Miksi et lue mangaa?

[Marvel]

Ei One Piece ole vain 75-osainen. Vielä ei vain ole julkaistu enempää. Eiichiro Oda (sarjan luoja) kertoi että se tulee jatkumaan vielä ainakin 10 vuotta.

[Taru Leutokalma]

Mikä pokkareitten julkaisutahti on? Suunnilleen yksi per vuosi? Tulisikohan sarjasta lopullisesti 85-100-osainen?

Massiiviseen One Pieceen tarttuminen on kyllä sen verran kova pala että hitusen hirvittää. Etenkin kun tosiaan itsessään mangan alkupuolta on vaikeaa löytää, animena sitä löytyisi paremmin.

Taitaa päätyä vuosikausien projektiksi  . Mutta katsoo nyt jos vaikka innostuisikin...

[Marvel]

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_One_Piece_manga_volumes

Tuon mukaan noin 3-4 pokkaria julkaistaan vuodessa. Suomessa kai joka kuukausi kunnes saavat viimeisimmän vieraskielisen osan kiinni.


On muuten aivan pirun hyvä sarja

[haplo]

Suomessa taitaa tulla neljä pokkaria vuodessa nykyisin. Ja juuri siksi ettei uusinta Japanissa julkaistua saada kiinni.

Pian tätä nannaa taas saa kaupasta. Aiemmin ostin useamman osan kerralla mutta nykyisin en kyllä pysty odottamaan että osia ehtisi kertyä.

[PTJ Uusitalo]

Kun mangaa lukemattomien yleisin perustelu tuntuu olevan se että he eivät jaksa lukea minkäänlaisia pitempiä sarjoja kun ovat aikuisia ja kiireisiä...

Niin olisikohan missään määrin hyödyllistä suositella nimenomaan yksittäisiä teoksia, jotka voisivat upota myös sellaisille ihmisille joilla on rajallisemmat resurssit tässä suhteessa? Tuli mieleen tässä kun lueskelin tuossa eilen iltapuhteena Makoto Shinkain The Garden of Wordsin mangaversion. Niin kuin voitte varmaan kuvitella, niin 45-minuuttisesta lyhytelokuvasta ei kovin pitkää mangaa ole irronnut.

Yleisesti ottaen tällaiset yksiin kansiin mahtuvat teokset ovat vissiin Jenkeissä muutenkin isoja myyntihittejä, kun niihin uskaltavat tarttua myös mangaa vierastavat sarjakuvaihmiset. Kun kahden pokkarin pituinen sarja julkaistaan omnibuksena yksissä kansissa (kuten vaikka Asumiko Nakamuran Utsubora), sitä voidaan väittää "sarjakuvaromaaniksi", eikä tutustumisen kynnys ole niin korkea.

Olen tässä itse asiassa veistellyt jonkunnäköistä kirjoitusta siitä, miksi manga tuntuu yleensä pärjäävän niin huonosti yhdysvaltalaisten sarjakuvapalkintojen parissa. Sikäli kun olen käsittänyt niin ongelma on juurikin se, että näiden gaalojen kriteerit on suunniteltu lyhyitä sarjakuvaromaaneja eikä -sarjoja varten. Joten muut kuin yksipokkariset mangat eivät pääse edes ehdolle.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Mangaa on toki monenlaista. Varttuneemmat sarjislukijat tuntuvat kuitenkin usein vierastavan mangasarjoja sen mielikuvan mukaan, että ne ovat aivan liian moniosaisia ja niiden juonet sekavia keskittyen vain maagisiin tappeluihin. Toisaalta supersankarisarjoista löytyy huomattavasti pidempiä jatkumoita ja aivan yhtä lapsellisia tappeluita.

Itsellä mangojen omituiselta tuntuva piirrostyyli estää usein perehtymästä niihin. Hahmojen ikä ei kunnolla näy; melkein kaikki ovat beibifeissejä. Heidän ilmeensä ovat outoja ja tunteensa liioiteltuja. En yksinkertaisesti saa aina selvää mitä ruuduissa tapahtuu, koska ne on piirretty niin sotkuisesti täyteen vauhtiviivoja ja japanilaisia merkkejä. Ruudut myös ovat liian pientä tihrustusta makuuni. Joskus takavuosina törmäsin siihen ongelmaan, että puhekuplat ja tekstit jäivät liian usein piiloon pokkarin selkämyksen sisään, mutta tästä tunnutaan päässeen eroon.

