyn.

Tämä on sitä paitsi ainoa sarjakuvateos mitä olen herralta nähnyt. Tiedä sitten olisko niissä "Kurre -kirjoissa" sen parempaa? Tulee kuitenkin samalla hoidettua myös koko 1900-luvun alun suomalaisromanttinen maalaus- ja kuvitustyyli (esim. jotkut Gallen-Kallelan maalaukset ja Martta Wendelinin kuvitukset, noista kumpainenkaan ei tehnyt tietääksemme yhtään sarjakuvakirjaa).

EDIT: kuva paikalleen, typoja, ym.

[keijoahlqvist]

Ehkä Veikko Savolainen toi amerikkalaisuutta suomalaisuuteen juuri Joonaksella? No ei itse sarjis muuten kyllä lämpimiä tunnistamisen tunteita herätä.

Mauri Kunnaksen Dosentti N.N. ja Keuruun tapaus on hyvin hyvin suomalainen mutta harvojen tavoitettavissa. Juntusen tapa tuoda lännen tuulahduksia Suomeen oli toisaalta Joonasta luontevampi: Soundin Poikamme musisoivat on ehdotukseni.

[Doc Lomapäivä]

EDIT: koko viesti uusiksi Tolppiksen ärähdettyä:

Ilmari Vainio: Professori Itikaisen tutkimusretki. Ensimmäinen suomalainen sarjakuvakirja.

Kaltsu Kallio: Menisit töihin. Tämä jos mikä kertoo suomalaisuudesta ja suomalaisesta elämäntavasta.

Jope: Lempi. Pitkän linjan tekijä jolla on näkyvä jalanjälki suomalaisen sarjakuvan kentässä. Lempi taas on Jopen tunnetuin hahmo. Ja antaa kuvan suomalaisuudesta.

Tom of Finland, Mikeä ja Kakea yms, yms. Maamme merkittävin kuvittaja ja sarjakuvantekijä.

Sitten ehkä joku Glömpin numero. Taitavia tekijöitä, sarjakuvan että suomalaisen elämän kirjoa.

Pentti Otsamolta jotain, kansainvälisesti merkittävä kertoja jonka tarinat lähtee pienestä ihmisestä ja arjesta.

Kati Kovácsilta jotain, ehkä Vihreä rapsodia. Tämän hetken kansainvälisesti merkittävimpiä nais-sarjakuvailijoitamme.

Huitulan Kalevala, jos teoksen maininta kirjapuolella ei riitä, sama pätee Jäppisen ja Oikarisen Fiesolen puutarhoihin, mutta jos Alvar Aalto on mainittu muissa kaanoneissa niin sitten teoksen voi pudottaa pois.

[tertsi]

Satunnainen surffailija jää kaipaamaan luettelemienne sarjakuvien perään perusteluja.
Miksi juuri tuo sarjakuva? Mitä se ilmentää suomalaisuudesta?


Te ootta laiskoja.

[Curtvile]

Älkää nyt alkako tollasta "perustelkaa muut" ja "Joonas on ilmeinen".  Miten niin? Mitä suomalaista asiaa siinä on sellaista joka nyt pitäisi jotenkin tietää tai tuntea? Sehän piirrettykin niin amerikkalaistyylisesti että ei sitä suomalaiseksi tunnista! 

Toki. Joonas ei ole piirretty amerikkalaistyylisesti, mitä ikinä tarkoittaakaan. Jos se tarkoittaa tiettyä pyrkimystä realismiin ja teknistä taidokkuutta niin lisää amerikkalaistyylistä sarjakuvaa sitten.

Veikko "Joonas" Savolainen on siksikin liian ilmeinen että on vaikuttanut niin vahvasti kotimaisen sarjakuvan kenttään. Miehen strippisarjoja on julkaistu kymmenissä eri lehdissä.Sarjislehti herätti kipinää 70-luvulla ja joidenkin mielestä ilman Sarjista ei olisi Kannusta,Sarjaria, puhumattakaan yksittäisistä tekijöistä joita mies on opastanut.

