Mä en kestä, jos kaikkien ihmisten huulet on väritetty kirkkaan punaisiksi.
Täytyy sanoa, että ne punaiset huulet eivät kyllä ainakaan yhtään auta sitä Prinssin epäilyttävää ulkonäköä...
Luulenpa, että Prinssi Rohkeassa olennaista on juuri tuo julkaisukoko. Kun minullakin on siitä lähinnä semmoinen jäykän pönäkkä, tylsän laimea mielikuva - mutta sehän perustuu vain näihin pienikokoisiin ja huonolaatuisiin uusintapainoksiin, mitä siitä on nähnyt. Ei siitä kyllä saa käsitystä, miltä se on aikanaan täysikokoisena näyttänyt sanomalehdissä.
Sillä kyllähän ne muutamat kerrat, kun on saanut katsella Fosterin originaaleja, ovat aina olleet uskomattoman vaikuttavia. (Viimeksi taisi olla Angoulemen museossa; vaikka muistaakin, että nämä sivut ovat ISOJA, silti joka kerta siitä huolimatta ne ovat vielä isompia kuin muistikaan!)
Esimerkiksi pienessä koossa ei voi juuri tarkastella Fosterin viivan käyttöä. Esim. semmoinen huomio jää tekemättä, että hänen tussijälkensä ei läheltä katsottuna ollutkaan ollenkaan niin akateemisen siistin tylsää kuin voisi kuvitella, vaan hän käytti paljon myös semmoista kuivan katkeilevaa drybrush-efektiä tekstuurien luomiseen, joka itse asiassa on aika lennokkaan ja eläväisen näköistä, kun sen näkee tarpeeksi isossa koossa.
Hitsi, pitäisikö sitä nyt jostain sitten hankkia tuommoinen jättiläiskirja...
Hirvittää ajatellakin, kuinka paljon semmoiselle voitaisiin lätkäistä postikuluja.
P.S. Raymondin Flash Gordonista on ainakin 60-luvulta semmoinen upea iso Nostalgia Pressin kirja (n. kokoa vaaka-A3), jossa on koottu iso pino sarjoja loistavasti mustavalkoisena painettuna. Tämmöinen tarvittaisiin Prinssi Rohkeastakin.