[PTJ Uusitalo]

Se että pitää jotain genreä lapsellisena menee kyllä jo ihan asenneongelmien puolelle... tai kielii sellaisen medialukutaidon puutteesta, että valittaja ei osaa valita luettavakseen 20-vuotiaiden toimintasarjaa 12-vuotiaiden toimintasarjan sijasta. Mutta ihan samalla logiikalla voisi valittaa että vaikka romantiikka on lapsellinen genre, tai sitten pelkästään tytöille suunnattu sellainen.

Nuo sivutaittoon ja julkaisun fyysiseen kokoon liittyvät huomiot ovat kyllä jännä, mutta itse olen kyllä laittanut tuollaiset ongelmat yleensä julkaisun enkä sarjan piikkiin. Kustantajan tehtävähän se kuitenkin on hoitaa sivutaitto ja julkaisu. Toki voi sanoa että kyse on kulttuurieroista sen suhteen millainen julkaisutapa on ylipäätään hyväksyttävä.

Ja toki on aina olemassa se vaihtoehto että lukee mangaa digitaalisena vaikka pädiltä. Silloin ei tarvitse huolehtia niin pokkarin selkämystaitteesta kuin pienestä sivukoostakaan.

Medialukutaitoon liittyen se on kyllä hyvä huomio, että kauhean paljon sanatonta kerrontaa jää mangasta varmaan ymmärtämättä, jos ei yhtään tiedä Japanin kulttuurista mitään. Mangassahan ei esimerkiksi useinkaan sanota suoraan ääneen hahmojen tarkkaa ikää, vaan asia pitää päätellä ylimalkaisesti sen perusteella käytetäänkö koulussa yläasteen vai lukion koulupukuja. Noin esimerkiksi.

[hdc]

"Kaikki hahmot näyttävät androgyyneiltä 17-vuotiailta keijuilta"-ongelmaa toki esiintyy joissain mangoissa mutta on myös kiitettävä määrä sellaisia joissa moista ei ole (mutjoo, jos tuota on niin helposti jää minultakin lukematta)

Epäselvyyttä mitä tässä ruudussa oikein tapahtuu on myös nähty, esimes Miyazakin Nausicaassa tuo oli keskeisin ongelma muuten hyvässä sarjassa. Mutta tästäkin löytyy kyllä myös vastaesimerkkejä (joista jotkut vetävät hyvinkin kauas toiseen suuntaan, esim. Natsume Onon minimalististen kivikasvojen lukeminen on joskus vähän kuin Ozun leffojen katsomista...)

[Jari Lehtinen]

Itsellä mangojen omituiselta tuntuva piirrostyyli estää usein perehtymästä niihin.

Se pitää paikkansa että kuvan kielioppi on opeteltava, koska se on oikeasti erilainen. Nuoremmat lukijat ovat jo kasvaneet siihen pienestä pitäen.

En tiedä onko pituus ratkaiseva asia. Nykyään julkaistaan aika paljon strippimangaa, yonkomaa. Ne voi jättää kesken ja jatkaa aivan silloin kun haluaa.

[PTJ Uusitalo]

Toisaalta toimii tuo toiseenkin suuntaan. Minuakin aikoinaan haittasi tutustumasta amerikkalaisiin sarjakuviin se, että ne olivat niin maalauksellisia.

Siis siinä mielessä, että konkreettisesti näytti siltä kuin joku olisi piirtänyt jokaisen ruudun erikseen täyteen poseerauksia uhraamatta ajatustakaan sivusommittelulle ja puhekuplien asettelulle, ja sitten jälkeenpäin joku olisi vain kasannut ruuduista sivuja ja heittänyt puhekuplat johonkin sopivaan kohtaan kuvaa.

Itse asiassa opin lukemaan amerikkalaisia sarjakuvia kunnolla vasta Egmontin Ihmesarja-julkaisujen myötä. Ne olivat vielä tutun mustavalkoisia, niin etteivät väritkään päässeet häiritsemään.