Joonas on suomalaisen seikkailusarjakuvan arkkityyppi, kuten Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen pulp-puolella.
Eiväthän nämä tietenkään ansioita ole. Eikä ole tarvetta mainita esimerkiksi Ami Hauhiota, eipä tietenkään.
Jätetään heidät sovinnolla pois listalta.
Eikä siinä Hiltusen Väinämöisessäkään muuta suomalaista ole kuin päähenkilön tausta kansalliseepoksesta.

hengittää syvään...saa ohimosuonet laskemaan...
pitäisi kai ottaa lääkkeensä.
Muumit, Mämmilä, Kalliokadun blues, Ontot kukkulat, Joonas, Maija Karma, Krampit ja nyrjähdykset, B.Virtanen, Pekka Puupää, Kalervo Palsa, Nyrok City.

[V3§a V1tikain3n]

Jos Mämmilä kaipaa perusteluja, niin onhan se elävä kuvaus suomalaisista ihmisistä, pienen paikkakunnan elämästä, muutoksesta, kasvusta pitkällä aikavälillä, jopa siirtolaisuudesta ja sopeutumisesta, jos sarjaa nimenomaan pitää suositella ulkomaalaiselle.

B. Virtanen ehkä kertoo myös pienestä ihmisestä isojen asioiden (työ, elämä, vaimo) ristipaineessa, mutta on monelta osin melko kansainvälinen sarja, vähän Dilbertin tapaan. Mutta mukana on toisinaan osuuksia jotka eivät voi olla kuin Suomesta, kuten riehakas mökkeilyreissu mm.

[Kapteeni Kenguru]

Harri Pystynen - koko tuotanto. Missäs albumissa olikaan se kuva, missä avaruusolennot katselevat Maapalloa ja toteavat: "Miten kaunis planeetta! Siellä asuu varmasti onnellisia olentoja." Toisessa kuvassa aiotaan hirttäytyä ja joku nauraa sille katketakseen. Harvoin on onnistuttu vangitsemaan paperille suomalaisen kansanluonteen syvintä olemusta yhtä hyvin.

Toinen ehdokkaani on Kalervo Palsa ja Eläkeläinen muistelee. Tehokas ja realistinen kuvaus tavallisen suomalaisen miehen elinkaaresta.

Perusteluja? Älkäämme unohtako minkälaista kansaa täällä Suomessa asuu. Pelätään ajatella omilla aivoilla, mutta pidetään tarkkaan huolta siitä mitä muut tekevät ja ajattelevat. Hehkutetaan yhäkin voittoa talvisodassa ja jonkun vitun Mika Häkkisen menestystä, mutta ei uskalleta avata silmiä todellisuudelle edes huomaamaan että maa on täynnä työttömiä ja pätkätyöläisiä. Kaljabaarissa ja netin keskustelupalstoilla tietysti haukutaan kavereille herrojen metkuja, mutta harva uskaltaa ihan oikeasti yrittää tehdä asioille jotakin. Sillä jos tässä maassa jotakin edes yrittää, niin se on aivan varmaa että paskaa sataa niskaan. Saati sitten jos epäonnistuu, silloin muissa suomalaisissa herää hetkeksi yhteisöllisyyden tunne ja yhdessä pilkataan sitä joka julkesi poiketa massasta. On hyvä, että edes joku on aikoinaan uskaltanut hieman piikitellä keskivertokansalaisen elämää, ehkä se on jopa saanut jonkun miettimään asioita.

Nimim. "Miten pääsee Kanadaan siirtolaiseksi"

[keijoahlqvist]

Jippo puhui niin kauniisti. Tuli mieleen että Kimmo Taskinen teki kauniin sovituksen Siunatusta hulluudesta. Vaikka lähtökohta oli kaunokirjallisuutta, kelpaa mun listoille.

[Lurker]

Heh, pitäisikö Pystynen ja Palsa antaa luettavaksi jo ulkomaalaisvirastossa, ehkäpä jo ennen oleskeluluvan tai kansalaisuushakemuksen täyttämistä - että jos vielä kerran harkittaisiin sitä hakemusta...