Uskoakseni (ja näkemäni mukaan) nk. lonkero- ja muukin porno muodostaa merkittävän, mutta silti sangen pienen osan Jaappanin sarjakuvatarjonnasta. Hyvin epätarkasti sen voisi kai rinnastaa (ei tarkoitettu kehnoksi sanaleikiksi...) meikäläiseen pornolehtitarjontaan kioskin hyllyillä. Onhan sitä ja selkeästi, mutta olisi suorastaan hassunkurista todeta jotta "tuota se Suomen lehtitarjonta siis on!"
Maailman kuuluisin suomalainen sarjakuvapiirtäjä? Tom Of Finland.
Maailman kuuluisin suomalainen näyttelijä? Henry Saari.
Mangasta ei ole olemassa lukuja. Kuinka suuri osa doujinsheista loppujen lopuksi on hentaita, se kysymys on selvittämättä. Kuinka suuri osa Japanissa julkaistavasta kaupallisesta + epäkaupallisesta mangasta on hentaita, sekin on selvittämättä.
Animesta tein kerran laskelmat. (Eläköön Gummeruksen sivistyssanakirja, jota rikkiviisaat asiantuntijat siteeraavat kyselemättä. Pakkohan sen on olla totta, kun se on kirjaan painettu: "Manga ja anime: japanilaista piirrettyä pornoa.") Vuonna 1988, Urotsukidojin jälkeisenä vuonna, julkaistuista 171:stä animenimikkeestä 15 oli hentaita. Se on 8.7%. Koko animaation minuuttimäärästä sen osuus suorastaan romahtaa, kun muistetaan että yhtenä nimikkeenä esiintyvässä TV-sarjassa voi olla 50 jaksoa vuodessa.
Minkähän verran Japanissa loppujen lopuksi on seksuaalirikoksia? Tilastot antanevat tästä vain viitteellistä tietoa, sillä kyseessä on yhteiskunta jossa ei ole tapana tuoda ikäviä asioita julkisuuteen. Uskoisin että suuri osa ko. rikoksista jää poliisilta pimentoon.
Kuten kaikkialla. Se ei nähdäkseni lukujen suhteita kovin paljon muuksi muuta (ja suhteellisista eroista tässä on kysymys). Japani on naisten kannalta monessa suhteessa erittäin ikävä maa, jossa paikallisjunissa ja metroissa joudutaan käyttämään vaunuja, jotka ovat vain naisille, että he saisivat olla rauhassa sediltä, jotka haluavat kähmiä tungoksessa. Mutta kaikissa maailman suurkaupungeissa on omat ongelmansa. Yhdysvalloissa ei tarvitse sentään pelätä kähmijöitä. Siellä tulee metrossa kuula kalloon ja päivittäin 8 koululaista saa ampumahaavan.
Olinkin unohtaa, Lamminluoto mainitsee myös japanilaisesta kulttuurista:
"Normaalisti graafinen väkivalta on piirre, johon kontrolli puuttuu ja jota yleisesti vastustetaan ja paheksutaan. Tutkimuksen valossa se voi kuitenkin realistisuudessaan antaa katsojalle oikeamman käsityksen väkivaltaisen käyttäytymisen tuhoisasta luonteesta ja herättää jopa väkivaltaa vastustavan asenteen kuin helpommin hyväksytty, sankarillinen ja fantasianomainen väkivaltaisuus. Havaintoa tukee mielenkiintoisella tavalla amerikkalaisen
ja japanilaisen mediaväkivallan ja toisaalta yhteiskunnassa todellisuudessa esiintyvien väkivaltaisuuksien vertailu. Jos graafinen väkivalta raaistaa katsojia ja siisti toimintaviihde on vaa-rattomampaa, Japanin pitäisi olla todellisten väkivaltatilastojen mukaan levottomampi kuin Yhdysvaltojen.
Amerikkalainen yhteiskunta on kuitenkin rikostilastojen valossa radikaalisti väkivaltaisempi kuin japanilainen (Wiio 2000, 204). Tunnemme Suomessa amerikkalaista viihdettä melko hyvin, mutta aasialainen mediaväkivalta ei ole aivan yhtä tuttua. Yleinen käsitys länsimaissa on, että aasialainen mediaväkivalta on raaempaa kuin meillä ja länsimaalaiset tapaavat herkästi kommentoida japanilaista televisiota näin."
(Eija Lamminluoto, Mediaväkivallan tutkimusperinteet. Kuopion Yliopisto 2004)