En tiedä onko pituus ratkaiseva asia. Nykyään julkaistaan aika paljon strippimangaa, yonkomaa. Ne voi jättää kesken ja jatkaa aivan silloin kun haluaa.

Toisaalta mangasarjan pituudesta valittaminen on vähän kuin valittaisi TV-sarjan pituudesta ja siitä, että se ei ole elokuva. Ei Game of Thronesiakaan voi alkaa katsomaan mistään muualta kuin alusta.

Mutta jos ei tajunnut hypätä One Piecen kyytiin vuonna 1997, voi onneksi hypätä minkä tahansa tänä vuonna alkaneen sarjan kyytiin.

[Jarkko Sikiö]

Toisaalta toimii tuo toiseenkin suuntaan.

Näin juuri.

Luen sujuvasti kaikkea sarjakuvaa, mutta aina toisinaan tulee luettua pitkään vain mangaa, eurosarjakuvaa tai jenkkisarjoja. Kun mistä tahansa vaihtaa mihin tahansa toiseen, nostaa vaihto aluksi niskakarvat pystyyn.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jep, erilaisen piirrostyylin ymmärtäminen vaatii opettelemista. Ja varmasti japanilaisen kulttuurin tuntemus auttaa mangan lukemisessa.

Täsmennettäköön, että olen lukenut vain suomennettua painettua mangaa enkä suinkaan paljon (mm. tässä ketjussa kehuttu Gunmm, josta saattaisin hyvin pitää, on minulle vielä vieras). Ja en vierasta sarjakuvien pituutta ja taisteluita sinänsä, koska supersankarit menevät minulle, vaan se on kuvapuoli joka usein tökkii. Itse asiassa Hämähäkkimiehessä yleistynyt mangavaikutteinen piirrostyyli on saanut minua jopa etääntymään siitä.

PTJ:n ajatus, että kannattaa suositella aloittelijoille yksittäisiä teoksia, on erinomainen.

[haplo]

Harmi, ettei suomeksi saa yksiosaisia japanilaisia sarjakuvia, jotka kestäisivät useamman lukukerran ja joita siten jopa kehtaisi suositella jollekin.

Englannin taittuessa tätä ongelmaa ei onneksi ole. Sanoinko jo jossain täällä että sain noin vuosi sitten äitini kokeilemaan Morin A Bride's Storya ja Tezukan Adolfia? Jopa kumma lukusuunta toisessa jäi toiseksi kun selvisi että sarjakuvassa voi olla kiinnostaviakin aiheita.

[PTJ Uusitalo]

Se on kyllä totta, että jos lukee vain suomennettua tavaraa on tarjonta melko lailla kokonaan perheen pienimmille suunnattua.

Tiemmä Suomessa on tilaa vain yhdelle vanhemmille lukijoille suunnatulle sarjalle kerrallaan, joten tarjonta on melkoisen suppeaa. Sen takia kannattaakin pyrkiä laajentamaan horisonttejaan siitä, mitä ylipäätään on tarjolla – lukemalla esimerkiksi arvosteluja.

Tezukan sarjat ovat tosiaan sikäli erikoisia, että amerikkalaiset ovat taas alkaneet flipata niitä väärään suuntaan luettavaksi yrittäessään kosiskella uusia lukijoita. Ihan kuin olisi taas vuosi 2001.

[haplo]

Nuo peilaukset kyllä myös hieman syövät aihetta suositella sarjakuvaa jollekin ainakin omassa päässäni. Vaikka tietäisinkin ettei lukusuunnalla ole toiselle henkilölle väliä, tuntuu tyhmälle suositella sarjakuvaa jossa vähintään ruutusommittelu tuntuu tökkivän.

Ilmiselvästi taustalla on kustantajien aikomus kyniä kuluttajien rahat vielä myöhemmin uudelleen. "Nyt ensi kertaa peilaamattomana! Deluxe edition!"

Tavallaan mua ei haittaa että suomeksi on vähän vanhempien lukijoiden kamaa, sillä näin ne tulevat ainakin ostettua ja kustantaja edes vähän hyötyy. Jenkkimarkkinat on sen verran suuremmat että monet kiinnostavat julkaisut jäävät odpttamaan jopa vuosiksi että ostan ne.